Istumme salissa pitkän päivän jälkeen. Huoneilmassa leijailee väsymys, kahvi on jo juotu ja puhujat lavalla vaihtuvat tasaisena virtana. Hetki on tuttu meille yliopistonkin arjessa. Yhtäkkiä jokin muuttuu. Lavalle astuu puhuja, joka irrottaa katseesi puhelimesta. Puhe soljuu, sanat osuvat. Syntyy vaikutelma osaamisesta, itsevarmuudesta. Yleisö kokee tulleensa kuulluksi ja joku hymähtää ihastuksesta. Vieressäsi kuiskataan: ”Olipa karismaattinen puhuja!” Muut nyökyttelevät hyväksyvästi, selitys on riittävä eikä muuta tarvita. Esitys on vaikuttava, mutta mitä oikeastaan tapahtui? Miksi juuri tämä puhuja vaikutti? Mitä tuolla karismalla oikein tarkoitetaan?
Karismaattisten henkilöiden tunnistaminen vaikuttaa olevan laajasti jaettua, sillä ihmisten mainitsemat esimerkit ovat usein samoja (Yle, 2015). Karismaattisten ihmisten koetaan herättävän luottamusta ja ihailua, olevan itsevarmoja, innostavia ja motivoivia, ja heitä löydetään niin poliittisten ja uskonnollisten johtajien kuin urheilijoiden ja julkisuuden henkilöiden joukosta. Viime aikoina mediassa karismaattisiksi on kuvailtu muun muassa Fidel Castroa (IS, 2026) ja Jens‑Frederik Nielseniä (Yle, 2026).
Karismaan liitetään usein ajatus synnynnäisestä, jopa mystisestä vetovoimasta, joka saa ihmiset seuraamaan johtajaa. Karismaattisen johtajan ajatellaan kykenevän haastamaan vallitsevia normeja ja rakenteita sekä tarjoamaan yhteisen tavoitteen, kuulumisen tunnetta ja lohtua erityisesti huolen ja epävarmuuden varjostamassa ympäristössä. Ei ihme, että karismaa tutkitaan laajasti muun muassa sosiologian, psykologian, viestinnän, politiikan ja organisaatiokäyttäytymisen aloilla: Google Scholar -haun perusteella aihetta käsittelee lähes 730 000 artikkelia.
Karismaan turvautuminen siirtää huomiomme sisällöstä ja argumentoinnista pinnallisiin vaikutelmiin, emmekä haasta esimerkiksi johtajia heidän väitteidensä perusteella. Tällöin on vaarana, että päädymme seuraamaan vakuuttavasti esiintyviä mutta sisällöllisesti heikkoja johtajia juuri silloin, kun haastamista ja kriittisyyttä eniten tarvittaisiin.
Jaetusta tunnistamisesta huolimatta haastan käsitteen käyttöä, erityisesti esiintymisen ja vaikuttavan viestinnän analyysissä, ja väitän, että karisma toimii useammin selityksenä kuin ymmärryksen välineenä. Olen huolissani siitä, että karismaan turvautuminen siirtää huomiomme sisällöstä ja argumentoinnista pinnallisiin vaikutelmiin, emmekä haasta esimerkiksi johtajia heidän väitteidensä perusteella. Tällöin on vaarana, että päädymme seuraamaan vakuuttavasti esiintyviä mutta sisällöllisesti heikkoja johtajia juuri silloin, kun haastamista ja kriittisyyttä eniten tarvittaisiin.
Karisman horisonttia tavoittelemassa
Tarkastellessamme tutkimusten määritelmiä karismasta paljastuu, että käsitteellä selitetään vaikutusta jälkikäteen, mutta sen avulla ei voida ennustaa tai ohjata toimintaa. Karisma näyttäytyy horisonttina, joka on aina näkyvissä, muttei koskaan täysin tavoitettavissa. Psykiatri Nathan Kravis (2021) tiivistää ongelman osuvasti todetessaan, että tapaamme ihmisiä hyvin moninaisella kauneuden, osaamisen, älykkyyden, hyveellisyyden, johtamisen, petollisuuden, sosiopatian ja moraalisen rohkeuden janalla, mutta emme voi tunnistaa sitä, mikä tekee ihmisestä karismaattisen. Yksittäinen ominaisuus, kuten viehättävä ulkonäkö, ei riitä. Eikä sama tunnu pätevän muihinkaan inhimillisiin piirteisiin.
Kravisin (2021) mukaan sana karisma juontaa juurensa sekä kreikan kielestä (χάρισμα, khárisma), että Pyhän Paavalin kirjoituksista, joissa sillä viitattiin jumalan antamiin erityislahjoihin uskonnollisille johtajille. Modernin yhteiskuntatieteellisen asemansa käsite sai Max Weberin (1922) auktoriteettijaossa, jossa karismaattinen auktoriteetti erotettiin traditionaalisesta ja laillis‑rationaalisesta auktoriteetista. Weberille karisma perustui yksilön “erityiseen kehon ja mielen lahjakkuuteen”, jonka muut tunnustavat ja hyväksyvät (Dow, 1978), ja se asettui vastakohdaksi arkiselle rutiinille ja rationaaliselle hallinnalle.
Karisma ominaisuutena, käyttäytymisenä ja tulkintana
Johtamistutkimuksessa karisma on liitetty henkilökohtaisiin kykyihin, joilla johtaja vaikuttaa seuraajiinsa syvästi (House, 1976). Karismaattiset johtajat kykenevät herättämään ja tartuttamaan voimakkaita tunteita, synnyttämään jaettuja tunnekokemuksia sekä henkilökohtaista yhteyttä ja uskollisuutta (Gardner & Avolio, 1998). Henkilökohtainen yhteys voi vahvistua myös silloin, kun johtaja ilmaisee luottamusta seuraajiensa kykyihin ja saa heidät uskomaan omaan pystyvyyteensä yhteisten tavoitteiden saavuttajina (Conger & Kanungo, 1987).
Karismalla on siis potentiaali saada aikaan paljon hyödyllistä. Sen vaikuttavuus herättää tarpeen pohtia, onko kyse synnynnäisestä ominaisuudesta, yksilöllisestä piirteestä vai opetettavissa olevasta taidosta. Tutkimus on tarkastellut karisman yhteyttä muun muassa nonverbaalisiin merkkijärjestelmiin, kuten kinesiikkaan eli käsien, vartalon ja kasvojen liikkeeseen (Pauser et al., 2018; Maran et al., 2020) ja parakieleen eli ääneen (Siegert & Niebuhr, 2021; Wilms et al., 2025). Yhteyttä on etsitty myös esimerkiksi fyysisistä ominaisuuksista, kuten ulkonäöstä (Bryman, 1992) ja pituudesta (Hamstra, 2014). Toisaalta karisma on nähty nonverbaalisen viestinnän ja retorisia keinoja hyödyntävän vaikuttavan viestinnän yhdistelmänä (Antonakis et al., 2012).
Karisman on ajateltu ilmenevän käyttäytymisessä. Eräs tunnetuimmista karismaattisen käyttäytymisen jaotteluista on Congerin ja Kanungon (1992; Conger et al., 1997) esittämä viiden toisiinsa liittyvän piirteen kokonaisuus. Heidän mukaansa karismaattinen johtajuus rakentuu 1) halukkuudesta tehdä rohkeita ja jopa riskialttiita tekoja ryhmän hyväksi, 2) kyvystä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin, 3) herkkyydestä seurata ja ymmärtää seuraajien tarpeita ja tunteita, 4) kyvystä luoda ja viestiä vetoava tulevaisuudenkuva sekä 5) halukkuudesta poiketa traditioista ja normeista ongelmien ratkaisemiseksi ainutlaatuisilla tavoilla.
Karisma ei ilmene yksin
Karismatutkimuksessa yleinen määritelmä kuvaa karisman “arvoihin perustuvaksi, symboliseksi ja tunteita sisältäväksi johtajan signaloinniksi” (Antonakis et al., 2016, s. 304). Signaloinnin olen tulkinnut viittaavan käytännössä viestintään. Karisma on siis ajoittain ymmärretty synnynnäisenä persoonallisuuden piirteenä tai fyysisenä ominaisuutena, ja joskus toimintatapoina ja opetettavana viestintänä. Lisäksi karismaa on tarkasteltu vastaanottajien tekemänä tulkintana ja ihmisten välisten suhteiden tuotteena. Näin käsitteeseen kytkeytyy uusi ulottuvuus. Tiedämme, että kukaan ei johda tai esiinny tyhjiössä.
Onkin vaikea kuvitella, että karismaattisuus ilmenisi yksinään. Karismaattinen johtaja tarvitsee seuraajansa ja esiintyjä ihailijansa. Karisman synty edellyttää sekä henkilön, jolla on karismaattisiksi tulkittuja ominaisuuksia, näille ominaisuuksille vastaanottavaista yleisöä, että karismaa tukevan ympäristön (Klein & House, 1995). Karisma ei siis ole yksilön ominaisuus, vaan sosiaalinen tulkinta, joka syntyy vuorovaikutuksessa.
Karisman pimeä puoli
Historiassa on lukuisia esimerkkejä johtajista, joita on seurattu epäselvien tai epäeettisten visioiden perässä siksi, että he ovat kuulostaneet vakuuttavilta. Karismaa ei olekaan nähty yksinomaan myönteisenä ominaisuutena, vaan se on yhdistetty myös psykopatiaan (Germain, 2024; Welsh & Lenzenweger, 2021) ja narsismiin (Hart, 2026). Tutkimukset viittaavat siihen, että karismaattisuus voi heikentää johtajan toiminnan kriittistä tarkastelua. Johtajan tekoja ja päätöksiä pidetään hyväksyttävinä ennen kaikkea siksi, että ne ovat lähtöisin arvostetulta johtajalta, eikä siksi, että niitä olisi arvioitu itsenäisesti eettisten periaatteiden näkökulmasta. Eettisyys on tällöin riippuvainen johtajan moraalista (Kovács, 2013). Joskus kyky manipulaatioon katsotaan jopa karismaattisen ihmisen eduksi.
Myös karismaattisiksi tulkitut henkilöt itse muotoutuvat vuorovaikutuksessa ympäristönsä odotusten kanssa, toisinaan ennalta‑arvaamattomasti ja ilman tietoista suunnitelmaa (Kravis, 2021). Karismaattisuus voi muodostua noidankehäksi, jossa johtaja ajautuu uskomaan omaan poikkeuksellisuuteensa ja päätyy tekoihin, joita hän tai muut eivät aiemmin olisi pitäneet hyväksyttävinä.
Karismaattisia ihmisiä yhdistävät heistä motivoituvat ihmiset.
Karismaattisia ihmisiä yhdistävät heistä motivoituvat ihmiset. He eivät luo vaikutusta tyhjästä, vaan vahvistavat yleisössä jo olemassa olevia tunteita, kuten turhautumista tai innostuksen kaipuuta. Lindholmin (2012) mukaan karismaattiseen vetovoimaan viittaaminen on läntinen tapa puhua tietynlaisesta tunteellisesti latautuneesta vuorovaikutuksesta. Hän oli kiinnostunut toistuvasta selitysmallista, jossa omaa tunteisiin perustuvaa käyttäytymistä selitetään toisen persoonallisuudella. Kun oma vaikuttuminen selitetään toisen karismalla, vastuu omasta tulkinnasta ja toiminnasta ulkoistetaan. Näin karismasta tulee kuvauksen sijaan vastuuta hämärtävä selityskeino. Vaikutelmaa karismasta onkin syytä tarkastella kriittisesti ja analyyttisesti, jotta pitäytyisimme kestävissä ja eettisissä valinnoissa.
Lisäksi käyttämillämme käsitteillä on merkitystä, sillä kieli ei ainoastaan kuvaa todellisuutta, vaan myös rakentaa sitä. Karismaan liitettävien ominaisuuksien on todettu suosivan miehiä ja maskuliinisuuden ihanteita (Hamstra, 2014; Wignall, 2016) ja siksi käsitteen käyttö edelleen vahvistaa sukupuolittuneita ja kulttuurisia normeja ja odotuksia. Vaikuttavuudesta puhuttaessa tarvitsemme käsitteen, joka huomioi selkeämmin myös eettisyyden vaatimuksen, vuorovaikutuksen dynaamisen luonteen, kaikkien osapuolten vastuun ja epätasa-arvoiset rakenteet.
Karisma ei ole ihmisen ominaisuus, vaan erinomaisesta vuorovaikutuksesta tehty tulkinta
Lindholm (2012) toteaa, että monet asiantuntijat pitävät karismaa huonona käsitteenä, mutta sen tilalle ei ole tarjottu vaihtoehtoa. Mielestäni parempi käsite on olemassa. Se on vuorovaikutusosaaminen. Vuorovaikutusosaamisen käsitteeseenkin liittyy erilaisia arvo- ja normikeskusteluja, mutta on kuitenkin helpommin lähestyttävissä kuin karisma. Vuorovaikutusosaaminen ei nojaa mystiikkaan tai synnynnäisiin lahjoihin, vaan tiedetään asiaksi, jossa voimme kehittyä. Lisäksi se soveltuu sekä esiintymisen että johtajuuden tarkasteluun.
Kun karisman tilalle tarjotaan tulkintaa taidokkaasta vuorovaikutuksesta, ilmassa on usein pettymystä. Ehkä karisma yhdistyy mielikuvissa poikkeukselliseen erinomaisuuteen ja vuorovaikutusosaaminen vain “ihan hyvään”. Tai ehkä karisman viehätys piilee sen tarjoamassa ajattelun oikopolussa, joka vapauttaa myös opettelusta
Spitzbergiä (2013) mukaillen vuorovaikutusosaaminen voidaan ymmärtää subjektiivisena arviona viestinnän laadusta, joka kytkeytyy affektiivisiin ulottuvuuksiin, tietoihin ja taitoihin. Vuorovaikutusosaamista on mahdollista kehittää kaikkien näiden ulottuvuuksien kautta ja voidaan siis nähdä esimerkiksi 1) asenteiden muutoksena siinä, miten lähestymme tai välttelemme vuorovaikutusta tai miten tunnistamme ja säätelemme tunteitamme vuorovaikutuksessa, 2) tietojen karttumisena esimerkiksi vuorovaikutuksen prosessista, tai 3) taitojen kehittymisenä toistettavaksi ja tavoitteelliseksi vuorovaikutukseksi. Osaavaa vuorovaikutusta voidaan arvioida tehokkuuden ja tarkoituksenmukaisuuden kriteereillä. Näistä tarkoituksenmukaisuus sisältää vaatimuksen esimerkiksi eettisyydestä (Szostak, 2026). Kukaan ei ole osaava yksin, vaan osaaminen näkyy tilanteeseen ja vuorovaikutuskumppaneille sopivassa, eettisessä yhteistyössä.
Kun karisman tilalle tarjotaan tulkintaa taidokkaasta vuorovaikutuksesta, ilmassa on usein pettymystä. Ehkä karisma yhdistyy mielikuvissa poikkeukselliseen erinomaisuuteen ja vuorovaikutusosaaminen vain “ihan hyvään”. Tai ehkä karisman viehätys piilee sen tarjoamassa ajattelun oikopolussa, joka vapauttaa myös opettelusta. Vaikutamme muihin karismamme avulla tai vaikutumme muista ja olemme karisman lumoissa. Vastuu hämärtyy molempiin suuntiin, eikä vaikutelman syntyä tarvitse analysoida tarkemmin. Ja jos karisma on ominaisuus, siihen perehtyminen ja uuden oppiminen on turhaa.
Kriittinen katse vaikutelmaan karismasta
Kirjoitan tätä viestinnän yliopisto-opettajana, joka opettaa esiintymistä ja vaikuttamista ja joka kohtaa arjessaan toistuvasti kysymyksen siitä, miksi jokin puhe vaikuttaa. Tämä kirjoitus syntyy huolesta ja toiveesta.
Vaikuttamisen ja esiintymisen ymmärtäminen edellyttää siksi kykyä pysähtyä arvioimaan väitteitä ja niiden perusteita sekä hahmottaa, millaista maailmaa viesteillä rakennetaan. Tässä työssä karisman sijaan keskiöön nousee kestävämpi suunta, kriittinen ja analyyttinen tapa ymmärtää vuorovaikutusta. Me emme ole vain kuulijoita, vaan myös arvioijia ja muiden ajattelun muovaajia.
Kysytään itseltämme, millaista vuorovaikutusta näen ja millaisia väitteitä minulle esitetään. Kysytään myös, millaisiin arvoihin ja oletuksiin ne rakentuvat ja miksi ne tuntuvat uskottavilta.
Kun seuraavan kerran kohtaamme karismaattiseksi kuvatun esiintyjän, pysähdytään yhdessä katsomaan vaikutelman taakse. Kysytään itseltämme, millaista vuorovaikutusta näen ja millaisia väitteitä minulle esitetään. Kysytään myös, millaisiin arvoihin ja oletuksiin ne rakentuvat ja miksi ne tuntuvat uskottavilta. Näin voimme vahvistaa paitsi omaa ajatteluamme myös sitä tapaa, jolla opetamme ja ohjaamme muita tarkastelemaan viestejä kriittisesti.
Marja Eklund on viestinnän yliopisto-opettaja ja väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus viestinnän ja vuorovaikutuksen opetuksesta sekä koulutuksesta. Ihmisten välinen vuorovaikutus kaikissa muodoissaan on hänen opetuksensa ja tutkimuksensa keskiössä. Eklundin väitöskirjatutkimus tarkastelee tuen merkitystä huippu-urheilussa, ja hänen opetukseensa liittyvä tutkimuksensa keskittyy viestintä- ja vuorovaikutusosaamisen kehittämiseen erityisesti uusien teknologioiden, kuten tekoälyn ja virtuaalitodellisuuden, avulla. Eklundin kursseilla käsitellään muun muassa esiintymistä, vaikuttamisviestintää, opetusviestintää ja johtamisviestintää. Häntä kiinnostaa erityisesti se, miksi jotkut ihmiset onnistuvat vaikuttamaan, innostamaan ja vakuuttamaan muita.
Kirjallisuus
Antonakis, J., Bastardoz, N., Jacquart, P., & Shamir, B. (2016). Charisma: An ill-defined and ill-measured gift. Annual Review of Organizational Psychology and Organizational Behavior, 3, 293–319. https://doi.org/10.1146/annurev-orgpsych-041015-062305
Antonakis, J., Fenley, M., & Liechti, S. (2012, June). Learning charisma: Transform yourself into the person others want to follow. Harvard Business Review, 90(6), 127.
Bryman, A. (1992). Charisma and leadership in organizations. Sage.
Conger, J. A., & Kanungo, R. N. (1987). Toward a behavioral theory of charismatic leadership in organizational settings. Academy of Management Review, 12(4), 637–647.
Conger, J. A., Kanungo, R. N., Menon, S. T., & Mathur, P. (1997). Measuring charisma: Dimensionality and validity of the Conger–Kanungo scale of charismatic leadership. Canadian Journal of Administrative Sciences, 14(3), 290–301. https://doi.org/10.1111/j.1936-4490.1997.tb00136.x
Dow, T. E. (1978). An analysis of Weber’s work on charisma. The British Journal of Sociology, 29(1), 83–93. https://doi.org/10.2307/589221
Gardner, W. L., & Avolio, B. J. (1998). The Charismatic Relationship: A Dramaturgical Perspective. The Academy of Management Review, 23(1), 32–58. https://doi.org/10.2307/259098
Germain, M.-L. (2024). Psychopathy, leadership, and strategies for human resource professionals. In M.-L. Germain (Ed.), Psychopathy in the workplace (pp. 185–199). Springer. https://doi.org/10.1007/978-3-031-55214-4_10
Hamstra, M. R. W. (2014). ‘Big’ men: Male leaders’ height positively relates to followers’ perception of charisma. Personality and Individual Differences, 56, 190–192. https://doi.org/10.1016/j.paid.2013.08.014
Hart, W., Hall, B. T., & Roberts, B. C. (2026). Charisma is not just for the bold: Connecting tripartite narcissism and self-reports of charisma aspects. Personality and Individual Differences, 256, Article 113725. https://doi.org/10.1016/j.paid.2026.113725
House, R. J. (1976). A 1976 theory of charismatic leadership. Working Paper Series 76–06.
Ilta-Sanomat. (2026). Kello käy Kuuballe – Castroilla voi olla vielä ässä hihassa. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011886022.html
Klein, K. J., & House, R. J. (1995). On fire: Charismatic leadership and levels of analysis. The Leadership Quarterly, 6(2), 183–198. https://doi.org/10.1016/1048-9843(95)90034-9
Kovács, T. (2013). The role of charisma, ethics and Machiavellianism in economic and civil life. In L. Bruni & B. Sena (Eds.), The charismatic principle in social life (1st ed., pp. 20–36). Routledge. https://doi.org/10.4324/9780203077641-2
Kravis, N. (2021). Charisma. The Psychoanalytic Quarterly, 90(4), 523–554. https://doi.org/10.1080/00332828.2021.1983332
Lindholm, C. (1993). Charisma. Oxford: Basil Blackwell. Paperback Edition of the Original 1990 Book with a New Afterword.
Maran, T., Moder, S., Furtner, M., Ravet-Brown, T., & Liegl, S. (2020). From self-report to behavior: Mapping charisma onto naturalistic gaze patterns. Personality and Individual Differences, 152, Article 109562. https://doi.org/10.1016/j.paid.2019.109562
Pauser, S., Wagner, U., & Ebster, C. (2018). An investigation of salespeople’s nonverbal behaviors and their effect on charismatic appearance and favorable consumer responses. Journal of Personal Selling & Sales Management, 38(3), 344–369. https://doi.org/10.1080/08853134.2018.1480383
Siegert, I., & Niebuhr, O. (2021). Case report: Women, be aware that your vocal charisma can dwindle in remote meetings. Frontiers in Communication, 5. https://doi.org/10.3389/fcomm.2020.611555
Spitzberg, B. H. (2013). (Re)Introducing Communication Competence to the Health Professions. Journal of Public Health Research, 2(3), e23–e23. https://doi.org/10.4081/jphr.2013.e23
Szostak, M. (Ed.). (2026). Organizations, humanism and AI: an aesthetics approach (First edition.). Routledge. https://doi.org/10.4324/9781003662723
Weber, M. (1922/2019). Economy and society: A new translation (K. Tribe, Ed. & Trans.). Harvard University Press.
Welsh, E.-C. O., & Lenzenweger, M. F. (2021). Psychopathy, charisma, and success: A moderation modeling approach to successful psychopathy. Journal of Research in Personality, 95, Article 104146. https://doi.org/10.1016/j.jrp.2021.104146
Wignall, R. (2016). “A man after God’s own heart”: Charisma, masculinity and leadership at a charismatic church in Brighton and Hove, UK. Religion, 46(3), 389–411. https://doi.org/10.1080/0048721X.2016.1169452
Wilms, R., Oostrom, J. K., & van Garderen, E. (2025). The effects of the charisma signal and voice pitch in female leader selection. The Leadership Quarterly, 36(3), Article 101857. https://doi.org/10.1016/j.leaqua.2024.101857
Yle. (2015). Kansa on puhunut: Rauhallinen ja luonnollinen tyyli vetosi eniten – karismaattisin puhuja myös gallupsuosikki. https://yle.fi/a/3-7723414
Yle. (2026). Napakka anorakkimies antoi Grönlannille kasvot – kuka on Jens-Frederik Nielsen? https://yle.fi/a/74-20204602
