Syntyvyyden lasku ja sen vaikutus huoltosuhteen heikkenemiseen ovat vakava yhteiskuntapoliittinen huoli. Vuonna 2024 naisten kokonaishedelmällisyysluku oli 1,25 lasta. Se on vuodesta 1776 alkavan mittaushistorian matalin. (Suomen virallinen tilasto 2024.)
Painava kysymys on, kuinka lapsiperheiden arjessa selviytymistä voidaan tukea riittävästi. Vanhempana jaksaminen on merkittävä syy olla hankkimatta lisää lapsia (Klemetti ym. 2022). Tiedetään, että suomalaiset äidit kuuluvat maailman uupuneimpiin (Roskam ym. 2021). Myös Ensi- ja turvakotien liiton kyselyn tulokset piirtävät huolestuttavaa kuvaa. Suuri osa kyselyyn vastanneista äideistä kärsi uupumuksesta ja yksinäisyydestä raskauden tai vauvavuoden aikana. (Henttonen & Lehikoinen 2023.)
Perheiden palveluista on leikattu 1990-luvun lamasta lähtien
Lapsiperheiden hyvinvointivaltiollista turvaa on kuitenkin heikennetty jo kauan. 1990-luvun lamasta lähtien perheiden palveluista on leikattu. Julkisen palvelujärjestelmän sijaan ratkaisuja lapsiperheiden hyvinvoinnin vajeisiin on ryhdytty etsimään omaehtoisesta toiminnasta, keskinäisestä tuesta ja yhteisöllisyydestä. Perheiden vertaistuen merkitystä painottavat useat lapsi- ja perhepoliittiset linjaukset (mm. Heikkilä 2019). Vanhempien vertaisryhmätoimintaa on pyritty lisäämään ja kehittämään palveluissa 2000-luvun taitteesta lähtien (mm. Pietilä-Hella 2010).
Tutkittua tietoa vertaisryhmätoiminnan tueksi on kuitenkin ollut saatavilla vain vähän.
Tutkittua tietoa vertaisryhmätoiminnan tueksi on kuitenkin ollut saatavilla vain vähän. Myöskään käytännön kokemukset toiminnasta eivät aina ole olleet rohkaisevia. Äidit eivät välttämättä ole edes halukkaita osallistumaan vertaisryhmätoimintaan. Erityisen vaikeaa voi olla tavoittaa toimintaan heitä, jotka saattaisivat hyötyä ryhmästä eniten. (Sihvonen 2023.)
Seuraavassa pohdin väitöstutkimukseni (Eronen 2025) perusteella vertaisryhmätoiminnan luonnetta äitien tukimuotona. Kysyn erityisesti, mikä toiminnassa on äideille tärkeää ja merkityksellistä. Lisäksi arvioin, mitä olisi tärkeää ottaa huomioon, jotta vertaisryhmätoiminta vastaisi äitien tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla.
Heikot tukirakenteet ja jatkuvuuden puute ovat pulma vertaisryhmätoiminnassa
Vertaisryhmät ovat yhteisöjä, joiden jäseniä yhdistää kokemus samankaltaisesta elämäntilanteesta. Väitöstutkimukseni kohteena olevassa vertaisryhmässä yhdistävä tekijä on äitiys. Kuitenkin ryhmään on vuosien saatossa hakeutunut etupäässä äitejä, joiden sosioekonominen asema on haavoittuva. Osa heistä on kärsinyt vaikeista psykososiaalisista ongelmista omasta lapsuudestaan lähtien. Kuten vertaisryhmätoiminnassa yleensä, äidit toimivat sekä tuen antajina että sen vastaanottajina. Vertaisryhmiä yhdistää nojautuminen keskinäiseen tukeen ja oma-apuun riippumatta siitä, saavatko ne ammattilaisten tukea. (Nylund 2005).
Tutkimassani äitien vertaisryhmässä yhteistyö sekä vapaaehtoistyöntekijöiden että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa on keskeinen osa toimintaa. Ammattilaiset luovat edellytyksiä äitien tarpeiden mukaisiin aktiviteetteihin. Vapaaehtoistyöntekijöiden tehtävänä puolestaan on huolehtia äitien lapsista ryhmätoimintojen ajan. Monitoimijainen yhteistyö on toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi erityisen tärkeää, sillä ryhmällä ei ole missään vaiheessa ollut isäntäorganisaatiota. Heikot tukirakenteet ja siten myös jatkuvuuden puute ovat yleinen pulma vertaisryhmätoiminnassa (Svenlin ym. 2023, 94–96). Silti äitiryhmä on jatkanut toimintaansa huomattavan kauan, 1980-luvulta lähtien.
Vertaisryhmätoiminnalle tyypilliseen tapaan äidit jakavat ryhmässä kokemuksiaan ja keskustelevat niistä. He kuitenkin osallistuvat mielellään myös toiminnallisiin aktiviteetteihin, kuten ruoanlaittoon, ulkoiluun ja liikuntaan. Monitoimijaisen yhteistyön ansiosta vertaisryhmällä on liikkumavaraa toiminnan järjestämisen suhteen. Viikoittaisten kokoontumisten lisäksi ryhmä organisoi säännöllisesti retkiä ja vuosittaisen kesäleirin.
Lepo, reflektio ja keskinäinen kannattelu vastaavat äitien tarpeisiin
Vapaaehtoisten antama lastenhoitoapu ei ole äideille tärkeää vain siksi, että he voivat keskittyä ryhmätoimintoihin täysipainoisesti. Joillekin heistä hetki vertaisryhmässä on ainoa tilaisuus levähtää hoivavelvoitteista. Väitöstutkimukseni tulokset osoittavat, kuinka tärkeää esimerkiksi yksinhuoltajuuden, väkivaltaisen parisuhteen, köyhyyden tai sairauden kuormittamille äideille on keskittyä hetkeksi omaan itseensä. Hengähdystauot lasten hoivasta mahdollistavat väsymyksestä ja uupumuksesta toipumisen. Ne myös auttavat kerryttämään voimavaroja intensiivisen hoivatyön arjessa jaksamiseen.
Hengähdystauot ovat kuitenkin paljon muutakin kuin arvokkaita lepohetkiä. Niiden aikaan äidit reflektoivat itseään ja toimintaansa tavalla, johon hoiva-arjen vaateet eivät välttämättä anna tilaa. Tämä mahdollistaa uudenlaiset oivallukset itsestä ja omasta elämästä.
Vertaisryhmän tuella esimerkiksi väkivaltaisesta parisuhteesta irrottautuminen on vähitellen tullut mahdolliseksi.
Osa vertaisryhmätoimintaan osallistuvista äideistä on ajan myötä tunnistanut seikkoja, joihin tarttuminen auttaisi heitä rakentamaan itselleen ja lapselleen parempaa elämää. He ovat ryhtyneet suunnittelemaan ja toteuttamaan merkittäviäkin elämänmuutoksia. Vertaisryhmän tuella esimerkiksi väkivaltaisesta parisuhteesta irrottautuminen on vähitellen tullut mahdolliseksi.
Ryhmässä tapahtuva reflektio ei ole vain yksilöllinen ja mielen sisäinen prosessi. Oleellista on, että äidit voivat jakaa vertaisryhmässä haavoittaviakin kokemuksia. Se mahdollistaa niiden jäsentämisen ja uudelleen sanoittamisen. Samalla toisten kokemusten kuuleminen normalisoi omia, ehkä hyvinkin kipeitä tunteita ja elämäntapahtumia. On eheyttävää ja lohdullista huomata, että toisetkaan eivät aina jaksaisi lapsiperheen arjen puristuksissa. Yhdessäolo inhimillistä haavoittuvuutta peittelemättä mahdollistaa vastavuoroisen avoimuuden ja kokemusten peilaamisen. Samalla se rakentaa tilaa äitien keskinäiselle kannattelulle.
Äidit, ammattilaiset ja vapaaehtoiset sitoutuvat vertaisryhmään
Väitöstutkimukseni osoittaa, että vertaisryhmätoiminta tukee ja kannattelee äitejä haavoittavissakin elämäntilanteissa. Toiminta on merkittävä tuen lähde sosioekonomisesti heikossa asemassa oleville lapsiperheille, joiden tilanteesta hyvinvointivaltiollisten turvaverkkojen rakoilu tekee erityisen vaikean.
Vertaisryhmä itsessään ei kuitenkaan ole tuen saamisen tae. Tutkimukseni perusteella äitien tarpeiden mukainen tuki edellyttää sitä, että he voivat ilmaista ryhmässä omaa haavoittuvuuttaan – esimerkiksi kipeästä kokemuksesta kertomalla. Tämä puolestaan edellyttää sitä, että vertaisryhmässä on tilaa haavoittuvuuden vastuulliselle kohtaamiselle.
Vastuullinen kohtaaminen perustuu äitien, ammattilaisten ja vapaaehtoisten sitoutumiseen. Monet heistä ovat tulleet vertaisryhmään vuodesta, joskus vuosikymmenestä toiseen. Ilman äitien välille rakentuneita luottamuksellisia suhteita kipeiden kokemusten käsittely ei olisi mahdollista. Niin ikään välttämätöntä on, että ryhmä saa apua tehtäväänsä sitoutuneilta ammattilaisilta. He eivät tue ryhmää vain “virkansa puolesta” vaan käyttävät toimintaan huomattavasti omaa vapaa-aikaansa. Keskeinen merkitys on myös vapaaehtoistyöntekijöiden antamalla pitkäjänteisellä ja luotettavalla lastenhoitoavulla.
Vertaisryhmätoiminnalta odotetaan yhä suurempaa panosta hyvinvoinnin tuottamiseen. Näyttää kuitenkin siltä, että yhteiskuntapoliittisilla toimilla pikemminkin heikennetään kuin vahvistetaan sen kykyä lunastaa nämä odotukset. Pääministeri Petteri Orpon hallitus on tehnyt mittavia leikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksiin.
Äideille tärkeän toiminnan perustuminen suurilta osin vapaaehtoistyöhön antaa aihetta pohdintaan. Vertaisryhmätoiminnalta odotetaan yhä suurempaa panosta hyvinvoinnin tuottamiseen. Näyttää kuitenkin siltä, että yhteiskuntapoliittisilla toimilla pikemminkin heikennetään kuin vahvistetaan sen kykyä lunastaa nämä odotukset. Pääministeri Petteri Orpon hallitus on tehnyt mittavia leikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksiin. Leikkaukset heikentävät kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä, mikä heijastuu myös vertaisryhmien elinvoimaan. Joustaminen ja hyvä tahto eivät yksinään rakenna toiminnalle kestäviä edellytyksiä.
Lähteet
Eronen, Eija (2025) Tuki ja toimijuus äitien vertaisryhmässä: Kokemuksia toimintaan osallistumisesta. Tampere: Tampereen yliopisto. Tampereen yliopiston väitöskirjat 1183.
Heikkilä, Marianne (toim.) (2019) Lapsen aika: Kohti kansallista lapsistrategiaa. Helsinki: Valtioneuvosto. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4.
Henttonen, Tarja & Lehikoinen, Jonna (2023) Miten pärjäät? Selvitys vauvaperheiden mielenterveyden haasteista ja palvelujen tarpeesta. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto.
Klemetti, Reija, Vuorenmaa, Maaret, Ervasti, Eetu & Miettinen, Anneli (2022) Lastensaantitoiveet suomalaisissa vauvaperheissä. Teoksessa Sakari Karvonen, Laura Kestilä & Paula Saikkonen (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2022. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Teema 35, 146–171.
Nylund, Marianne (2005) Vertaisryhmät kokemusten ja tiedon jäsentäjinä. Teoksessa Marianne Nylund & Anne Birgitta Yeung (toim.) Vapaaehtoistoiminta: Arvot, anti ja osallisuus. Tampere: Vastapaino, 195–213.
Pietilä-Hella, Riitta (2010) Tuntemattomista vertaistuttaviksi: Esikoisäitien ja -isien perhevalmennusprosessi Espoon uudentyyppisessä perhevalmennuskokeilussa. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja A Tutkimuksia 29.
Roskam, Isabelle, Aguiar, Joyce, Akgun, Ege, Arikan, Gizem, Artavia, Mariana, Avalosse, Hervé, Aunola, Kaisa, Bader, Michel, Bahati, Claire, Barham, Elizabeth J., Besson, Eliane, Beyers, Wim, Boujut, Emilie, Brianda, Maria Elena, Brytek-Matera, Anna, Carbonneau, Noémie, César, Filipa, Chen, Bin-Bin, Dorard, Géraldine…Mikolajczak, Moïra (2021) Parental Burnout Around the Globe: a 42-Country Study. Affective Science 2 (1), 58–79.
Sihvonen, Ella (2023) ‘They are alone in their parenthood’: Parenting Support and (Re)Building Community. Sociological Research Online 28 (3), 644–661.
Suomen virallinen tilasto (2024) Syntyneet. Helsinki: Tilastokeskus. Syntyvyys laski tilastohistorian matalimmalle tasolle vuonna 2024 | Tilastokeskus. Noudettu 9.5.2025.
Svenlin, Anu-Riina, Moilanen, Johanna & Itäpuisto, Maritta (2023) Kokemusasiantuntija- ja vertaistukitoiminnan haasteet ja mahdollisuudet lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaisten näkökulmasta. Teoksessa Kaisa Malinen, Maritta Itäpuisto, Johanna Moilanen, Johanna Kiili & Mari Punna (toim.) Vertaistuki ja kokemukseen perustuva asiantuntijuus lasten ja perheiden voimavarana. Tampere: Vastapaino, 77–107.
Eija Eronen on tutkijatohtori Tampereen yliopiston Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLAssa.
