Lukion toisen vuosikurssin a-ruotsin opiskelijoiden tutustuminen ruotsalaisiin keksintöihin oli mielenkiintoista seurattavaa. Moni heistä oli hämmästynyt siitä, että keksintöjä oli niin runsaasti. Heidän oli vaikea valita se yksi, joka esitellä mielenkiintoisella tavalla kuvia ja mahdollisesti ääntä yhdistäen.
Opiskelijat saivat valita tekivätkö he esittelyn yksin vai ryhmässä. Koska tehtävä piti esitellä kaikille muille suullisesti ruotsiksi, kaikki päätyivät tekemään esittelyn joko pareittain tai kolmen hengen ryhmissä. Osalla opiskelijoistamme on tosin vahva suullinen kielitaito sillä he opiskelevat a-ruotsia ja osa heistä käyttää ruotsia päivittäin esim. Haaparannalla asuvien kavereidensa kanssa.
Päätimme käyttää esityksien teossa Adobe Sparkia, mikä oli seuraava haaste, koska kukaan opiskelijoista ei ollut aiemmin käyttänyt ko. ohjelmaa. He protestoivat hieman sitä, että tehtävään ei saanut käyttää jotain vanhaa tuttua ohjelmaa. Todennäköistä on, että he käyttävät vastaavanlaisia ohjelmia myös jatko-opinnoissaan ja siksi hyötyvät tästä kokemuksesta. Käytimme tehtävään kaksi 75 minuutin oppituntia. Jonkin verran esitykseen kului myös omaa aikaa. Esityksiä kuunnellessani minulle jäi positiivinen tunne mm. sen vuoksi, että he olivat joutuneet tehtävää tehdessään käyttämään niin paljon oppikirjan ulkopuolista tekstiä, vaikka kaikkien kirjallinen tuotos ei ollutkaan aivan sovitun mukainen ja kielivirheitäkin oli jonkin verran. Lähteiden piti olla ruotsiksi kirjoitettuja. Toivottavasti tehtävä innostaa heitä lukemaan enemmän ruotsinkielistä tekstiä oppikirjan lisäksi jatkossakin.
Esitykset olivat mielestäni todella näyttäviä. Tässä linkki yhteen opiskelijoiden tekemistä esityksistä: https://spark.adobe.com/page/lehPvYnPk2jDU/. Tekniikan haltuun otto sujui heiltä alkuhankaluuksia lukuun ottamatta hyvin. Tekstiä Adobessa pystyi muokkaamaan vain yksi opiskelija kerrallaan, mikä hidasti tehtävän suorittamista.
Kuulimme esitykset mm. tulitikuista, sydämen tahdistimesta ja dynamiitista. Tämä on tehtävätyyppi, jota käytän varmasti jatkossakin. Tutustuimme nyt ruotsalaisiin keksintöihin ennen kuin opiskelemme ko. kurssilla tekstin, jossa puhutaan ruotsalaisista keksinnöistä. Tehtävä otetaan huomioon kurssin arvostelussa kannustavana tekijänä.
Anne Salmela
Hei Anne!
Oli mukava lukea Annen blogi ruotsalaisista keksinnäistä. Olen itse ammattikorkeakoulussa liiketalouden puolella ruotsin opettaja – olemme Annen kanssa naapurikouluista – ja tällä kurssilla on yhtymäkohtaa meidän liiketalouden opintoihin. Meillähän on pääpaino liiketalouden opinnoissa Ruotsin liike-elämä, ruotsalaiset yritykset ja oma tuleva ura liiketalouden parissa. Ruotsalaiset keksinnöt on samalla myös ”vinkkaus” amk-opintoihin.
Kun koronasta päästään, voimme löytää yhteistyötä kouluasteidemme välille. Monimediaisuus auttaa luonnollisesti myös näin korona-aikana yhteistyön suunnittelussa.
Raija Lummi
10.11.2020 15:58