Ensimmäiset kaksi kuukautta yliopistossa olivat minulle vaikeita. Olin muuttanut vieraaseen kaupunkiin 200 kilometrin päähän läheisistä ja asuin ensimmäistä kertaa yksin. Päivisin yritin tutustua kolmeenkymmeneen opiskelukaveriin kerralla, illalla juoksin tapahtumissa tai istuin yksiössäni.
Monenlaisesta vilskeestä ja elämääni astuneista uusista ihmisistä huolimatta olin yksinäinen, vaikka en halunnut myöntää sitä itselleni tai muille. Opiskelupaikan saaminen oli itsessään jo niin suuri saavutus, että viihtyminen ja menestyminen oli ainoa mahdollisuus. Muu olisi tuntunut pettämiseltä tai jotenkin väärältä. Jälkikäteen ajatus tuntuu tyhmältä.
En ehkä osannut ajatella, että pintaa syvempien ystävyyssuhteiden solmimiseen menee hetki
Halusin kovasti tutustua uusiin opiskelukavereihini. Ensimmäinen päivä jännitti, mutta helpotuin huomatessani, kuinka samanhenkistä porukkaa viestinnän fukseissa on. Meillä oli alusta asti hyvä fiilis yhdessä ja kävimme porukalla syömässä ennen luentoja. En kuitenkaan ehkä osannut ajatella, että pintaa syvempien ystävyyssuhteiden solmimiseen menee hetki. Viikkoja kului, ja yhä edelleen tunsin itseni yksinäiseksi. Olin jo melkein valmis luovuttamaan opiskelujen ja Tampereen suhteen.
Kaikki kääntyi päälaelleen, kun jäin täysin suunnittelematta ja puolivahingossa juttelemaan tunniksi opiskelukaverin kanssa. Seisoimme keskellä vilkasta risteystä bussien, jalankulkijoiden ja pyörien suhahdellessa ohi. Hytisimme viileässä syyssäässä, mutta siitä huolimatta hymyilimme ja nauroimme. Yhtäkkiä en ollut enää yksin ajatusteni kanssa, vaan sain toiselta kaikupohjaa odotuksilleni ja tunteilleni.
Kihisin koko kotimatkan intoa ja soitin vanhemmilleni. Halusin kertoa löytäneeni uuden lempparityyppini. Tyypin, josta voisi ihan oikeasti tulla aito ystävä.
Tampereesta ja täällä asuvista ihmisistä on tullut koti
Siitä se oikeastaan lähti nousukiitoon. Lempparityyppejä on löytynyt tosi paljon lisää, ja olen vähitellen alkanut saada otetta opiskelijaelämän hienouksista. Just nyt nautin Tampereesta ihan täysillä. Aina silloin tällöin tulee miettineeksi, että välivuosi olisi kyllä tehnyt hyvää, mutta kertaakaan en ole katunut näiden tyyppien kanssa aloittamista. Meillä on mahtava fiilis ja pöhinä yhdessä!
Ei siis pidä huolestua, jos opiskelu ja opiskelijaelämä ei aluksi tunnukaan niin hehkeältä kuin olisi etukäteen toivonut. Puhumme enemmän kaikkein positiivisimmista kokemuksista, vaikka todellisuus olisi toisenlainen. Yksi asia on kuitenkin aito — ja se on reettoreiden yhteishenki!
Jos vaikka ensi kerralla ei olisi ihan näin vakavaa settiä 😀
Iloisia ja ystävärikkaita hetkiä kaikille!
-Rosa
Kommentit