Kuvista kirjoittaminen inspiroi! (Nina Forsblom)

Matkafiiliksiin kuljettavat kuvat saivat opiskelijat innostumaan parikirjoitelman laatimisesta. Voihan sitä näinkin matkailla, ruotsin kirjoitelman parissa. :)

Ruotsin toisen kurssin opiskelijat harjoittelivat kuvista ja sanavihjeistä kirjoittamista parin kanssa. Tässä harjoituksessa he saivat yhdessä parinsa kanssa miettiä aiheesta ”Fyra dagar i Stockholm” juonellisen kertomuksen. Olin tehnyt helppokäyttöisellä Swayllä kuvakorteista aiheen rungon, johon olin lisännyt kuviin liittyviä sanavihjeitä. Valitsin kuvia, joista välittyy kiva ja rento tunnelma, jotta kirjoittaminen tuntuisi motivoivalta.

Minusta tuntui, että opiskelijat innostuivat heti tehtävästä. Luokassa alkoi vilkas keskustelu tarinaan liittyvistä kuvista. Kuvakortteja vihjesanoineen oli 6 ja minusta vaikutti siltä, että tuo määrä oli sopiva 75 minuutin mittaiseen työskentelyyn. Kuvista syntyi hauskoja ja persoonallisia matkakertomuksia.

Opiskelijat kokivat, että harjoitus oli motivoiva. Suurin osa ei ollut aiemmin kokeillut parin kanssa kirjoittamista eikä toki kuvista kirjoittamistakaan. Opiskelijat kertoivat, että kuvat ja sanavihjeet auttoivat sisällön luomisessa. Kirjoitettavaa syntyi helpolla.

Parin kanssa oli myös mukava keskustella kielioppisäännöistä ja sanastollisista seikoista. Suurin osa opiskelijoista piti tämän tyyppistä kirjoitusharjoitusta motivoivana ja kielitaitoa kehittävänä. Opiskelijani saavat jatkossakin kirjoittaa kuvista sanavihjeineen, koska Swayllä tällaisten harjoitusten luominen oli helppoa ja hauskaa!

Nina Forsblom

Kommentit

Antamasi tehtävä kuulostaa todella mielenkiintoiselta, ja rupesin heti suunnittelemaan, miten voisin soveltaa sitä omille kursseilleni. Opettajan antamaa materiaalia oli tarpeeksi tukemaan opiskelijoiden tehtävän tekoa, mutta ei liikaa rajaamaan sitä. Ja kuvat olivat inspiroivia.

Riikka Ala-Sankila

10.12.2020 13:07

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *