Suomen työttömyysaste nousu Euroopan korkeimmaksi talvella 2026. Tilastokeskuksen mukaan työttömyysluku on korkeimmillaan sitten vuoden 2009. Työttömiä oli joulukuussa 51 000 enemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Yle.
Pitkäaikaistyöttömiä on paljon. KEHA-keskuksen työllisyyskatsauksen mukaan marraskuussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 133 400, eli 30 800 enemmän kuin vuotta aiemmin. Määrä hipoo 1990-luvun laman lukuja, jolloin pitkäaikaistyöttömiä oli enimmillään 143 000. Huolestuttavinta on, että yksittäisten ihmisten työttömyys pitkittyy.
Onko työttömien sanktiointi ajan tasalla? Asiantuntijat sanovat, että kiristäminen ei ole oikeudenmukaista eikä tehokasta. Valvonta ja järjestelmän näkökulmasta oikeanlaisen käyttäytymisen monitorointi ei sovi erityisesti kasvavan pitkäaikaistyöttömyyden hallintaan.
Suomen työttömyysturvaa ja toimeentulotukea on kiristetty vaiheittain 1990-luvun laman jälkeen. Velvoitteet ovat lisääntyneet, ja sanktioiden painopiste on siirtynyt yhä tarkempaan työnhaun valvontaan.
Vuonna 2018 käyttöön otettu aktiivimalli ja vuonna 2022 voimaan tullut pohjoismainen työnhakumalli ovat sitoneet etuudet työnhaun määrään, ei työn laatuun tai realistisiin työllistymismahdollisuuksiin. Nyt myös toimeentulotuen saajiin kohdistuvat työnhakuvelvoitteet kiristyvät.
Työelämän tutkija Satu Pyöriä Tampereen yliopistosta ja kehittäjäsosiaalityöntekijä Elina Perkiö Pirkanmaan hyvinvointialueelta.
Heidän mukaansa järjestelmä painottaa oikeanlaista käyttäytymistä palvelujen ja osaamisen vahvistamisen sijaan. Työvoimapalveluissa merkittävä osa ajasta kuluu velvoitteiden valvontaan, vaikka työllistymistä edistävien palvelujen tarve kasvaa.
– Olen asiakastyössä tavannut tuhatmäärin pitkään työttömänä olleita henkilöitä. Jokaisen yksilöllisen elämäntarinan kohdalla olen pohtinut, mikä olisi oikeudenmukainen kokonaisuus tässä meidän yhteiskunnassamme. Vallitseva politiikkasuunta on kuitenkin täysin vastakkainen oikeudenmukaisuuden periaatteesta lähtevälle ajattelulle. Me tiedämme, että pitkään työttömänä olleilla on paljon osatyökykyisyyttä ja monenlaisia elämäntilanteeseen liittyviä haasteita, jotka kytkeytyvät nimenomaan työttömyyteen ja ovat pahentuneet ajan kuluessa. Silti on ajateltu, että sanktiopolitiikalla saataisiin ihmisiä paremmin töihin, mutta tämä ei vastaa sitä arkijärjen kokemusta, joka nousee asiakastyöstä ja joka on juuri nyt erittäin ajankohtainen, sanoo Perkiö Pirhalta.
Tampereella lisääntyvät toivottomuus, hätä ja jopa prostituutio.
– Kyllä tämähän on köyhyyspolitiikkaa ja poliisivaltiopolitiikkaa. Se on hyvä tunnustaa ääneen, sillä tutkimuksen ja ammattilaisten kokemuksen perusteella tiedetään varsin hyvin, mitä tästä seuraa. Mukana on myös vakavia väärinymmärryksiä siitä, miten tutkimustietoa voidaan käyttää. Kun sanktioita alettiin ottaa käyttöön, tiedettiin, että ne lisäävät jonkin verran työllistymistä terveillä, työkykyisillä ja koulutetuilla ihmisillä. Kaikille muille ne kuitenkin tarkoittavat sitä, että ihmisiä sysätään kohti marginaaleja, sanoo apulaisprofessori Pyöriä.
Pyöriän Koneen Säätiön ja Suomen Akatemian rahoittamissa tutkimushankkeissa on havaittu, että sanktiot voivat hieman nopeuttaa työllistymistä hyvässä työmarkkina-asemassa olevilla, mutta heikommassa työmarkkina-asemassa olevilla vaikutus on päinvastainen. Pitkään työttömänä olleet, osatyökykyiset ja koulutusta vailla olevat ajautuvat helposti kauemmas työmarkkinoista. Heille myös kertyy terveyteen ja toimeentuloon liittyviä riskejä, jotka eivät edistä askeleiden ottamista takaisin kohti työmarkkinoita. Perkiön mukaan sanktioiva politiikka vahvistaa epäonnistumisen kokemusta ja lisää ahdistusta, häpeää ja osattomuutta.
Toimeentulotuen leikkaukset syventävät ongelmaa. Viimesijaisen turvan eli toimeentulotuen perusosaa voidaan 1.2.2026 voimaan tulevan lakimuutoksen jälkeen alentaa jopa 50 prosenttia, jos henkilö ei hae ensisijaista etuutta ja täytä sen ehtoja, kuten työttömyysturvan työnhakuvelvoitteita. Tämä koskee myös ryhmiä, joille kokoaikatyön vastaanottaminen ei ole realistista, kuten opiskelijoita, yksinhuoltajia ja osatyökykyisiä, joista osa ei ole tosiasiallisesti työkykyisiä mutta joilla myöskään työkyvyttömyyseläkkeen ehdot eivät täyty.
Asiantuntijat pelkäävät, että seurauksena on velkaantumista, ruokapulaa, asunnottomuutta ja kasvavaa turvattomuutta.
Pyöriän ja Perkiön mukaan vaihtoehto olisi paluu aktiivisen työvoimapolitiikan perusajatukseen: yksilöllisesti räätälöityihin palveluihin, osaamisen vahvistamiseen ja joustaviin ratkaisuihin.
Yksilöllinen palvelu on pohjoismaiseen arviointiin perustuvan raportin perusteella myös edellytys haavoittuvien työnhakijaryhmien työllistymisen edistämiselle. Nykyinen linja uhkaa murentaa työtä vailla olevien luottamusta instituutioihin ja koko pohjoismaisen hyvinvointivaltion perustaa.
—
Koneellinen hieman siistitty litterointi:
TH:
Mitä työelämän tutkija, Satu Pyöriä ja kehittäjäsosiaalityöntekijä Elina Perkiö ajattelevat, onko työttömien sanktiointi kohdallaan 2020-luvun Suomessa? Onko työttömien ja pitkään työstä syrjässä olleiden sanktioinnissa nykyisellään järkeä? Miltä tulevaisuus näyttää 90-luvun laman jälkeen? Työttömyysturvan ja viimesijaisen turvan eli toimeentulotuen ehtoja on kiristetty vaiheittain ja kaikkia velvoitteita on laajennettu. Työttömän työntekijän on osallistuttava työvoimatoimiston työnhakukeskusteluihin. Pitää hakea työtä lähtökohtaisesti 4 kertaa kuussa sitoutua TE-palveluiden aktiivitoimiin kuten koulutukseen. Nykyään osallistumisen laiminlyönti johtaa eri pituisiin karensseihin. 2018 voimaan tuli aktiivimalli, joka sitoo työttömyysturvan saannin tiettyyn työtuntimäärän tekemiseen kuukaudessa ja aktiivimalli kakkoseksi kutsuttu vuonna 2022 käyttöönotettu pohjoismainen työnhakumalli kohdisti sanktiot vielä työnhaun määrään. Sanktioinnin painopiste on siis siirtynyt siihen, miten paljon ja muodollisesti aktiivisesti etuuden saajan täytyy hakea niitä töitä. Riippumatta tarjolla olevan työn laadusta ja sopivuudesta myös toimeentulotuen hakijan täytyy ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi tai perusosa alenee. Minä olen Alustan toimittaja Tiina Heikkilä ja kyselen tässä kahdelta pitkän linjan työttömyyden hoidon asiantuntijalta, mitä he ajattelevat viimeaikaisista muutoksista työttömyysturvan velvoittavuudessa, ja ovatko työtä vailla olevan väestön oikeudet ja velvollisuudet tasapainossa? Ja miltä nykytilanne näyttää kun katsotaan sanktioinnin pidempää historiaa? Satu Pyöriä on työelämäntutkija Tampereen yliopistosta ja Elina Perkiö on Pirhan kehittäjäsosiaalityöntekijä. Tervetuloa ja esitelkää itsenne tähän kärkeen, että mitä te tästä kehityksestä hyvin yleisesti ajattelette, ja saatte vastata nyt ihan pitkästikin.
EP:
Joo no mä oon tosiaan Elina Perkiö ja ja valmistunut täältä Tampereen yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi ja olen koulutukseltani sosiaalipsykologi, sosiaalityöntekijä ja parhaillaan teen rakenteellisen sosiaalityön erikoistumisopintoja. Olen tässä aikuissosiaalityön kentällä ollut oikeastaan koko työurani eli lähes 20 vuotta tulee jo aika lailla täyteen. Ja itse olen aina sinällään ollut kiinnostunut tästä teemasta kun itse näen, että tähän liittyy paljon nimenomaisesti rakenteellisia kysymyksiä, joissa puhutaan pitkäaikaistyöttömyydestä ja heidän asemastaan suhteessa meidän etuusjärjestelmään. Siinä on paljon semmoisia, tavallaan yksilön kannalta hankalia olosuhteita ja semmoisia rakenteellisia seikkoja, jotka sitten myös liittyy siihen, että miten yksilö saattaa vaikka kokea oman identiteettinsä ja sitä kautta ehkä osattomuutensa meidän yhteiskunnassa.
Itse ajattelen, että tämä on tämmöinen, vähän viheliäinen ongelma, jonka ratkaisu on oikeasti ihan todella mutkikasta ja vaikeata ja vaatisi monia yhtäaikaisia hallinnon tason toimia. jotta tätä ongelmaa saataisiin ratkaistua. Ja sen takia tämä on tietysti rakenteellisen sosiaalityön kysymyksenä aika keskeinenkin. Itse olen asiakastyössä tietysti tavannut, voisiko sanoa, että tuhatmäärin pitkään työttömänä olleita henkilöitä ja jotenkin tietenkin sitä kautta sitten jokaisen yksilöllisen elämäntarinan kautta alkanut miettimään entistä enemmän niitä ratkaisuja myöskin, että mikä olisi sellainen oikeudenmukainen kokonaisuus tässä meidän yhteiskunnassa. Ja nyt tämä vallitseva politiikkasuunta on tietysti ihan vastakkaista semmoisen oikeudenmukaisuuden periaatteesta lähtevän ajatuksen kanssa, että tavallaan kun me tiedetään, että pitkään työttömänä olleilla henkilöillä on hyvin paljon myös osatyökykyisyyttä ja monenlaisia haasteita elämässä. Mitkä liittyy nimenomaisesti siihen työttömyyteen hyvin pitkälti, ja ne siinä sitten myös pahentuneet ajan myötä niin se, että nykyisellään ja jonkin aikaa on ajateltu, että semmoisella sanktiopolitiikalla saataisi ihmisiä paremmin töihin, niin se ei vastaa sitä arkijärjen kokemusta, mikä sieltä asiakastyöstä nousee ja tietysti ihan ajankohtaisena asiana tässä on.
Iso teema meillä tuolla työikäisten sosiaalipalveluissa on se, että millä tavalla sosiaalihuoltolaki tulee muuttumaan nyt ensi vuoden aikana. Samalla myös laki kuntouttavasta työtoiminnasta tulee ilmeisesti tulee lakkaamaan siihen sitten. Lainsäädäntöä ollaan parhaillaan valmistelemassa ministeriöissä ja ja tämä on sellainen kuuma peruna nyt tällä hetkellä. Se liittyy siihen, että mitkä ajatellaan sosiaalihuollon tehtäviksi ja mitkä ajatellaan kuntien työllisyydenhoidon tehtäviksi, että tällä hetkellä kenttä on aika tietysti kategorisessa tilassa, kun vastalakeja valmistellaan ja tietysti se tulee vaikuttamaan hyvin paljon ensi vuonna asiakkaiden palveluihin.
SP:
Mä olen Satu Pyöriä Työelämän tutkimuskeskuksen ja myös sosiaalipolitiikan apulaisprofessori, Elinan tavoin parikymmentä vuotta, tätä tutkimusuraa tässä takana. Olen perannut tätä työvoimapolitiikkaa nyt useassakin eri hankkeessa. Siinä on tosi paljon kiinnostavia kysymyksiä. Elina aloitti jo viittaamalla siihen, että onko oikeuksien ja velvollisuuksien suhde tasapainossa, ja meidän työvoimapolitiikka on aikaa myöten kehittynyt semmoiseksi, että se enemmän ja enemmän kohdistuu ja kiinnittyy sen työnhakijan oikeaan käyttäytymisen. Niitä käyttäytymisvelvoitteita on tullut lisää ja lisää.
Se tarkoittaa siellä työvoimapalveluiden arjessa, että aika suuri osa siitä työnvälitykseen tarkoitetusta ajasta menee työttömän oikean käyttäytymisen arviointiin. Ja silloin kun me ollaan pohjoismaisen työvoimapolitiikan mallin mallimaassa, valtion peruspalvelussa kuten työn välityksessä, niin täytyy kysyä, että onko se tarkoituksenmukaista että se aika menee näihin käyttäytymisvelvoitteisiin? Eli aktiivinen työvoimapolitiikka on niin kuin taustaltaan sellainen iso pohjoismainen kokonaisuus, johon kuuluu työllistymistä edistävät palvelut, työn välitys, taitoja vahvistavat työvoimakoulutukset, ja jos ihmisellä ei ole tutkintoa, niin tutkintoa johtavan koulutuksen järjestäminen. Sitten ihan se arkinen työn välitys eli etsitään sopivaa työpaikkaa, joka vastaa siihen ihmisen osaamiseen. Mutta kun sinne enemmän ja enemmän tunkeutuu tätä velvoittavuutta koskevaa asiaa sinne asiakaspalvelutilanteeseen, niin se työnvälitystavoite ja ne ihmisen niin kuin taitojen vahvistamisen tavoitteet väistää. Samaan aikaan kun meillä on esimerkiksi tällä hetkellä on aika korkealla työttömyys, niin se tarkoittaa myös, että sitä joudutaan niin kuin tosi paljon priorisoimaan sitä etuusasioihin menevää aikaa. Itse siihen ihmisen palveluun ja hänelle oikeiden ratkaisujen etsimiseen meneekin itse asiassa vähemmän sitä palveluaikaa. Ja tämä tilanne ei ole tyydyttävä.
Sitten kun katsotaan tutkimuksesta sanktioiden vaikuttavuutta niin tiedetään, että sellaisilla jotka pärjää kauhean hyvin, ja tulee työttömäksi, korkeasti koulutettuja vaikka, löytää aika pian uuden työpaikan, heillä se paremmin toimii. Semmoisilla ihmisillä, jotka pystyy rationaalisesti noudattamaan heille laissa asetettuja velvoitteita. Mutta sitten kun etäännytään työmarkkinoista ja alkaa tulla niitä työkykyhaasteita tai koulutuksen puutetta niin heillä se toimiikin sitten heikommin. Ja ihan uutena tutkimustuloksena on havaittu, että saattaa olla, että jopa niin kun käännyttää pois ja heikentää luottamusta instituutioihin. Ja saattaakin etäännyttää työmarkkinoista ja tämähän ei ole tarkoituksenmukaista. Tästä olisi hyvä keskustella enemmän yhteiskunnassa.
TH:
Näihin kysymyksiin me sitten voidaan vielä palata tarkemmin. Mulla oli täällä tosiaan ensimmäisenä kysymyksenä semmoinen muutos, että kun tässä Orpon hallituksen uudessa mallissa lisätään toimeentulotuenkin hakijoiden työnhakuvelvollisuuksia, niin se on aika merkittävä muutos. Koska toimeentulotuki on ihan perustuslainkin mukaan se viimesijainen turvaverkko, jonka perustuslaki takaa ihmiselle, niin toimeentulotukeahan on sitten tarvinnut myös opiskelijat, joiden opintotukikuukaudet on loppuneet. He ei ole olleet oikeutettuja työttömyysetuuteen, koska työttömyysetuuden ehtona on just se mahdollisuus ottaa vastaan kokoaikaista työtä niin. Lisäksi ja sitten tosiaan toimeentulotukea myös tarvinnut koko ajan enemmän enemmän siis yksinhuoltajaäidit, että tää on tämmöinen yksi juttu. Ja näitä ryhmiä nyt sitten velvoitetaan hakemaan työttömyysetuutta toimeentulotuen sijaan ja sitten olemaan ikään kuin sen kokoaikaisen työn vastaanottamisvelvollisuuden piirissä. Aikaisemminkin jo toimeentulotuen perusosaa on voitu alentaa, jos se henkilö ei ole täyttänyt työttömän työnhakijan velvoitteita. Ja jatkossa tämä alennus olisi siis jopa 50%, mikä on tosi paljon. Toimeentulotuen perusosa ei sinänsäkään ole kovin suuri. Näkyykö tämä tosiaan siellä Pirhan arjessa, tai muuten mikä teidän käsityksenne on siitä, että tämä muutos, onko se nyt näkynyt jo erityisesti joidenkin yksinhuoltajaäitien tilanteessa tai opiskelijoitten?
EP:
Tämä toimeentulotukilain muutos, josta nyt kerroit, sehän itse asiassa ei ole tullut vielä voimaan, että se tulisi tuossa ensi vuoden alkupuolella voimaan. Ilmeisesti se on tulossa voimaan, eikä sinne tullut kauheasti mitään muutoksia lausuntokierroksen jälkeen. Mekin siitä lausuttiin. Ja näen, että se on erittäin haitallinen lakimuutos, koska me tiedetään, että pitkään toimeentulotukea saaneiden henkilöiden tilanteet on usein hyvin monella tavalla hankalia ja että nyt heitä tosiaan tullaan sitten velvoittaa hakemaan ensisijaisia etuuksia, jotta sitä perusosaa ei alennettaisi, niin sehän tavallaan, mielestäni se tällä hetkellä tulisi näyttäytymään niin, että se tavallaan meidän järjestelmän tuottama ongelma olisikin yksilön ongelma, koska usein näillä ihmisillä on just ongelmana se, että sitä ensisijaista etuutta ei oikein heille löydy. Eli jos he menee ilmoittautumaan työkkäriin työnhakijaksi ja he ei pysty täyttämään näitä työhakuvelvoitteita, heille sanotaan, että sinun olisi parempi olla joku muu kuin työnhakija, että voisitko olla sairaslomalla ja saada sairauspäivärahaa tai työkyvyttömyyseläkettä? No sitten he menevät lääkärille ja sanovat, että TE-toimistosta, tai nykyään sitten kuntien työllisyyspalveluista, ohjattiin tänne näin, että voisinko mä saada sairaslomaa? No sitten lääkäri katsoo tilannetta, ja sanoo että no ei ole mitään sellaista sellaista haittaa tai sairautta, jonka vuoksi voisin nyt sairauslomaa kirjoittaa tai asettaa jonkun diagnoosin, jonka mukaisesti sitten työkyky olisi alentunut vaikka pysyvästi. Ja välttämättä hän ei sitten saa sitten sairauslomaa ja sitten hän hakee sitä toimeentulotukea, jossa sitten edelleen edellytetään, että ensisijaisen etuuden tulisi olla voimassa. Tää tuntuu aivan siis käsittämättömältä asialta, ja oon itse nyt tiedustellut just vähän aikaa sitten Kelasta, että kuinka tätä tullaan nyt sitten soveltamaan. Onko se sitten niin, että ihminen joutuu jatkuvasti sitten tavallaan käymään työkkärissä, lääkärissä, työkkärissä, lääkärissä, jotenkin, vaikka kumpikaan tai Kela ei kummankaan tahon lausunnoilla anna sitä soveltuvaa ensisijaista etuutta. Niin en saanut vastausta silloin Kelasta, että kuinka tämän kanssa tullaan toimimaan.
TH:
Se kuulostaa, että se työllistää lähinnä niitä lääkäreitä. Kyllä niin että ei tässä järkeä vaikuta ehkä olevan, nimenomaan rakenteelliselta kannalta kokonaisvaltaisesti.
EP:
Joo ja sehän tulee sitten kuormittamaan ihan valtavasti meidän terveydenhuoltoa, joka nyt on jo hyvin kuormittunut näistä lausunnoista.
SP:
Joo toimeentulotuessa on ollut jo pitkään se tilanne, että ensisijaista etuutta pitäisi hakea, eli tämmöinen työnhakuvelvoite siellä on ollut jo pitkään. Nyt sitä tosiaan laajennetaan. Se toimeenpano on iso kysymys eli siitä ei ole mitään selkeitä reunaehtoja vielä, että miten se tulee toimimaan. Opiskelijat on kiinnostava ryhmä siitä, että he ovat olleet nyt tosiaan tilanteessa, jossa just nämä opintotukikuukaudet on käytettyjä. Tutkinto ei ole vielä valmis, ja silloin he ovat olleet toimeentulotuen saajia. Ja nyt tämä jatkossa tulee tarkoittamaan, että he joutuvat tosiaan sitten työttömyysetuutta hakemaan ja työttömyysturvalaissa on kokoaikaisen työn hakuvelvoite ja siinä on sitten tavallaan 2 asiaa heidän elämässään eli pitäisi olla kokoaikaiseen työhön käytettävissä, mutta samaan aikaan pyrkiä viemään se tutkinto valmiiksi. Ja näiden yhdistäminen on tietysti iso kysymys ja se ei ole sitten ihan selvää, että miten se jos työkkärissä tulkitaan, että he eivät ole oikeutettuja siihen työttömyysetuuteen ja heidät palautetaan sinne toimeentulotuelle, niin sitten Kelahan tekee ratkaisun ja siellä on sosiaalihuoltolaki minkä perusteella sitä katsotaan, että alennetaanko sitä perusosaa heidän kohdallaan vai ei. Ymmärtääkseni se on myös Kelalle tosi vaikea asia, eli ihmisten elämäntilanteet on niin monimutkaisia. Sehän on myöskin vaikea tehdä semmoista selkeää soveltamisohjetta, että miten tässä tulisi toimia. Mutta joka tapauksessa opiskella työttömyysetuudella saa vain sivutoimisesti tai sitten harkinnanvaraisesti tietyillä aloilla, joilla on työvoimapula.
Opiskelijat on siitäkin kiinnostava ryhmä, että meillähän on työikäistä väestöä satojatuhansia kaikissa ikäluokissa 20–64-vuotiaita melkein 500 000, just eilen katsoin Tilastokeskuksen Väestön koulutusrakenne -tilastosta, joilla ei ole mitään perusasteen jälkeistä tutkintoa. Ja sitten tiedetään, että jos ei ole tutkintoa, niin työllisyys on kaikkein matalin. Ja mitä korkeampi koulutus alkaen se tietysti siitä, että ammatillinen koulutus, mutta sitten myös alempi korkeakoulututkinto tai ylempi korkeakoulututkinto, niin aina on korkeampi se työllisyysaste. Ja kun meillä on tilanne, että meillä on näin paljon kokonaan koulutusta vailla olevaa väestöä. Ja samaan aikaan lisätään velvoitetta mennä mihin tahansa työhön mahdollisimman nopeasti, eikä priorisoida sitä, että täytyy myöskin tuota jotakin osaamista siellä olla. Niin ollaan tilanteessa, että me ei olla enää siinä semmoisessa pohjoismaisessa korkean työn laadun mallissa, vaan me pyritään saamaan ihmisiä mahdollisimman nopeasti mihin tahansa työhön, joka on todennäköisemmin heikkolaatuista huonosti palkattua, ei niin motivoivaa ja sitten ihmiset jää myös työmarkkinan osalta semmoiseen luuppiin, että he palaa työttömäksi ja on taas lyhyen aikaa jossain työssä, ja sitten jossain vaiheessa se alkaa väsyttää että tietää, että nämä tällaiset heikot työt myös kuormittaa. Lisää riskiä työttömyyteen ja sitten pikkuhiljaa työmarkkinoiden ulkopuolelle ajautumiseen. Elikkä saatetaan tuottaa pitkällä aikavälillä tilannetta, että ei saadakaan sitä työllisyyttä ylös edes pyrkimällä korkeaan työllisyyteen. Eli hyvin paradoksaalinen tilanne.
TH:
Joo, näin toimeentulotuen saajiin, kun palaa vielä sen verran, että kun siellähän on siis todella kirjava joukko ihmisiä. Ja siis siellähän on käytännössä ihmisiä, jotka on työkyvyttömiä, että he on toimeentulotuella, mutta he ovat työkyvyttömiä sairauden vamman tai mielenterveysongelmien vuoksi. Mutta he eivät saa syystä tai toisesta työkyvyttömyyseläkettä tai muuta tämmöistä sairausetuutta. He käytännössä eivät voi täyttää esimerkiksi työnhakuvelvoitteita tai realistisesti saada työpaikkaa, vaikka ehkä haluaisivatkin, eikä sellaisia osa-aikaisia työpaikkoja välttämättä kannata ottaa nykyään vastaan. Nämä ihmiset on siinä tilanteessa, että heidän toimeentulonsa ikään kun pakolla leikattaisiin, vaikka he eivät ole työnhakukykyisiä välttämättä. Niin mitä te ajattelette tästä, että mitä siitä voi seurata kun maalaisjärjellä ajattelisi, että sitä tulee ihan ruokarahan ja lääkkeiden puutetta, velkaantumista, häätöriskejä. Nythän on jo asunnottomuus pikkasen päässyt kasvamaankin tässä ja sitten samaan aikaan tietysti on näitä asumistuen leikkauksia myös niin se hankaloittaa varmaan myös heidän elämäänsä. Ja toisaalta siis lisää sosiaalipalvelujen, järjestöjen, ruoka-avun käyttöä. Mitä te tästä ajattelette, että ihmiset, joista osa ei ole työnhakukykyisiä eikä heidän ole realistista saada työpaikkaa, laitetaan tämmöiseen ikään kun pakkohakutilanteeseen tai vielä vahvempaan prässiin.
EP:
Itse olen työskennellyt pitkäaikaistyöttömien eläkeselvittelyssä eli nimenomaisesti tavoitteena oli löytää työttömien joukosta ne ihmiset, jotka tosiasiallisesti ei tule työllistymään avoimille työmarkkinoille, ja tietysti aina jos niitä eläke-etuuksia arvioidaan, niin se aina perustuu tällaiseen lääketieteelliseen arvioon. Mutta siinä myös sosiaalityöllä on aika iso merkitys siinä, että pystytään sitä kokonaiselämäntilannetta arvioimaan, ja myös sitä realistista mahdollisuutta avoimille työmarkkinoille päätyä sillä tavalla, että pystyy itsensä elättämään sillä palkkatulolla. Niitten kokemusten kautta ajattelen, että meillä on ihan valtava määrä sellaisia ihmisiä, joita kerta kaikkiaan työmarkkinat eivät halua. Tuota niin. Kyllä se on hyvin paljon siitä, että ketä meidän työmarkkinat haluaa ylipäänsä palkata eikä siitä että meillä on ihmisiä jotka ei haluaisi tehdä töitä, että se on ensinnäkin tosi tärkeä asia ja se, että jos on vuosia työttömänä ja nyt vielä kun on vahvat velvoitteet, pitää koko ajan hakea töitä, niin se vuosien semmoinen epäonnistuminen siinä, että ei hakemisestaan huolimatta löydä sitä työtä ja monilla on takanaan tämmöisiä aika laajojakin työkykyselvittelyitä. Niitä saattaa olla oikeasti ihan lukuisia työkykyselvittelyitä, moniammatillisia, missä ihminen joutuu aina uudelleen ja uudelleen tekemään niitä selontekoja siitä omasta terveydentilasta ja muusta tilanteesta. J myös ehkä epäonnistumisistaan. Jos me ajatellaan että mitä se tekee ihmisen mielenterveydelle ja sille identiteetille, niin kyllähän voidaan ajatella, että puhutaan todella semmoisesta monella tavalla ehkä marginaaleihin ajetuistakin henkilöistä jo sitten. Ja jotenkin mä näen, että jos tehdään tämmöistä hirveän sanktioivaa sosiaaliturvapolitiikkaa, niin silloin me tavallaan tai yhteiskunta silloin tulee sanoneeksi näille henkilöille, että teissä on se syy ja vika ja silloin tavallaan vahvistetaan sitä epäonnistumisen kokemusta ja stigmaa ja semmoinen arvottomuuden kokemus on semmoinen, mikä toistuu.
Nyt kun olen jutellut meidän ammattilaisten kanssa, että miten ihmiset on nyt reagoineet tähän sosiaaliturvan muuttuneeseen tilanteeseen, aika paljon tulee palautetta siitä, että ihmiset on ahdistuneita, epätoivoisia ja kokevat semmoista merkityksettömyyttä ja arvottomuutta. Kuitenkin meillä on yhteiskunta, jossa työn merkitys on hyvin keskeinen ollut kulttuurisesti hyvin pitkään ja silloin jos ei pääse osalliseksi tästä yhteiskunnan osa-alueesta, niin totta kai siitä seuraa semmoista leimaantumista ja häpeää. Ja sitä että no kuka mä sitten oon, jos mä en pysty olemaan osallisena tässä, tavallaan kulttuurisesti normatiivisesti ajateltuna, siinä hyveellisessä kansalaisuudessa. Nyt kun semmoiset, mitkä aiemmin on ollut mahdollista vaikka saada palkkioita tai tehdä jotain muuta pientä keikkaa, joista saa palkkioita, niin sehän myös tulee nyt sitten poistumaan tuon uuden toimeentulomuutoksen myötä, että kaikki tämmöiset pienetkin palkkiot tai tulot otetaan huomioon. Tavallaan se ei missään nimessä kannusta tekemään yhtään mitään enää, mitä pidän todella haitallisena ja ajattelen, että osattomien ihmisten määrä tulee kasvamaan ihan valtavasti. Meillä on Suomi kuitenkin ollut semmoinen järjestöjen luvattu maa, meillä on paljon paljon järjestöissä vapaaehtoisia ihmisiä, jotka on ehkä saanut jotain pientä korvausta siitä, että he on käyttänyt aikaansa järjestöjen ja yhteisen hyvän hyväksi.
TH:
Niin ja siinä on siis sehän on järjestöjenkin ongelma, eikä pelkästään niiden yksilöiden, kun menettää ne järjestöt tätä porukkaa, joka on tehnyt ja usein työmarkkinoiden ulkopuolella olevan porukan hyväksi sitä työtä, ne järjestöt nimenomaan. Että mikä olisi semmoinen inhimillinen ja samaan aikaan yhteiskunnallisesti järkevä tapa sitten motivoida tätä porukkaa.
EP:
Totta kai.
TH:
Voisi ajatella, että se pienten keikkatöiden salliminen voisi olla semmoinen asia, joka pitää kiinni yhteiskunnassa, ja siis myös säilyttää sitä mahdollista osaamista. Mutta onko semmoisia palveluvalikoimassa tai keinovalikoimassa tulevaisuudessa?
EP:
Niin joo ja mehän ollaan täällä Pirkanmaalla kehitetty semmoista esimerkiksi yhteisöneuvonnan mallia. Missä on tämmöinen ajatus, että on matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, jossa kävijöiden vahvuuksia ja osaamista on pyritty löytämään, ja he voineet olla yhteisöneuvojia ja saaneet siitä sitten mahdollisesti jotakin korvausta. Ja tietysti kokemusasiantuntijatoimintaahan nyt on kehitetty jo toistakymmentä vuotta hyvin pitkälle ja siinäkin puhutaan henkilöistä, joilla ei välttämättä ole muita keinoja sitten saada mitään tämmöisiä pieniä palkkioita tai korvauksia, niin kyllä tässä nyt tottakai joudutaan miettimään, että mitä ihmettä me tehdään, millä me voidaan mitenkään palkita näitä henkilöitä heidän panoksestaan. Jos me ei voida mitään pientä palkkiota heille enää maksa tilille.
TH:
Sitten varsinkin kun kokemusasiantuntijat esimerkiksi on kouluttautuneet ja siis kehittäneet itseään juuri siinä hommassa.
EP:
Kyllä ja kyllä ajattelen, että kaikki sellainen, kun meillä on tosi hyviä kokemuksia siitä, vaikka tästä yhteisönneuvonnasta, että miten se ihmisen itsetunto ja voimavarat vahvistuu, kun hän saa olla yhteisön jäsenenä ja myös auttaa sitä yhteisöä ja voi neuvoa muita, niin ne on ihan valtavia. Hienoja onnistumisia, mitä me ollaan saatu.
SP:
No aktiivisen työvoimapolitiikan pitkän linjan mukaan aina voitaisiin palata juurille eli vahvistaa myös taitoja, että siellähän on esimerkiksi, kun järjestöt on mainittu, niin järjestöillä ja oppilaitoksilla ollut paljon yhteistyötä siinä, että on pystytty räätälöimään pitkään työtä vailla olleille pieniä taitoja lisää, vaikka pieniä moduuleja sieltä oppilaitoksesta, mitä he on suorittaneet tai sitten on havaittu, että on vaikka puuttunut joku hyvin konkreettinen asia kuten ajokortti, mikä on vaikeuttanut jonkun työn vastaanottamista. Tällaisia pieniä asioita jos pystytään räätälöimään, se vie ihmistä eteenpäin ja saa myös tulevaisuudesta semmoisen näyn tai kuvan, että mitä kohti lähtee menemään, ja mikä olisi tosi tärkeää olisi sitten se lainsäädäntö mahdollistaisi semmoisen räätälöinnin. Nythän mennään toiseen suuntaan ja jos mietitään kahta Suomen työttömyyttä tarkastellutta raporttia taannoin niin OECD arvioi Suomelle raportissa Faces of Joblessness in Finland, ja samoin juuri julkaistiin tänä vuonna Nordic Council of Ministersilta arvioraportti vaikuttavista työllisyystoimista. Kaksi asiaa siellä korostuu, ensinnäkin se, että pitää olla nimenomaan sitä lainsäädännöllistä joustavuutta siihen, että paikallisella tasolla jää mahdollisuuksia räätälöidä toimia yksilöllisten työllistymisen esteiden purkamiseen. Ja sitten toinen asia että pitää olla joitain taitoja vahvistavia komponentteja mukana siinä ja itse asiassa vielä kolmas asia, työnantajien pitäisi olla jollain tavalla mukana tässä. Sehän on ollut kuten Elina totesi, pitkään se isoin ongelma ja pullonkaula, että niitä paikkoja työmarkkinoilla ja jalansijaa sinne on kaikkein vaikea saada silloin kun työmarkkinoilta on oltu tosi syrjässä.
TH:
Niin siis tuollainen komponenttipohjaisuus ja taitojen vahvistaminen, niin eikö se kuulosta järkevältä myös suhteessa siihen, että kun nykyään työelämä on tällaista, että tulee paljon kaikkea uutta ja voidaan tarvita tämmöistä, usein joitakin pieniä uusia juttuja, niin eikö se kuulosta järkevältä myös siinä mielessä.
SP:
No kyse on ihan perusasiasta, eli meillä on aina työmarkkinat muutoksessa. Niin ja siellä on aina kohtaanto-ongelma. Ja miten siihen vastataan silloin kun työntekijöiden taidot ja tiedot ja osaaminen ei vastaa sitä mitä työmarkkinoilla tarvitaan; erilaisin koulutustoimin, ja silloin se panos täytyisi olla siinä, että jos me halutaan saada avoimiin työmarkkinoihin osaavia ihmisiä, niin pitäisi aina olla sitä räätälöintivaraa siellä paikallisessa työvoimapalveluissa. Siihen, että saadaan ihmisille juuri niitä taitoja mitä työmarkkinoilla paikallisesti tarvitaan. Sitten tietysti kun ollaan vähän etäämpänä sieltä työmarkkinoista, niin silloin tarvitaan myös muuta ja silloin se työ heti ei ole realistinen kaikille tai ei välttämättä koskaan. Eli pitää olla sitä joustavuutta siihen, että ihmisellä on ihan oikea mahdollisuus päästä kuntoutumista ja työkykyä edistäviin palveluihin. Tai sitten vaihtoehtoisesti sosiaalisesti kestävästi päästä pois tästä kierteestä ja sitten saada se työkyvyttömyyseläke.
TH:
Joo sitten voisi mennä tämmöiseen asiaan kuin pitkäaikaistyöttömyys, koska sehän on kasvanut nyt Suomessa paljon ja olikos se nyt silleen, että tässä oli joku ihan ennätyskin tullut pitkäaikaistyöttömien määrässä. On joka tapauksessa lisääntynyt pitkäaikaistyöttömyys ja ylipäätänsä työttömyystilanne on Suomessa todella hankala tällä hetkellä. Eli miten tämä nyt oli että Espanjassa oli Euroopassa vielä pikkasen korkeampi kuin Suomessa, mutta sekin saattoi olla menossa ohitse, siis Suomi työttömyystilanteessaan Espanjan ohitse. Mitä te ajattelette tästä pitkäaikaistyöttömyyden lisääntymisestä tämmöisenä niin kun rakenteellisena asiana Suomen työmarkkinoilla ja miten näiden työttömien palveluiden pitäisi siihen reagoida? Ja siis sehän on asia joka on ollut tosi kauan jo olemassa, että siinä olisi varmaan pitänyt jo kauan sitten reagoida, mutta miten siihen pitäisi suhtautua näissä palveluissa?
EP:
No itse mä ajattelen, että nyt semmoinen mikä on tosi silmiinpistävää tällä hetkellä, on nimenomaisesti korkeasti koulutettujen työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys, mikä näkyy ihan meillä kun me rekrytoidaan sosiaalihuollon ammattihenkilöitä. Perinteisesti meillä on ollut aika isojakin rekrytointiongelmia, tällä hetkellä ei todellakaan ole, ja meillä on jopa vastavalmistuneita sosionomeja työttömänä, hakee töitä ja saattaa olla satoja hakijoita. Jolloin voidaan ennustaa, kun eihän tällainen vastavalmistunut pääse edes haastatteluun, että heistä tulee sitten pitkäaikaistyöttömiä. Korkeasti koulutettuja sosiaalialan ammattilaisia.
TH:
Tämäkö koskee nuoria siis nimenomaan.
EP:
No lähinnä, mutta onhan siellä muitakin kuin nuoria sitten, jotka on ehkä alanvaihtajia, mutta tämä on täysin historiallinen tilanne, että eihän me oltaisi ehkä voitu ikinä kuvitella, että me ollaan tällaisessa tilanteessa ja jotenkin itse olen nimenomaisesti aina työskennellyt pitkäaikaistyöttömien parissa. Sitten ajattelen niin se pitkäaikaistyöttömyys, jos sä oot pitkään poissa siitä työstä ja siitä tietyllä tavalla mikä katsotaan normaaliksi tässä yhteiskunnassa, niin siinä on niin paljon muitakin vaikutuksia siihen elämään. Se vaikuttaa terveydentilaan, sosiaalisiin verkostoihin ja suhteisiin. Ihan se alkaa vaikuttaa vähän ravitsemukseen ja vähän kaikkeen ja silloin kun se tilanne pitkittyy, jossain kohtaa voi tulla aika massiivisiakin sekä sosiaalisia että terveydellisiä ongelmia, jotka on tietysti tosi kalliita ja monimutkaisia ratkoo, niin totta kai pitkäaikaistyöttömyys on rakenteellisena ongelmana tosi paha just sen takia, ja mitä nuorempana ihminen joutuu pitkäaikaistyöttömäksi, totta kai se indikoi sitten että se työura ei siitä lähde ehkä sillä tavalla, miten me ajatellaan että mikä on semmoinen tavoitteellinen työura. Välttämättä ollenkaan tai että se voi olla semmoinen hyvin pätkittäinen. Itse huomasin kun tein sitä eläkeselvittelyä, niin monella se työura saattoi koostua pienistä pätkistä työelämässä ja sitten taas aika pitkiä työttömyysjaksoja. Jolloin tavallaan ei välttämättä koskaan tullut kiinnityttyä työelämään. Nyt kun me puhutaan tästä tilanteesta ja nuorten pitkäaikaistyöttömyydestä, siinä on aika isona riskinä just tämä ja se taas että miten se vaikuttaa yhteiskuntaan. Itse mä ajattelen että siihen saattaa liittyä sellaisia ilmiöitä, mitä Satu tuossa alussa mainitsikin että ylipäänsä se kokemus yhteiskuntaan kuulumisesta voi laskea, mikä voi herättää semmoista tietyllä tavalla yhteiskuntavastaisuutta ja sitä polarisaatiota syventää. Kyllä minä sosiaalityöntekijänä olen paljon kohdannut sitä ja meidän ammattilaiset puhuu siitä, että sellainen tietyllä tavalla turhautuminen, josta voi seurata tietysti jopa sellaista aggressiivisuutta yhteiskuntaa ja tämmöisiä instituutioita, jotka edustaa yhteiskuntaa, kohtaan, niin sitten totta kai lisääntyy. Jos ihmiset kokee, että he on toivottomassa tilanteessa, että jos ihminen on toivoton, niin silloinhan voi tehdä semmoisia epätoivoisia ratkaisuja ja asioita.
SP:
Meillä on tosiaan ihmisiä semmoisissa tilanteissa, että heidän ensisijaista etuutta ei välttämättä ole. Ja sitten ne perusturvaetuudet on hyvin matalat ja niitä koko ajan on viety vielä sitten alempaan suuntaan. Tämä herättää semmoisen ison kysymyksen siitä, että meillähän on työttömyys-nimistä riskiä koskeva julkinen sosiaalivakuutusjärjestelmä tässä yhteiskunnassa. Onko meillä sitä enää, että jos me yksilöidään tämä riski siihen pisteeseen asti, että ihmisillä ei ole varaa perustoimeentuloon, ruokaan, asuntoon, säälliseen elämään ja sitten sitä seuraa vielä isompi kysymys, eli olemmeko me sen jälkeen enää pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia edustava maa? Haluammeko me näin olevan vai ei? Työttömyyttähän selittää kaikkein eniten taloussuhdanteet eli siellä on asioita, joille me ei ihan loputtomiin voida. Me ollaan osa globaalia avointa markkinataloutta myös Suomessa. Ja sitä myötä me emme voi kaikkeen vaikuttaa. Mutta että nyt tässä ehkä uutta tässä tilanteessa on se, että meillä on voimakas Suomessa sisällä julkiseen sektoriin kohdistuva niin kun kulukurimentaliteetti, joka näkyy paitsi siellä arjen asiakastyössä, se näkyy kasvavina työttömien määränä, mutta sitten se näkyy myös siinä että se työttömyys pitkittyy ja ihmisten tilanteet vaikeutuu. Hullunkurisinta on se, että tiedetään tasan tarkkaan tutkimuksesta, että silloin kun sä oot tosi pitkään pelkän perustoimeentulotuen varassa ja hyvin niukasti elät niin mahdollisuudet ja resurssit ja kapasiteetti siihen, että itse aktiivisesti kuntoutuisin, kouluttautuisin ja pyrkisin työmarkkinoille, vähenee. Eli toimijuus kapenee selviytymiseksi, päivästä toiseen elämiseksi. Mistä saan tänään ruokaa? Miten pystyn matkustamaan, jos haluan käydä uimahallissa? Riittääkö mun rahat julkisen liikenteen käyttöön, tai riittääkö mun rahat siihen uimahallilippuun? Sitten kun se tulevaisuuden perspektiivi kapenee ja se muuttuu selviytymiseksi, niin silloin me itse asiassa tuotetaankin tällä politiikalla sitä, että ihmisten kuntoutuminen, kouluttautuminen ja työllistyminen vaan loittonee kauemmas horisonttiin. Se, että halutaanko tuottaa tällaista politiikkaa yhteiskunnassa on iso kysymys, josta keskustellaan aivan liian vähän.
TH:
Sadun sanat oli aika raskaita, mutta ne kuulostaa myös aika tosilta. Vai mitä oikeastaan Elina ajattelet tästä?
EP:
No joo mä olen ihan samaa mieltä ja kyllähän se meidän asiakkailta tulee tosi paljon se viesti, että koko se hereilläoloaika liittyy siihen selviytymiseen, ja siihen tukiviidakossa navigointiin ja useat ei siitä kyllä ihan omin avuin selviä. Ja tietysti sosiaalihuoltoa työllistää tosi paljon se, että ihmiset yrittää navigoida siellä tukiviidakossa ja miettiä, että mitkä on tosiasialliset keinot edes koskaan saada sitä taloutta mihinkään balanssiin ja nyt sitten tietenkin me ollaan tilanteessa, jossa Kelan harkintavalta suhteessa vaikka toimeentulotukeen on kaventunut tässä tän hallituksen aikana. Että tavallaan myös hyvinvointialueiden toimivalta paikata täysimääräisesti sitä Kelan tavallaan kiristynyttä etuuspolitiikkaa, niin se on tietysti aika vaikeata tai mahdotonta. Ja yks semmoinen meitä tosi paljon ihmetyttävä seikka on se, että toimeentulotukihakemusten määrät hyvinvointialueelle ei ole kasvaneet juuri ollenkaan. Vaikka sosiaaliturvaa on leikattu. Se mitä mä itse ajattelen siitä niin se liittyy siihen, että tämä järjestelmä on niin monimutkainen, että jo se, että saa Kelasta haettua ensimmäistä kertaa toimeentulotukea, vaatii aivan äärimmäisen paljon ponnisteluita. Jokainen voi koittaa jos ei usko. Ja sitten sieltä sanotaan, että hae hyvinvointialueelta. Niin nyt näyttää siltä, että ne hakemukset jää tulematta, ja se taas tietysti herättää kysymyksen, että millä ihmiset sitten tulee toimeen ja mistä he joutuvat luopumaan ja minkälaisia myönnytyksiä he sitten joutuu tekemään. Niin ne on semmoisia ehkä vähän huolestuttavia kysymyksiä.
Tosiaan Kelalta haetaan toimeentulotuen perusosaa ja sitten tuo perustoimeentulon harkinnanvarainen on täältä hyvinvointialueelta. Se on nyt sitten vähentynyt tilanteessa, jossa kuitenkin myös rajataan sitä toimeentulotukioikeutta ylipäänsä, niin se on kyllä tosi kiinnostava uutinen. Onko tuota niin, että nämä ihmiset löytyvät tällä hetkellä leipäjonoista.
EP:
Kyllä leipäjonothan meillä siis kasvaa ja nyt jo Tampereen keskustan leipäjonossa on pitkään ollut se tilanne, tai ruokajaosta ehkä mieluummin puhun, se tilanne, että läheskään kaikki eivät saa sitä ruokaa. Että siellähän on se vuoronumerosysteemi ja kaikki eivät saa. Toki se näkyy sitten kaikissa muissakin tämän tyyppisissä, esimerkiksi olin itse asunnottomien yössä, jossa oli aivan valtava väkiryntäys, ja se mikä tulee tuolta kun paljon tehdään järjestöjen kanssa yhteistyötä, niin esimerkiksi Pro tukipisteen mukaan seksityöntekijöiden määrä on tosi kovassa kasvussa, ja me tiedetään, että nuorisorikollisuuden määrä on nyt taas kääntynyt kasvuun. Että kyllä mä, jos nyt tälleen vähän karrikoidaan, niin jos me mietitään Suomea 1920-luvulla, meillä oli hyvin paljon prostituutiota ja myös tavallaan rikollisuutta. Niin 100 vuoden päästä samantyyppisiä kehityskulkuja tässä on tapahtumassa meidän yhteiskunnassa. Se on ihan selvä asia, että jos henkilö, jolta viedään siitä pienestä toimeentulotuesta vielä vaikka puolet pois pitkäaikaisesti, niin eihän sillä rahalla elä. Ja sitten mitä vaihtoehtoja hänen on sitten enää tulla toimeen laillisilla tavoilla, niin kyllä kai nyt jokainen ymmärtää, ettei niitä nyt ole ihan hirveästi, jos ei oikeasti saa työtä, että jotenkin se mitä jatkuvasti on esitetty, että sitten vaan mennään töihin, mutta jos ei niitä työpaikkoja ole niin sitten ei mennä.
SP:
Me voidaan kyllä katsoa niihin maihin myös, missä tämmöinen tiukka workfare-politiikka on. Siellä on näkyvä asunnottomuusilmiö. Siellä on patjoja kaduilla ja siellä on enemmän sitä näpistelyrikollisuutta, mikä liittyy ihan suoraan siihen, että joudutaan varastamaan, jotta saadaan ruokaa syödäkseen joka päivä.
TH:
Kuulostaa aika turhauttavalta varmaan teidänkin näkökulmastanne siis tämä, että lailliset keinot tulla toimeen ihan oikeasti loppuun joiltain ihmisiltä. Ainakin moni varmaan kokee näin, että se horisontti alkaa kaventua ja sumentua niin pahasti. Että alkaa houkuttaa mahdollisesti myös tämmöistä rikolliset keinot. Mitä te nyt sitten, jos viimeisenä kysymyksenä tähän kysytään 43 minuutin kohdalla, että onko tämä systeemi ajanmukainen, oikeudenmukainen ja yhteiskunnallisesti kokonaisrationaalinen?
EP:
Niin no varmaan kaikki nämä puheet, mitä on jo puhuttu, tietysti puhuvat myös puolestaan mutta siis minä olen, mitä tässä nyt on sosiaalityön ammattilaisena toiminut, minä olen aina ollut sitä mieltä, että parhaat keinot olisi nostaa sosiaaliturvan tasoa niiden ensisijaisten etuuksien osalta. Jotta ihmiset saataisiin pois köyhyydestä, ja saataisiin tietyllä tavalla kannustettua heitä myös hankkimaan sitä elantoa itse, eli heille jäisi voimavaroja tosiaan hakea työtä ja ottaa työtä vastaan. Ja nyt kun tämä politiikka on mennyt, onhan tämä ollut aika ällistyttävää itselle, niin kun todella ällistyttävää. Semmoinen tietenkin tutkimus, mutta myös ammatillinen tieto on tietysti sen kannalla, että tämän tyyppinen heikentävä sosiaaliturvapolitiikka niin siitä tavallaan terveyskuilut syventyy ja sitten yhteiskunnan polarisaatio ja ääri-ilmiöt kasvaa. Turvattomuuden kokemus on nyt jo noussut esimerkiksi Tampereella ja ajattelen, että jos meillä ei hirveästi rikollisuus kasva, niin sehän vaan turvattomuuden kokemusta lisää, joka taas ehkä sitten osaltaan vahvistaa sitä polarisaatiokehitystä, että eihän semmoisen turvallisen ja koherentin yhteiskunnan kannalta, niin tässä politiikassa ole mun mielestä yhtään mitään järkeä. Ja se esimerkiksi, että jos pystyisi ottaa vastaan niitä semmoisia pieniä töitä, ja saada niitä pieniä palkkioita, ja sitä kautta sitten saada jalansijaa työelämään, ja tavallaan saada jotenkin sitä elämänkokonaisuutta paremmaksi, niin ajattelin että se olisi sitä oikeudenmukaista työllisyyspolitiikkaa. Ja osa-aikaista työtä nimenomaan hankaloitetaan tässä tilanteessa.
SP:
Kyllä tämähän on köyhyyspolitiikkaa ja sitten tämä on poliisivaltiopolitiikkaa. Eli se on hyvä tunnustaa ääneen, että nämä on ne mitä tiedetään hyvin tutkimuksen perusteella ja ammattilaisten kokemuksen perusteella, että mitä tästä seuraa. Siellä on myöskin ihan vakavia väärinymmärryksiä siitä, että miten tutkimustietoa voi käyttää, että kun sanktioista aloitettiin niin tiedetään, että ne lisää jonkin verran sitä efektiä terveillä työkykyisillä koulutetuilla siihen, että he siirtyy töihin. Mutta sitten kaikilla muilla se tarkoittaa sitä, että sysätäänkin kohti marginaaleja.
TH
Ja tässä on kysymys ihmisistä, jotka on valmiiksi jo aika lähellä sitä marginaalia, niin se tekee siitä erityisen hankalaa. Mutta kiitoksia Satu Pyöriä ja Elina Perkiö tästä, ja katsotaan mihin tilanne kehittyy. Aihehan ei ole kovin hilpeä, mutta siitä voidaan varmaan joskus myös jatkaa. Kiitoksia.
Kyllä. Kiitos.
