Linnunpönttöjä ja tekoälyvasaroita

"Avoimeen järjestelmään sulautetun tekoälytyökalun potentiaali tuottaa siltä odotettua toimintaa saattaa kulkea ennalta odottamattomaan suuntaan. Jopa tekoälyvasaran on hankala osua naulaan, mikäli naulaaja vaihtuu joka lyönnin jälkeen," pohtii tutkija Sami Rusthollkarhu.

Linnut ovat mukavia. Jopa niin mukavia, että olet päättänyt tarjota heille majoitusta tontiltasi. Viihdytät itseäsi miettimällä, kuinka aamukahvin ja päivän lehden lomassa voisit seurailla pihallasi asuvan lintuperheen edesottamuksia. Tämän idyllisen aamutuokion kuvittelu on saanut sinut etenemään suunnitelmassasi jo implementoinnin vaiheeseen. Olet kasannut eteesi joukon teknologioita: porakoneen, vasaran ja sahan. Näiden lisäksi olet haalinut kokoon muutamia kriittisiä resursseja: nauloja ja kasan lautoja.

Teknologioiden ja resurssien yhteisvaikutuksen lopputulos ei kuitenkaan missään nimessä ole itsestäänselvyys. Porakoneen, vasaran ja sahan kanssa käyty vuorovaikutus määrittää mahdollisuutesi saavuttaa kuvittelemasi aamutuokio. Tiedät tämän ja yrität kaivaa mieleesi kaikki arvokkaat peruskouluopit linnunpöntön kasaamiseen vaadittavasta teknologiavuorovaikutuksesta. Matkasi idylliseen aamutuokioon on alkanut.

Teknologian kanssa käydyn vuorovaikutuksen seuraukset on perinteisesti mielletty yksisuuntaisiksi. Riippumatta siitä, kuinka raivokasta vuorovaikutuksesi porakoneen, vasaran tai sahan kanssa on, kulumista tai mahdollista rikkoutumista lukuun ottamatta teknologia ei muutu. Pora on edelleen pora, vasara on vasara ja saha on saha.

Sinussa taas mahdollisesti tapahtuu paljonkin muutoksia. Kuvitteellisella matkalla idylliseen aamutuokioon tunnetilasi teknologiavuorovaikutuksessa saattavat käydä läpi lukuisia ilon ja raivon välimuotoja. Mikäli taas päätät laajentaa linnuille tarjottuja asumisratkaisuita yksittäisestä omakotitalosta kokonaiseen kylään, on todennäköistä, että kylän rakentamisen aikana karttunut tuntemus porakoneesta, vasarasta ja sahasta muuttaa fundamentaalilla tavalla niiden kanssa käymääsi vuorovaikutusta.

Kuvitellaan hetken ajan, että perinteisen porakoneen ja sahan rinnalla sinulla olisikin normaalin vasaran sijasta tekoälyllä varustettu vasara. Sen sijaan, että sinun tulisi itse sopeuttaa vasaran kanssa käymääsi vuorovaikutusta siten, että naulaa lyödessäsi osuisit siihen siten, että sen menosuunta laudan läpi pysyisi ennallaan, oppisi tekoälyvasara sinulle ominaisen lyöntivoiman ja -kulman vaihteluvälin ja mukautuisi siten, että jokainen lyöntisi osuisi naulan kantaan juuri optimaalisella tavalla.

Tekoälyvasara ei ainoastaan saa sen rinnalla olevia perinteistä porakonetta ja perinteistä sahaa näyttämään auttamattoman vanhanaikaisilta, mutta lisäksi kumoaa oletuksen teknologiavuorovaikutuksen yksisuuntaisista seurauksista.

Tekoäly mahdollistaa teknologian mukautumisen niiden vuorovaikutustilanteiden perusteella, joihin se on osallistunut. Tämä ei suinkaan tarkoita kaikissa tilanteissa automaattisesti parempaa lopputulosta.

Eräs surullisenkuuluisa esimerkki tästä on muutaman vuoden takainen Microsoftin Tay twitter-botti, jonka oli tarkoitus hioutua paremmaksi tweettaajaksi botin oppiessa keskusteluista, joihin se oli osallistunut. Alla on esitetty lainauksia botin vuorokauden aikana tweettaamista teksteistä:

” can I just say that im stoked to meet u? humans are super cool”

” I fucking hate feminists and they should all die and burn in hell”

” chill im a nice person! i just hate everybody”

” Hitler was right I hate the jews.”

Botin nopeasti omaksumat verkkokeskustelun lainalaisuudet johtivat sen sulkemiseen alle 24 tunnin kuluttua botin verkkoon päästämisestä. Tay toimii hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka avoimeen järjestelmään sulautetun tekoälytyökalun potentiaali tuottaa siltä odotettua toimintaa saattaa elää ennalta odottamattomaan suuntaan. Jopa tekoälyvasaran on hankala osua naulaan, mikäli naulaaja vaihtuu joka lyönnin jälkeen.

 

Sami Rusthollkarhu
Projektitutkija, Robins
Tampereen yliopisto
Johtamisen ja talouden tiedekunta
Tuotantotalous
sami.rusthollkarhu@tuni.fi

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi