Naisvankien kirjeet ja työväentutkimus

Elokuussa ilmestyi Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran vuosikirja 2021, jonka ovat toimittaneet Matias Kaihovirta ja Tiina Lintunen. Kirjassa tarkastellaan, miten eri aikakausien sukupuoli-, moraali- ja seksuaalinormit ovat ohjanneet työväestön arkea ja kokemuksia. Vankilaprojekti on mukana vuosikirjassa artikkelilla, jossa käsitellään lääninvankiloissa tai Hämeenlinnan naisvankilassa istuneiden työläisnaisten kirjeitä.

kirjan kuva
Uunituore vuosikirja. Kuva: Johanna Annola

1800- ja 1900-luvun vaihteessa Anna, Amanda, Emelia, Erika, Helena, Ida ja Katriina tarttuivat telkien takana kynään – tai käskivät jonkun muun kirjoittaa puolestaan – ja lähestyivät helsinkiläisen turvakodin johtatarta, Emma Mäkistä. Osa kirjoittajista oli oleskellut turvakodissa ennen vankilaan joutumistaan. He ottivat Mäkiseen yhteyttä pyytääkseen anteeksi sitä, etteivät sittenkään olleet pysyneet kaidalla tiellä. Toiset kirjoittajista odottivat jo vapautumistaan ja pohtivat, voisivatko kenties päästä turvakotiin. Osa kirjoittajista pyrki järjestelemään lapsensa asioita: esimerkiksi Helenan tytär asui Mäkisen lastenkodissa, ja äiti halusi tietää, oliko lapsi edelleen hengissä.

Seitsemästä kirjeestä kuusi on mahdollista tunnistaa ulkomuodon perusteella vankilasta lähetetyksi. Lääninvankiloista kirjoitetut kirjeet on laadittu kunkin vankilan viralliselle kirjelomakkeelle, joihin on painettu ohjeet mahdollista vastausta varten: vangeille tarkoitetut kirjeet oli osoitettava vankilan johtajalle, ja kirjeisiin oli merkittävä vangin täydellinen nimi. Hämeenlinnan naisvankilassa ei tämän aineiston perusteella näytä olleen käytössä kirjelomaketta, vaan naiset kirjoittivat tavalliselle kirjepaperille, minkä jälkeen viesteihin painettiin vankilan leima tai sinetti. Lomakkeet, leimat ja sinetit osoittavat, että vangit eivät saaneet kirjoittaa vapaasti ja että kirjeet eivät koskaan jääneet vain kirjoittajan ja vastaanottajan välisiksi.

kuva vankilan kirjelomakkeesta
Anna kirjoitti kirjeensä Viipurin lääninvankilasta 1900-luvun alussa. Kirjepaperina toimi vankilan kirjelomake, johon oli painettu vankien kirjeenvaihtoon liittyneet ohjeet. Kuva: Johanna Annola / Kansallisarkisto.

Vangeista Amanda ja Emelia kirjoittivat ruotsiksi, loput kirjeistä ovat suomenkielisiä. Ei ole tietoa, olivatko naiset käyneet esimerkiksi kierto- tai kansakoulua, vai opetelleet kirjoittamaan omin päin. Kirjeiden kieli on puhekielenomaista: ”annan tiaron Frouvallen Että nyt saan viettä minun päivänin Wankeuressa”, Ida kirjoitti, ja Emeliankin oikeakielisyydessä oli korjaamisen varaa: ”[jag] har bet till Herren att han skule venda till det besta och eftär hans vilja”.

Vankien kirjeet noudattavat kuitenkin kirjeenkirjoituksen konventioita (Nordlund 2013): niissä on useimmiten päiväys, puhuttelut, vointia koskevat ilmoitukset ja kyselyt, lopputervehdykset ja allekirjoitus, eli formulat, jotka luovat kehykset alkavalle ja päättyvälle vuorovaikutustilanteelle ja joiden avulla dokumentti on mahdollista tunnistaa kirjeeksi . Emma Mäkisestä kirjoittajat käyttivät monenlaisia puhuttelusanoja: hän oli rouva, fru, frouva, frökinä, frökkenä, fräkenä ja frökenä.

Kirjekatkelmissa näkyy myös hyperkorrekteja piirteitä, kuten t-kirjaimen muuttuminen d-kirjaimeksi (Mäginen, pyydäisin, teidä), jotka voidaan tulkita paitsi kirjoittajan osaamattomuudeksi myös tietoiseksi pyrkimykseksi valita mahdollisimman sopivat sanat (Nordlund 2013).

vanha runo
Erika kirjoitti 1890-luvulla Helsingin lääninvankilasta, odotellessaan siirtoa Hämeenlinnan naisvankilaan. Hän liitti kirjeeseensä virrenpätkän. Kuva: Johanna Annola / Kansallisarkisto.

Vuosikirjassa oleva artikkeli paikantuu laitos- ja kirjetutkimuksen leikkauskohtaan. Kirjeitä kirjoittaneiden naisten nykyhetki sijoittui vankilan aikaan ja tilaan, josta he kurkottivat kirjeissään turvakotiin joko muisteltuna tai kuviteltuna laitoksena. Artikkelissa vankien kirjeitä luetaan erilaisten valtarakenteiden ohjaamina esityksinä. Kirjeiden analyysi paljastaa, että niin menneisyyttään pohtineet kuin tulevaisuuttaan suunnitelleet vangit rakensivat esityksensä kertomuksista, joista oli heille hyötyä sekä vankilan että turvakodin suuntaan. Näissä rajoissa artikkeli avaa näkökulman marginalisoituneiden työläisnaisten toimijuuteen.

Johanna Annola: Naisvankien kirjeet 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Suomessa. Teoksessa Matias Kaihovirta & Tiina Lintunen (toim.), Työväki ja seksi. Aatteet, normit ja kokemukset. Väki Voimakas 34. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2021.

Kirjekatkelmat: Emma Mäkisen turvakodin arkisto, Kansallisarkisto.

Kirjeenkirjoituksen konventioista Nordlund, Taru (2013): Kirjeet. Keskustelua yli ajan ja paikan. Teoksessa Lea Laitinen & Kati Mikkola (toim.), Kynällä kyntäjät. Kansan kirjallistuminen 1800-luvun Suomessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 107–138.

 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.