Jotta oppiminen olisi mahdollista ja tuloksellista läpi elämän, tarvitaan oppijalta aitoa, omasta itsestä kumpuavaa intoa, janoa ja nälkää kehittää omaa osaamistaan. Jos sitä ei ole, on kuin kantaisimme vettä kaivoon. Miten me korkeakoulutuksessa voimme tukea – ja entisestään lisätä – oppimisen nälkää? Suuntaamalla katseemme oleelliseen eli oppijaan ja osaamisen kehittämiseen.
Korkeakoulutuksemme perustuu suurelta osin yhä edelleen perinteiseen ajatukseen, jossa koulutusorganisaatio asettaa opetusta tarjolle ja opiskelijoiden tehtävä on osallistua opetukseen. Käytännössä koulutus reaalistuu kursseina, ja eteneminen opintopisteinä. Usein organisaatiossa on määritelty tarkasti myös kurssin suorittamisen tapa, eli tehty päätös siitä, miten tarvittavat tavoitteet voidaan saavuttaa. Läpi opintojen pidetään kirjaa siitä, mitä kursseja opiskelija on käynyt ja kuinka monta opintopistettä kerännyt. Jossain vaiheessa huomataan, että tutkintoon tarvittavat kurssit on suoritettu ja opintopisteitä riittävästi. Nykytilanne ei siis aseta erityisen vahvasti opiskelijaa saati osaamista keskiöön, vaan keskittyy enemmänkin osaamisen kehittämisen erilaisiin paketointivälineisiin ja niiden mittaamiseen.
Paljon on viime vuosina puhuttu siitä, miten koulutuksessa ollaan siirtymässä laajasti kohti yksilöllisiä, joustavia opintopolkuja. On hyvä huomata, että joustavuus ei ole yhtäsuuri kuin mielivaltaisuus tai täydellinen vapaus tehdä opinnoissa mitä mieleen juolahtaa, vaan yksilöllisyys ja joustavuus tulevat esiin eri tavoin eri konteksteissa, huolellisesti pedagogisesti harkittuina.
Nykyisellään korkeakoulutus on vielä kaukana yksilöllisyydestä ja joustavuudesta, vaikka toki positiivista kehitystä on jo siellä täällä. Lähtökohtaisesti jokaisen opiskelijan oletetaan edelleen suorittavan korkeakoulun luomat kurssit, yhtenäisine sisältöineen ja toimintatapoineen yhdessä muiden kanssa. Suurta roolia ei yleensä ole sillä, mikä opiskelijan aiempi osaaminen on, millä tavalla opiskelija oppii parhaiten tai missä kaikkialla kyseistä osaamista voi tässä maailmassa kehittää. Heitämme nykymallissa todennäköisesti runsaasti hukkaan myös resursseja – sekä opiskelijoiden että henkilöstön näkökulmasta – kun tuuppaamme kaikki samaan putkeen.
Yksilöllisyys ja joustavuus tarkoittavat katseen kääntämistä vahvasta organisaatiolähtöisyydestä vahvaan asiakaslähtöisyyteen. Omien rakenteidemme ja organisaatiolaatikoidemme siirtämistä sivuun ja samalla opiskelijan nostamista yksilönä keskiöön ja kiinnostusta yksittäisen opiskelijan osaamisen kehittymiseen kokonaisuutena. Mitä tämä muutos edellyttää?
Kun opiskelija tulee yhteisöömme, selvitämme, mitä hän jo osaa, mitä hän tavoittelee yhteisössämme ja mitkä ovat hänen vahvuutensa. Yhdessä opiskelijan kanssa luomme hänelle yksilöllisen polun kohti tavoiteltua osaamista. Yksilöllinen polku edellyttää toki sitä, että olemme luoneet koulutuksemme siten, että yksilöllisten opintopolkujen koostaminen on ylipäätään mahdollista, sekä sisältöjen että oppimisen toimintatapojen kannalta.
Lisäksi tunnustamme laajasti, että osaaminen voi kehittyä missä vain ja milloin vain, ja olemme valmiita tunnistamaan ja tunnustamaan opitun. AHOT-ajatusta on toki viljelty jo kauan, mutta todellisuudessa osaamisen odotetaan edelleen varsin usein kehittyvän korkeakoulun seinien sisällä. Tavoitteemme tulee olla tilanne, jossa suunnittelemme yhdessä opiskelijan kanssa muualla opittavaa systemaattisesti etukäteen ja todennamme tarvittaessa osaamisen jälkikäteen.
Samalla muutamme rohkeasti roolejamme. Vahvistamme systemaattisesti opiskelijan omistajuutta omasta osaamisestaan, ja samalla me henkilöstössä luovumme tiedon jakajan roolista ja sen sijaan otamme oppimisen tukijan moninaisen, vaativan roolin. Luomme vahvan ohjauksen mekanismit yksilön tarpeiden mukaisesti, sillä opintopolkujen yksilöllisyys ja joustavuus eivät tarkoita myöskään heitteillejättöä.
Olemme siirtymässä monin tavoin toisenlaiseen korkeakoulutuksen maailmaan, kun luovumme organisaatiosta lähtökohtana ja suuntaamme katseemme kohti opiskelijaa, asiakasta. Samat periaatteet pätevät koko korkeakoulutuksen kokonaisuuteen, oli kyse sitten lukiosta tulevasta nuoresta tai osaamistaan kehittävästä työelämän konkarista. Meidän tehtävämme on ylläpitää ja lisätä motivaatiota oman osaamisen kehittämiseen entisestään, ja se lähtee yksilön kohtaamisesta aidosti. Tämä on lähtökohtamme myös Tampereen yliopiston jatkuvan oppimisen hankkeessa.
Heli Harrikari
Johtaja, jatkuva oppiminen @TampereUni
Kommentit