Kun 2020-luvulla puhutaan ”työväenluokan” yhteiskunnallisesta toimijuudesta, katse kääntyy useimmiten edustuksellisen demokratian suuntaan. Viimeiset kymmenen vuotta ei-akateemisesti kouluttautuneet massat ovat antaneet äänensä niin Donald Trumpille, Brexit-liikkeelle kuin erilaisille laitaoikeistolaisille puolueille. Tutkimukset (esim. Piketty 2020/2019, 812) ovat tunnistaneet trendin, jonka mukaan globaali työväenluokka on oikeistolaistunut, kun taas koulutettu kaupunkilaiskeskiluokka on vasemmistolaistunut tai vihertynyt. Yksi tätä ”työväenluokan kapinaa” (Hochschild 2016; Kantola 2022) kuvaava esimerkki on Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024. Sukupuolen, sukupolven tai etnisyyden sijaan Donald Trumpin äänestäjäkuntaa yhdisti ennen kaikkea työmarkkinapositio, työväenluokkaisuus (esim. Faber 2024). Perinteisen työväenluokan on katsottu erkaantuneen työväenliikkeestä.
Yhä edelleen työväenluokasta nousee aika ajoin esiin myös pääoman ja työn ristiriitaan manifestoituva vastarinta. Ammattiyhdistysliikkeeseen, radikaaliin vasemmistolaisuuteen, internationalismiin ja luokkatietoiseen työväenkulttuuriin kiinnittyy Firenzen lähellä, Campi Bisenzion kaupungissa järjestetty kirjallisuustapahtuma Festival di Letteratura Working Class.
Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Yhä edelleen työväenluokasta nousee aika ajoin esiin myös pääoman ja työn ristiriitaan manifestoituva vastarinta. Ammattiyhdistysliikkeeseen, radikaaliin vasemmistolaisuuteen, internationalismiin ja luokkatietoiseen työväenkulttuuriin kiinnittyy Firenzen lähellä, Campi Bisenzion kaupungissa järjestetty kirjallisuustapahtuma Festival di Letteratura Working Class (10.–12.4.2026). Aurinkoisena huhtikuun viikonloppuna neljättä kertaa järjestetty tapahtuma ei liikkunut vain kirjakulttuurin kentällä, vaan se oli samalla osa laajempaa yhteiskunnallista kamppailutraditiota.
Tässä tekstissä käyn läpi tapahtuman historiaa, sen taustalla vaikuttavaa pitkää työtaistelua ja sitä, mitä vuoden 2026 tapahtuma tarjosi. Tausta-aineistona toimii matkani aikana käymät keskustelut[1] sekä tapahtumatuottajien ja heitä tukevien tahojen verkkosisältö (ks. lähdeluettelo). Raportin näkökulma on siis pitkälti sidoksissa asianosaisten narratiiveihin.
Taustalla pitkä työtaistelu Fiatin entisellä autotehtaalla
Festival di Letteratura Working Class järjestetään brittiläisen GKN-yhtiön entisen autotehtaan alueella. Vetoakseleita korkean hintaluokan autoihin tuottanut tehdas suljettiin kesällä 2021. Yli neljäsataa työntekijää sai kuulla irtisanomisista sähköpostitse vain päiviä ennen tehtaan sulkemista. Näin Italian teollisuuden kirkkaimpana tähtenä – Fiatin autotehtaana – aloittaneen laitoksen usean vuosikymmenen tarina tuli sen hetkiseen päätepisteeseen. Tästä alkoi tapahtumasarja, joka ei ole päättynyt vielä tänä päivänäkään.
GKN:n entiset työntekijät eivät sulattaneet tilannetta, vaan viikonloppua vasten tapahtuneen irtisanomisen jälkeen palasivat maanantaina työpaikalle ja käytännössä valtasivat tehtaan. Työntekijät tosin eivät puhu valtauksesta vaan olemassa olevan tuotantolaitoksen pysyvästä hallussapidosta (assemblea permanente) – heidän tavoitteensa oli jatkaa sitä, mistä omistajayhtiö oli päättänyt luopua.
GKN:n tehtaan työntekijöiden nopea reagointi tapahtuneeseen ei ollut yllätys, koska tehtaassa oli perinteitä korporatistisen ammattiyhdistystoiminnan ylittävästä aktivismista. Jo vuonna 2008 tehtaaseen perustettiin niin sanottu autonominen kollektiivi ”Collettivo di Fabbrica”, joka on erillinen toimija metallityöväenliiton (FIOM-CGIL) rinnalla. Tehdaskollektiivin laaja-alaiset yhteistyöverkostot niin ammattiyhdistyksen sisällä kuin laajemminkin italialaisen kansalaisyhteiskunnan eri foorumeilla auttoivat GKN:n työntekijöiden taistelun päätymisen italialaisen (vasta)julkisuuden keskipisteeseen. Tätä auttoi myös se, että työtaistelu kiinnittyy 1960–1970-luvuilla Italiassa vahvasti vaikuttaneeseen – ja nykyään nostalgisoituun – marxilaiseen suuntaukseen operaismo, joka korostaa työväenluokan omaa toimijuutta ilman poliittisten puolueiden ja ammattiyhdistysliikkeen dominanssia (ks. Roggero 2023/2019).
Tehtaan haltuunottamisen jälkeistä kesää 2021 on aktiivien kertomuksessa toisinaan kutsuttu ”rakkauden kesäksi”. Raportissa myöhemmin esiintyvä Festival di Letteratura Working Class -tapahtuman taiteellinen johtaja Alberto Prunetti sanoitti tehdaskollektiivin alkutunteita seuraavasti vuonna 2025 englannin kielellä nauhoitetussa haastattelussa:
Tämä kesä [2021] oli vuosien jälkeen työväenluokalle eräänlainen rakkauden kesä aikana, jolloin kaikki väittivät, ettei työväenluokkaa enää ole olemassa, että me kaikki olemme keskiluokkaa – tällaista retoriikkaa. On totta, että Italiassa työväenluokan poliittinen mielikuvitus hävisi jo aikaa sitten, 1980-luvun alussa. Sen jälkeen ei ole nähty yhtään todella voimakasta lakkoa. Se [tehtaan haltuunotto] tuli. Se oli hämmästyttävää, koska GKN:n työntekijät olivat todella taitavia kokoamaan ihmisiä yhteen. Jopa koulupojat lauloivat heidän hymniään, “Occupiamolaa”.[2]
Seuraavien viiden vuoden aikana GKN-kollektiivi on kohdannut niin voittoja kuin katkeria tappioitakin. Erityisesti haltuunoton ensimmäisinä vuosina liike keräsi taakseen huomattavat tukijoukot, jotka koostuivat niin ammattiyhdistysliikkeestä, vasemmistolaisista poliittisista voimista, opiskelijaliikkeestä kuin myös erilaisista kansalaisjärjestöistä – erityisesti ilmastoaktivismin saralla.
Vuosina 2021 ja 2022 liike järjesti kymmeniätuhansia osallistujia keränneitä mielenosoituksia muun muassa Firenzessä, jossa tehtaan tilanteen lisäksi esillä oli näkyvästi Palestiina, sukupuolten tasa-arvo, transkysymys ja ilmastokriisi. Tukea GKN-kollektiiville ovat antaneet muun muassa ilmastoaktivisti Greta Thunberg ja palkittu elokuvaohjaaja Ken Loach. Liikettä voi hyvällä syyllä pitää todellisena ilmiönä erityisesti vihervasemmistolaisessa ja sosialistisessa eurooppalaisessa kontekstissa. Suomeen asti liike ei tosin ole rantautunut, enkä löytänytkään yhtään suomen kielellä kirjoitettua tekstiä aiheesta.
Työmaa-aktivismin monet ulottuvuudet
GKN:n entisten työntekijöiden aktivismi liittyy useaan työmarkkinailmiöön. Ensinnäkin vastarinnan keskiössä on globalisaatiokritiikki. Liikkeen aatteellista mobilisaatiota edesauttoi merkittävästi vuonna 2018 tapahtunut tehtaan omistajanvaihdos. Tällöin tehdas myytiin isobritannialaiselle Melrose Industries -yhtiölle, jonka strategiaa luonnehdittiin tällöin lausahduksella ”osta, paranna, myy” (buy, improve, sell). GKN:n autoteollisuuden kohdalla uusi omistaja toimeenpani tehtaiden sulkemisia ympäri Eurooppaa. ”Vihamieliseksi yritysvaltaukseksi” (hostile takeover) ja epäoikeudenmukaiseksi ”teollisuuden alasajoksi” kuvattu toiminta toimi yhtenä sytykkeenä laajemmalle protestille. Italiassa Campi Bisenzion tehdasalueesta tuli kansallinen symboli globalisaation vastustamiselle. Konservatiivienemmistöisessä valtiossa tämä on yllättävää, koska liike kiinnittyy tiukasti laitavasemmistolaiseen radikalismiin – esimerkiksi tehdaskollektiivin sloganin ”Insorgiamo” (nouskaamme vastarintaan) juuret ulottuvat toisen maailmansodan aikaiseen antifasistiseen partisaanitoimintaan Toscanana alueella.
Tehdaskollektiivi, yhdessä akateemisten asiantuntijoiden kanssa, laati jo varhaisessa vaiheessa suunnitelman tehtaan ”uudelleenteollistamisesta” (reindustrializzazione) osuustoimintamallilla.
Suunnitelman keskiössä on ollut alusta asti autotehtaan muuttaminen vihreän teollisuuden keskittymäksi, aurinkopaneeleja ja tavarapyöriä kokoavaksi teollisuuslaitokseksi. Vuosien aikana tehtaan omistajuudesta on kiistelty runsaasti ja työntekijöiden irtisanomiset ovat edenneet aina tuomioistuimiin asti. Samalla Toscanan keskustavasemmistolainen paikallishallinto on aika ajoin tukenut ja aika ajoin rajoittanut työntekijöiden toimintaa. Mielenkiintoisen sisäpoliittisen sävyn prosessiin tuo juuri keskustavasemmistolainen Demokraattipuolue (Partito Democratico), jonka valtavirran prioriteeteissä ei ole julkisen vallan vastuiden lisääminen teollisuustoiminnassa, niin sanottu sosialisoiminen. Puolueen on kuitenkin osoitettava tukensa työväenliikkeen arvoista kumpuavalle aktivismille, joka on näkyvä vastavoima laitaoikeistolaisen pääministeri Giorgia Melonin hallitukselle.
Teollisuustoiminnan uudelleenkäynnistäminen alueella on erittäin monimutkainen, omistussuhteisiin, lakimuutoksiin, vakuutuksiin, oikeustaisteluihin ja erityisesti pääomaan liittyvä vyyhti, jota on setvitty myös laajoissa englanninkielisissä artikkeleissa, YouTube-videoilla ja podcast-jaksoissa (ks. lähdeluettelo).
Kesä 2026 on liikkeen kannalta merkittävä, koska silloin päättyy viimeisin joukkorahoituskampanja. Vaikka tehdaskollektiivi on saanut kerättyä suuria summia rahaa, on toiminnan rahoituksessa vielä haasteita samalla, kun 400 irtisanotusta työntekijästä enää noin neljäsosa on viemässä projektia eteenpäin. GKN-tehtaan ”pysyvä haltuunotto” onkin tällä hetkellä saranakohdassa ja keskusteluissa tulee ilmi väsymistä pitkittyneeseen konfliktiin. Syksyllä 2025 järjestetyt suurmielenosoitukset – jotka esimerkiksi sulkivat paikallisen lentokentän – antoivat aktivisteille kuitenkin voimia pitkän prosessin loppuun viemiseksi. Samalla ”taistelutahtoa” on pitänyt yllä alueen kulttuuritoiminta, erityisesti vuodesta 2023 järjestetty kirjallisuustapahtuma Festival di Letteratura Working Class.
Luokkatietoinen kirjallisuustapahtuma
Italian Työväenkirjallisuuden Festivaalin alullepanija on edellä mainittu toscanalainen kirjailija Alberto Prunetti. Kirjailijan läpimurtoteos Amianto – Una storia operaia (2012) kiinnittyy vahvasti työväenkirjallisuuden traditioon. Teos kertoo Prunettin asbestiin menehtyneen työläisisän tarinan.
Prunetti on sivunnut omaelämänkerrallisissa romaaneissaan korkeakoulutetun yksilön työmarkkina-asemaa 1990–2000-lukujen Euroopassa. Kandidaatin tutkinto ei ”pelastanut” Prunettia ravintola- ja siivousalan matalapalkkatöistä, joita hän teki niin Italiassa kuin siirtolaisena Englannissakin. Saarivaltiossa Prunettin raadollinen siirtolaisromaani Down and Out in England and Italy (2021, italiaksi 2018) nostatti kritiikkiä oikeistoon kallellaan olevan lehdistön piirissä. Esimerkiksi Daily Mailissa Prunettia kuvattiin ”kiroilevaksi ja rujonkarheaksi, vanhaksi italialaiseksi vassariksi”. Nykyään Prunetti on kuitenkin ennen kaikkea kotimaansa kirjallisuuden kentällä vahva tekijä ja modernin työväenkirjallisuuden palkittuja[3] johtotähtiä.
Vuonna 2018 Prunetti alkoi toimittaa vasemmistolaisen kustantamo Alegren kautta kirjasarjaa nimeltä ”Working Class”. Mielenkiintoisesti Prunetti todella käyttää sekä kirjallisuustapahtuman että kirjasarjan kohdalla työväenluokan englanninkielistä käännöstä eikä italialaista käsitettä (classe operaia). Hän haluaa englanninkielisen käsitteen avulla korostaa työväenkirjallisuuden kansainvälisyyttä – sitä että festivaali ja kirjasarja yhdistävät italialaisen ja maailmanlaajuisen työväenluokkaan kiinnittyneen kirjallisuuden.
Prunetti halusi Italian sisartapahtumasta aidosti työväenluokkaisen, ruohonjuuritasolta organisoidun ja rahoitetun (crowdfunding) sekä kansainvälisen. Lopulta tavoite toteutui ja GKN:n tehtaan alueella järjestettiin tuhansia ihmisiä kerännyt ja laajaa mediahuomiota saanut kansainvälinen kirjallisuustapahtuma – joka ei saanut alueen virallisten omistajien hyväksyntää ja vuonna 2024 joutui jopa sabotaasin kohteeksi.
Prunetti on ollut tukemassa GKN:n työntekijöitä aina ensimmäisestä mielenosoituksesta lähtien, joissa hän koki yhteyden oman kirjailijuutensa ja työntekijöiden ideologian välillä. Molemmat halusivat määritellä omaa historiaansa ilman, että tämä määrittely tehdään ulkopuolelta. Vuonna 2022 ”Working Class” -kirjasarjassa julkaistiin Insorgiamo – Diario collettivo di una lotta operaia (e non solo). Teoksen nimen voi kääntää ”Nouskaamme vastarintaan – Kollektiivinen päiväkirja työläisten taistelusta (eikä vain siitä)”. Lopulta vuonna 2023 oli aika ensimmäiselle kirjallisuusfestivaalille.
Festival di Letteratura Working Class -tapahtuman pääjärjestäjät ovat Alegre-kustantamo ja Collettivo di Fabbrica, mutta tapahtuman isä on eittämättä tapahtuman taiteellinen johtaja Alberto Prunetti. Hän koki aiemman eurooppalaisen ”suuren” työväenkirjallisuuden tapahtuman – Bristolin Working-Class Writers Festivalin vuodelta 2021 – olleen turhan vahvasti suurten kustantamoiden dominoiva. Prunetti oli kuullut myös pienemmästä, jo vuodesta 2010 Tampereella järjestetystä Työväenkirjallisuuden päivästä. Prunetti halusi Italian sisartapahtumasta aidosti työväenluokkaisen, ruohonjuuritasolta organisoidun ja rahoitetun (crowdfunding) sekä kansainvälisen. Lopulta tavoite toteutui ja GKN:n tehtaan alueella järjestettiin tuhansia ihmisiä kerännyt ja laajaa mediahuomiota saanut kansainvälinen kirjallisuustapahtuma – joka ei saanut alueen virallisten omistajien hyväksyntää ja vuonna 2024 joutui jopa sabotaasin kohteeksi.[4]
Vuoden 2026 Festival di Letteratura Working Class
Sain itse kunnian osallistua neljänteen Festival di Letteratura Working Class -tapahtumaan huhtikuussa 2026. Tapahtuma on vuosi vuodelta kasvattanut suosiotaan, ja esimerkiksi viime vuonna kävijöitä oli yli 7000. Kolmipäiväinen festivaali tarjosi niin kirjallisuuspaneeleja, poliittista agitaatiota, taidespektaakkeleja kuin tehdaskollektiivia tukevan mielenosoituskulkueen.
Erityisen kunnioitusta herättävää oli tapahtuman vapaaehtoistoiminta, jolla muun muassa organisoitiin tuhansien ihmisten ruokatarjoilut ja harvinaisen laadukas sosiaalisen median sisältötuotanto. Ruohonjuuritason rahoituksella ilman suuria sponsoreita operoiva ilmainen festivaali tarjosi meille muutamalle kymmenelle ulkomaalaiselle vieraalle myös englannin- ja saksankieliset simultaanitulkkaukset jokaisesta paneelista.
Alberto Prunetti kertoi festivaalin aikana, että tapahtuman alkuperäinen idea oli nostaa esiin yksinomaan kirjallisuutta, joka kumpuaa ”suoraan” työväenluokasta, mutta vuosien aikana tätä varsin jyrkkää linjaa on tarkastettu. Vuoden 2026 ohjelma vertautui suomalaiseen keskusteluun kirjallisuuden ja yhteiskunnan suhteesta.
Tapahtuma itsessään oli sekoitus perinteistä – esitystyyliltään jopa konservatiivista – kirjallisuustapahtumaa, poliittista mielenilmaisua ja alakulttuurifestivaalia. Alberto Prunetti kertoi festivaalin aikana, että tapahtuman alkuperäinen idea oli nostaa esiin yksinomaan kirjallisuutta, joka kumpuaa ”suoraan” työväenluokasta, mutta vuosien aikana tätä varsin jyrkkää linjaa on tarkastettu. Vuoden 2026 ohjelma vertautui suomalaiseen keskusteluun kirjallisuuden ja yhteiskunnan suhteesta. Paneelikeskusteluja järjestettiin muun muassa intersektionaalisesta feminismistä, taiteesta kansalaisaktivismin muotona, hip hop -musiikista luokkakokemuksen välittäjänä, yhteiskunnallisesta sarjakuvasta, nuorista lukijoina ja kirjoittajina sekä nykytyöväenkirjallisuudesta yleisesti.
Festival di Letteratura Working Class kuitenkin erosi suomalaisista tapahtumista kansainvälisyyden ja avoimen poliittisuuden osalta. Kirjallisuuspaneelien välissä kuultiin runsaasti kiihkeitä, retorisesti taitavia ja operaismon hengessä pidettyjä poliittisia puheita. Paneelikeskustelujen kansainvälisiä teemoja taas olivat muun muassa eteläamerikkalainen, pakistanilainen ja palestiinalainen kirjallisuus. Viimeiseksi mainittu keskustelu oli valtavan suosittu ja hyvä muistutus suomalaiselle yleisölle siitä, mikä vaikutus Gazan tilanteella on ympäri Eurooppaa. Ukrainan lippuja ei tapahtumassa tai Firenzen keskustassa näkynyt, mutta sitäkin enemmän tuen osoituksia Palestiinalle.
Pääsin itse osallistumaan keskusteluun ”Dalla fabbrica alla ristorazione, itinerari del racconto working class nel nord Europa”, jossa keskiössä oli pohjoismainen kirjallisuus sekä erityisesti ruotsalaisen kirjailija Henrik Johanssonin leipomatyöstä ja työntekijöiden työpaikka-aktivismista kertova romaani Raya (ruotsiksi 2018), jonka Alegre on kääntänyt tänä vuonna italiaksi.[5]
Henrik Johansson jatkaa Ruotsissa historiallisesti vahvaa työväenkirjallisuuden traditiota, joka 2000-luvulla on hiljalleen tehnyt paluuta ruotsalaisen kirjallisuuden kentälle. Hän on myös Ruotsin Työläiskirjailijoiden yhdistyksen (Föreningen Arbetarskrivare) puheenjohtaja. Yhdistys on perustettu 1980–1990-lukujen vaihteessa aikakautena, jolloin työväenkirjallisuus oli ”kadonnut” länsimaisen lukevan kansan keskuudesta. Seuraavien vuosikymmenten aikana yhdistys on julkaissut useita antologioita, järjestänyt kirjoittajakursseja ja tukenut erityisesti työväenluokkaisia nuoria, kirjailijan uransa alussa olevia kirjailijoita.
Yksi kohokohta yhdistyksen toiminnassa oli vuosi 2015, jolloin se alkoi julkaista omaa ”yhteiskuntaluokkia ja kirjallisuutta käsittelevää” aikakausjulkaisua Klass. Lehteä voi kenties verrata nykyiseen – puoluepolitiikasta irtautuneeseen – Kulttuurivihkot-lehteen. Klass on Johanssonin mukaan onnistunut vakiinnuttamaan asemansa osana ruotsalaista kulttuurijournalismia, ja lehti on edesauttanut myös yhdistyksen jäsenmäärän kasvua. Nykyään jäseniä on reilusti yli kolmesataa.
Toisin kuin Suomessa, työväenluokasta kumpuava työväenkirjallisuus on Ruotsissa uudelleen institutionalisoitunut osaksi kirjallista nykykulttuuria.
Toisin kuin Suomessa, työväenluokasta kumpuava työväenkirjallisuus on Ruotsissa uudelleen institutionalisoitunut osaksi kirjallista nykykulttuuria (esim. Landström 2020). Suomessa vaikuttaa siltä, että luokkakokemuksia kuvaa kirjallisuus typistyy julkisessa keskustelussa ”luokkanousukirjallisuudeksi”. Ainoa asia missä Suomi on ollut edellä, on kirjallisuustapahtumien määrä. Täällä on jo pitkään ollut jopa kaksi perinteistä työväenkirjallisuuden tapahtumaa: edellä mainittu Tampereen Työväenkirjallisuuden päivä sekä vuodesta 2014 järjestetty Stadin Työväenkirjallisuuden päivät. Lopulta vuonna 2026 myös Ruotsi sai oman työväenkirjallisuuteen keskittyneen kirjallisuustapahtuman, Sandvikenissä tammikuussa järjestetyn Verklitt – Festival för arbetarlitteratur.
Lopuksi – mitä jäi käteen?
Mitä työväenkirjallisuus tai työläiskirjallisuus sitten matkani kontekstissa tarkoittaa? Alberto Prunetti nostaa esiin mielenkiintoisen näkökulman. Ensinnäkin Prunetti korostaa, että työväenkirjallisuudella ei ole genrerajoja, vaan yksilön sosioekonominen asema määrittää hänen suhteensa työväenkirjallisuuteen. Työläiskirjailija on siis työläistaustainen tai konkreettisesti työväenluokkaan kuuluva toimija. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan työväenkirjallisuudessa tulee olla aukikirjattuna myös tavalla tai toisella yhteiskunnallinen konflikti, joka voi olla joko luokkien välistä – tai sisäistä. Tämä konflikti yhdistää huomattavan määrän kirjallisuutta työväenkirjallisuuden kattokäsitteen alle. Suomessa useimmiten on viitattu vasemmistointellektuelli Raoul Palmgrenin 1960-luvulla kristallisoimaan määritelmään, jossa luokkatausta määrittelee työläiskirjailijuutta, mutta myös tietynlainen luokkatietoinen (vasemmistolainen) aatemaailma (Palmgren 1965, 222–223). Näkisin, että konfliktin nostaminen ensisijaiseksi sisällölliseksi määreeksi modernisoi käsitettä vastaamaan paremmin nykymaailman kulttuurista todellisuutta.
Festival di Letteratura Working Class -tapahtuma rakentuu osaltaan luokkakonfliktin ympärille. Kun työväenkirjallisuus ja GKN:n entisten työntekijöiden työpaikkataistelu yhdistetään, syntyy sekä perinteiseen työväenliikkeeseen (pienen taajaman teollisuustyöläisyys) että moderniin kansalaisaktivismiin (radikaali vihervasemmistolaisuus) kiinnittyvä tapahtuma. Tämä luo mielenkiintoisen vastakertomuksen sille yleiselle näkökulmalle, että liberaali (laita)vasemmistolaisuus ja perinteinen työväenluokkaisuus eivät enää poliittisesti kohtaa toisiaan. Toisaalta myös Italiassa laitaoikeisto nauttii vahvaa suosiota niin sanotun perinteisen työväenluokan keskuudessa.
On mielenkiintoista nähdä, mitä Italian festivaalille tapahtuu, jos GKN:n työntekijöiden aktiivinen työtaistelu joskus loppuu. Onko mahdollista houkutella laajaa ja sosioekonomisesti heterogeenistä massaa paikalle, jos tapahtumapaikkana ei ole kiehtova ”vallattu tehdas”?
Samalla Italian tapahtuma on kaikesta päätellen erityinen eurooppalaisessa kontekstissa. Vaikka vanhat tehtaat ovat suosittuja kulttuuritapahtumien tapahtumapaikkoja, ovat ne lähes aina tyhjentyneet teollisesta toiminnasta ennen tapahtumatuotannon alkua. Esimerkiksi Työväenkirjallisuuden päivä järjestetään Tampereella Finlaysonin vanhan puuvillatehtaan tiloissa, jossa on jo vuosikymmeniä toiminut Työväenmuseo Werstas. Valkeakoskella kesäisin järjestettävä Työväen Musiikkitapahtuma tosin järjestetään yhä toiminnassa olevan UPM Tervasaaren paperitehtaan pihamaalla, mutta ymmärtääkseni tehtaan työntekijät eivät ole mukana järjestelytoimikunnassa. Toisin sanoen – verrattuna Festival di Letteratura Working Class -tapahtumaan – Suomessa ”työväenluokka” ei ole samalla tavalla mukana luomassa ”työväenkulttuuriksi” mainostettua sisältöä.
Kaiken kaikkiaan Festival di Letteratura Working Class on yksi osoitus siitä, että käsitteenä työväenkirjallisuus on tekemässä yleiseurooppalaista paluuta. Ranskalaiskirjailijat Édouard Louis ja Annie Ernaux ovat olleet työväenluokkaisuudesta ammentavia kirjallisuuden tähtiä jo pitkään samalla, kun pienemmät toimijat (mm. Alegre, Föreningen Arbetarskrivare) haluavat avoimesti lukeutua osaksi työväenkirjallisuuden traditiota. Myös akateemisen tutkimuksen saralla työväenkirjallisuus kiinnostaa tällä hetkellä laaja-alaisesti (ks. Marzec, Nilsson & Sanders 2025; Clarke 2025; Clark & Hubble 2018; Lennon & Nilsson 2020; Lennon & Nilsson 2017; Lahtinen 2025).[6]
Samalla on mielenkiintoista nähdä, mitä Italian festivaalille tapahtuu, jos GKN:n työntekijöiden aktiivinen työtaistelu joskus loppuu. Onko mahdollista houkutella laajaa ja sosioekonomisesti heterogeenistä massaa paikalle, jos tapahtumapaikkana ei ole kiehtova ”vallattu tehdas”? Myös Alberto Prunetti on pohtinut tätä asiaa. Tapahtuman vuosittain vaihtuvat teemat ovat olleet tähän mennessä: genealogiat (menneisyys), maantieteet (nykyisyys), mahdollisuudet (tulevaisuus) sekä siirtymä. Prunetti toivoo viidennen tapahtuman olevan teemaltaan ”voitto”, mutta pelkää että siitä saattaa tulla myös ”tappio”, jonka jälkeen luonnollinen jatkuma olisi ”ylösnousemus” tai ”jälleenrakennus”. Vain aika näyttää mihin suuntaan tapahtuma tai sen synnyttämä 2020-luvun työväenkulttuuri tulevaisuudessa menee.
Jussi Lahtinen on vuonna 2025 historian alalta väitellyt filosofian tohtori. Tällä hetkellä Lahtinen työskentelee Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa postdoc-projektissa ”Työläiskirjallisuus luokkakokemusten kuvaajana, rakentajana ja välittäjänä 1952–2025”
Raportti perustuu seuraaviin lähteisiin
Clarke, Ben (toim.) 2025. The Routledge Companion to Working-Class Literature. Routledge, London & New York.
Clark, Ben & Hubble, Nick 2018. Working-Class Writing. Theory and Practice. Palgrave Macmillan, Cham.
Faber, Daniel 2024. ”Trump’s Election Victory, the Climate Crisis, and the Working Class. What Does this Mean for the Future?” Capitalism Nature Socialism 35 (4), 1–18.
Hochschild, Arlie Russell 2016. Strangers in their Own Land. Anger and Mourning on the American Right. The New Press, New York & London.
Jacobin 4.4.2023. Italy’s Longest-Ever Factory Occupation Shows How Workers Can Transform Production, verkkoartikkeli (viitattu 20.5.2026).
Jacobin 8.10.2022. How Striking Auto Workers Showed Italy the Way Out of Decline, verkkoartikkeli (viitattu 20.5.2026).
JCU News 4.4.2025. Ex-GKN Workers’ Struggle in Italy: A Fight Beyond the Factory Walls, verkkoartikkeli (viitattu 20.5.2026).
Kantola, Anu 2022. ”Epävakauden aika.” Teoksessa Anu Kantola & työryhmä (toim.), Kahdeksan kuplan Suomi. Yhteiskunnan muutosten syvät tarinat. Gaudeamus, Helsinki, 13–28.
Lahtinen, Jussi 2025. Kerrottu luokka. Pitkän 1970-luvun työläiskirjallisuus yhteiskunnallisten valta- ja vastakertomusten kentillä. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, Helsinki.
Landström, Rasmus 2020. Arbetarlitteraturens återkomst. Verbal förlag, Stockholm.
LayOut Magazine 16.5.2023. Breaking the Siege: When Class Struggle Meets Literature, verkkoartikkeli (viitattu 20.5.2026).
Lennon, John & Nilsson, Magnus (toim.) 2017. Working-Class Literature(s). Historical and International Perspectives. Stockholm University Press, Stockholm.
Lennon, John & Nilsson, Magnus (toim.) 2020. Working-Class Literature(s). Historical and International Perspectives, vol II. Stockholm University Press, Stockholm.
Marzec, Wiktor; Nilsson, Magnus & Sanders, Mike (toim.) 2025. Transnational Working-Class Literatures. Canons and Connections in the Nineteenth and Twentieth Centuries. Palgrave Macmillan, Cham.
Mini, Alberto 2025. Le Edizioni Alegre e l’editoria dei “vinti”. La collana e il Festival di letteratura working class. Pro gradu -tutkielma. Università degli Studi di Firenze, Firenze.
Minor literature[s] 24.10.2019. Alberto Prunetti: “I have a degree, but I still have to earn a living in a working class job. That’s why I am proudly writing working class novels”, verkkoartikkeli (viitattu 20.5.2026).
Piketty, Thomas 2020/2019. Capital and Ideology [Capital et idéologie]. Käännös Arthur Goldhammer. The Belknap Press of Harvard University Press, Cambridge.
Rosa-Luxemburg-Stiftung 24.4.2025. Seven Records Set by the Festival di Letteratura Working Class, verkkoartikkeli (viitattu 20.5.2026).
SCOT.E3 18.9.2024. GKN Florence: The Most Important Struggle in Europe, verkkoartikkeli (viitattu 20.5.2026).
TUC. GKN Workers in Florence Fight to Take over Ownership of their Factory and Win a Worker-led Transition, verkkoartikkeli (viitattu 20.5.2026).
Palmgren, Raoul 1965. Työläiskirjallisuus (Proletaarikirjallisuus). Kirjallisuus- ja aatehistoriallinen käsiteselvittely. WSOY, Helsinki.
Roggero, Gigi 2023/2019. Italian Operaismo. Genealogy, History, Method [L´operaismo politico italiano. Genealogia, storia, metodo]. Käännös Clara Pope. The Mit Press, London.
Working Class History 19.2.2025. Florence Working-Class Literature Festival (WCL10-11), podcast (viitattu 20.5.2026).
Alaviitteet
[1] Erityisesti keskustelut kirjailijoiden Alberto Prunetti ja Henrik Johansson kanssa festivaalialueella lauantaina 11.4.2026.
[2] Käännetty englanninkielisestä litteraatista (kääntänyt JL). https://workingclasshistory.com/podcast/wcl10-11-florence-working-class-literature-festival/ (viitattu 6.5.2026).
[3] Vuonna 2025 Prunetti oli historiallisella romaanillaan Troncamacchioni (2024) finalistina ehdolla Campiello-palkinnon (”Italian Finlandia”) saajaksi. https://www.newitalianbooks.it/focus/campiello-prize-2025-the-five-finalists-books/ (viitattu 6.5.2025).
[4] Vuonna 2024 festivaali joutui konkreettisen sabotaasin kohteeksi, kun tehtaan sähkölaitteistoa vaurioitettiin juuri ennen Festival di Letteratura Working Class -tapahtuman alkua. Tilanne ratkaistiin siirtämällä tapahtuma tehtaan ulkopuolelle ja turvaamalla sähkönsaanti vapaaehtoisvoimin hankitulla aggregaatilla. Ks. esim. Rosa-Luxemburg-Stiftung 24.4.2025.
[5] Romaani pohjautuu Johanssonin omakohtaisiin kokemuksiin radikaalista leipomoyhteisöstä, jonka 2000-luvun alun toimintaa on kuvattu myös Kämpä Tillsammans! -verkkosivuston suomentamassa tekstissä. Tekstiin pääsee tutustumaan täältä: https://kampatillsammans.wordpress.com/2008/01/06/kasvotonta-vastarintaa/#more-5 (viitattu 20.5.2026).
[6] Huomautettakoon, että Festival di Letteratura Working Class -tapahtumasta ja Alegre-kustantamon ”Working class” -kirjasarjasta on tehty yksi pro gradu -tutkielma, ks. Mini 2025.
