Ensimmäinen oman alan työpaikka — Olenko valmis Photoshop-velho?

Sain tämän vuoden kesäksi ensimmäisen oman alan työpaikkani. Toimin kesän ajan viestintäharjoittelijana Tampereen Vedellä. Olen nyt kolmannen vuoden opiskelija, joten töihin menin kahden vuoden opintojen pohjalta. Olinko aivan ulapalla ja lähtenyt liian aikaisin kokeilemaan siipiäni viestinnän työelämään? Suosittelenko opintojen alkuvaiheessa jo hakeutumaan oman alan töihin?

Päätin jo viime syksynä, että kesätyöhakujen ajankohtaistuessa haen oman alan töihin. Sitä ennen olin tehnyt 13-vuotiaasta asti asiakaspalvelutöitä niin kaupan kassalla, kuin ravintolassa ja asuntomessuilla. Kesän jälkeen olin todella uupunut työntekoon, jota en kokenut inspiroivaksi. Viimeisen seitsemän vuoden ajan olin tehnyt töitä, jotka muutaman kuukauden jälkeen alkoivat ahdistamaan ja turhauttamaan. Päätin, että on aika kokeilla jotain muuta.

Hakuprosessiin lähtiessä CV:täni koristi siis kattava asiakaspalvelukokemus, kahden vuoden viestinnän opinnot sekä kokemus ainejärjestötoiminnasta. Hakukirjeitä kirjoittaessa ja loputonta itsekehuskelua toistaessa aloin uskomaan itseeni. Hain vain itselleni mieluisiin paikkoihin ja uskoin vieläpä pääseväni niihin. Aluksi pääsinkin muutamaan haastatteluun. Niistä saadut ensimmäiset kieltävät vastaukset tuntuivat todella romuttavilta. Kyseenalaistin koko osaamiseni ja yliopisto-opiskelijoille tuttu huijarisyndrooma palasi kolkuttelemaan erittäin vahvana. Tulenko koskaan saamaan oman alan töitä? Opinko ikinä viestinnän alalle tarvittavia taitoja?

Lopulta pääsin Tampereen Veden haastatteluun ja hakuprosessin päätteeksi tulin valituksi. Tunne oli uskomaton! Yksi pieni haave omalla urapolulla oli toteutunut: sain ensimmäisen oman alan työpaikan. Tiedostin tuolloin ja tiedostan nytkin, ettei ala vesihuollon parissa ole se, missä haluan pitkällä tähtäimellä uraa tehdä. Haaveeni tällä hetkellä kohdistuvat esimerkiksi mediaan ja kulttuuriin. Olin kuitenkin todella innoissani tästä mahdollisuudesta ja työn sisältö vaikutti mielenkiintoiselta.

Kesän aikana pääsin luomaan nettisivuja, päivittämään ja suunnittelemaan sosiaalisen median sisältöjä, kirjoittamaan tiedotteita sekä toteuttamaan organisaation sisäistä viestintää. Sain siis kokemusta todella laajasti eri viestinnän osa-alueilta ja erityisen kiitollinen olen luottamuksesta, jota esihenkilöiltäni sain. Osaamiseeni luotettiin ja näkemyksiäni asioihin arvostettiin. Tämän seurauksena ehkä yksi arvokkaimmista opeista oli usko omaan tekemiseen.

Tärkeintä työelämän alkuvaiheessa on ennakkoluuloton ja utelias asenne. Ole avoin haasteille ja tartu mahdollisuuksiin, jossa poistut omalta mukavuusalueeltasi.

Suosittelenko hakeutumaan oman alan töihin jo esimerkiksi toisen vuoden jälkeen? Kyllä, jos koet olevasi siihen valmis. Älä ainakaan jätä hakematta siitä syystä, että et voisi päästä, koska olet “vasta” toisen vuoden opiskelija. En kuitenkaan kannusta kiirehtimäänkään, mikäli se ei tunnu omalta. Töitä kyllä riittää tehtäväksi myöhemminkin. Itse aion nauttia täysillä vielä opiskeluistani ennen työelämään hakeutumista ja virallisen harjoittelun suorittamista.

Jälkeenpäin ajateltuna työtäni eniten tukivat vuorovaikutustaidot, kirjoitustaito, sosiaalisen median tuntemus ja yksittäisten ohjelmien, kuten WordPressin, taitaminen. En kuitenkaan laskisi liikaa painoarvoa yksittäisten ohjelmien varaan. Tiedän, että moni viestinnän opiskelija (allekirjoittanut mukaan lukien) stressaa työelämään siirtymisessä sitä, ettei taida erilaisia kuvankäsittelyohjelmia tai alustoja. On varmasti työpaikkoja, jossa se saattaa koitua ratkaisevaksi tekijäksi. Kuitenkaan tämän kesän jälkeen en itse huolehdi asiasta niin paljoa. En sen vuoksi, että osaisin nyt kaiken. En edelleenkään ole Photoshop-velho, vaikka käytin ohjelmaa koko kesän. En osaa valokuvata ja käyttää järjestelmäkameraa ammattimaisella tasolla, vaikka valokuvasin koko kesän. Tärkeintä työelämän alkuvaiheessa on ennakkoluuloton ja utelias asenne. Ole avoin haasteille ja tartu mahdollisuuksiin, jossa poistut omalta mukavuusalueeltasi.

Kyky toimia työyhteisössä sitä edistävällä ja kehittävällä tavalla on taito, jota arvostetaan suunnattoman paljon.

Olemme viestinnän opiskelijoita. Valttikorttimme työelämässä ohjelmien, alustojen ja sosiaalisen median lisäksi on ennen kaikkea vuorovaikutustaidot. Kyky toimia työyhteisössä sitä edistävällä ja kehittävällä tavalla on taito, jota arvostetaan suunnattoman paljon. Oman kokemuksen perusteella menestyminen työelämässä tai oman urapolun alkutaipaleella vauhtiin pääseminen on kovin vaikeaa, jos et omaa hyviä vuorovaikutustaitoja. Kuten Inari pari viikkoa sitten blogikirjoituksessaankin sanoi, olemme saaneet käsiimme salaisen ohjekirjan. Se, jos joku, erottaa meidät muista hakijoista.

Tsemppiä loppuvuoteen! <3

-Neea

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *