Viestinnän opiskelu avaa silmiä

Tämä teksti on viestintää. Jos kerrot ystävällesi lukeneesi tämän tekstin, sekin on viestintää. Puhelimeesi tulevat ilmoitukset sosiaalisen median sovelluksista ovat yhtä lailla viestintää. Kun maailmaa katselee viestintää etsien, ei oikeastaan tarvitse etsiä. Se on kaikkialla ympärillämme, läsnä jokaisella elämän osa-alueella ja arkemme perusta. Viestinnän opiskeleminen ei siis jää yliopiston luentosaleihin, vaan se liittyy seuralaiseksi myös kotimatkalle. Tätä seuralaista ei kuitenkaan tarvitse pelätä: sillä on paljon hyvää annettavaa. 

”Ihminen ihmiselle -konsepti”

Kun ensi kertaa kohtasin viestinnän alan yhtenä jatko-opintovaihtoehdoista, oli viestintä käsitteenä minulle vieras. Niinkin olennainen asia elämässäni ei ennen ollut edes omistanut paikkaa sanavarastossani. Erottelin viestinnän lähinnä puheeseen, keskusteluun ja teksteihin, enkä oikeastaan nähnyt näiden yhteyttä. Olin tarkastellut niitä erillisinä ilmiöinä, joilla ei mielessäni ollut muuta yhteistä, kuin ihminen ihmiselle –konsepti.  Tästä konseptista olen kuitenkin yhä samaa mieltä. 

Vuorovaikutuksen perusta on kuin onkin nimenomaan ihmiskontaktissa. Jokainen kohtaamamme viestintätilanne, oli se sitten tekstiviesti, videokokous tai kasvokkain käyty keskustelu, on siihen osallistuvien ihmisten muodostama kokonaisuus. Ja vaikka lehdet ovat paperia ja blogit tekstiä tietokoneen ruudulla, on niidenkin viesti ihmisen tuottama: kun puhutaan viestinnästä, ihminen ihmiselle on kaikista tehokkain tapa tiivistää sen monimutkaiset koukerot. 

“Epäröinti, virheet ja yksinkertaisesti huono suoriutuminen viestintätilanteissa eivät ole kadonneet minnekään” 

Jos viestinnän käsite kuulostaa etäiseltä ja hankalasti määritettävältä, on hyvä muistaa viestinnän perusta: ihmisyys. Viestinnän opiskeleminenkaan ei tee meistä opiskelijoista täydellisiä viestijöitä, sillä sellaisia ei yksinkertaisesti olemassa. Tähän sain varmistuksen, kun viestinnän opinnot suorittaneilta luennoitsijoiltamme kysyttiin heidän kokemuksistaan viestinnästä nyt, kun he ovat ainakin paperilla alan asiantuntijoita. Naurahdellen he totesivat, että vaikka tietotaitoa onkin kertynyt, epäröinti, virheet ja yksinkertaisesti huono suoriutuminen viestintätilanteissa eivät ole kadonneet minnekään.  

“Tuntuu, kuin olisin saanut käsiini salaisen ohjekirjan” 

Viestinnän hienous piileekin siinä, että siinä on mahdotonta olla paras. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö siinä voisi kehittyä; Viestinnän opiskelijana saan jatkuvasti käyttööni lisää työkaluja, joiden avulla voin tarkastella sekä omaa että toisten viestintää erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Kun viestinnästään on tietoinen, pystyy sujuvoittamaan vuorovaikutustilannetta ja vähentämään väärinymmärryksiä aivan uudenlaisella tavalla. Tuntuu, kuin olisin saanut käsiini salaisen ohjekirjan, joka antaa etulyöntiaseman niin suostutellessa ystävää seuraksi kirjastoon, kuin väittelyn murskavoittamiseen terävillä argumenteilla.  

Seitsemän viikon opiskeluaikani on siis jo pysyvästi muuttanut näkökulmani viestintää ja vuorovaikutustilanteita kohtaan niinkin kokonaisvaltaisesti, että kuunnellessani podcastia kotitöiden ohella kiinnitän huomiota puhujien välisiin suhteisiin ja jännitteisiin, sekä siihen miten he käyttäytyvät ryhmäkeskustelussa. Viestintä on aina ollut osa arkeani, mutta nykyään tiedostan sen läsnäolon ja uteliaana syvennyn siihen etsien luennoilla käytyjä teorioita ja käsitteitä.  

En todennäköisesti voi koskaan palata siihen ajatusmaailmaan, jossa näin keskustelut keskusteluina ja tekstit teksteinä. En kuitenkaan ole tästä harmissani, sillä viestinnän ystävänä on hyvä olla. 

Kirjoittaja on viestinnän maailmaan juuri sukeltanut fuksi, joka katselee ihmeissään ympärilleen upouusien viestintälinssien lävitse.  

Sujuvia viestintätilanteita toivotellen, 

-Inari