Hyvinvointia, kohtaamisia ja akateemista asiantuntijuutta Yksinäisyys - ystävyys - yhdessäolo -seminaarissa 11.6.2019

Kolmas sektori edistää yksilö- ja yhteisötason hyvinvointia esimerkiksi luomalla tilaa kohtaamisille. Moni korkeasti koulutetty myös työllistyy järjestökentän tehtäviin. Näkökulmia ylisukupolvisiin kohtaamisiin -seminaari jalkautti 11.6.19 Porin yliopistokeskuksen akateemista asiantuntijuutta Satakunnan kansalaistoiminnan keskukseen, Yhteisötalo Otavaan.

Näkökulmia ylisukupolvisiin kohtaamisiin –seminaarin tavoitteena oli välittää Porin yliopistokeskuksen tutkijoiden ja opiskelijoiden asiantuntijuutta kolmannelle sektorille ja muille sosiaalisten suhteiden kautta hyvinvointia edistäville alueen toimijoille.  ASTe-hankkeen toteuttama tilaisuus järjestettiin Porissa 11.6.2019 klo 9 – 12.  Jalkaantuminen Satakunnan yhteisökeskuksen hallinnoimaan Yhteisötalo Otavaan toi akateemisen asiantuntijuuden erityisesti järjestötoimijoille helposti lähestyttävään ympäristöön ja mahdollisti opiskelijoille tutustumisen satakuntalaisen järjestökentän toimitiloihin. Seminaarin yhteydessä järjestettiinkin Otavan tilojen ja toiminnan esittelykierros.

Seminaari toteutettiin kokonaisuudessaan kaksikielisenä, mikä pohjautui irlantilaistutkija Catherine Elliot O’Daren vierailuun Tampereen yliopiston (yhteiskuntatieteet) Porin yksikössä. Satakunnassa on myös suuria monikulttuurisuusasioiden kanssa työskenteleviä järjestöjä sekä esimerkiksi englanninkielisiä hyvinvointialojen tutkinto-ohjelmia. Tilaisuuteen liittyvä viestintä tapahtui kahdella kielellä, ja puheenvuorot olivat seurattavissa myös englanniksi. Paikalla olikin muun muassa Ranskasta ja Meksikosta kotoisin olevia kuulijoita. Heidän jakamansa kokemukset ja kulttuurierojen vertailu nostettiin palautteessa esiin yhtenä aamupäivän parhaimpana antina.

Tilaisuudessa kuultiin laajal skaala tutkimus- ja kehittämishankkeiden näkökulmia ylisukupolvisiin kohtaamisiin. Hiljattain ylisukupolvisista ystävyyssuhteista väitellyt (sosiaalipolitiikka) Catherine Elliott O’Dare Trinity College Dublinista kertoi puheenvuorossaan tutkimuksestaan. Väitöskirjaansa varten O’Dare oli haastatellut yli 20 ikääntynyttä henkilöä, jolla oli sukupolvet ylittävä ystävyyssuhde. O’Daren tutkimuksen perusteella ystävyyssuhteita rakentui kaikkialla siellä, missä ihmiset viettivät aikaa ja kohtasivat toisiaan. Ylisukupolvisiin ystävyyssuhteisiin liitettiin yleismaailmallisia piirteitä, kuten merkityksellisyyden ja kuulumisen kokemus sekä huumori ja hauskuus. Ystävyksiä yhdisti usein jaettu kiinnostuksenkohde. Ylisukupolviset ihmissuhteet mahdollistavat täten yksilöille joustavia identiteettejä, jotka eivät ole sidottuja ikään ja siihen liittyviin käyttäytymisnormeihin.

Gerontologisen sosiaalityön dosentti ja Tampereen yliopiston sosiaalityön yliopistonlehtori Heli Valokivi käsitteli tutkimusprojektiin perustuvassa puheenvuorossaan aktiivista ikääntymistä Pohjois-Suomessa. Tutkimusaineistoa oli kerätty sekä urbaanimmasta kaupunkiympäristöstä että ruraalista, harvaan asutusta kunnasta osallistuvan havainnoinnin menetelmin. Aktiivisessa ikääntymisessä korostuivat luonnon ja liikunnan merkitykset, mutta myös perinteet ja kulttuuri. Voidaankin ajatella, että aktiivinen ikääntyminen rakentuu sekä traditioiden ylläpitämisestä, että uuden omaksumisesta – ja vahvasti vuorovaikutuksesta. Se avaa siten tilaa myös ylisukupolvisille kohtaamisille.

Projektiasiantuntija Jenni Huhtasalo Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksiköstä kertoi osallistujille ajankohtaisesta KumppanuusAkatemia-hankkeesta, jonka tavoitteena on ikäihmisten koti- ja omaishoidon kehittäminen sekä yksityisen ja kolmannen sektorin integroiminen osaksi ikäihmisten monitoimijaverkostoa. Hypoteesina on, että hankkeen myötä ikäihmisille voidaan tarjota asiakaslähtöisempiä  palveluita. Koti- ja omaishoidon verkoston toimijoiden haastatteluissa esiintyi yhtenäinen asiakaslähtöinen puhetapa, mutta käytännön tasolla liikkuvassa puheessa toteutumisen esteiksi nostettiin esimerkiksi byrokraattiset prosessit. Kolmannen sektorin toimijat koti- ja omaishoidon kentällä tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään ja usein myös julkisen sektorin kanssa. Sen sijaan yksityiset palvelutuottajat saattavat jäädä ulkopuolelle. Projektiasiantuntijana työskentelyn lisäksi Huhtasalo on sosiologian väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa (Pori).

Yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiologia) ja Tampereen yliopiston (yhteiskuntatieteet) Porin yksikössä Kulttuurisuunnittelu ja yhteiskehittäminen mukaan kuulumisen ja deliberatiivisen aktiivikansalaisuuden edistäjinä –tutkimusyhteistyöhankeessa työskentelevä Tellu Rosenqvist toteutti puheenvuoronsa etäisovanhemmuutta käsittelvän pro gradu –tutkielmansa pohjalta. Rosenqvist toi esiin isovanhemmuuden, sen esteiden ja mahdollisuuksien rakentumista isovanhempien kirjoituksista muodostuneessa aineistossa. Puheenvuoro herätti vilkasta keskustelua – ilmiö koskettaa monia. Mielenkiintoisia jatkotutkimuskysymyksiä heräsi etäisyyden kokemuksesta, sillä se osoittautui hyvin vaihtelevaksi.

Diakonissa, sairaanhoitaja YAMK Outi Penttinen työskenteli hanketyöntekijänä Satakunnan Vanhustuki ry:n Yksinäisyydestä aitoon kohtaamiseen –hankkeessa 2016 – 2019. Penttinen esitteli juuri päättyneen hankkeen toimintaa ja tuloksia. Projektin tavoitteena oli vähentää ikäihmisten yksinäisyyttä ja sen toimintamuotoina olivat erilaiset ryhmät ja yksilötapaamiset kotona tai toimistolla. Kaiken perustana oli kiireetön kohtaaminen. Hankkeen aikana ystävyyssuhteita oli rakentunut ikäihmisten kesken, mutta myös ylisukupolvisesti vanhusten ja hankkeeseen osallistuneiden opiskelijoiden välille.

Me talo Porin koordinaattori ja Porin yliopistokeskukselta maisteriksi valmistunut Johanna Koskinen pohti alustuksessaan järjestöjen roolia ylisukupolvisten kohtaamisten rakentajana. Ylisukupolviset suhteet vahvistavat muun muassa osallisuuden kokemusta, yhteiskunnallista eheyttä ja kulttuurista ymmärtämistä. Ne kuitenkin edellyttävät jaettua aikaa ja tilaa, jota Koskisen mukaan esimerkiksi Yhteisötalo Otava pystyy tarjoamaan.  

Akateemista asiantuntijuutta tuotiin seminaarissa esiin puheenvuorojen lisäksi kaikille osallistujille jaetulla kirjasella ”Viestejä tieteen kentiltäPorin yliopistokeskukselta valmistuneiden opinnäytetöiden näkökulmia ylisukupolvisiin kohtaamisiin”. Siinä esiteltiin yhteensä kymmenen opinnäytetyötä kolmesta Porin yliopistokeskuksella toimivasta tutkinto-ohjelmasta, Ne oli jaoteltu kolmeen teemaan: kohtaamisia ylisukupolvisissa tiloissa ja maisemissa, merkitykselliset aikuiset ylisukupolvisissa suhteissa ja ylisukupolviset kohtaamiset työelämässä. Dokumentti teki tunnetuksi opiskelija-asiantuntijuutta ja syventää ylisukupolvisten kohtaamisten tematiikkaa.  

Yksinäisyys – ystävyys – yhdessäolo: Näkökulmia ylisukupolvisiin kohtaamisiin -seminaari tarjosi osallistujille konkreettisia esimerkkejä ja ajatuksenalkuja ylisukupolvisten kohtaamisen rakentamisesta hyvinvointia edistävällä tavalla. Lisäksi se vahvisti käsitystä ylisukupolvisten suhteiden moninaisuudesta. Tilaisuus lisäsi myös ymmärrystä rakenteellisista ja kulttuurisista tekijöistä, jotka vaikuttavat ylisukupolvisiin suhteisiin. Toisaalta se jätti prosessoitavaksi useita, mielenkiintoisia avoimia kysymyksiä, joihin myös esimerkiksi opiskelijat voisivat opinnäytteissään tarttua. Tapahtuma oli sisällöltään rikas ja luonteeltaan keskusteleva, minkä mahdollistivat asiantuntevat, osin kansainväliset asiantuntijat sekä hyvin monia eri organisaatioita edustanut ja monikulttuurinen kuulijakunta. Porin Yhteisötalo Otava on osallistava, yhteisöllinen ja ”yksinäisyydestä vapaa alue” – YYY-seminaarille siis mitä mainioin paikka jakaa tietoa ja kokemuksia sekä oppia yhdessä. Kiitokset onnistuneesta aamupäivästä ASTe-hankkeen puolesta kaikille tahoille!

Kirjoittaja:

Vilma Wiro, projektikoordinaattori

ASTe – Akateeminen asiantuntijuus Satakunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen tueksi (ESR)

Tampereen yliopisto (yhteiskuntatieteet, Pori)

Porin yliopistokeskus

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *