Vaihtelua sanastoharjoituksiin Educaplaylla? (Pirjo Hentinen)

Sanastoharjoituksia tarjoiltuna eri paperitehtäväversioina kera Kahootin ja Quizletin. Näihin tuttuihin ja turvallisiin harjoittelumuotoihin lähdin etsimään uusia tuulia digitaalisten sanastoharjoitusten kirjosta.

Riittävä sanaston hallinta työelämän ja oman alan tilanteissa on olennainen osa ammattikorkeakoulun pakollista ruotsin kurssia. Opiskelijan on otettava haltuun suhteellisen lyhyessä ajassa paljon eri aihepiirien sanastoa, minkä takia sanastoa harjoitellaankin runsaasti opintojakson aikana suullisesti ja kirjallisesti. Teen oppimateriaalini itse, minkä takia kirjalliset harjoitukset ovat suurimmaksi osaksi perinteisiä monistetehtäviä digitaalisten harjoitusten sijaan. Välillä tuntuu, etteivät paperiversiotehtävät, Quizletit ja Kahootit enää kohtaa nykyajan digitaalisten opiskelijoiden kiinnostuksenkohteita. Tuntuu, että opiskelijoille pitäisi tarjota enemmän digitaalisia tapoja harjoitella sanastoa, koska se on nykypäivää ja oletettavasti motivoivampaakin. Siksi päätinkin monipuolistaa sanaston harjoittelua testaamalla digitaalisten harjoittelualustojen mahdollisuuksia.

Kohderyhmänä kokeilulle oli Työelämän ruotsin kontaktiopintojakson moniammatillinen ryhmä. Työelämän ruotsi on alempaan amk-tutkintoon kuuluva pakollinen ruotsin opintojakso. Opetuskokeilun ajankohta määritti paljolti sanaston aihepiirin, joksi valikoitui yrityssanasto. Vertailin H5P:tä ja Educaplayta niiden sanaston harjoittelumahdollisuuksien tiimoilta ja päädyin testaamaan Educaplayn tarjontaa, koska se tuntui paremmalta työkalulta abstraktimman sanaston harjoitteluun. Halusin testata samalla kertaa monta työkalua.

Kuva 1. Educaplayn harjoitustarjonta (https://www.educaplay.com/types-of-activities/)

Muunsin oppimateriaalissani olevia paperiversiotehtäviä digitaaliseen muotoon käyttämällä Educaplayn tehtävätyyppejä. Annoin opiskelijoille kotitehtäväksi tutustua yrityssanastoon tekemällä Educaplayssa kaksi sanastotehtävää (Fill in the blanks), jossa opiskelijat klikkailivat yritysesittelytekstiin vihjeiden mukaan sanoja aukkoihin. Heidän kolmantena tehtävänä oli vielä harjoitella kyseistä sanastoa vapaavalintaisella Educaplayn tehtävällä (Word search puzzle eli sanaviidakko, Crossword puzzle eli ristikko tai ABC game eli aakkoskiekko). Yritysteemaisella oppitunnilla opiskelijat tekivät vielä kännykköjensä kautta yhden yrityssanastoharjoituksen (Matching Column Game eli yhdistelytehtävä) Educaplayssa.

Tehtävätyyppien valinta ja niiden luominen Educaplayhyn oli helppoa. Tämä oli osittain sen ansiota, että jokaisesta tehtävätyypistä oli esimerkkitehtäviä saatavilla havainnollistamaan sitä, millaisen lopputuloksen työkalulla voi saada aikaan. Perinteisille paperitehtäville, kuten aukkotäydennykselle ja yhdistystehtävälle, löytyi nopeasti vastaavat digitaaliset versiot. Sivusto antoi myös palautetta tehtävän laadusta ja ei antanut julkaista sitä, jos tehtävä oli liian lyhyt tai asetuksiltaan puutteellinen. Tämä auttoi ensikertalaista tehtävien muokkaamisessa paljon. Valmiit tehtävät pystyin jakamaan helposti linkkeinä Optima-oppimisympäristöömme, mutta niiden upottaminen ei onnistunut, toisin kuin Moodle-alustalla.

Kuva 2. Yhdistelytehtävä kännykkätestauksessa oppitunnilla

Suurin osa opiskelijoistani oli tehnyt antamani kotitehtävät Educaplayssa. Tämä oletus perustui Formsin käyttäjäkyselyni vastausprosenttiin, koska en ainakaan tähän kokeiluun löytänyt Educapalysta tehtävien seurantatyökalua, mikä tietenkin vaikeuttaa opiskelijoiden suoriutumisen seuraamista. Oli mukava nähdä, että kaikki opiskelijat raportoivat olleen kiinnostuneita Educaplayn testaamisesta ja harjoitukset koettiin suhteellisen helppokäyttöisiksi. Noin puolet opiskelijoista olivat sitä mieltä, että Educaplayn sanastoharjoitukset olivat mielekkäämpiä kuin perinteiset paperiharjoitukset. Yhdeksi syyksi tähän palautteen perusteella nousi harjoitusten antamat vihjeet oikeasta sanasta sekä välitön palaute annetusta vastauksesta. Etenkin aukkotäydennys mutta myös sanaviidakko ja ristikko olivat harjoituksia, joita opiskelijat voisivat kyselyn perusteella jatkossakin käyttää sanaston harjoitteluun. Aakkoskiekko jäi taka-alalle selkeästi. Oppitunnilla testattu yhdistelytehtävä otettiin myös mutisematta vastaan. Oppituntikokeilun perusteella Educaplay sopi myös oppituntikäyttöön, ja harjoitusten tekeminen kännykällä onnistui opiskelijoiden kokemuksen mukaan suunnilleen yhtä hyvin kuin tietokoneella, kunhan harjoituslinkin sai jaettua opiskelijoille ensin.

Educaplay sai opiskelijoilta sanaston harjoittelutyökaluna kuitenkin vain 3,57 tähteä, eli parannettavaakin olisi. Selkeäksi heikkoudeksi nousi opiskelijoiden palautteesta se, että ristikossa ja sanaviidakossa ei ollut käytettävissä ääkkösiä, mikä luonnollisesti haittasi sanojen oikean kirjoitusasun oppimista. Itse koin sanaviidakon heikkoudeksi ääkkösten puuttumisen lisäksi myös sen, ettei ruotsinkielisille sanoille saanut suomenkielisiä vihjeitä avuksi. Vihjevaihtoehtoina olivat ruotsinkieliset sanat, eli samat jotka olivat viidakossa, tai kirjainten lukumäärävihjeet. Aukkotäydennystehtävässä opiskelijat moittivat sitä, että sanat oli klikkailtava aukkoihin orjallisesti järjestyksessä sen sijaan, että saisi valita tietyn aukon ja siihen tietyn sanan. Vaikka olin antanut ohjeet jokaiselle harjoitukselle, jotkin opiskelijat kokivat, että harjoitusten eri toiminnot eivät avautuneet ensi käytöllä niin helposti vaan harjoituksia piti käyttää enemmän ne oppiakseen.

Kuva 3. Sanaviidakkotehtävä Educaplayssa

Kaiken kaikkiaan opetuskokeilu osoitti, että Educaplayn harjoitukset voivat tuoda tarvittua vaihtelua sanastonharjoiteluun, mutta ne eivät voi kokonaan syrjäyttää perinteisiä paperiversioharjoituksia. Koska Educaplaysta ei ainakaan minun kokeilussani jäänyt opiskelijoille mitään jälkeä harjoituksien osalta, en siirtäisi kurssin tärkeitä sanastotehtäviä Educaplayhyn. Voisin kuitenkin näiden kokemusten perusteella harkita Educaplayn käyttöä jo käsitellyn sanaston vahvistamiseen esimerkiksi itsenäisessä opiskelussa ja aika ajoin vaihtelua tuovana piristäjänä oppitunneilla.

Kuva 4. Opiskelijoiden arvio Educaplaysta

 

Pirjo Hentinen

 

Kommentit

Kuten Reettakin jo totesi omassa kommentissaan, kerrot tekstissäsi monipuolisesti ohjelman hyvistä ja huonoista puolista ja annat hyviä ja tärkeitä vinkkejä ohjelman käyttöön. Olet kokeillut montaa eri tehtävätyyppiä ja olikin kiva lukea, mitä eroja niissä on ja mihin tarkoitukseen ne soveltuvat mielestäsi parhaiten.

On hyvä tietää, että esim. tuo yhdistelytehtävä onnistuu puhelimella, joten opiskelijat voisivat kerrata sen avulla sanastoa myös itsenäisesti. Vaikka tunneilla harjoitellaan ja kerrataan sanastoa, on mielestäni hyvä löytää uusia tapoja, miten opiskelijat voivat palata sanastoon myös kotona/tuntien ulkopuolella. Osa opiskelijoista kun tarvitsee paljon enemmän toistoa oppiakseen eivätkä tunneilla tehtävät kertaustehtävät riitä.

Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että kokeilu oli onnistunut ja hyödyllinen ja kiitos vielä kerran hyvistä vinkeistä!

Tanja Tervonen

19.12.2019 11:54

Kiitos hyvästä raportistasi koskien Educaplayta. Odotin innolla kokemuksiasi, koska ensin meinasin itsekin kokeilla näitä, mutta valitsinkin Thinglinkin. Nyt sain arvokkaita vinkkejä tästä kokeilustasi.
Vahvistui tavallaan ajatukseni siitä, että monet tehtävätyypit soveltuvat parhaiten jo opitun sanaston vahvistamiseen ja kertaamiseen, ei niinkään ensimmäistä kertaa opetteluun. Tuo sanaviidakko jää minunkin mielestäni pois jatkokäytöstä, koska ääkkösten puuttuminen on kyllä selkeä miinus. Paljonko muuten käytit aikaa näihin tehtäviin eli oliko hyötysuhde mielestäsi millainen? Oliko jotain etua, että teitte kännykällä yhdistelytehtäviä vai olisiko parempi omalla läppärillä? Vaihtelu vai se, että voi siirtyä helpommin kaverin viereen pelkän kännykän kanssa? Monta aukkotäydennystehtävää teit heille ja monta kohtaa oli per tehtävä?

Kuulosti hyvältä kokeilulta tämä kaikkineen, hieno juttu!

Reetta Almqvist

9.12.2019 10:49

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *