Kaikki järjestyy! (Siru Stenman)

Tavoitteenani tähän hankkeeseen osallistumiselle oli saada varmuutta digitaalisten opetusmahdollisuuksien hyödyntämiseen sekä ottaa hyvin haltuun muutama uusi digitaalinen keino, joilla voisin maustaa omaa opetustani. Olin jo aiemminkin käyttänyt jonkin verran digitaalisuutta opetuksessani, mutta vähitellen samat tutut ohjelmat olivat alkaneet, jos eivät nyt ihan kyllästyttää, niin ainakin vähän puuduttaa. Olin kyllä mielenkiinnolla käynyt koulutuksissa, joissa sitten juostiin läpi valtava määrä kaikenlaisia ohjelmia, tehtiin niihin käyttäjätunnuksia ja ehkä jopa ehdittiin kokeilla muutamaa niistä. Päällimmäisenä tunteena noiden koulutusten jälkeen on kuitenkin ollut vain ahdistus siitä kaikesta uudesta, joka nyt pitäisi olla hallussa, kun kerran siihen on koulutustakin saanut. Todellisuudessa kaikki nuo eri ohjelmat olivat sekamelskana päässäni koulutuksen jälkeen, eikä niitä sitten tullut koskaan otettua käyttöön omassa opetusarjessa, kun niihin ei koskaan ollut aikaa eikä voimia perehtyä omin päin sen enempää.

Nimenomaan ruotsissa, jonka opetus on samalla aina myös melkoista myyntityötä – mainontaa, markkinointia ja motivointia – on hankkeen myötä ollut kiva päästä kokeilemaan uusia digitaalisia keinoja tuomaan opiskelijoille uutta intoa juuri ruotsin kieltä kohtaan. Hankkeessa oli varattu aikaa juuri sille kokeilevalle otteelle uuden edessä, jota olin jäänyt koulutuksista kaipaamaan. Esimerkiksi Heini Syyrilän aloitusluento oli antoisa etenkin juuri siksi, että eri ohjelmiin tutustumisen jälkeen tuli sitten hankkeen puitteissa tehtyä oma opetuskokeilu. Itse otin heti silloin alussa haltuun Educaplayn, jonka eri vaihtoehtoja olen sittemmin käyttänyt koko lukuvuoden ajan. Olen myös tarkoituksella käyttänyt säännöllisesti Piktochartia ja Microsoft Formsia opetuskokeilujen suunnitelmien tekemiseen ja palautteen keräämiseen, jotta niistä on tullut kunnolla tuttuja ohjelmia. Olen käyttänyt niitä lukuvuoden aikana myös muussa opetuksessa – ja jopa henkilökohtaisessa elämässäni kouluarjen ulkopuolella! Myös Adobe Spark kuuluu nyt niihin ohjelmiin, joita jo käytän melko luontevasti osana opetusta. Adobe Sparkilla olen työstänyt lukuvuoden aikana myös omaa digitaalista portfoliotani osana hanketta. Sinne olen kerännyt mm. opetuskokeiluiden suunnitelmia ja blogitekstejäni.

Olen sitä mieltä, että kehitykselle täytyy antaa aikaa, ja tämä koko lukuvuoden mittainen hanke on ollut siinä mielessä hyödyksi. Välillä on tullut vastaan haasteita hankkeen ja kouluarjen aikataulujen yhteensovittamisen kanssa, kun päättöviikot tai ylioppilaskirjoitukset, joita ei voi siirtää mihinkään, ovatkin aiheuttaneet päänvaivaa. Kuitenkin luottamus omaan osaamiseen ja tekemiseen digitaalisuudenkin suhteen on vahvistunut hankkeen myötä.

Vahvistunut tunne siitä, että uudet digitaaliset ohjelmat ovat ihan haltuun otettavissa, on auttanut myös näissä koronakevään poikkeusoloissa. Sanoisin silti, että vähintään yhtä paljon kuin olen hankkeen aikana oppinut digitaalisuudesta, uutta oppia on antanut myös etäopetukseen siirtymisen muodossa tämä pakkoloikka digitaalisuuteen. Etätyöskentelyn vaatimat uudet taidot ovat karttuneet yrityksen ja erehdyksen kautta, ja keskustelut kollegoiden kanssa tietoa jakaen ovat olleet erittäin hyödyllisiä. Seuraavassa kerron hieman omista parhaista vinkeistäni tähän liittyen.

Hyvä etukäteissuunnittelu on ensimmäinen vinkkini. Se koskee sekä koko kurssin että yksittäisten oppituntien suunnitelmallisuutta. Olen alusta lähtien pitänyt oppituntini Teamsissa ja todennut, että myös ihan pieniäkin asioita on joutunut miettimään, sellaisia, joita ei tulisi erikseen suunniteltua lähiopetuksessa. Yksi tällainen asia on ollut nimenhuuto, ja se, millä kontrolloin, että opiskelija on oikeasti paikalla oppitunnilla. Tähän asti ehkä toimivin keino on ollut se, että laitan yleiselle kanavalle viestin ”läsnä + päivämäärä + kellonaika”, ja sitten läsnä olevat opiskelijat käyvät ”peukuttamassa” tätä viestiä, jolloin heistä jää itselleni läsnä olevien lista, vieläpä aakkosjärjestyksessä. Siitä on helppo tarkistaa läsnäolijat ja toisaalta aikaa ei kulu oppitunnista nimenhuutoon. Tosin valitettavasti mikään kikka ei silti välttämättä takaa, että opiskelija on koko ajan kuulolla.

Jotta etäopetus ei lipsahda liian opettajajohtoiseksi, olen alusta asti pitänyt tärkeänä, että opiskelijat pääsevät tekemään töitä joko parin kanssa tai pienryhmissä, kuten he lähiopetuksessakin tekisivät. Kielen oppiminen ei tapahdu tuppisuuna, joten loin pienryhmille heti omat kanavansa, joissa opiskelijat sitten pääsevät tekemään suullisia harjoituksia keskenään. Tämä on toinen vinkkini. Nimesin kanavat opiskelijoiden nimillä, jotta he tietävät aina, mihin ryhmään menevät, mutta tämän tein myös itseäni varten, sillä pienryhmissä kierrellessäni voin myös helposti nähdä oppitunnin poissaolijat ilman erillistä nimenhuutoa. Kanaville jaon perusteena oli nyt pelkästään aakkosjärjestys, koska uuden jakson kurssien kaikkia opiskelijoita en edes tuntenut entuudestaan. Tulevaisuuden työelämätaidoilla perustellen sanoin, että kaikkien kanssa on osattava tehdä töitä. Olen myös sanonut, että loppukurssista opiskelijat tekevät vertaisarvioinnin toisistaan pienryhmissä toimimisesta, jotta varmistaisin heidän oikeasti myös osallistuvan näiden pienryhmien toimintaan.

Kolmas vinkkini liittyy oman työmäärän huomioimiseen. Olen ajatellut niin, että koska itselläni torstai on viikon intensiivisin työpäivä, kerään/ säästän torstain tunneille useampia suullisia tehtäviä viikon muilta oppitunneilta, ja opiskelijat tekevät sitten niitä kootusti pienryhmäkanavillaan silloin. Siten minun ei tarvitse olla itse äänessä koko päivää, eikä suullisia tehtäviä myöskään tule siinä tapauksessa ripoteltua viikon jokaiselle tunnille. Koko ajan kanavalta toiselle hyppiminen vie nimittäin oppitunnista paljon aikaa. Muutenkin opiskelijoilta vastauksen saaminen, reagointi ja kaikki siirtymät vievät etäopetuksessa enemmän aikaa kuin lähiopetuksessa, joten ajankäytön suunnittelu on siksikin tärkeää.

Siru Stenman