Maltan tuskin odottaa…
Niin kirjoitin miltei päivälleen viisi vuotta sitten, kun tutkimusprojekti oli juuri alkanut. Maltoin tuskin odottaa, ”että pääsen kunnolla vauhtiin”.
Milloin hanke sitten pääsi ”kunnolla vauhtiin”? Oliko se silloin, kun sain ensimmäisen aineistokokonaisuuden kerättyä? Vai silloin, kun projektin ensimmäinen julkaisu ilmestyi tai kun esittelin hanketta konferenssissa ensimmäistä kertaa?
Jossain vaiheessa minun kuitenkin on täytynyt päästä vauhtiin, kun kerran projektin tuloksena ilmestyi pari viikkoa sitten tietokirja Raitahameessa: Naisvangin arki 1800-luvun Suomessa ja muitakin julkaisuja on maailmassa. Juuri kirjalaatikon avaaminen oli hetki, jolloin lopullisesti tajusin, että tein sen, mitä hakemuksessani kauan sitten lupasin.
Tuli oivallinen liivi
Internet ja sosiaalinen media ovat kiinnostaneet minua vuosikymmeniä. Hakemusta tehdessäni sainkin idean: perustaisin projektille blogin, jossa voisin matkan varrella kertoa hankkeen kuulumisia.
Mutta entä jos postaukset eivät saavuta massiivista yleisöä? Kannattaako tutkimustuloksia ylipäätään jaella blogissa, vai olisiko järkevämpää säästää ne muihin julkaisuihin? Onko blogin pitäminen vaivan arvoista?
Lopulta keksin toteuttaa blogin vähän toisella tavalla kuin olin alun perin suunnitellut. Ei siis tullut takkia, kuten tarinan kissa sai huomata otettuaan hiiren räätälikseen. Ei tullut takkia, vaan tuli oivallinen liivi!
Vankilajuttujen ohella julkaisin minitutkimuksia, jotka olivat jääneet yli aiemmasta köyhäin- tai vaivaistaloprojektistani. Ne, jotka löysivät blogin äärelle, saivat siis lukea vankilaäideistä ja vankilakirjeistä mutta myös siitä, miksi vaivaistaloja pelättiin ja millaista väkeä niiden johtajina toimineet henkilöt olivat.
Blogijutut osoittautuivat loistavaksi lisämateriaaliksi opiskelijoille, sillä postaukset ovat tutkittua tietoa tiiviissä muodossa ja linkit on helppo lisätä luentodioihin. Liivistä on ollut paljon hyötyä.
Kaukaiset rannat
Naisvankeja on ollut kiinnostavaa ja mielekästä tutkia. Projektin myötä on kuitenkin syntynyt myös muuta kuin tutkimustuloksia: olen tutustunut uusiin ihmisiin ja verkostoihin, oppinut paljon kaikenlaista ja saanut myös itse toimia ohjaajana ja mentorina. Kuluneet vuodet ovat olleet paitsi kiireistä myös värikästä ja inspiroivaa aikaa.
On myös jotain muuta, mitä en unohda.
Hanke on mahdollistanut sen, että olen päässyt näkemään yliopistoja, kaupunkeja ja maita, joissa en muuten olisi kenties milloinkaan käynyt. Erityisesti mieleeni ovat jääneet tutkijavierailu Hullin yliopistoon syyskuussa 2024 sekä pohjoismaisten historiantutkijoiden konferenssi Reykjavikissa elokuussa 2025. Oli siis vehreä Yorkshire, oli kaksi kaupunkia meren äärellä, oli lokkien kirkas huuto aaltojen päällä.
Näihin muistoihin on ihan hyvä lopettaa.
Kommentit