Tavoite, päämäärä ja vielä kerran tavoite (Suvi Marttila)

Pedagogisen käsikirjoitukseni punainen lanka.

Kurssia suunnitellessani lähden liikkeelle tavoitteesta & painopistealueista, pohdin työskentelytapoja sekä päätän arviointiperusteet. Kurssin alussa otan opiskelijat mukaan kurssin suunnitteluun, kysyen heidän näkemyksiään erityisesti työskentelytapoihin liittyen.

Koska aika on rajallista, muistutan itseäni säännöllisesti kurssin aikana päätavoitteista, mitkä ne olivatkaan? Panostan niihin ajallisesti eniten ja pyrin harjoituttamaan niitä asioita mahdollisimman monipuolisesti. Juuri tähän monipuolisuuteen kaipaan apua digitaalisista sovelluksista: esim Quizlet ja Sanomapron verkkotehtävät sanastonharjoitteluun, Socrative ja Answergarden pieniin testeihin ja kyselyihin. Sovellusten tulisi olla mahdollisimman helppokäyttöisiä sekä minulle että opiskelijoille, jottei teknisten ongelmien ratkaiseminen vie aikaa itse pääasialta eli kielten opiskelulta.

Yksityiskohtaisempaan oppituntisuunnitteluun käytän päivittäin Wilman tuntipäiväkirjaa, johon kirjaan oppitunnin sisällön ja kotitehtävät. Huomioita-kohtaan saatan joskus suunnitella seuraavan oppitunnin kulun. Haluan kuitenkin jättää oppitunneilla aina tilaa spontaaneille harjoitteille ja ex tempore-keskusteluille. Opiskelijoiden yksilöllinen huomioiminen, motivaatio ja hyvä ilmapiiri ovat mielestäni tärkeä edellytys kaikelle oppimiselle ja haluan panostaa siihen.

Henkilökohtaisia kehitystavoitteitani ovat arvioinnin monipuolistaminen esim kirjoitelmien suullisen arvioinnin antamisena Turnitin-toiminnon avulla Moodlessa sekä opiskelijoiden yhteiskirjoittaminen alustalla niin, että he näkevät toistensa tekstit ja pystyvät kommentoimaan niitä ja antamaan vertaispalautetta.

Suvi Marttila

Kommentit

Totta, punainen lanka saattaa hyvinkin hukkua matkalla…minulle meinaa joskus käydä niin kiireen keskellä loppukurssista, jos olen arvioinut ajankäytön väärin tai on tullut jotakin yllättävää ohjelmanmuutosta. Kaiken hektisyyden keskellä kestää hetki, ennen kuin saa punaisen langan taas kirkastettua…

Suvi Marttila

19.11.2019 23:05

Mielestäni on hienoa, että otat opiskelijat mukaan kurssin suunnitteluun ja mm. kysyt millaisia työtapoja he haluavat kurssille.
On myös hyvä, että punainen lanka ei häviä arjen keskellä vaan muistutat itseäsi kurssin päätavoitteista kurssin aikana.

Olet kiinnostunut yhteiskirjoittamisesta ja tässä olisi muutama tapa/kokemus omasta opetuksestani:

Miellän itse, että yhteiskirjoittamiseen tarvitaan jokin yhteinen kirjoitusalusta esim. http://muistio.tieke.fi/, https://kirjoitusalusta.fi/ tai esim. Office 365:ssä jaettu yhteinen word-dokumentti. Olen itse käyttänyt esim. Muistio-sivua siten, että opiskelijoilla on ollut tehtävänä kirjoittaa pienryhmässä tietyn tehtävänannon mukainen teksti. Kirjoitusta varten kukin ryhmä avaa/luo oman Muistio-sivun ja teksti tuotetaan sivulle porukalla. Esim. Muistiossa jokaisella kirjoittajalla on oma väri, joten tekstistä näkee tarvittaessa kuka on kirjoittanut minkäkin pätkän. Linkki tekstiin jaetaan minulle/muille kurssilaisille moodlessa, keskustelualue-aktiviteetissa ja tehtävästä riippuen sivulla käyn minä tai muut antamassa kommentteja/vertaispalautetta.

Moodlen keskustelualue on mielestäni helppo paikka jakaa omia/ryhmän tuotoksia ja antaa niistä vertaispalautetta vastaamalla alkuperäiseen viestiin. Tietenkin keskustelualueen viestinkin voi kirjoittaa yhdessä, mutta varsinkin jos ei erityisesti painota, että teksti tulee kirjoittaa yhdessä esim. Muistiota käyttäen, käy usein niin, että yksi opiskelija kirjoittaa ja muut etsivät sanoja tms, mutta eivät itse varsinaisesti osallistu kirjoitusprosessiin.

Sannin (Kalliosaari) blogitekstin kommenteissa oli myös kysymyksiä yhteiskirjoittamisesta, joten kannattaa käydä lukemassa hänenkin tekstinsä ja sen kommentit, sillä Sanni osaa varmasti antaa lisää vinkkejä yhteiskirjoittamisen toteuttamiseen. 🙂

Tanja Tervonen

17.11.2019 17:36

Kiitos, Tanja, kullanarvoisista vinkeistä! Innostuin tuosta Muistiosta sekä Moodlen keskustelualueesta ja aion kokeilla niitä mahdollisimman pian. Aloitan ensin pienemmällä ryhmällä sopivan teeman tullessa vastaan ja laajennan sitten isompaan ryhmään.

Suvi Marttila

19.11.2019 22:52

Kiva kuulla, että vinkeistä on hyötyä. 🙂

Tanja Tervonen

29.11.2019 13:19

Hienoa että lähdet aina punaisesta langasta liikkeelle. Oletko koskaan näyttänyt konkreettisesti punaista lankaa opiskelijoille tai voisiko sitä käytttä jotenkin jatkossa? Tämä idea tuli mieleeni, koska olimme Tanjan kanssa syyskuussa Hallå-hankkeen seminaarissa, jossa tarinapajaa vetänyt kouluttaja Anne Kalliomäki jakoi meille punaiset langanpätkät esityksensä päätteeksi. Lisää aiheesta voi lukea hänen www-sivuiltaan https://www.tarinakone.fi/tarinallistaminen/
Hyvä että jätät tunneille aikaa aina myös spontaanille toiminnalle tarkan etukäteissuunnittelun lisäksi ja luotat omaan ammattitaitoosi toimia kulloisenkin tilanteen mukaan.

Taina Juurakko-Paavola

11.11.2019 12:25

Kiitos palautteesta! En ollut tullut ajatelleeksi, että kurssin päätavoitteet voisi esittää konkreettisesti havainnollistaen ja visuaalisesti, jolloin ne jäsentyisivät varmasti hyvin opiskelijoiden mieliin. Hyvä idea!

Suvi Marttila

19.11.2019 22:58

Punaisen langan korostaminen on aina tärkeää. Langanpää saattaa hukkua esim. digikaupassa shoppaillessa.

Arvioinnin monipuolistaminen on minunkin sydäntä lähellä. Itseä kiinnostaa prosessien, mittareiden ja työkalujen kehittäminen ja arvioinnin läpinäkyvyys.

Riitta Raimovaara

25.10.2019 17:41

Totta, punainen lanka saattaa hyvinkin hukkua matkalla…minulle meinaa joskus käydä niin kiireen keskellä loppukurssista, jos olen arvioinut ajankäytön väärin tai on tullut jotakin yllättävää ohjelmanmuutosta. Kaiken hektisyyden keskellä kestää hetki, ennen kuin saa punaisen langan taas kirkastettua…

Suvi Marttila

19.11.2019 23:07

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *