Työpaja oli oikein hauska ja inspiroiva kokemus.
Ryhmästämme kellään ei ollut mitään erityistä osaamista sisutussuunnittelun saralla. Onneksi ryhmämme dynamiikka toimi oikein hyvin, ja työpajan aikana kaikki heittelivät runsaasti hyviä ideoita — jopa niin paljon, että aika loppui kesken.
Ehkä tulevaisuudessa työpajalle voisi varata jopa kokonaisen päivän?
Tiukasta aikataulusta huolimatta saimme kuitenkin muodostettua työstämme eheän kokonaisuuden, ja pajan jälkeen kaikille jäi itsevarma olo, sekä iloinen mieli.
Yliopiston tilat ovat tuntuneet monen oppilaan mielestä kovin laitosmaiselta — paitsi tietysti Oasis, joka sekin on tällä hetkellä koronan takia suljettu. Ryhmämmekin kanssa totesimme, että oli oikein mukavaa päästä suunnittelemaan uusia, lämpimämpiä ja kodikkaampia tiloja rakkaalle opinahjollemme.
Parasta kuitenkin koko hankkeessa oli se, että pääsi oikeasti itse opiskelijana vaikuttamaan omaan oppimisympäristöön — ja tietysti tekemään siitä mahdollisimman viihtyisän.
Teksti: Jade Saukkonen, opiskelija
Suunnitelma: Jade Saukkonen, Miska Sannisto, Topi Pykälämäki, henkilö 1 ja henkilö 2.
Kommentit