Uusi tuttavuus - Vocaroo (Kirsi Lehtoviita)

DigiLustin myötä tutustuin Vocaroo-työkaluun, jolla annoin palautetta kurssilla Ruotsinkielinen liiketoimintaympäristö. Pyysin palautetta opiskelijoilta Vocaroosta, tässä pieni kooste:

Vocaroo toimi hyvin, äänenlaatu ja nopeus olivat hyvät ja äänitteestä sai selvää. Palautteesta koettiin olevan hyötyä. Palaute äänitteenä mahdollisti lausumisohjeiden antamisen, mikä on hyödyllistä kielten opiskelussa. Ehdotettiin myös videopalautetta, jotta näkisi palautteen antajan eleet ja ilmeet. Tosin moni toivoi myös kirjallista palautetta, jotta näkee missä on ”mokannut” mutta yleisesti ottaen opiskelijat kokivat, että suullinen palaute oli mukava. Myös toivottiin, että arvosana ilmestyy rekisteriin samalla hetkellä palautteen kanssa.

Varsinkin etäopiskelun aikaan oli piristävää saada palautetta äänityksenä. Vocaroo oli joillekin ainoa mahdollisuus edes kuulla opettajan ääntä, siksi se oli korvaamaton työkalu. Muutenkin oli kiva saada välillä palautetta muussa muodossa kuin kirjallisena. Eräs opiskelija toivoi, että myös opiskelija voisi vastata saamaansa palautteeseen ja että palautetta saisi laajemmista kokonaisuuksista, esim. oikeinkirjoituksesta. Joskus oli niin pitkiä taukoja Vocaroossa, joten opiskelijat eivät tienneet loppuiko palaute. Tämä johtui varmaan siitä, että sähläsin itse rec-nappulan kanssa.

Haluaisin kehittää digitaalista palautteenantoa. Huomasin myös, että painotan yhä enemmän suullista kielitaitoa – Tukholmassa vietetyt vuodet ovat varmasti korostaneet tätä. Olen kiinnittänyt huomiota lausumiseen, intonaatioon, painotukseen, rytmiin ja oikeakielisyyteen. Ymmärrän näin jälkeen päin, että en ole ehkä tarpeeksi hyvin pohjustanut opiskelijoita tähän.

Pohdintaa

Teetätin vähän liikaa oppimistehtäviä. Ymmärsin myös, että pitäisi olla hyvä ja selkeä ohje esitysten (sekä suullisten että kirjallisten) tekoon, jossa avataan arviointia. Ymmärsin myös, että olen aika tiukka arvioinnissa, ja olen saanut siitä tiukkaa palautetta opiskelijoilta. Miten siis olla oikeudenmukainen arvioinnissa? Miten arvioida esityksiä sen perusteella, miltä ne kuulostaisivat oikeassa miljöössä? Miten arvioida, jotta opiskelijan kiinnostus ja innostus kieltä kohtaan säilyy? Miten arvioida, jotta opiskelija olisi tyytyväinen arvosanaan? Siinäpä isoja ja tärkeitä kysymyksiä seuraavia kursseja varten.

Kirsi Lehtoviita

Kommentit

Mielenkiintoisia huomioita. Idea omaan opetuskokeiluuni lähti myös tuosta ajatuksesta, että etäopiskelun aikana opiskelijat olisivat varmasti mielissään, jos kokisivat, että ovat jollakin tavalla yhteydessä opiskelijaan. Äänite tai video on aivan ehdottomasti paljon persoonallisempi tapa antaa palautetta ja tekee ehkä opettajasta jopa helposti lähestyttävämmän. Minua kiinnostaisi vielä tietää, että koitko tällaisen palautteenantotavan aikaavieväksi vai veikö se resursseja yhtä paljon kuin tavallisesti antamasi palaute?

Linda

07.12.2020 09:32

Kiitos Kirsi rehellisestä ja avoimesta kirjoituksesta. Onpa hienoa että opiskelijasi antavat ja uskaltavat antaa palautetta, tiukempaakin. Välillä itseä tuskastuttaa lukiossa kun sitä palautetta ei meinaa millään saada vaikka kuinka pyytäisi.

Vocaroosta työkaluna, niin mielestäni toimii opiskelijoiden palautusväylänä hyvin, mutta kuten olitkin saanut palautetta, niin videon tekeminen voisi olla jatkossa opiskelijoiden kannalta hyödyllisempi.

Glad självständhetsdag!

mvh. Susanne

Susanne

06.12.2020 19:29

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *