Vuoden 2023 syksyllä Suomen itärajalla havaittiin välineellistettyä maahantuloa eli viisumittomien turvapaikanhakijoiden tuomista rajalle “vieraan valtion viranomaisten tai muiden toimijoiden vaikutuksesta”. Yhtenä ratkaisuna tilanteeseen eduskunta sääti rajaturvallisuuslain, joka sai julkisuudessa nimen ”käännytyslaki”.
Laki oli kiistelty erityisesti sen sisältämän pushback-menettelyn vuoksi, jossa turvapaikanhakijat voidaan käännyttää suoraan rajalta ilman turvapaikkaprosessin käynnistämistä. Kaikki perustuslakivaliokunnan kuulemat oikeustieteilijät tyrmäsivät lain, koska se rikkoo palautuskieltoa, oikeutta hakea turvapaikkaa ja oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Nämä oikeudet sisältyvät paitsi ihmisoikeusvelvoitteisiin, myös EU-oikeuteen ja Suomen perustuslakiin. Oikeustieteilijöiden lisäksi lakia vastustettiin myös vetoomuksella, jonka allekirjoitti yli 300 tutkijaa eri aloilta.
Miten eri toimijoita siis kuvataan täysistunnossa, mitä vastuita ja ominaisuuksia heillä esitetään olevan, millaisiin rooleihin heidät asetetaan, ja millaisiksi toimijoiden väliset suhteet kuvataan? Ja miten näiden luokittelujen kautta saadaan esitettyä käännytyslaki hyväksyttävänä tai jopa ihanteellisena ratkaisuna?
Laajasta kritiikistä huolimatta rajaturvallisuuslaki hyväksyttiin 12.7.2024 kiireellisenä poikkeuslakina sen vaatiman viiden kuudesosan enemmistön kannatuksella. Miten tällainen laki saatiin läpi eduskunnassa? Tuore maisterintutkielmani etsi vastausta kysymykseen keskittymällä lakia kannattaneiden kansanedustajien puheisiin ensimmäisessä lakia käsitelleessä täysistunnossa.
Tutkielmassa käytettiin jäsenyyskategoria-analyysia, jossa tarkastellaan eri toimijoiden luokittelua ja kuvailua eli kategorisointia (Sacks, 1972). Lena Jayyusin (1984) mukaan toimijoiden kategorisoinnilla on paljon tekemistä moraalin kanssa, sillä ihmisiä jaottelemalla selitetään ja arvioidaan tapahtumia. Kategorisoinnin avulla ihmisiä voidaankin asettaa tiettyihin moraalisiin asemiin, mitä Hanna Rautajoki kutsuu moraaliseksi roolittamiseksi. Rautajokea mukaillen keskityttiin myös keskinäissuhteiden asetelmiin eli toimijoiden välisten suhteiden käyttämiseen oikeuttamiskeinona. Miten eri toimijoita siis kuvataan täysistunnossa, mitä vastuita ja ominaisuuksia heillä esitetään olevan, millaisiin rooleihin heidät asetetaan, ja millaisiksi toimijoiden väliset suhteet kuvataan? Ja miten näiden luokittelujen kautta saadaan esitettyä käännytyslaki hyväksyttävänä tai jopa ihanteellisena ratkaisuna?
Paha Venäjä, hyvä Suomi ja aseellistetut ihmiset sodankaltaisessa tilanteessa
Laajin käännytyslain oikeuttamiseksi käytetty taktiikka oli Venäjän ja sodan uhkan korostaminen. Tämä kiteytyy kolmiomaiseen toimija-asetelmaan, jonka jäseninä esitellään hyökkääjä-Venäjä, uhri-Suomi ja Venäjän käyttämät rajalle tuodut ihmiset.
Hyökkääjä-Venäjää kuvailtiin kansanedustajien puheissa ”idän terroristivaltioksi”, ”häikäilemättömäksi” ja ”vihamieliseksi”. Venäjästä tehdään toisin sanoen moraalisesti paha ja sen vastakohdaksi synnytetään hyvä Suomi. Suomi ja Venäjä asetetaan puheissa tilanteeseen, josta käytetään termejä ”hybridisota” ja ”hybridisodankäynti”, joten muodostettu asetelma on kahden vastapuolen välinen sotatilanne. Ote täysistunnosta kuvastaa tällaista sotaretoriikkaa:
Suomi ei ole täysimittaisessa sodassa. Emme myöskään elä syvää rauhan kautta. Nykyaikaiseen sodankäyntiin kuuluu, että suuri osa konflikteista toteutuu sodan ja rauhan välisellä harmaalla alueella. Suomella pitää olla kaikki tarvittavat keinot vihollisuuksien torjumiseksi. Siihen kuuluvat myös kyky ja halu vastata meihin kohdistuviin hybridioperaatioihin. (Atte Kaleva, Kokoomus)
Tätä voidaan kutsua lain sotilaalliseksi oikeuttamiseksi, koska se perustuu militaristiseen määritelmään ulkoisesta turvallisuusuhasta kansallisvaltion selviytymiselle. Tällaisen turvallisuuskäsitykseen nojaaminen voikin usein toimia poikkeuksellisen kovien puolustautumiskeinojen oikeuttamistapana. (Buzan ym., 1998) Militarismitutkijat Susanna Hast ja Noora Kotilainen (2024) tarkoittavat militarismilla ”sotilaallisten arvojen ja vallan moninaisia ilmentymiä” ja niiden kyseenalaistamatonta asemaa yhteiskunnassa. Ukrainan sota on muuttanut heidän mukaansa suomalaista yhteiskuntaa militaristisemmaksi. Muuttoliikkeiden tutkija Anitta Kynsilehto (2024) on myös arvioinut itärajan rajavalvonnan lisäämisen avaavan tien suomalaisen politiikan syvemmälle militarisaatiolle ja kriisitilanteessa tehtyjen rajojen tiukentamispäätösten vakiintumiselle.
Epäinhimillistävä kategorisointi poistaa ihmisten yksilöllisyyden ja moninaiset taustat tehden heistä yhtenäisen joukon Venäjän väkivallan välineitä. Rajalle tulevat ovat näin samanaikaisesti Venäjän uhreja ja Suomea uhkaavia aseita, mutta joka tapauksessa toimijuudesta ja ihmisyydestä riisuttuja.
Koska vallitseva tilanne määritellään sodankäynnin sanaston avulla, kansanedustajat esittävät siihen nojaten vahvaksi velvollisuudekseen kansallisen turvallisuuden puolustamisen. Samalla lain vastustaminen esitetään moraalisesti kyseenalaisena:
Jokainen, joka välittää maamme turvallisuudesta, tulisi äänestämään tämän lain puolesta. Tämä ei ole poliittinen kysymys vaan kansallinen kysymys, joka vaikuttaa kaikkiin suomalaisiin. Suomen turvallisuuden varmistaminen ei tunne puoluerajoja. Meidän on toimittava yhtenä rintamana ja osoitettava, että olemme valmiita puolustamaan maamme ja kansalaistemme turvallisuutta. (Mikko Lundén, Perussuomalaiset)
”Yhtenä rintamana toimiminen” on yksimielisyysvaatimus, joka perustuu yleiseen tapaan nostaa turvallisuuspolitiikka erityisasemaan tavanomaisen politiikan yläpuolelle (Buzan ym., 1998). Tällaista oikeuttamiskeinoa vastaan on vaikeaa argumentoida, sillä turvallisuus nähdään usein kyseenalaistamattomana arvona. Suomalaisessa turvallisuuspolitiikassa juuri Venäjän uhkaa käytetään usein yksimielisyyden vaatimiseksi (Hast & Kotilainen, 2024) ja maanpuolustukseen liittyvän keskustelun on havaittu pyrkivän moniäänisyyden vaientamiseen.
Suomen ja Venäjän väliseen sotatilanteeseen liittyy myös rajalle tulleiden ihmisten rooli. Paha Venäjä ja hyvä Suomi saavat seurakseen kolmannen toimijaryhmän eli turvapaikanhakijat, joista puhutaan ”sodankäynnin välineinä”.
Pakolaisten käyttäminen hybridisodankäynnin välineenä on perusesimerkki yhteiskunnallisten elementtien ja ilmiöiden aseellistamisesta. Heikommassa asemassa olevia ihmisiä käytetään häikäilemättömästi sodankäynnin välineenä. (Marko Kilpi, kok)
Rajalle saapuvia ihmisiä esitetään ”aseellistettavan” Venäjän toimesta ikään kuin he olisivat elottomia esineitä, ja heitä kutsutaan täysistunnossa lisäksi termeillä ”siirtolaisase” ja ”hybridiase”. Tällainen epäinhimillistävä kategorisointi poistaa ihmisten yksilöllisyyden ja moninaiset taustat tehden heistä yhtenäisen joukon Venäjän väkivallan välineitä. Rajalle tulevat ovat näin samanaikaisesti Venäjän uhreja ja Suomea uhkaavia aseita, mutta joka tapauksessa toimijuudesta ja ihmisyydestä riisuttuja.
Pitääkö ihmisoikeuksia noudattaa pilkulleen?
Lain puolustajien toinen oikeuttamisstrategia toimii yhdessä Suomi-Venäjä-turvapaikanhakija-kehikon kanssa ja keskittyy väistämään kritiikkiä turvapaikanhakijoiden oikeuksien rikkomisesta. Lakia vastustavat kansanedustajat esittivät huolensa oikeusvaltion murentumisesta, jos käännytyslaki hyväksyttäisiin. Tähän lakia puolustavat edustajat vastasivat muun muassa määrittelemällä oikeusvaltion puolustautumisoikeuden kautta: ”Oikeusvaltiolla on velvollisuus puolustaa itseään. Jos emme puolusta itseämme, hetken kuluttua ei ole ihmisarvoa, jota voi puolustaa, eikä myöskään oikeusvaltiota.” Hyökkääjältä puolustautumisen ja ”omien rajojen suojelun” korostaminen viestittävät, että kansanedustajien on etusijassa suojattava oman maansa kansalaisia.
Kansallisen turvallisuuden suojelu nouseekin voimakkaimmaksi oikeutukseksi ihmisoikeuksien rikkomiselle. Kiinnostavaa oli, kuinka suomalaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeudet asetetaan hierarkiaan keskenään. Suomalaisten suojeleminen esitetään tärkeämpänä kuin turvapaikanhakijoiden oikeuksista huolehtiminen:
Suomalaisten suojeleminen ulkoiselta uhalta poikkeustilanteessa vai turvapaikanhakuoikeus — niiden tärkeysjärjestyksestähän tässä rajalakiasiassa on nyt kiistelty. Minulle ja meille muillekin perussuomalaisille on itsestäänselvää, että Suomen täytyy ensisijaisesti turvata oman maansa rajat hyökkäystilanteessa ja suomalaisten turvallisuus. (Kaisa Garedew, Perussuomalaiset)
Kun kansallinen turvallisuus on kerta toisensa jälkeen asetettu etusijalle ihmisoikeuksien edeltä, jopa kansainvälisten velvoitteiden noudattaminen voidaan esittää turvallisuusuhkana:
Jos viranomaisillamme ei ole toimivaltuuksia vastata Venäjän hybridisodankäyntiin ja sen seurauksena tulemme yliajetuiksi ja menetämme suvereniteettimme, ketä lohduttaa, että noudatimme oman tulkintamme mukaan pilkulleen ja taukoineen kansainvälisiä sopimuksia eikä perusoikeuksiakaan tullut rajoitettua tuona historian silmänräpäyksenä? (Aleksi Jäntti, Kokoomus)
Katkelmassa esitetään uhkakuva, jossa kansainvälisten sopimusten noudattaminen johtaa jopa Suomen itsenäisyyden menetykseen. Ihmisoikeuksien noudattaminen ja Suomen puolustautumiskyky asetetaan vastakkain, ja puolustautuminen asetetaan etusijalle.
Ihmisoikeuksista ei kuitenkaan niin vain luisteta, joten jonkun on otettava niistä vastuu. Monessa puheenvuorossa se osoitetaan Venäjälle. Kansallisvaltioille muodostetaankin vastuunjako: Venäjän tulee huolehtia rajalle tulevien ihmisoikeuksista ja Suomen omasta turvallisuudestaan. Näin pystytään väistämään vastuunottoa turvapaikanhakijoiden suhteen. Samanaikaisesti Suomea ja kansanedustajia luonnehditaan hyväntahtoisiksi demokratioiksi, joiden auttamisen halua Venäjä käyttää hyväkseen:
Venäjä on asettanut Suomen ja kaikki eurooppalaiset demokraattiset valtiot uudenlaisen tilanteen eteen. Häikäilemätön pyrkimys käyttää läntisten demokratioiden sitoutumista kansainvälisiin sopimuksiin ja halua auttaa sotaa ja vainoa pakenevia ihmisiä on käännetty meitä vastaan, ja tavoitteena on Euroopan heikentäminen. (Eveliina Heinäluoma, SDP)
Kansanedustajien itsekategorisointi hyväntahtoisiksi auttajiksi kulkee käsi kädessä rajalle tulevien ihmisten kategorisoinnin kanssa. Täysistunnossa toistellaan, että ”todellisen suojelun” tarpeessa olevia korostetaan autettavan samalla, kun mahdollisesti vaarallisten ihmisten rajanylitys estetään. Liikkeellä olevien ihmisten kahtiajako ei kuitenkaan todellisuudessa ole mahdollista, koska laki sisältää sekä turvapaikanhaun tarpeen asianmukaisen arvioinnin poistamisen että välittömän käännytyksen käyttöönoton. Toisin sanoen rajalla ei pystyttäisi arvioimaan, kuka on niin sanottu ”aito” turvapaikanhakija.
Siirtolaiset esitetään itsessään uhkana
Täysistunnossa oikeutettiin lakia myös esittämällä rajalle tulevat ihmiset turvallisuusriskinä. Onkin havaittu, että maahanmuutto ja erityisesti turvapaikanhaku nähdään enenevissä määrin Euroopassa turvallisuusuhkana sen sijaan, että korostettaisiin ihmisten suojelun ja avunannon tarvetta (Pettersson Fürst, 2024). Tätä prosessia kutsutaan maahanmuuton turvallistamiseksi ja se perustuu lisäksi tiettyjen ryhmien ulossulkemiseen etnisyyden perusteella (Keskinen ym., 2024). Myös käännytyslain kohteena ovat ei-valkoiset rodullistetut ihmiset, jotka esitettiin joissain täysistuntopuheissa itsessään turvallisuusuhkana ilman kytköstä Venäjään.
Rajalle tulevista ihmisistä tehtiin uhka käyttäen muun muassa käyttämällä heistä epäinhimillistäviä kuvauksia. Heitä kutsuttiin esimerkiksi sanalla ”siirtolaisvyöry”. Luonnonilmiöihin viittaavat metaforat ovat olleet osa mediassa siirtolaisista käytettyä kieltä jo vuosikymmenten ajan.
Rajalle tulevista ihmisistä tehtiin uhka käyttäen muun muassa käyttämällä heistä epäinhimillistäviä kuvauksia. Heitä kutsuttiin esimerkiksi sanalla ”siirtolaisvyöry”. Luonnonilmiöihin viittaavat metaforat ovat olleet osa mediassa siirtolaisista käytettyä kieltä jo vuosikymmenten ajan. Ihmisten esittäminen vyöryinä pyyhkii heiltä pois yksilöllisyyden ja ihmisyyden, ja luonnonilmiöistä puhuminen luo kuvan hallitsemattomasta ja vaarallisesta ilmiöstä. (Horsti, 2021)
Siirtolaisuhkaa luotiin täysistunnossa myös puhumalla ylipäätään rajojen yli liikkuvista ihmisistä määrittelemättömänä vaarana:
Kun ihmisiä työnnetään tänne riittävästi, niin jossain vaiheessa olisimme tilanteessa, että näiden ihmismassojen täytyisi vain antaa velloa vapaana maassamme. Se olisi kansalliselle turvallisuudelle katastrofi. (Timo Vornanen, Eduskuntaryhmä Timo Vornanen)
Rajojen yli liikkuvat ihmiset ovat kansanedustajien puheissa myös ihmisiä, jotka liikkuvat ”päämäärättömästi vieraassa kulttuurissa”. Näin rajojen ylitys ja toisessa maassa oleskelu saadaan näyttämään epäilyttävänä ja epämääräisenä. Maahanmuuton turvallistaminen eli maahanmuuton turvallisuusongelmaksi määrittely näkyy siis selvästi oikeutuskeinona täysistunnossa tehden siirtolaisuudesta moraalisesti kyseenalaisen toiminnan.
Tätä mielikuvaa syvennetään myös eräässä puheenvuorossa luomalla hierarkia eri ihmisryhmien oikeuksien välille:
Siksi esimerkiksi siirtolaisen abstraktia oikeutta tulla maahan laittomalla tavalla on voitava verrata maassa jo olevien henkilöiden konkreettiseen oikeuteen elää turvassa ja rauhassa. (Atte Kaleva, kok)
Suomalaisten oikeuksista puhutaan neutraalisti ilmaisulla ”elää turvassa ja rauhassa”, kun taas liikkeellä olevien ihmisten maahantulo esitetään laittomana toimintana. Tämä muistuttaa ilmaisua ”laiton maahanmuutto”, joka on yleinen maahanmuuttovastainen termi. Näin luodaan vastakkainasettelu ymmärrettävän perusoikeuden ja tuomittavan toiminnan välillä sekä esitetään yhden ryhmän oikeuksien noudattamisen olevan toisen ryhmän oikeuksista pois.
Venäjästä ja siirtolaisista käytetyt uhkakuvat mahdollistivat turvapaikanhakijoiden oikeuksien rikkomisen
Käännytyslain oikeuttaminen täysistunnossa kiteytyi Venäjän ja sodan uhkan maalailuun, ihmisoikeuksien toissijaiseksi määrittelyyn ja siirtolaisten vaaralliseksi tekemiseen. Venäjän kategorisoinnin avulla tilanne saatiin määriteltyä poikkeukselliseksi ja Suomen itsenäisyyttä uhkaavaksi, jolloin kovatkin keinot saadaan näyttämään hyväksyttäviltä. Sotilaallinen oikeuttamisstrategia sisälsi yksimielisyysvaatimuksia ja lakia vastustavien kansanedustajien vihjattiin olevan kansallisen turvallisuuden suhteen välinpitämättömiä. Kotilainen ja Hast ovat korostaneet turvallisuuspolitiikan konsensushakuisuuden olevan ongelmallista ”yhteiskunnallisten perusarvojen, yhdenvertaisuuden ja avoimuuden sekä demokratian toteutumisen kannalta”. Samaa huolta herättävät myös tämän tutkimuksen tulokset.
Täysistunnossa käytettiin myös kiinnostavia hierarkioita ja vastakkainasetteluja oikeuttamisen keinoina. Turvapaikanhakuoikeuden ja kansallisen turvallisuuden välillä jälkimmäinen nostettiin suorasanaisesti etusijalle. Samassa oikeutustavassa esitettiin, että oikeusvaltion periaatteet ja kansainväliset sopimukset ylipäätään ovat toissijaisia, kun kyse on kansallisen turvallisuuden kriisistä. Hierarkia muodostetaan myös liikkeellä olevien ihmisten ja suomalaisten perusoikeuksien välille esittäen, että vain toisen ryhmän oikeuksista voidaan pitää kiinni. Turvapaikanhakijoiden oikeuksista huolehtiminen saadaan näyttämään Suomessa asuvien turvallisuutta uhkaavalta toiminnalta.
Militarisoitunut ilmapiiri ja maahanmuuton turvallistaminen näkyvät itärajalla ja niillä on vakavia seurauksia turvapaikanhakijoille. Tiedämme, että suljetut rajat eivät estä ihmisten liikkumista. Tuloksena on sen sijaan ihmissalakuljetuksen ja inhimillisen kärsimyksen lisääntymistä sekä liikkeellä olevien ihmisten kuolemia.
Näen käännytyslain olevan esimerkki kiihtyvästä militarisaatiosta ja maahanmuuton turvallistamisesta. Lain hyväksymisen jälkeen Suomi on muun muassa irtautunut jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta ja purkanut ydinaseiden maahantuonnin kiellon. Kuluvalla hallituskaudella on myös tehty lukuisia heikennyksiä maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden oikeuksiin. Näitä ovat muun muassa päätös karkottaa EU:n ulkopuolisten maiden kansalaiset kolmen kuukauden pituisen työttömyysjakson seurauksena, perheenyhdistämisen vaikeuttaminen ja sisäministeriön syrjivä ohjeistus kohdistaa pakolaiskiintiö kristittyjen pakolaisten suojeluun muiden ryhmien kustannuksella.
Militarisoitunut ilmapiiri ja maahanmuuton turvallistaminen näkyvät itärajalla ja niillä on vakavia seurauksia turvapaikanhakijoille. Tiedämme, että suljetut rajat eivät estä ihmisten liikkumista. Tuloksena on sen sijaan ihmissalakuljetuksen ja inhimillisen kärsimyksen lisääntymistä sekä liikkeellä olevien ihmisten kuolemia (Arango, 2024). Siksi on tärkeää, että turvapaikanhakijoiden oikeuksien toteutumista pidetään tarkasti silmällä nyt myös Suomen rajoilla.
Teksti perustuu Lotta Hytösen pro gradu -tutkielmaan ”On ihmisoikeus hakea turvapaikkaa, mutta ei ole ihmisoikeus päästä Suomeen osana Venäjän hybridioperaatiota”: Toimijoiden kategorisointi oikeuttamisstrategiana käännytyslakikeskustelussa. Tutkielmaan voi tutustua kokonaisuudessaan täällä.
Lähteet
Aaltonen, J., & Sajari, P. (14.6.2024). Oikeustieteilijät tyrmäävät täysin hallituksen esittämän ”käännytyslain”. Helsingin Sanomat.
Arango, J. (2024). Migration policies and politics. Teoksessa G. Sciortino, M. Cvajner & P. J. Kivisto (toim.), Research handbook on the sociology of migration (s. 96–108). Edward Elgar Publishing.
Buzan, B., Wæver, O., & de Wilde, J. (1998). Security: a new framework for analysis. Lynne Rienner.
Hast, S., & Kotilainen, N. (2024). Johdanto: Kohti kriittistä militarismitutkimusta Suomessa. Teoksessa S. Hast & N. Kotilainen (toim.), Sodan pauloissa: militarismi suomalaisessa yhteiskunnassa (s. 9–27). Gaudeamus.
Horsti, K. (2021). Luonnonvoimat Välimerellä – metaforat, kartat ja pakolaisuus. Teoksessa N. Kotilainen & J. Laine (toim.), Muuttoliike murroksessa. Metaforat, mielikuvat, merkitykset (s. 39–58). Into.
Huhtanen, J. (30.6.2024). Yli 200 eri alojen tutkijaa vetoaa hallintovaliokuntaan ”käännytyslain” kaatamiseksi. Helsingin Sanomat.
Hytönen, L. (2025). ”On ihmisoikeus hakea turvapaikkaa, mutta ei ole ihmisoikeus päästä Suomeen osana Venäjän hybridioperaatiota”: Toimijoiden kategorisointi oikeuttamisstrategiana käännytyslakikeskustelussa. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto.
Jayyusi, L. (1984). Categorization and the moral order. Routledge.
Keskinen, S., Alemanji, A. A., & Seikkula, M. (2024). Introduction: Race, (b)ordering and diso-bedient knowledge. Teoksessa S. Keskinen, A. A. Alemanji & Minna Seikkula (toim.), Race, Bordering and Disobedient Knowledge: Activism and Everyday Struggles in Europe (s. 1–22). Manchester University Press.
Kotilainen, N., & Hast, S. (2021). Suomi ja kriittisen militarismitutkimuksen tarve. Kosmopolis, 51(4), 27–45.
Krivonos, D., & Kynsilehto, A. (12.4.2024). Framing migration as hybrid warfare produces politics of exception. Raster-verkosto.
Kynsilehto, A. (2024a). Suomen ja Venäjän raja: Rajavalvonnan ulkoistaminen ja ihmisten liikkuvuuden turvallistaminen muuttoliikehallinnan välineenä. Siirtolaisuus: Migration, 50(2), 56–59.
Kynsilehto, A. (2024b). Tarvitsevatko naapurit aitoja? Rajat, ihmisten liikkuvuus ja militarisaatio. Teoksessa S. Hast & N. Kotilainen (toim.) Sodan pauloissa. Militarismi suomalaisessa yhteiskunnassa (s. 267–276). Gaudeamus.
Lakka, P., & Raivio, P. (5.3.2026). Puolustusministeri Häkkänen vahvistaa: Suomi sallii ydinaseiden maahantuonnin. Yle Uutiset.
Palkoaho, M. (6.3.2025). ”Erittäin vakavaa”: Tällä perusteella Rantasen pakolaiskiintiölinjaus oli viranomaisen mukaan syrjivä. Helsingin Sanomat.
Pettersson Fürst, J. (2024). EU Border Security Policy: Enhanced Border and Challenges to Free Movement. Teoksessa A. Bakardjieva Engelbrekt, P. Ekman, A. Michalski & L. Oxelheim (toim.), The Borders of the European Union in a Conflictual World: Interdisciplinary European Studies (s. 23–48). Springer International Publishing.
Rajavartiolaitos. (2024). Rajoitukset Suomen itärajan rajanylityspaikoilla. Haettu 18.12.2024.
Rautajoki, H. (2012). Membership categorization as a tool for moral casting in TV discussion: The dramaturgical consequentiality of guest introductions. Discourse Studies, 14(2), 243–260.
Rautajoki, H. (2024). Relational scaffolding of justifications in policymaking: Deploying the multi standard of identifications in EU policy negotiation. European Journal of Cultural and Political Sociology, 11(2), 255–280. https://doi.org/10.1080/23254823.2022.2142143
Sacks, H. (1972). On the analyzability of stories by children. Teoksessa J. Gumperz, & D. Hymes (toim.), Directions in sociolinguistics (s. 329–345). Rinehart and Winston.
Sisäministeriö. (12.6.2025). Perheenyhdistämisen edellytyksiä tiukennetaan. Haettu 3.7.2025 osoitteesta
Stratoudaki, H. (2024). At the Gates: Borders, National Identity, and Social Media During the “Evros Incident.” Journal of Borderlands Studies, 39(1), 111–129.
Työ- ja elinkeinoministeriö. (22.5.2025). Kolmen/kuuden kuukauden työttömyyssääntö voimaan kesäkuussa 2025.
Valtioneuvosto. (10.7.2025). Suomi irtisanoi Ottawan jalkaväkimiinasopimuksen. Haettu 29.6.2026.
