Sosiologiaa Amerikassa - Power Conference 2025

Power Conference.

Konferenssimatka Yhdysvaltoihin raotti ikkunaa kansainväliseen tiedemaailmaan ja vallan tutkimuksen nykysuuntauksiin. Power-konferenssin ohessa tutkijat tekivät katutason havaintoja amerikkalaisesta yhteiskunnasta.

 

Sauli Havu, Joonas Kumpulainen ja Petro Leinonen
Kirjoittajat ovat sosiologian väitöskirjatutkijoita.

Suomalaiset yhteiskuntatieteilijät ovat vuodesta 2006 asti järjestäneet sosiologiseen vallan tutkimukseen keskittyvää Power-konferenssia. Tänä vuonna konferenssi järjestettiin ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa Virginian yliopistossa, jossa sitä isännöi professori Isaac Reed.

Allekirjoittaneiden ajatus konferenssiin osallistumisesta syntyi yliopiston avajaisten jatkoilla Ravintola Telakan terassilla, kun emeritusprofessorit Risto Heiskala ja Pertti Alasuutari rohkaisivat meitä hakemaan tutkimustemme abstrakteilla konferenssiin.

Esitelmäehdotuksemme konferenssiin hyväksyttiin pian niiden lähettämisen jälkeen ja valmistelimme konferenssimatkan siten, että meille jäisi konferenssin jälkeen aikaa matkustella ja tutustua Yhdysvaltojen itärannikon osavaltioihin.  Matkamme käsittäisi matkan New Yorkista konferenssipaikalle pieneen Charlottesvillen yliopistokaupunkiin ja sieltä viiden konferenssipäivän jälkeen Appalakkien vuoriston välistä Floridaan saakka, josta ottaisimme vielä sisämaalennon New Orleansiin.

Eriarvoisuus tilastoissa ja katukuvassa Yhdysvalloissa

Lentomme saapui New Yorkiin 6. tammikuuta iltakymmeneltä ja tutustuimme seuraavan päivän aikana ämpärilistamaisesti Manhattanin kaupunginosan keskeisiin nähtävyyksiin. Kävimme selvittämässä omin silmin ovatko vapaudenpatsas, Empire State Building ja Times Square olemassa elokuvien ja populaarikulttuurin todellisuuden ulkopuolella. Iloksemme tutkimuksen nollahypoteesi ei jäänyt voimaan ja pääsimme jakamaan tulokset sosiaaliseen mediaan.

Matkamme alkupisteenä ollut Manhattanin kaupunginosa on maailman suurin pilvenpiirtäjien keskittymä ja kuuluu neliöhinnaltaan maailman arvokkaimpiin. Manhattanin kiinteistöjen arvo yhteenlasketaan biljoonissa.

Jo arkitiedon tasolla Yhdysvallat tunnetaan eriarvoisuudesta, joka näkyi myös Manhattanin katukuvassa: kodittomat ihmiset ympäri Manhattania nukkuivat taivaalle kurottavien miljardien eurojen arvoisten pilvenpiirtäjien juurella.

Jo arkitiedon tasolla Yhdysvallat tunnetaan eriarvoisuudesta, joka näkyi myös Manhattanin katukuvassa: kodittomat ihmiset ympäri Manhattania nukkuivat taivaalle kurottavien miljardien eurojen arvoisten pilvenpiirtäjien juurella. Maan tuloerot ovatkin OECD-maiden suurimmat ja kansantulosta 20 prosenttia keskittyy rikkaimmalla prosentille.[1] Omaisuuden osalta luvut ovat vielä vinoutuneemmat: köyhempi puolikas omistaa vain kuusi prosenttia Yhdysvaltojen varallisuudesta rikkaimman desiilin omistaessa 60 prosenttia.[2]

Yhteiskunnassa eriarvoisuus ilmenee monin eri tavoin. Esimerkiksi laadukas koulutus ja terveydenhuolto ja asuminen ovat vain hyvin toimeentulevien saavutettavissa. Eliittiyliopistojen lukukausimaksut ovat kymmeniä tuhansia dollareita ja yllättävästä sairastumisesta koituva lasku voi ajaa ihmisen taloudelliseen konkurssiin. Sosiaalisten ongelmien kertymisestä matalatuloisille kertoo myös Yhdysvaltojen vankipopulaatio, joka on maailman suurin sekä absoluuttisesti että suhteellisesti.

Kaikki pyörii auton varassa

New Yorkissa vietetyn reilun vuorokauden jälkeen jatkoimme matkaa Yhdysvaltojen valtateitä pitkin kohti Virginian osavaltiota.

Matkaa tehdessä oli vaikea olla huomaamatta amerikkalaisen elämäntavan riippuvuutta yksityisautoista sekä kumipyörien päällä kulkevasta rahtiliikenteestä. Yhdysvaltojen kaupunkirakenne perustuu pieneen, mutta korkeiden rakennusten täyttämään ydinkeskustaan ja niitä ympäröiviin valtaviin omakotitaloalueisiin.  Yhdysvaltalaisten asunnoista peräti 67 prosenttia on omakotitaloja kun esimerkiksi Suomessa vastaava luku jää 38 prosenttiin.[3] Väljä kaupunkirakenne, vaihtoehtoisten liikkumismuotojen ideologinen vastustus sekä auto- ja fossiiliteollisuuden taloudelliset intressit ovat yhdistelmä, joka on tehnyt yhdysvaltalaisesta elämäntavasta äärimmäisen autokeskeisen, tämä ilmenee eurooppalaiseen kaupunkiympäristöön tottuneelle pyöräteiden, jalkakäytävien ja toimivan julkisen liikenteen puuttumisena.[4]

Konferenssin jälkeen eräässä floridalaisessa pikkukaupungissa kohtasimme vain yhden kevyen liikenteen väylää pitkin liikkuvan kulkijan useamman kilometrin kävelymatkalla! Samassa ajassa autoja ajoi ohitsemme satamäärin.

Autoilun varaan suunnitelluissa kaupungeissa monikaistaiset moottoritiet ja parkkipaikat dominoivat kaupunkitilaa, eikä ilman autoa pääse välttämättä edes lähikauppaan. Myöhemmin konferenssin jälkeen eräässä floridalaisessa pikkukaupungissa kohtasimme vain yhden kevyen liikenteen väylää pitkin liikkuvan kulkijan useamman kilometrin kävelymatkalla! Samassa ajassa autoja ajoi ohitsemme satamäärin. Tilastollisesti katsoen yhdeksän kymmenestä kotitaloudesta omistaakin vähintään yhden auton ja keskiverto amerikkalainen kuluttaa enemmän rahaa polttoaineeseen kuin keskiverto pohjoismaalainen, vaikka bensiinin pumppuhinta on maassa keskimäärin vaivaiset 95 senttiä litralta.[5]

Nojatuolisosiologisen analyysimme mukaan autokeskeisyys on mahdollinen selitys myös amerikkalaisten ravintolaketjuja koskevalle mieltymykselle. Kun kaupunkien ja maanteiden ravintolatarjontaa arvioidaan ohikiitävän hetken ajan liikkuvan auton ikkunasta, kiinnittyy huomio valmiiksi tunnistettaviin merkkeihin ja käyttöarvolupauksiin. Oli kyse sitten hampurilaisista, pannukakuista, voileivistä, pizzasta, italialaisesta ruuasta tai merenelävistä, kaikkiin löytyy erikoistunut ja standardilaatua (tai laaduttomuutta) tarjoileva ravintolaketju. Kiinnostavasti kaupunkien pienten ja käveltävien keskustojen ympäristöissä taas ketjupaikat vaikuttavat katoavan kuvasta.

Akateemista yhteiskuntatiedettä Amerikassa

Konferenssipaikka, Virginian yliopiston kampus, sijaitsee Charlottesvillen kaupungissa, joka luultavasti muistetaan maailmalla parhaiten vuoden 2017 äärioikeiston marssista sekä terrori-iskusta. Virginian yliopisto on osavaltion merkittävin korkeakoulu ja sen perusti yhtenä Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista tunnettu Thomas Jefferson vuonna 1819. Mielenkiintoisena yksityiskohtana yliopistossa ovat Jeffersonin itse suunnittelemat kampusrakennukset, jotka ovat edelleen yliopiston käytössä. Kampukselta löytyy myös Edgar Allan Poen aikoinaan käyttämä ja sittemmin museoitu kampusasunto.

Konferenssi ei kietoutunut tietyn teoreettisesti spesifin vallan määritelmän ympärille, vaan esitelmien skaala ulottui fenomenologista kehittelyistä erilaisiin tapaustutkimuksiin. Yleisesti voidaan sanoa, että historiallinen sosiologia ja kulttuurisosiologia olivat konferenssissa hyvin edustettuina.

Nelipäiväisen konferenssin teemana oli vallan sosiologinen tutkimus ja paikalla oli monipuolinen ja kiinnostava kattaus erilaisia esitelmiä. Konferenssi ei kietoutunut tietyn teoreettisesti spesifin vallan määritelmän ympärille, vaan esitelmien skaala ulottui fenomenologista kehittelyistä erilaisiin tapaustutkimuksiin. Yleisesti voidaan sanoa, että historiallinen sosiologia ja kulttuurisosiologia olivat konferenssissa hyvin edustettuina.  Konferenssissa pidetyt puheenvuorot jakautuivat paneeleihin ja keynote-puheenvuoroihin, joita esittelemme seuraavassa osiossa omien esitelmiemme lisäksi.

Sosiologit vallan jäljillä

Konferenssin ensimmäisen keynote-puheenvuoron piti aatehistorian tutkija Kevin Duong. Puheenvuoro käsitteli ilmaista psykoterapiaa New Yorkin Harlemissa tarjonnutta Lafarque-klinikkaa. Vapaaehtoisvoimin toimineella klinikalla hoidettiin mustan väestönosan mielenterveyttä yhdistämällä marxilaista ja antikoloniaalista ajattelua. Terapiamuoto oli ryhmäterapia, jossa potilaat itse osallistuivat aktiivisesti terapiatyöhön ollen samalla vertaistukena toisilleen. Klinikalla vastustettiin aikanaan myös edistyksellisissä piireissä vallinnutta ajatusta rodullistettujen ihmisten psyykeen erityislaatuisuudesta nähden valkoiseen valtaväestöön.

Marxilaisen ja psykoterapeuttisen lähestymistavan yhdistelmässä keskeinen kysymys, johon myös klinikalla törmättiin, on kysymys terapian ja politiikan suhteesta. Klinikalla vastustettiin vahvaa kantaa, jonka mukaan terapiatyö olisi sortavassa yhteiskunnassa turhaa sen perusteella, että itse yhteiskunta on sairas. Sen sijaan ajateltiin, että vaikka terapia ei ratkaisekaan perimmäisiä yhteiskunnallisia ongelmia, se lisää ihmisten toimintakykyä ja helpottaa akuuttia kärsimystä, toimien näin ennakkoehtona poliittisen toiminnan mahdollisuudelle.

Professori Eeva Luhtakallio käsitteli esitelmässään visuaalisuuden kautta saavutetun huomion merkitystä poliittisessa toiminnassa. Käsiteltyjä tapauksia olivat Suomussalmen raakkutuhon yhteydessä julkaistu kuvasto. Sosiaalisessa mediassa ja lehdistössä levinnyt kuvasto toi raakut poliittisen keskustelun keskiöön. Olennaisena analyyttisenä huomio on tällöin kehystämisen merkitys.

Sosiologian professori Julia Adams käsitteli esitelmässään kysymystä siitä, missä määrin nyky-yhteiskunta on siirtymässä Max Weberin patrimonialismiksi kutsumaan vallan muotoon, joissa hallitsevat käyttävät hallintoa ja asevoimia henkilökohtaisina vallan välineinä.[6] Toisaalta Adams käsitteli erilaisia interpellaation eli määrätynlaiseksi subjektiksi kutsumisen muotoja.

Esimerkkeinä interpellaatiosta Adams mainitsi Barack Obaman vaalisloganissa ”Yes we can!” olleen me-interpellaation, asiakaspalvelijoiden paidassa usein olevan ”What can I do for you” interpellaation ja lopulta Trumpin kampanjassa merkittävässä roolissa olleen sukupolineutraalin they/them-pronominin vastustamisen. Ensimmäisessä interpellaatio rakentaa kollektiivista me-subjektia, toisessa se osoittaa hierakkisen aseman työntekijän ja asiakkaan välillä ja toisaalta samalla kutsuu asiakkaita nimenomaan kuluttajina, ja kolmannessa puolestaan pelataan they/them-pronominin kaksoismerkityksellä; republikaaninen slogan väitti, että demokraattien ”agenda is they/them, not you”, jolloin rakennetaan yhtäläisyys sukupolineutraalia pronominia käyttävien ja eliitin, eli ’heidän’, välille. Sekä patrionalismia että interpellaatiota käsittelevät kehittelyt olivat kiinnostavia, mutta niiden keskinäinen yhteys jäi epäselväksi.

Esitelmän lopussa käsiteltiin kysymystä luottamuksesta amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Esitelmää seurannut keskustelu oli pohjoismaalaiselle vaikeasti avautuvaa, koska keskeiseksi kysymykseksi nousi luottamus valtion virkamiehistöön.

Risto Heiskala esitteli puheenvuorossaan Michael Mannin valtalähteiden teorian pohjalta kehittämäänsä yhteiskuntateoreettista viitekehystä eli niin kutsuttua Hexagon-mallia, joka jäsentää yhteiskunnallisia ilmiöitä kuudesta yhteiskunnallisen vallan tai kausaalisen voiman lähteestä käsin, joita ovat luonto, talous, politiikka, kulttuuri, artefaktit ja väkivalta. Mallin pyrkimyksenä on ylittää perinteiset koulukuntarajat, jotka ovat taipuvaisia palauttamaan selitykset vain joihinkin edellä mainituista kausaalisista perustoista. Nykyisen uusmaterialistisen tutkimustrendin hengessä Hexagon-mallin analyysitaso ei jää vain kulttuurin tai instituutioiden tasolle, vaan Hexagon-mallin analyysitaso yhdistää sekä ei-inhimilliset että inhimilliset kausaation lähteet.

Esimerkiksi artefakteihin perustuva kausaatio omaksuu uusmaterialistien korostaman ajatuksen, jonka mukaan uudet teknologiat toimivat yhteiskunnallista kehitystä ohjaavina voimina, kun taas luonnon kausaatiolla tarkoitetaan niitä vaikutuksia, joita luonnonympäristöjen muutoksilla on ihmisyhteisöille. Tapaustutkimuksena Heiskala käsitteli muun muassa populismin nousua, jonka kannalta digitaaliset sosiaaliset alustat ovat luoneet tarvittavan artefaktuaalisen perustan ohittamalla perinteisen median portinvartijat. Kulttuurisen vallan lähteenä Heiskala mainitsi oikeistopopulismin puolustamien perinteisten perhearvojen merkityksen nykyisissä yhteiskunnallisisa kamppailuissa.

Sauli Havun esitelmä käsitteli Pierre Bourdieun yhteiskuntateorialle perustavaa markkinametaforaa sekä sen merkitystä Bourdieun käsitykselle vallasta. Esitelmän keskeisen väitteen mukaan Bourdiuen teoriassa tapahtuu markkinametaforan vaikutuksesta kaksinainen reduktio. Ensinnäkin talous samastetaan markkinoihin, minkä myötä marxilainen kysymys pääoman kasautumisesta ja kapitalismille ominaisesta dynamiikasta häviää. Toiseksi politiikan tapauksessa ajatellaan, että ihmisten kenttäasema ja resurssit määrittävät lähes aina poliittisen kannan.

Sauli havainnollisti lähestymistavan ongelmia esimerkillä uusliberalismin noususta, jonka suhdetta useissa kehittyneissä teollisuusmaissa vallinneeseen stagflaatiokriisiin on mahdotonta käsitellä Bourdieun markkinametaforan näkökulmasta. Bourdieu palauttaa uusliberalismin talouselämän eliittien juoneksi, jolloin kysymys artikulaatiosta, eli siitä, miten uusliberalismi on saatu näyttämään uskottavalta myös niille, jotka eivät hyödy siitä, vaikuttaa katoavan. Bourdieu siis samaan aikaan kadottaa kapitalistisen talouden erityisyyden ja antaa diskursiiviselle hegemoniakamppailulle liian vähän autonomiaa sitoessaan toimijoiden kannat tiukasti näiden yhteiskunnalliseen asemaan.

Joonas Kumpulaisen esitelmä käsitteli sosiologisen ajattelun historiallista kehitystä Suomessa kansainvälisten suhteiden sekä tieteenfilosofisen internalismi-eksternalismi-jaottelun näkökulmasta. Käsitepari viittaa tieteen kehitysdynamiikan analyysiin, jossa internalismi käsittää tieteen edistyksen sen omien sisäisten prosessien ohjaamaksi jatkumoksi, kun taas eksternalismi selittää tieteellisen tiedon kehittymisen sitä ympäröivän yhteiskunnallisen ja institutionaalisen kontekstin vaikutuksella.

Esitys korosti eksternalistista tulkintaa ja konferenssin teemaan sopien käsitteli Yhdysvaltojen kylmän sodan aikaisen soft power –politiikan vaikutusta suomalaisen yhteiskuntatieteen kehitykseen. Monet 1960-luvun yhteiskuntatieteen perusperiaatteet tuotiinkin maahan Yhdysvaltojen myöntämien apurahojen ja tukien ansiosta. Yhdysvaltojen tuki suomalaiselle akatemialle motivoitui keskeisesti pyrkimyksellä integroida Suomi läntisen akateemisen ja kulttuurisen alueen piiriin. Historiallisella esityksellä oli myös ajankohtaista painoarvoa, sillä Yhdysvaltojen nykyinen hallinto on kansainvälisten suhteiden hoidossa luopunut monista soft power –politiikan periaatteista ja sen korostama America First –ajattelu näkee Yhdysvallat nykyisen kansainvälisen järjestelmän häviäjänä, josta muut valtiot pyrkivät hyötymään yksipuolisesti.

Trumpin hallinto onkin tunnetusti lakkauttanut kehitysapuprojekteja osana hallinnon säästöohjelmaa ja pyrkinyt solmimaan kansainvälisiä kauppasuhteita uudelleen asettamalla korkeita tullimaksuja kauppakumppaneilleen.

Petro Leinosen esitteli väitöskirjatutkimukseensa perustuvassa esitelmässä kapitalismin ja ekologian yhteyttä käsittelevää nykykirjallisuutta ja siitä löytyviä teoreettisia ja tutkimuksellisia lähtökohtia ilmastopolitiikan tutkimukselle. Erityisesti painopiste oli kapitalismin sääntelymallien suhtautumisessa uusiutuvan energian ja muun vähempipäästöisen infrastruktuurin mahdollisuuksiin.

Esimerkiksi siirtymä uusliberaalista sääntelymallista kohti keynesiläisempää investointipolitiikkaa voi avata reittiä vähäpäästöisen energian julkisrahoitteiselle tuotannolle. Tämä ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Oli talouden sääntely sitten keynesiläistä tai uusliberalistista, kasvupakko hankaloittaa ilmastonmuutoksen hillintää. Kapitalistinen talous edellyttää pääomien jatkuvaa kasautumista, mikä vaatii tuotannon ja kulutuksen jatkuvaa rahassa mitattua kasvua. Valtion toiminta on riippuvaista verotulojen ja julkisen talouden syötteiden kasvusta, mikä rajoittaa ilmastopolitiikan liikkumavaraa. Myös valtion legitimiteetti vaatii työllisyyden ja elintason ylläpitämistä. Kasvupakon vuoksi uusien investointien vähähiiliseen energiantuotantoon ja siihen perustuvaan teollisuuteen pitäisi kasvaa nopeammin kuin suuripäästöistä tuotantoa vähennetään. Nopeasti kasvavat investoinnit aiheuttavat puolestaan ilmastonmuutosta laajempia resurssikestävyyden ongelmia muun muassa harvinaisten maametallien ja muiden kaivannaisten tarpeen kasvaessa.

Esitelmä osui teemaltaan hyvin yhteen seuraavana olleen Daniel Driscollin esitelmän kanssa, joka käsitteli USA:n ja Kiinan tapoja käyttää valtiollista valtaa sähköautojen kriittisten mineraalien saatavuuden turvaamisessa.

Yhdysvaltojen poliittinen tilanne ei ollut amerikkalaisen sosiologian keskiössä

Millaisen vaikutelman konferenssi jätti kolmeen Tampereen yliopiston sosiologian väitöskirjatutkijaan? Nähdäksemme amerikkalainen sosiologia on metodologisesti hienostunutta ja usein korkeatasoista, mutta toisaalta oli yllättävää, että valtaa käsitelleessä konferenssissa Julia Adamsin ja Daniel Driscollin esitelmät olivat ainoat sosiologiset esitelmät, jotka sivusivat Yhdysvaltojen ajankohtaista poliittista tilannetta.

Konferenssi ei kytkeytynyt tiukasti minkään yksittäisen teoreettisen tradition ympärille, mutta sen teoreettinen orientaatio oli selvästi kulttuurisosiologinen, mikä laajassa mielessä tarkoittaa toiminnan ja sille annettujen merkitysten tutkimista. Yhteiskunnallisia makroprosesseja ja institutionaalisen tason dynamiikkaa käsittelevät puheenvuorot esitettiin pääasiassa poliittisen talouden paneelissa – ja useimmiten muiden kuin sosiologien toimesta.

Nähdäksemme amerikkalainen sosiologia on metodologisesti hienostunutta ja usein korkeatasoista, mutta toisaalta oli yllättävää, että valtaa käsitelleessä konferenssissa Julia Adamsin ja Daniel Driscollin esitelmät olivat ainoat sosiologiset esitelmät, jotka sivusivat Yhdysvaltojen ajankohtaista poliittista tilannetta.

Trumpin hallinnon horjuttaessa Yhdysvaltojen demokraattista valtiojärjestystä ja globaalien taloudellisten suhteiden perustaa olisi tervetullutta, että sosiologian kriittinen katse kohdistuu myös makrotason rakenteellisiin kokonaisuuksiin. Yhteiskunnan rakennetason analyysillä olisikin paljon annettavaa näiden kehityskulkujen tutkimukseen. Kehityskulkuja voi tutkia analysoimalla niitä merkitysrakenteita, jotka ympäröivät instituutioiden toimintaa ja toisaalta tutkimalla rakenteiden ja instituutioiden uusintamisen ehtoja.

 

[1] https://inequality.org/facts/income-inequality/

[2] https://www.cbo.gov/publication/60807

[3] https://www.urban.org/sites/default/files/publication/101553/housing_supply_chartbook_1.pdf

https://stat.fi/til/asas/2020/01/asas_2020_01_2021-10-14_fi.pdf

[4] Huber, Matthew. (2013). Lifeblood: Oil, Freedom, and the Forces of Capital. Minnesota: University of Minnesota Press.

[5]   https://datacommons.org/place/country/USA

https://www.fool.com/money/research/gas-prices

[6] Weber, Max (1978) Economy and Society. An Outline of Interpretative Sociology. Berkeley: University of California Press, 231.