Opettajan paikka saattaa löytyä myös metsälämpäreestä 

Opetustuokio Metsälämpäreellä.

Opettaja yhteiskunnallisena tulevaisuuden toimijana -opintojakson lähitoteutus houkutteli toukokuun lopussa TAMKille pienen mutta aktiivisen ryhmän opettajaopiskelijoita. Lähes samaan aikaan tarjottu verkkokurssi todennäköisesti söi osallistujien määrää, mutta toisaalta tavallista pienempi ryhmä mahdollisti henkilökohtaisen ohjauksen ja vuorovaikutuksen.  

Osa lähitoteutukseen osallistuneista opiskelijoista myönsi, että aamulla tuntui siltä, että olisiko helppouden takia sittenkin pitänyt valita itsenäinen verkkokurssi. Mutta päivän päätteeksi kaikki olivat tyytyväisiä valintaansa, sillä keskustelulle ja tutustumiselle oli aivan erilaiset mahdollisuudet kuin laajoissa verkkoluennoissa, saati itsenäisillä verkkototeutuksilla. Tämä tuntui olevan monelle opiskelijalle tärkein peruste saapua TAMKille myös lauantaiaamuna seminaarin toiseen päivään.  

Myös meille opettajille pienen opiskelijaryhmän kanssa toimiminen oppilaitoksen tiloissa oli tervetullutta vaihtelua – ja opintojakson kollektiivinen kehittely meidän kouluttajien kesken laajeni opiskelijoiden kanssa keskusteluihin; yhteiskehittämistä parhaimmillaan!  

Opintojakson keskeisiin sisältöihin kuuluu esimerkiksi tunnistaa koulutuksen sekä opettajan rooli tulevaisuuden tekijänä, edistää kestävää kehitystä työssään sekä kuvata koulutuksen historiallista kehitystä.  

Myös opettajan paikasta ja opetusympäristöjen muutoksesta keskusteltiin. Tähän liittyen pidimme lounastauon Tampereen ammattikorkeakoulun Metsälämpäreeessä, joka on hyvä esimerkki siitä, että kokoukset ja opetus on mahdollista siirtää pois perinteisestä luokkahuoneesta. Toki toukokuun helle tähän tarjoaa aivan eri mahdollisuudet kuin marraskuinen adventtisohjo.  

Tämän ja viime vuoden kokemusten perusteella lähitoteutusta tarjotaan jatkossakin. Verkkopainotteisissa opinnoissa tämä on loistava tilaisuus tutustua paremmin opiskelijatovereihin ja myös opettajiin. Verkostoituminen on yksi kurssin osaamistavoitteista ja ryhmäkeskusteluissa ja ennen kaikkea kahvitauoilla tämä tapahtuu lähiopetuksessa kuin itsestään.  

 

Teksti: Ville Palkinen 

Kuvat: Johanna Peltola 

Opintojakson toteutustiimi: Ville Palkinen, Sanna Brauer, Katariina Hakala, Eveliina Asikainen, Mikko Turunen.  

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *