Tekoäly - Tulevaisuuden opetusapulainen
Tekoälyn rooli korkeakoulutuksessa on kasvamassa ja olisi syytä harkita sen integroimista opetussuunnitelmiin. Yksi malliesimerkki tästä on Lignamin yliopisto Hongkongissa.
WildFIRE – Tiedonhaun kulovalkea levittää tutkittua tietoa tiedonhausta ja informaatiovuorovaikutuksesta.
Tekoälyn rooli korkeakoulutuksessa on kasvamassa ja olisi syytä harkita sen integroimista opetussuunnitelmiin. Yksi malliesimerkki tästä on Lignamin yliopisto Hongkongissa.
Tekoälyn soveltamiselle on kasvava kysyntä tietointensiivisissä työtehtävissä ja käytön tavat ovat muotoutumassa. Tämä haastaa koulutuksen. Yliopiston on kyettävä kouluttamaan tekoälyn soveltamista.
Informaatiotutkimuksen yhdistys järjesti marraskuussa Informaatiotutkimuksen päivät Tampereen yliopistossa. Kahden päivän aikana kuultiin seitsemässä työryhmässä 24 ajankohtaista esitystä.
Kuvataiteilijoiden informaatiovuorovaikutuksesta tiedetään varsin vähän. Kuvassa 1 taidegraafikko kuvaa suhdettaan tiedonhankintaan oman työprosessinsa aikana. Hänelle keskeisimpiä tiedonlähteitä ja tiedonhaun kanavia ovat omat luonnokset, itse otetut valokuvat, internet sekä aikakauslehdet ja sanomalehdet. Seuraavaksi eniten hän käyttää lähteinä omia muistiinpanojaan, ammattilehtiä ja kirjoja ja saa tietoa myös taiteilijaystävien ja muiden ystävien kautta sekä taidenäyttelyistä ja näyttelyluetteloista. Taidealan messuja ja kokouksia hän ei pidä itselleen kovin merkittävinä tiedonhaun kanavina. Tutkin kuvataiteilijoiden informaatiovuorovaikutusta tekeillä olevassa väitöskirjassani.
IPALIA-projektin (Improving Public Accessibility of Large Image Archives) tarkoituksena on parantaa suurten kuvakokoelmien saatavuutta ja löydettävyyttä. Teksti: Hille Ruotsalainen
Uusi tohtorikoulutusohjelma DPHAT aloittaa syksyllä