Videoesitelmistä potkua keskusteluihin! (Marita Heikkinen)

Toisen kokeilun eli digitaalisten sovellusten käyttämistä arvioinnissa toteutin tekniikan opiskelijoiden ruotsin suullisen kokeen merkeissä.

Aikaisemmin suullinen koe ollut paikan päällä pienryhmittäin/itsenäisesti pidetty esitelmä ja siihen liittyvä keskustelu aihepiirin sisällöstä esityksiä katsoneiden opiskelijoiden kanssa. Vastaavanlaisia harjoituksia tehtiin kurssin mittaan useampia pienryhmittäin, ja tuotosten sisällöistä keskusteltiin toisten pienryhmien kanssa. Tämän syksyn aikana, kun kokoonnuttiin pelkästään Zoomissa, kameran käytöstä tuli uusi apuväline suullisissa tehtävissä. Opiskelijat ovat olleet mieluiten pimennossa ruudun takana, mikä aiheutti sen, että en päässyt helpolla tutustumaan heihin, joten siksi pyysin heitä tekemään yhden suullisen tehtävän niin, että he tallensivat puhetta ja omaa elävää kuvaa samoin kuin nimensä näkyville. Tämän tehtävän he tekivät ryhmätyönä. Minun ei tarvinnut ohjeistaa paljoakaan teknisten apuvälineiden käyttöön, vaan annoin linkin yliopiston ohjeisiin, mistä opiskelijat Internetin lisäksi saivat itse hakea tarkempia ohjeita.

Sekä suullisten paikan päällä tehtyjen että videotehtävien tekemisen jälkeen opiskelijat saivat itse päättää, halusivatko he pitää suulliseen kokeeseen liittyvän esitelmänsä joko paikan päällä Zoomissa keskusteluineen tai tehdä etukäteen videon, josta sitten heidän olisi määrä keskustella yhteisessä Zoom-keskustelussa katselijoiden/kuuntelijoiden kanssa. Mielipidekyselyt tein neljälle ryhmälle Zoomin Poll-kyselyn avulla. Selkeä enemmistö opiskelijoista halusi käyttää videoita esitelmän pitoon. Joissakin ryhmissä kaikki olivat samaa mieltä, mutta niissä, joissa oli pieni vähemmistö, myös vähemmistö suostui enemmistön toiveeseen.

Kun suulliset kokeet oli pidetty, kysyin opiskelijoilta Zoomissa suullisesti tuntemuksia ja mielipiteitä. Opiskelijat olivat tyytyväisiä videoinnin käyttöön live-esitelmien pidon sijaan. Tunnelma oli meidän kaikkien mielestä rento, ja itse en ollut aikaisemmin nähnyt niin paljon aktiivista ja spontaania keskustelua suullisissa kokeissa.

Käytin Microsoft Formsia kysyäkseni vielä kirjallisesti, mitä työkaluja opiskelijat käyttivät videointitehtävissä. Videointityökaluina opiskelijat käyttivät pääasiallisesti Zoomia, Teamsia ja Power Pointia. Myös seuraavia työkaluja käytettiin: Google Slides, OBS ja Premiere Pro.

Toisessa kysymyksessäni pyysin opiskelijoita kirjoittamaan vapaasti ajatuksiaan suullisen kokeen toteuttamisesta. Opiskelijoiden kommentit olivat pääasiallisesti positiivisia. Tässä muutama tyypillinen kommentti:

”Meillä oli hyvä ryhmä ja videon tekeminen oli mukavaa. Videon avulla suullinen tentti ei ollut niin jännittävä ja keskustelu oli helpompaa kun aiheeseen sai rauhassa tutustua etukäteen.”

”Kokonaisuus sujui hyvin, ohjeita ohjelman käyttöön ei tarvittu koska se oli ennestään tuttu. Tapa toteuttaa suullinen tentti oli mielekäs tähän maailmantilanteeseen ja etenkin keskustelu oli antoisa osio kokonaisuudesta!”

”Videon teko etukäteen oli hyvä, sillä pystyi etukäteen perehtyä tulevaan keskusteluun ja varmasti oppi enemmän.”

Oma havaintoni on, että kaikissa ryhmissä oppimista tapahtui silmissä. Opiskelijat pitävät esitelmiä oman alansa aiheista, ja aihevalinnat ovat usein melko haastavia pelkän spontaanin keskustelun käymiselle. Kun opiskelijat saivat etukäteen perehtyä aihepiireihin, keskustelut olivat varsin laadukkaita. Olen tyytyväinen suullisen tentin toteutukseen ja aion jatkaa samalla linjalla vastaisuudessakin.

Terveisin
Marita H.

Kommentit

Kuulostaa tosi hyvältä tavalta toteuttaa suullinen tentti! Varmasti opiskelijoita helpottaa, kun aiheeseen voi perehtyä etukäteen, varsinkin, kun oman alan sanasto usein on hyvinkin spesifiä ja haastavaa. Kiva että opiskelijat suoriutuivat tehtävästä näin hyvin! Toteutuksesi vaikuttaa tosi hyvältä, ja varmasti olisi sovellettavissa myös lukion suullisiin tehtäviin 🙂

Heli

8.12.2020 15:12

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *