Äkkilähtö etäopetukseen (Kirsi Sirén)

Itse otin Teamsin haltuun yhdessä yössä mutta sen kanssa on sittemmin tullut vietettyä useitakin öitä ja päiviä. Ei ollut ihan yksinkertaista siirtää omaa pedagogiikkaa etäopetukseen mutta olen melkoisen sisukasta sorttia. Pienryhmätyöskentely on toiminut etänäkin uskomattoman hyvin. Jokaisella pienryhmällä on oma kanava, jossa pitävät kokouksiaan ja käyn siellä kiertelemässä. Opiskelijat tykkäävät todella paljon toistensa näkemisestä ja yhteistyöstä. Asiaa helpottaa paljon se, että ujommilla opiskelijoilla on kavereita samassa ryhmässä. Viidennen jakson ensimmäisellä tunnilla kaikki tallensivat kamerat päällä esittäytymiskierroksen ruotsiksi ryhmän kanavalle. Opin ne katsellessani jo monet kasvot ja nimet. Jokainen on tallentanut matkan varrella paljonkin suullisia harjoituksia kanavalle. Tulen todella kaipaamaan tätä suullisen näytön määrää jatkossa, vaikka en mitään muuta kaipaisikaan.

Oppituntien rakenteen suunnittelu on ollut aikaa vievää puuhaa. Vedän paljon hatusta oppitunneilla mutta nyt tuntuu, että ei ole edes hattua. Minulla on tapana aistia tunnelmaa ja toimia tilanteen mukaan. Lisäksi olen mielestäni todella luova ja pystyn keksimään hetkessä uusia toimintatapoja ilman, että opiskelijat edes huomaisivat, ettei kaikki ole suunniteltua. Etänä tämä ei kuitenkaan toimi. Siksi olenkin nyt istunut kymmeniä, jollen jopa satoja tunteja koneen ääressä tekemässä tuntisuunnitelmia. Kanavalta toiselle pomppiminen on sekavaa puuhaa, joten tunnin asioita täytyy niputtaa ja ohjeistuksien pitää olla selkeät. Tätä en todellakaan tule kaipaamaan!

Päättöviikko iskeytyi vasten kasvoja aivan liian pian. Kaiken kiireen keskellä oli todella raskasta miettiä kaikki uudella tavalla. Olen tyytyväinen lopputulokseen ja aion toimia samoin tulevalla päättöviikolla. Tein kokeet sillä ajatuksella, että opiskelijoilla on kirjat käytössä. On utopistista ajatella, etteivät he käyttäisi kirjoja eikä sitä voi mitenkään estää. Kääntäjän ja nettisanakirjojen käyttö oli ehdottoman kiellettyä. Sain tehtyä kokeen, joka mittasi oikealla tavalla. Arvioin kokeet samana päivänä ja soitin sen jälkeen kaikille videopuhelun, jossa kävimme läpi koetta, sen arviointia ja koko kurssin arviointia. Tällaiset tapaamiset opiskelijoiden kanssa olivat todella antoisia, vaikka päivä olikin järkyttävän pitkä. Opiskelijat olivat systeemiin todella tyytyväisiä. Normaaliarjessa tähän en pysty, koska kokeen jälkeen pitää kuljettaa lapsia harrastuksiin, laittaa ruokaa ja hoitaa liuta muitakin asioita, joita juuri nyt ei ole hoidettavana. Uudenlainen arki toi mahdollisuuden, jonka onneksi hyödynsin. Abittikokeita kuitenkin kaipaan, koska niissä ei tarvitse pohtia, tekeekö joku vilppiä vai ei ja arvioiminen on paljon helpompaa. Etänä koko kuvio on mietittävä toisin. Toisaalta tämä haaste on avannut silmiä moneen suuntaan ja saattaa kenties kantaa hedelmää arvioinninkin saralla.

Minulla on myös ikävä monisteitani enkä usko tämänkään jälkeen niistä luopuvani. Kieliopin opetus on minulle luontevinta täytettävien monisteiden avulla ja samalla oivallutan opiskelijoilla asioita. Se on toiminut aina hyvin ja palaute on erittäin positiivista – opiskelijakin haluaa käyttää välillä kynää! Nyt olen opettanut kirjasarjan PowerPoint -esitysten avulla, koska mistään ei ole löytynyt aikaa omien vastaavien tekemiseen. En ole diasarjaihminen! Toki on varsin mukavaa höpötellä täydellisessä työrauhassa kielioppiasioita itselleen, jos pystyy kuvittelemaan eteensä kiinnostuneen yleisön. Jos taas kuvittelee eteensä sängyssä lojuvia teinejä, joilla on musat täysillä korvissa ja pleikkapeli pyörimässä, höpötys alkaa tuntua varsin turhauttavalta. En todellakaan tule kaipaamaan tämän tyyppistä opettamista mutta opetustuokioiden tallentaminen on kieltämättä erittäin palkitsevaa. Opiskelijoilla on kätevästi käsissään kaikkien kielioppien videot ja poissaolijat pääsevät ne myös näkemään. Luulen tallentavani nämä jatkoa varten ja laitan ne sitten tulevaisuudessa uusien kurssien Teams-alustalle talteen. Harmi, että tässä tulee vain muutaman kurssin materiaalit. En tiedä, olisinko tallentanut opetustani, jollen olisi ollut tässä hankkeessa mukana. Olisiko kynnys ollut liian korkea kaiken kiireen keskellä? Nyt kun olin tehnyt jo videoita, tallenteiden tekeminen tuntui mutkattomalta.

Sanoinko todella tulevien kurssien Teams-alustalle? Kyllä. En ole yhtään ihastunut etäopettamiseen mutta olen ihastunut, jollen jopa rakastunut, Teamsiin. Teamsissa on parantamisen varaa ja moni asia voisi olla helpompaa mutta materiaalialustana Teams sopii minulle erittäin hyvin. Teamsin seinälle saa tehtyä pikakyselyitä, joihin opiskelijat vastaavat anonyymisti. Erilaisten linkkien jakaminen on äärimmäisen kätevää ja lisäksi tiedostoihin saa talteen koko kurssin kaikki pariharjoitusmonisteet. Lisäksi olen käyttänyt Teamsia kotikirjoitelmien palautuspaikkana ja siellä on toimivat palaute- ja korjausominaisuudet. Tällä hetkellä ajattelen, että käytän Teamsia jatkossakin.

Tulen kaipaamaan tältä hullulta ajanjaksolta moniakin asioita. Sen ääneen sanominen tuntuu yhtä hullulta kuin arki tällä hetkellä mutta siksi onkin erittäin hyödyllistä pohtia asioita monesta näkökulmasta. Mitä jään kaipaamaan? Jään kaipaamaan sitä, että minulla on kerrankin näyttöä suullisesta kielitaidosta ennen suullista koetta eikä sellaista tarvitse edes välttämättä pitää. Kukaan ei sano: ”Me tehtiin tää jo!” eikä ”En pysty puhumaan, kun seisot siinä!” Joka ikinen puhuu ruotsia ja minä voin arvioida tuotokset rauhassa. Videonpätkien katsomiseen menee yllättävän vähän aikaa ja kaiken päätetyön keskellä olen ottanut yli 10 vuoden tauon jälkeen perinteisen paperikurssipäiväkirjan käyttöön. Merkitsen siihen aina nopeat arvosanat jokaisesta videosta. Tällaista ei voi luokassa tehdä! Tällä hetkellä pohdin, voisiko pari tuntia kurssista olla Teams-tunteja, joiden aikana keskityttäisiin nimenomaan suullisten tallenteiden tekemiseen. Sieltä ne olisi kätevästi katsottavissa ja paine päättöviikolta vähenisi. Lisäksi tulen kaipaamaan työrauhaa ja sitä, että kerrankin ääneni saa levätä. Koska hintana on se, että en näe opiskelijoiden reaktioita enkä kuule naurua, arvioin hinnan liian korkeaksi. Ääneni iloitsee, mieleni ei! Tuntuu todella typerältä kertoa hyviä juttuja ilman, että näkee tai kuulee minkäänlaisia reaktioita. Haluaisin aplodinapin Teamsiin. Voisin painaa sitä vaikka itse!

Minulla on opiskelijoiden lisäksi ikävä työkavereita. Isossa lukiossa kollegoiden näkeminen rajoittuu pääosin ruokailuun ja saman aineen opettajien tapaamiseen ja niitä hetkiä kaipaan paljon. Toisaalta huomaan, että minulle sopii hyvin etäkokoukset ja toivon todella, että niitä jatketaan. Kokoustaminen on ergonomisesti todella rankkaa mutta kotona voi liikkua ja seistä. Aamukokoukset ovat yökukkujalle kammottavia, joten on aivan ihanaa raahautua kokoukseen pyjama päällä, hiukset sekaisin, ilman meikkiä ja aamupala mukana! Lisäksi olen alkanut kutoa. Se ei kuulosta kovin hyvältä vastapainolta päätetyölle mutta itselleni se on keino pitää näpit erossa näppiksestä. Koska minulla on sähköpöytä, seison kaikkien oppituntien ja kokousten ajan ja pienet tauot (opiskelijat äänittävät enkä mene häiritsemään kokouksiin) kudon seisten. Silloin kutominen ei myöskään kuormita hartioita. Taukoja ei oppitunneilla erityisen paljon ole mutta kokousten aikana ehtii kutoa enemmän. Tässä on kuudes pipo nyt meneillään….

Koulun kokousten lisäksi toivon, että videopalavereista tulee vallitseva tapa pitää kaikkia työryhmiä, joissa on eri koulujen ihmisiä. Kiireiset siirtymät, parkkipaikkojen etsimiset, parkkilupien hakemiset ja ainainen kiire eivät sovi minulle. Toki on hyvä, että tällaiset ryhmät tapaavat kasvotusten pari kertaa mutta sen jälkeen Teams on juuri sopiva paikka. Kaupungin vesopäivät voisivat myös minun puolestani olla jatkossa etävesoja. Teamsin etu Zoomiin nähden on ehdottomasti se, että siellä voi myös jakaa kaiken materiaalin.

Lisäksi olen pohtinut, voisiko tukiopetusta järjestää etänä. Opiskelijoiden on vaikea saapua vapaana aamuna koululle tai jäädä koulun jälkeen ja siksi tukiopetusta ei ruotsissa juurikaan pidetä. Toisiko Teams vastauksen tähänkin? Lisäksi uskon, että toipilaan lapsen kotivahtina ollessani voisin mieluummin pitää etäoppitunnin kuin laittaa ohjeita itsenäiseen työskentelyyn. Olisiko tämäkin kenties mahdollista? Teamsista tulee myös mahtava alusta kurssillemme, jossa tehdään matka Tukholmaan. Kaikki materiaali saa olla Teamsissa ja siellä on helppo jakaa videoita. Koska tapaamiset ovat aina myöhään iltapäivällä, ehkäpä tapaamisiakin voisi pitää etänä.

Tämä vuosi on opettanut paljon mutta äkkilähtö etäopetukseen on opettanut enemmän kuin monet vuodet yhteensä. Loppukartoitusta tehdessäni naureskelin monille kohdille. Elokuussa pohdin, miksi kukaan käyttäisi video-opetusta tai osallistuisi webinaareihin. Nyt elämäni on juurikin sitä. Pisteitä ropisi lisää mielettömästi ja siirryinkin ison harppauksen melko korkealle tasolle digitaitokartoituksen mukaan. Mikä oli suurin harppaus? Suurin harppaus oli opetuksen muodon mullistuminen mutta eniten pisteitä sain lisää siitä, että olen auttanut viime viikkoina todella monia kollegoita sekä omassa koulussani että Tampereen muissa kouluissa ja jopa valtakunnallisesti eri somekanavilla hyödyntämään erilaisia sähköisiä alustoja etäopetuksen aikana. Ideoitani on pistetty jakoon mm. Tampereen kaupungin yhteisellä Teamsin vinkkikanavalla, joten pystyin helposti napsimaan itselleni jopa vaativimpia vastausvaihtoehtoja monista kohdista.

Matkan Digilust-hankkeen parissa valitsin itse mutta en tiennyt senkään osalta, mihin se johtaisi. Etäopetusmatka tuli yllättäen ja ilman mitään vaihtoehtoja. Molemmat matkat ovat opettaneet paljon ja molemmat matkat ovat vielä kesken. Tämä vuosi on ollut työnteon kannalta yksi elämäni raskaimpia mutta myös opettavaisimpia. Koska olen pohjimmiltani varsin positiivinen ihminen, haluan ajatella, että tämä matka tuo vielä mukanaan kaikenlaista hyvää. Jatkan matkaani pedagogiikka edellä lisäarvoa tuovia digitaalisia mahdollisuuksia hyödyntäen. Toivon lisää oivalluksia ja innostavia kohtaamisia. Toivon, että en jäisi kaipaamaan tästä ajasta mitään vaan saisin siirrettyä etäopetusajan helmet lähiopetusarkeeni.

Kirsi Sirén