”Olemme tästä lähtien kolmannen luokan kansalaisia.” Näin totesi 91-vuotias Mikko Siekkinen huhtikuussa 2026. Siekkinen oli päättänyt järjestää mielenosoituksen vastustaakseen Keski-Suomen hyvinvointialueen ratkaisua sulkea Pihtiputaan vuodeosasto ja siirtää potilaat muualle loppuviikon aikana. Yhdessä mielenosoituksen banderolleista hyvinvointialueen päätöstä kuvattiin tuomiopäiväksi.
Pihtiputaan tapaus ei ole ainoa laatuaan. Suomessa on ollut jo pitkään käynnissä kehitys, jossa julkisten palveluiden keskittäminen suurempiin yksiköihin herättää laajaa vastarintaa. Selvä enemmistö suomalaisista haluaa, että julkiset palvelut löytyvät läheltä kotoa. Tästä huolimatta niin kouluja, kirjastoja, poliisilaitoksia, käräjäoikeuksia kuin virastojen toimipisteitä on lakkautettu ja ollaan edelleen lakkauttamassa kiihtyvään tahtiin.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä keskittämiskehitys on vahvistunut entisestään, kun palveluyksiköitä vähennetään kovassa säästöpaineessa. Entinen sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso saapui lokakuussa 2025 Kemiin poliisisaattueessa, kun kaupungissa osoitettiin mieltä Länsi-Pohjan sairaalan alasajoa vastaan. ”Kaisa Juuso on pettänyt tämän alueen ihmiset”, yksi mielenosoittajista totesi.
Mikä valtion merkitys on ja miksi siihen pitäisi luottaa?
Tutkimme johtamassani ETPO-tutkimushankkeessa lähipalveluiden lakkauttamisen poliittisia vaikutuksia 1990-luvulta 2020-luvulle. Kutsumme ilmiötä etäisyyden politiikaksi, jonka ytimessä on valtion hiljattainen vetäytyminen kansalaisten arjesta. Mitä kauemmaksi julkiset palvelut keskitetään, sitä vaikeampaa kansalaisen voi olla ymmärtää, mikä valtion merkitys on ja miksi siihen pitäisi luottaa. Lähestymme suomalaista hyvinvointivaltiota elettynä ilmiönä, joka määrittää kansalaisten suhdetta julkiseen valtaan ja sen oikeutukseen.
Suomalainen hyvinvointivaltio perustuu edelleen yhdenvertaisuuden periaatteelle. Jokaisella yksilöllä pitäisi olla taustastaan riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet hyvinvointiin, koulutukseen ja peruspalveluihin. Alkuvuonna keräämämme tutkimusaineiston perusteella luottamus hyvinvointivaltion lupaukseen kuitenkin rakoilee huomattavasti eri puolilla Suomea.
Järjestimme tammi–helmikuussa fokusryhmähaastatteluja Etelä-Savossa, Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa ja Varsinais-Suomessa lähipalveluita puolustaneiden kuntalaisten parissa. Tämän lisäksi haastattelimme kunnallisia päätöksentekijöitä sekä keräsimme laajan hallintoasiakirja- ja media-aineiston koskien lähipalveluiden lakkauttamisia 1990-luvulta lähtien.
Tutkimusaineistossamme toistuu näkemys, jonka mukaan Suomi ei ole enää hyvinvointivaltio. Lapissa yksi fokusryhmän tutkimushaastateltava kertoi kokevansa, ettei valtio ole enää kiinnostunut heidän hyvinvoinnistaan, mikä on saanut hänet tuntemaan olonsa ”toisen luokan kansalaiseksi”. Tutkimusaineisto piirtääkin kuvaa hierarkioiden Suomesta, jossa kasvukeskuksissa asuvat kansalaiset ovat oikeutettuja parempiin julkisiin palveluihin kuin muut.
Tutkimusaineisto piirtääkin kuvaa hierarkioiden Suomesta, jossa kasvukeskuksissa asuvat kansalaiset ovat oikeutettuja parempiin julkisiin palveluihin kuin muut.
Hyvinvointivaltion katoaminen näyttäytyy yhtenä aineistomme syvistä tarinoista, joka toistuu kaikissa fokusryhmähaastatteluissamme. Hyvinvointivaltiota kuvaava kehityskulku yhdistyy haastateltavien näkemyksissä eräänlaiseen arvoloukkuun, jossa taloudellisista mittareista on tullut Suomen kehitystä ohjaava itseisarvo hyvinvointivaltion muiden mittareiden sijaan. Kuten yksi haastateltava Etelä-Savossa totesi: ”Tässä on sellainen isompi asia, että tätä yhteiskuntaa ajavat kovat arvot, kaikki pitää mitata rahan ja talouden mittareilla.”
Tutkimusaineistomme perusteella erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen ympärille on muodostunut pelkoa ja turvattomuutta kokeva tunneyhteisö, joka on menettänyt uskonsa yhdenvertaisuutta korostavaan hyvinvointivaltioon. Tämä näkyy siinä, miten samat tunnekokemukset ja tunteiden ilmaisemisen tavat toistuvat niin kansalaisten kokemuksia kartoittavissa haastatteluissamme kuin keräämässämme media-aineistossa paikallislehdistä. Tutkimuksemme perusteella ei olekaan yllättävää, että enemmistö suomalaisista ajattelee sosiaali- ja terveyspalvelujen nykyisen tilan heikentävän luottamuksen ilmapiiriä Suomessa.
Tutkimuksemme perusteella ei olekaan yllättävää, että enemmistö suomalaisista ajattelee sosiaali- ja terveyspalvelujen nykyisen tilan heikentävän luottamuksen ilmapiiriä Suomessa.
Toinen tutkimusaineistostamme esiin piirtyvä syvä tarina on demokraattisten vaikutusmahdollisuuksien puuttuminen. Haastattelemamme kuntalaiset kokevat, että poliittiseen päätöksentekoon on mahdotonta vaikuttaa, koska asiat on heidän mukaansa päätetty valmiiksi jo etukäteen. He pitävät kansalaisten kuulemisia näennäisdemokratiana, jonka avulla voidaan osoittaa, että kansalaisia on kyllä kuultu päätöksenteossa. Varsinais-Suomessa haastattelemamme kuntalaisen mukaan ”kuntalaisten kuuleminen on ihan vitsi. Sanotaan, että nyt on kuultu, rasti ruutuun, asia on hoidettu. On kuultu, mutta ei sillä mitään vaikutusta ole mihinkään”.
Tyytymättömyyden maantiedettä Suomessa
Kansainvälinen tutkimuskirjallisuus on jo pitkään kiinnittänyt huomiota tyytymättömyyden maantieteeseen, jossa painotetaan ihmisten asuinpaikan vaikutusta poliittisiin näkemyksiin. Näiden tutkimusten keskeinen johtopäätös on, että taantuvien alueiden tyytymättömyys hyödyttää tyypillisesti oikeistopopulisteja, jotka onnistuvat tehokkaimmin kanavoimaan kansalaisten protestimielialaa. Tutkimusaineistomme tarjoaa toisenlaisen tulkinnan. Haastattelemamme kuntalaiset ilmaisevat kyllä vahvaa tyytymättömyyttä keskittämispolitiikkaan kohtaan, mutta eivät näe populistisia ehdotuksia varteenotettavina ratkaisuna.
Haastateltavat ovat päinvastoin huolissaan populismin noususta ja peräänkuuluttavat tietopohjaisempaa päätöksentekoa, jossa julkisten palveluiden lakkauttamispäätökset perusteltaisiin läpinäkyvästi. Tämän lisäksi he toivovat laadukkaita vaikutusarviointeja lakkauttamispäätöksistä, jotta tietoa esimerkiksi lähikoulun sulkemisen taloudellisista ja sosiaalisista seurauksista olisi tarjolla avoimesti.
Tutkimuksessamme nouseekin esiin, miten palveluiden lakkauttaminen näyttäytyy kuntalaisten näkökulmasta usein irrationaalisena päätöksentekona, koska lakkautusten nähdään vaikuttavan niin kielteisesti alueen elinvoimaan ja pahimmillaan lisäävän kustannuksia lisääntyvien kuljetuskustannusten, muuttotappion ja palveluverkon muutoskustannusten seurauksena. Yksi haastateltava Etelä-Savossa kiteytti asian tammikuussa 2026 toteamalla, että ”konsultit kertovat, kuinka kuntatalous pelastuu kouluja lakkauttamalla, mutta meidän laskuharjoitustemme perusteella ne lakkautukset eivät ole juuri kuntataloutta kohentaneet”.
Palveluiden lakkauttaminen näyttäytyy kuntalaisten näkökulmasta usein irrationaalisena päätöksentekona, koska lakkautusten nähdään vaikuttavan niin kielteisesti alueen elinvoimaan ja pahimmillaan lisäävän kustannuksia lisääntyvien kuljetuskustannusten, muuttotappion ja palveluverkon muutoskustannusten seurauksena.
Haastattelemiemme kuntapäättäjien näkökulmasta kuntalaisten aktiivisuus lähipalveluiden puolustamisessa näyttäytyy puolestaan häiritsevänä tekijänä, joka hankaloittaa päätöksentekoa. Kuntapäättäjien haastatteluaineistossa toistuu näkemys, jonka mukaan päätökset lakkauttaa kunnan lähipalveluja eivät ole poliittisia valintoja vaan tietopohjaisia ratkaisuja, joille ei ole vaihtoehtoa. Monet päättäjät tulkitsevat kuntalaisten vastustuksen tunnepohjaisena ja vääriin tietoihin perustuvana liikehdintänä, jossa korostuu äänekkään vähemmistön näkökulma. Yhden päättäjän mukaan kuntalaiset jäävätkin liikaa ”vellomaan negatiivisuuteen”.
Siinä missä kuntalaisten haastatteluista koostuvaa tutkimusaineistoa voi hahmottaa hyvinvointivaltion lupaukseen pettyneenä tunneyhteisönä, kuntapäättäjien haastatteluiden kohdalla voi puhua eräänlaisesta tunnehallinnosta, joka nojaa rationaaliseen itseymmärrykseen ja uskomukseen siitä, että he kykenevät eristämään omat tunteensa päätöksenteosta.
Samaan aikaan kuntapäättäjien suhde valtioon on kuitenkin jännitteinen, koska valtio tuntuu hallitsevan kuntia etäältä ilman riittävää paikallistuntemusta ja sitoutumista alueellisen elinvoiman vahvistamiseen. Yksi päättäjä tiivisti näkemyksensä näin: ”Valtakunnallinen linja on, että on ihan oikein, että kunnastamme lakkautetaan kaikki palvelut.” Toisin sanoen samankaltainen etäisyyden kokemus, joka kuntalaisilla on suhteessa kunnalliseen päätöksentekoon, on havaittavissa kuntapäättäjien suhteessa kansalliseen päätöksentekoon.
Yksi tutkimuksemme keskeisistä havainnoista on, että kokemus etäisyydestä julkiseen valtaan ei synny pelkästään fyysisestä etäisyydestä julkisiin palveluihin. Olemme identifioineet kuusi muuta koetun etäisyyden muotoa, jotka liittyvät päätöksenteon järkeilyyn, demokraattisiin vaikutusmahdollisuuksiin, päätöksenteon kieleen, palveluiden saatavuuteen, paikalliseen tunneilmastoon ja arvoihin. Kokemus etäisyydestä julkiseen valtaan syntyy eri etäisyyden muotojen vuorovaikutuksesta keskenään.
Korvaako turvallisuusvaltio läsnäolollaan hyvinvointivaltion?
Samaan aikaan on hyvä huomata, että valtion voi nähdä palaavan lähemmäs kansalaisia turvallisuusvaltion muodossa. Suomen puolustusmenot nousevat merkittävästi seuraavien vuosien aikana, minkä seurauksena valtion puolustuksellinen läsnäolo vahvistuu monilla alueilla. Suomen Nato-jäsenyys tuo uutta turvallisuusinfrastruktuuria alueille, joilla on pitkään ollut käynnissä hyvinvointivaltion palveluiden vetäytyminen.
Tiivistetysti voikin sanoa, että hyvinvointivaltion vetäytyminen on korvautumassa vahvemman turvallisuusvaltion läsnäololla. On tutkimuksellista kiinnostavaa havainnoida sitä, miten kansalaiset tulkitsevat tätä muutosta.
Tiivistetysti voikin sanoa, että hyvinvointivaltion vetäytyminen on korvautumassa vahvemman turvallisuusvaltion läsnäololla. On tutkimuksellista kiinnostavaa havainnoida sitä, miten kansalaiset tulkitsevat tätä muutosta. Aiempien kokemusten perusteella voi olettaa, että turvallisuusinfrastruktuurin paikallinen vahvistuminen tulkitaan myönteisesti alueellista elinvoimaa vahvistavana tekijänä. Voi hyvin olla, että se lieventää tyytymättömyyden maantiedettä, vaikka turvallisuusvaltion tehtävä ei olekaan hyvinvointipalveluiden tarjoaminen. Valtion lisääntyvä läsnäolo omalla alueella on kuitenkin omiaan vahvistamaan tunnetta siitä, että myös meillä on väliä.
Johanna Vuorelman kuva: Eeva Anundi.
