Syksy täynnä tapahtumaa - fuksin muistelmat

On aika muistella kulunutta syksyä ja kivoja yhteisiä hetkiä. Ollaan hurjasteltu Särkänniemen laitteissa, seilattu Näsijärven aalloilla, pelattu tutustumisleikkejä ja kierretty ympäri Tamperetta vesisateessa. Moneen tapahtumaan on kuulunut teemaan sopiva pukeutuminen, joka on välillä aiheuttanut harmaita hiuksia. Postauksessa myös useampi kuva kuluneelta syksyltä!

Orientaatioviikko – jännitystä ilmassa

Orientaatioviikko alkoi yliopiston Päätalon edestä, kun tapasimme ensimmäisen kerran toisemme. Vaikka olinkin jo lukenut kaikkien esittelytekstit yhteisessä Whatsapp-ryhmässä, oli uusien opiskelukavereiden ja tuutoreiden tapaaminen todella jännittävää. Päivä alkoi tutustumisleikeillä ja nimien opettelulla. Pohdittiin myös missä ihmeessä on Ilmajoki ja Kuhmoinen sekä miten toimitaan kun fuksien joukossa on kolme Iida nimistä? Jännittävä päivä loppui Passioniin, jossa muodostettiin yhteinen Snapchat-ryhmä.

Ensimmäisestä päivästä eteenpäin kalenteri alkoi täyttyä vauhdilla, kun joka viikon alussa julkaistiin värikoodattu viikko-ohjelma. Ensimmäisestä viikosta jäi mieleen etenkin huiput kämppäapprot (oma joukkueeni sijoittui kisassa ensimmäiseksi!). Viikko päättyi Tamperekierrokseen, josta muistona yllä oleva kuva.

Munkkeja, Bpong ja opiskelua

Pienessä ainejärjestössä on se etu, että tutustuu ihmisiin myös oman vuosikurssin ulkopuolelta!

Syksyllä ollaan myös herkuteltu Reettorien perinteisillä munkkikahveilla Pyynikin munkkikahvilassa. Nam! Munkkikahveilla oli myös muiden vuosikurssien opiskelijoita. Kokeneemmat opiskelijat ovat aina valmiina vastaamaan kysymyksiin muun muassa opiskelijavaihdosta, sivuaineista tai hallitustoiminnasta. Pienessä ainejärjestössä on kyllä se etu, että tutustuu ihmisiin myös oman vuosikurssin ulkopuolelta!

Teekkarit kävivät ystävällisesti opettamassa meille fukseille miten Beerpongia oikeasti pelataan. Kilpailuhenkisenä ihmisenä lähdin kyseiseen kisaan isoin odotuksin, mutta tällä kertaa täytyi tyytyä pronssiin. Kuten kuvasta näkyy, tunnelma oli hyvä ja sää suhteellisen aurinkoinen. Kerrankin! Kulunut syksy on ollut säiden puolesta todella kylmä ja sateinen. Olemmekin useamman kerran värjötelleet Sorsapuistossa kevyttoppatakit päällä sateenvarjon alla.

Myös opiskelut lähtivät käyntiin ensimmäisen viikon jälkeen. Ensimmäisessä periodissa ollaan yhdessä kipuiltu Excelin käytön kanssa ja pidetty yhteisiä opintopiirejä Linnassa. Olemmekin nähneet aktiivisesti fuksien kesken myös tapahtumien ulkopuolella, mikä on ollut kiva! Oma viikon kohokohtani on kun kokoonnumme porukalla katsomaan sunnuntaisin tulevaa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa.

Pikku myy, Mummo, Sims-hahmo…

Enpä tullut kotoa muuttaessani ajatelleeksi, että mukaan tulisi pakata kaikki mahdolliset peruukit, lasit ja eläinhaalarit mitä löytyy!

Jos antaisin yhden neuvon tulevalle fuksille, se liittyisi ehdottomasti naamiaisasuihin. Enpä tullut kotoa muuttaessani ajatelleeksi, että mukaan tulisi pakata kaikki mahdolliset peruukit, lasit ja eläinhaalarit mitä löytyy. Täytyy kuitenkin nostaa hattua kaikkien omistautumiselle kyseisiin teema-asuihin! Itse olen kävellyt ympäri Tamperetta syksyn aikana Pikku Myynä, Sims-hahmona, Mummona, Marimekkona ja ”Faijana”. Eli koulun alkaessa kannattaa uusien farkkujen sijaan ostaa esimerkiksi Nalle Puh -jumpsuit tai Pelle-naamari. Kuvat fuksibielistä ja fuksiskabasta.

Syysfest, risteily ja reettorikaste

Lopuksi vielä muistoja kolmesta tapahtumasta syksyltä. Syysfest oli iso tapahtuma Särkänniemessä, jossa päästiin hurjastelemaan laitteissa. Itse kyllä huomasin, että pyöritys, vauhti ja korkeat paikat eivät anna enää samanlaista vauhdin hurmaa kuin aikaisemmin. Jos muut kiljuivat laitteissa niin itse ennemmin huusin kauhusta! Oli kuitenkin kivaa olla porukalla huvipuistossa, vaikka tornadon jälkeen tulikin vähän huono olo.

Syysfestin kanssa samalle viikolle osui myös reettoreiden aloitusristeily. Oli ihanaa katsella Tamperetta järveltä käsin ja muutamat rohkeat uskaltautuivat myös uimaan! Suuri osa ajasta meni myös erilaisten ryhmäkuvien ottamiseen auringonlaskussa ja niistä tulikin tosi upeita! Postauksen pääkuva on yksi näistä.

Viimeisenä (mutta ei vähäisimpänä) muistona reettorikaste. Kylmänä syyskuisena iltapäivänä kiersimme (taas!) ympäri Tamperetta suorittaen erilaisia rastitehtäviä tiimiasuissa. Rastitehtävissä oli muun muassa näytelmän tekemistä, laulamista, tanssimista ja kumiankan ampumista. Taas tarvittiin yhteishenkeä ja monenlaista osaamista. Rastitehtävät päättyivät  Uintikeskuksen hyppyaltaalle, jonka reunalla lausuimme reettorivalan ja hyppäsimme lämpimään veteen. Ilta jatkui vielä myöhään yöhön tanssien ja juhlien.

Ihanaa loppusyksyä kaikille!

-Marimilla

 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *