Kysyimme tätä juttua varten parilta Helsingin Walkersin nuorisokahvilassa viihtyvältä nuorelta, mitä he ajattelevat aikuisten taidoista ja keinoista kohdata nykynuoria. Nuoret toivat esiin lukuisia tilanteita, joissa kohtaaminen on lähtenyt väärille raiteille siinä kohtaa, kun hyvää tarkoittava aikuinen on vähätellyt, mitätöinyt tai arvostellut.
Tässä kirjoituksessa avaamme Tampereen yliopistossa kehitettyä myönteisesti tunnistavan nuorisotyön otetta, joka on osoittautunut hedelmälliseksi esimerkiksi tällaisten tahattomasti pieleen menevien kohtaamisten välttämisessä. Tutkijoiden ja eri alojen ammattilaisten kanssa yhdessä kehitetyn työotteen tavoitteena on edistää hyvinvointia ja ehkäistä syrjäytymistä jokapäiväisen vuorovaikutuksen kautta. Työote keskittyy voimavaroihin ja mahdollisuuksiin ongelmia sivuuttamatta.
Myönteisen tunnistamisen avulla tuetaan nuorten elämää sen pohjalta, mikä on tärkeää heille itselleen juuri nyt. Työote perustuu tutustumiselle ja nuorten kokemuksellisessa elämänpiirissä ilmenevien ”tärkeyksien” arvostamiselle eli tunnustamiselle. Tämä tarkoittaa hieman perinteisestä poikkeavaa roolia tukea tarjoavalle aikuiselle. Sen sijaan, että aikuinen asettuisi välittömästi pohtimaan, miten nuorta voi auttaa, on tavoitteena ymmärtää nuoren kokemusmaailmaa. Empaattisen ymmärryksen pohjalta voi tarjota tukea, jota nuori kaipaa ja pystyy juuri nyt vastaanottamaan. Työote on nuorisotyön perusperiaatteen mukainen: lähtökohtana on vapaaehtoisuus puolin ja toisin.
Sen sijaan, että aikuinen asettuisi välittömästi pohtimaan, miten nuorta voi auttaa, on tavoitteena ymmärtää nuoren kokemusmaailmaa. Empaattisen ymmärryksen pohjalta voi tarjota tukea, jota nuori kaipaa ja pystyy juuri nyt vastaanottamaan. Työote on nuorisotyön perusperiaatteen mukainen: lähtökohtana on vapaaehtoisuus puolin ja toisin.
Walkers-toiminta on Aseman Lapset ry:ssä vuonna 1994 kehitetty nuorisotyön muoto, jota toteutetaan yli 20 paikkakunnalla Suomessa. Sen ytimessä on lisätä turvallisten aikuisten kiireetöntä läsnäoloa nuorten arjessa ja vapaa-ajalla. Nuoria ovat kohtaamassa sekä nuorisoalan ammattilaiset että aikuiset vapaaehtoiset. Walkersissa toimitaan matalan kynnyksen periaatteella, mikä sisältää nuorille mahdollisuuden anonyymiin osallistumiseen. Toiminnassa pyritään tietoisesti vahvistamaan nuorten osallisuuden kokemuksia ja yhteisöllistä kuulumista – kokemuksia kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta.
Walkers on jo kymmenen vuoden ajan hyödyntänyt tutkimusperustaista myönteisen tunnistamisen työotetta, jossa korostuu pyrkimys nuorten kohtaamiseen heidän kokemusmaailmoistaan käsin. Nuorille suunnatuista asiakaskyselyistä ja -haastatteluista olemme vuosien varrella oppineet, että toiminnan vaikutukset ulottuvat niin itsearvostuksen kuin tulevaisuususkon vahvistumiseen. Yhteistyö Tampereen yliopiston ja Walkersin välillä jatkuu. Tässä kirjoituksessa Ada Kotilainen ja Kirsi Pauliina Kallio pohtivat aikuisten ”sisäisen hämmennyksen” käsittelemistä myönteisesti tunnistavassa nuorisotyötä. Ada on työskennellyt Helsingin Walkersissa myönteisesti tunnistavan nuorisotyön parissa vuosina 2024–2025 ja Kirsi Pauliina vastaa Tampereen yliopistossa myönteisen tunnistamisen tutkimuksesta.
Nuorten tulkintoja myönteisestä tunnistamisesta
Ada työskenteli Walkersissa erityisesti sen parissa, kuinka myönteisesti tunnistavan nuorisotyön otetta voidaan edelleen kehittää ja hyödyntää osana työntekijöiden ja vapaaehtoisten kohtaamisia nuorten kanssa. Pohdiskeltuamme kehitystyön hedelmiä Kirsi Pauliinan ajankohtaisen tutkimuksen äärellä päätimme jututtaa muutamia Helsingin nuorisokahvilassa säännöllisesti käyviä nuoria. Adan kanssa juttusille ryhtyi kaksi 17- ja 18-vuotiasta nuorta. Alla olevat sitaatit ovat tästä keskustelusta, jossa kutsumme heitä Walkers-nuoriksi. He kertovat nuorten näkökulmasta, mitä myönteinen tunnistaminen voi käytännössä olla.
Yksi asia kävi heti selväksi: nuoret kaipaavat aikuisilta suoraa ja rohkeaa kiinnostusta. Walkers-nuorten arvion mukaan useimmiten nuoret toivovat, että heidän heittoihinsa tartutaan. “Olisihan se vähän outoa, jos nuori menisi sanomaan jotakin ääneen muuten vaan, ilman että edes vähän toivoisi asian tulevan huomatuksi. Todennäköisesti se on vihje siitä, että nuori haluaa jutella asiasta.” Samalla he toteavat, ettei ole niin vaarallista, jos aikuinen tuleekin torjutuksi. Tärkeintä on, että aikuinen osoittaa kiinnostusta ja välittämistä. Torjutuksi tulemisen kokemus voi kuitenkin synnyttää aikuisessa ”sisäistä hämmennystä” ja edellyttää omien tunteiden, arvojen ja ehkäpä myös loukkaantumisen käsittelemistä. Tämä on teema, jota myönteisen tunnistamisen osalta parhaillaan kehitämme (ks. seuraavat alaluvut).
Walkers-nuoret lisäävät, että jos aikuisella on tunne, että jokin kysymys tuntuu liian tungettelevalta, voi nuorelta kysyä lupaa utelulleen. Esimerkiksi päihteiden käytön osalta he kokevat, että sille on aina jokin syy, jos nuori käyttää päihteitä.
Kun aikuinen hahmottaa, että jollakin tapaa haastavassa tai ”pieleen menneessä” kohtaamisessa on kysymys enemmänkin tutustumisen puutteesta kuin ylitsepääsemättömästä erilaisuudesta, voi pyrkiä lähestymään nuorta uudelleen tutustumisen hengessä. Walkers-nuoret lisäävät, että jos aikuisella on tunne, että jokin kysymys tuntuu liian tungettelevalta, voi nuorelta kysyä lupaa utelulleen. Esimerkiksi päihteiden käytön osalta he kokevat, että sille on aina jokin syy, jos nuori käyttää päihteitä. “Pitää olla rohkeutta kysyä.” Samalla he toteavat: “Jos aikuinen kertoo ‘miten asiat ovat’, oman tulkinnan tilanteestaan, se voi tuntua vähättelyltä tai tungettelevalta, jos nuori ei ole edes kysynyt aikuisen mielipidettä tai arviota tilanteesta.” Proaktiivinen kysyminen ei siis tarkoita vahvan kannanoton esittämistä saman tien.
Millainen lähestyminen saa nuorilta täystyrmäyksen? Arvostelu, kauhistelu, vähättely, sivuuttaminen, “tietäminen paremmin” – erityisesti yhdistettynä siihen, että kiinnostunutta jatkokysymystä ei esitetä lainkaan.
Saarnaava aikuinen asettaa itsensä nuoren yläpuolelle, viisaamman ja järkevämmän asemaan, eikä tuo kohtaamiseen itseään ”entisenä nuorena”. Välittyy siis tekopyhyys.
Walkers-nuorten naamat vääntyvät, kun he kertovat kokemuksistaan saarnaavista aikuisista. Kontekstina keskustelussa on päihteiden käyttö; aihe, johon tarttumista Walkers-nuoret sinänsä toivovat. Lähestymistavalla on kuitenkin paljon merkitystä. Toinen nuorista kertoo, että hänessä herää helposti vastareaktio: “Mitä sitten että poltan – itsekin käytit saletisti päihteitä nuorena ihan yhtä lailla!” Hän kertoo kokevansa, että saarnaava aikuinen asettaa itsensä nuoren yläpuolelle, viisaamman ja järkevämmän asemaan, eikä tuo kohtaamiseen itseään ”entisenä nuorena”. Välittyy siis tekopyhyys. Tarkoitus on varmasti hyvä, mutta saarnaava aikuinen voi saada aikaan jopa pahemman olon ja heikentää yhteyttä tukea kaipaavaan nuoreen, kuten seuraava haastatteluote ilmaisee:
“Vanhemmat sukupolvet saattaa ajatella, että päihteitä käyttävät nuoret on jotain pahiksia, tai turmion polulla. Tai että ne vaan ‘egottaa’ ja nostaa itseään. Aikuisen tarina on tyypillisesti sellainen, että minäkin poltin nuorena (eli olin nuori ja tyhmä), mutta sitten minä aikuistuin, sain lapsia ja lopetin. Nuoren mielessä herää tästä: OK? En mä kyllä oikeastaan kysynyt sinulta aikuinen yhtään mitään, ei minua kiinnosta miten sinun päihdetarina on kulkenut. Tässä on kyse minusta!”
Aikuiselta vaaditaan siis hienovaraista tilannetajua: milloin on oikea aika nostaa keskusteluun oma tarina, milloin taas keskittyä tähän hetkeen ja nuoreen.
Luottamuksen rakentumisen kannalta avoimuus nuoren elämänpiiriä kohtaan on erityisen tärkeää, mitä kommentoi myös Walkers-nuori: “En varmaan kertoisi aikuiselle uudelleen, jos hän olisi kerran reagoinut kauhistellen. Riippuu, mutta en ainakaan heti menisi puhumaan uudelleen.” Tämäkin huomio jättää mahdollisuuden uudelle tutustumisyritykselle auki: tilanteen mentyä ohi voi yrittää lähestyä nuorta toisella tavalla. Toimivammaksi lähestymistavaksi Walkers-nuoret nostavat avoimet kysymykset, jotka valottavat juuri tämän nuoren tilannetta ja esimerkiksi hänen syitään päihteiden käytölle. “Ihan perusjutut toimii nuorille.” Sama taitaa päteä myös toisin päin: Jos aikuinen tekee nuorelle tilaa lähestyä asioita avoimesti, voi päästä yllättymään uusien mahdollisuuksien avartumisesta. Kaikki ei ollutkaan ihan sellaista kuin ensihetkessä näytti.
Myönteisesti tunnistavan nuorisotyön haastavuus
Nuorisotyössä myönteisesti tunnistava kohtaaminen tapahtuu helpoimmin, kun nuori tarjoilee olemuksellaan ja puheillaan asioita, joihin aikuisen on helppo tarttua kompaten ja tsempaten. On mukavaa tukea nuoria elämän tiellä eteenpäin, kun on samaa mieltä heitä askarruttavista asioista, jakaa samansuuntaisen arvomaailman, tai kun näkee nuoressa arvostamiaan ominaisuuksia. Myönteisesti tunnistava nuorisotyö tarkoittaa kuitenkin usein kaikkea muuta kuin hymyssä suin samaa mieltä olemista.
Myönteisen tunnistamisen taitoja punnitaan erityisesti tilanteissa, joissa aikuisen hymy hyytyy. Tilanteissa, joissa nuori sanoo jotakin häiritsevää, hämmentävää, pöyristyttävää tai suututtavaa. Esimerkiksi: heittää rasistisen kommentin, perustelee kertakäyttömuotia jokaisen oikeudella valita itse elämäntapansa tai kertoo pitävänsä sodankäyntiä oikeutettuna vallan tavoittelun keinona. Tai kun nuori kaipaa tukea päätökselleen lopettaa koulunkäynti, harmittelee vanhempien kontrollointia painonhallintansa osalta tai haaveilee rikollisuuteen kytkeytyvästä tulevaisuudesta. Näissä hetkissä pitkä hengenveto on kultaa, sillä aikuisen ensireaktio nuoren sanomisiin voi olla keskeinen sen kannalta, alkaako luottamussuhde muodostua.
Pitkä hengenveto on kultaa, sillä aikuisen ensireaktio nuoren sanomisiin voi olla keskeinen sen kannalta, alkaako luottamussuhde muodostua.
Ilman luottamusta ei synny turvallista tilaa jakaa omia asioita, mikä puolestaan on edellytys nuoren tukemiselle haastavassa elämäntilanteessa. Koska Walkers-toiminta pyrkii tavoittamaan erityisesti heitä, jotka ovat jääneet tai jättäytyneet muiden nuorille suunnattujen palveluiden ja harrastusten ulkopuolelle, tapahtuu luottamuksen rakentaminen tyypillisesti haastavassa elämäntilanteessa. Taustalla on usein kasautuneita huonoja kokemuksia aikuisista – oli kyse sitten viranomaisista, muista yhteiskunnallisista palveluista tai kodin aikuisista. Jotta näitä nuoria voidaan vaikuttavasti tukea, on luottamuksen rakentumiselle annettava aikaa.
Mitä vuorovaikutuksessa sitten tapahtuu sellaisissa haastavissa hetkissä, joissa myönteisesti tunnistavan nuorisotyön otetta hyödynnetään? Kun aikuinen ei asetukaan reaktiivisesti nuoren sanomista vastaan, vaan yrittää empaattisesti ymmärtää mistä siinä on kysymys, voi hän päätyä sisäisen hämmennyksen tilaan. Kansainvälisessä tutkimuksessa tästä tilasta käytetään termiä “state of unsettlement” (Kallio ym. 2025).
Kun nuoren toiminnan tai näkemyksen yhdistäminen omaan ajatusmaailmaan ei ole mahdollista, täytyy lähestymistapaa avartaa, jotta empaattisen yhteyden muodostaminen onnistuu. Tämä puolestaan edellyttää sen tunnustamista, että nuoren kokemusmaailma on näiltä osin itselle tuntematon – ei väärä. Arvon antaminen nuoren asialle ei tarkoita sanotun tai tehdyn hyväksymistä eikä siis tuen tarjoamista esitetylle näkemykselle. Juuri haastavissa tilanteissa myönteisen tunnistamisen eri ulottuvuudet – tunnustaminen ja tukeminen – onkin tärkeä pitää toisistaan erillisinä.
Hyvän esimerkin tunnustamisen ja tuen tarjoamisen suhteesta esittää Anne Kohvakka (2015) artikkelissaan En aio luovuttaa! Hän kuvaa, miten etsivän nuorisotyön asiakas väisteli yhteydenpitoa toistuvasti, koska luottamus ammattilaisapuun oli murentunut vuosien mittaan. Kuultuaan ”nousuhumalaisen uhmakkaan äänen” vihdoin vastaavan yhteen puheluistaan, Kohvakka kohtasi nuoren tämän odotusten vastaisesti: ”Muistan oman riemuni kertoessani nuorelle, kuinka onnellinen olin siitä, että hän tällä kertaa vastasi. Kerroin, että olen ylpeä hänen rohkeudestaan ja siitä, että hän viimein otti käsiinsä oman elämänsä ohjat väistelyn tai pakenemisen sijaan.” (Kohvakka 2015, s.77).
Arvon antaminen eli tunnustaminen kohdistuu tässä nuoreen ihmisenä, jonka elämää aikuinen haluaa olla tukemassa – päihteiden käyttöä itsessään tukematta. Puhelu päättyi nuoren nauruun ja lupaukseen tavata nuorisotyöntekijä heti seuraavana aamuna selvittyään. ”Ja se lupaus piti.”, Kohvakan toteaa ylpeyttä äänessään. Pitkäaikaisena etsivän nuorisotyön tekijänä hän tiesi, että tämä ensimmäisen luottamuksen rihma on koko tukiprosessin ytimessä.
Kohvakan ja muiden nuorisotyön ammattilaisten kanssa työskennellessämme olemme oppineet, että tällaisiin ammatillisiin onnistumisiin sisältyy lähes poikkeuksetta sisäisen hämmennyksen kokemus. Se voi olla ohikiitävä tai pidempiaikainen, mutta nuorisotyötä tekevä aikuinen – niin ammattilainen kuin vapaaehtoinen – tarvitsee välineitä omien kokemustensa äärellä olemiseen. Näin voi välttää tekstimme alussa kuvattua tarkoittamatonta pieleen menevää kohtaamista.
Sisäinen hämmennys on nuorisotyön mahdollisuus
Sisäiseen hämmennykseen liittyvien ristiriitojen käsitteleminen voi tapahtua huumorin ja kehumisen keinoin, kuten Kohvakan esimerkissä – tai kysymyksen muodossa, kuten haastattelemamme nuoret ehdottivat.
Kun nuori kertoo jatkuvista koulupoissaoloista voi todeta: “Kukapa ei olisi joskus koulunkäyntiin tympääntynyt, itsekin pinnasin toisinaan matikan tunnit!” Tämän jälkeen voi olla helpompaa päästä pinnaamisen juurisyiden äärelle. Tai kun nuoren varaukseton suhde pikamuotiin tuntuu itselle haasteelliselta, voi kysyä: “Millainen muoti sinua erityisesti kiinnostaa?” Sotamyönteiseltä vaikuttavaan kommentointiinkin voi tarttua uteliaasti: “Mistä Ukrainassa käytävässä sodassa on sinun nähdäksesi kysymys?”
Pienestäkin moralisoinnin välttävästä avauksesta voi syntyä hyvä keskustelu, jossa nuori pääsee avaamaan ajatuksiaan sekä sanomisensa tai tekemisensä kontekstia. Aikuinen puolestaan pääsee tuomaan omia näkemyksiään ja kokemuksiaan esiin harkiten suhteessa nuoren elämismaailmaan. Näin ristiriitaa kokemusmaailmojen välillä voidaan purkaa vuorovaikutuksessa, ja ymmärrys puolin ja toisin voi syventyä askeleen verran. Empaattinen ymmärtäminen ei siis tarkoita konsensukseen päätymistä, vaan pyrkimystä toisen ihmisen ymmärtämiseen oman kokemusmaailman läpi, vailla vaatimusta samanmielisyydestä.
Empaattinen ymmärtäminen ei siis tarkoita konsensukseen päätymistä, vaan pyrkimystä toisen ihmisen ymmärtämiseen oman kokemusmaailman läpi, vailla vaatimusta samanmielisyydestä.
Hämmennys voi kuitenkin olla myös pidempikestoista ja tuntua kaoottiselta; esimerkiksi silloin, kun nuoren ilmaisu on suorassa ristiriidassa aikuisen oman arvomaailman tai maailmankäsityksen kanssa, tai jos se tuntuu henkilökohtaiselta hyökkäykseltä. Seurauksena voi olla riidanhaluinen olo, johon sisältyy epäuskoa, suuttumusta, ärtymystä tai turhautumista. Voi myös herätä voimakas halu korjata nuoren esittämä näkemys oikeaksi oman tulkinnan mukaisesti. Rasistista kieltä käyttävälle nuorelle tekee ehkä mieli toistuvasti muistuttaa: “Kukaan ei ole toista huonompi ihonvärinsä vuoksi”. Yli- tai alipainoiselle nuorelle, joka tuo esiin ärsyyntymistään aikuisten syömisiin liittyvistä kommenteista, voi tehdä mieli todeta: “Vanhemmalla on velvollisuus puuttua lapsensa sairaalloiseen laihuuteen ja lihavuuteen”. Rikoksia tekevissä porukoissa liikkuvalle nuorelle voi puolestaan tulla mieleen ilmaista huolestuneena: “Löydät itsesi vankilasta tai katuojasta, jos lähdet tavoittelemaan menestystä yhdessä noiden tyyppien kanssa.” Nämä reaktiot ovat täysin ymmärrettäviä.
Myönteistä tunnistamista taitavasti harjoittava aikuinen pyrkii kuitenkin käsittelemään tämän tyyppisiä ristiriitoja siten, että ne eivät pääse määrittämään kohtaamista nuoren kanssa, koska sellainen voisi tyrkätä luottamukseen perustuvan suhteen väärille raiteille. Tämä on haastavaa, koska se edellyttää hyppyä epävarmuuteen. Edellisiin teemoihin liittyen aikuinen voi päätyä huolestuneena pohtimaan esimerkiksi: Mitä jos muutun itsekin asenteiltani rasistisemmaksi, jos pyrin ymmärtämään hänen huuteluaan? Joudunko huomaamaan omien elämäntapojeni olevan itsekeskeisiä, mikäli otan vakavasti nuoren argumentin oikeudesta pikamuotiin? Avautuuko vahvemman oikeudella sotimisen mieli minulle arvojeni vastaisesti, jos lähden sellaista näkökulmaa pohtimaan?
Sisäisen hämmennyksen äärelle jäämiseen sisältyy siis riskin tuntua. Tämä kuuluu asiaan, sillä kyseessä on transformatiivisen oppimisen prosessin kriittinen piste. Muutos itselle erityisen merkityksellisissä, pitkälti luonnollistuneissa asenteissa ja ajattelemisen tavoissa on aina vähintäänkin epämukavaa. Näitä sisäisen hämmennyksen kokemuksia on siksi välttämätöntä pystyä käsittelemään ammatillisesti, mikäli haluaa tukea haastavassa elämäntilanteessa olevia nuoria heidän elämänpiirissään.
Myönteisen tunnistamisen työotteessa onkin oleellista, että kitkaa aiheuttavat ajatukset ja tunteet saavat olla läsnä. On luotettava vuorovaikutukseen, jossa kahden kokemusmaailman väliset kohtaamiset edistävät vähitellen empaattista ymmärtämistä syvällisellä tasolla. Tämä muuttaa kumpaakin ihmistä, mikä kuuluu vastavuoroisten ihmissuhteiden luonteeseen. Pedagogisena ohjenuorana voi pitää ajatusta, että nuoren mahdollisuus vastaanottaa tukea aikuiselta kasvaa sitä mukaa, kun aikuisen ymmärrys hänen maailmaansa kohtaan syvenee. Samalla nuori tutustuu juuri tähän aikuiseen.
Nuoren mahdollisuus vastaanottaa tukea aikuiselta kasvaa sitä mukaa, kun aikuisen ymmärrys hänen maailmaansa kohtaan syvenee. Samalla nuori tutustuu juuri tähän aikuiseen.
Suurinta joustavuutta on valmius antaa oman maailmanjärjestyksen tulla haastetuksi, tai jopa järkkyneeksi. Ja kuten me nuorisotyön kentällä tiedämme: haastamisen taiteenlajissa kukaan ei ole nuoria taitavampi.
Tutkimuksessa käytetään tästä transformatiivisesta prosessista myös poisoppimisen termiä: aktiivisesta vanhojen ajatus- ja toimintamallien purkamisesta syntyy mahdollisuuksia nähdä maailmaa uudella tavalla. Tämä ei tarkoita omista arvoista tai periaatteista luopumista, vaan niiden suhteellistamista. Näissä hetkissä on luonnollista tuntea epämiellyttävyyttä tai jopa kipua ja ahdistusta – mutta myös uteliaisuutta ja jännitystä, kuten missä tahansa uhkarohkeassa tilanteessa. Juuri tämä epämukavuuden sietäminen ja sen läpi työskentely on avain myönteiselle tunnistamiselle välttämättömälle empaattiselle ymmärtämiselle, koskien sekä toisia ihmisiä että heidän elämänpiirejään kaikessa laajuudessaan. Ristiriitaisen aiheen äärellä empaattinen kohtaaminen voi olla myös kunnioittavaa etäisyyden pitämistä ja pyrkimystä ymmärtää toisen kokemusta ja sen juuria ilman, että samaistuu toisen kokemusmaailmaan. Pelkkä uskallus jäädä vapaaehtoisesti hämmennyksen tilaan voi siis tarjota välineitä haastavaan vuorovaikutukseen.
Poisoppimisen kautta mahdollistuva empaattinen ymmärtäminen voi johtaa luottamusta rakentaviin tuntemuksiin: kun ymmärrän asioita edes hieman paremmin nuoren näkökulmasta, voin tarjota omasta arvomaailmastani ja elämänkokemuksestani käsin sellaista tukea, joka näyttäytyy hänelle mielekkäänä. Tällaista tilannetta sanoittaa mainiosti tutkimukseemme osallistunut nuorisotoimen asiantuntija, jonka tehtävänä oli auttaa nuorta yhteisvalintaan osallistumisessa – tilanteessa, jossa mikään ei kiinnosta: ”Se hämmennys tuli siinä ku mä sanoin et ihan loistavaa, tää on mahtava tilanne, sä tiedät nyt kaikki mitä sä et halua, et meil on niin hyvä tilanne lähtee täst eteenpäin. Ja se oli mieletön se muutos ihan siinä fyysisessä ryhdin otossa sille, se kohtaaminen et se onkin jotenki positiivista, lähetään siitä et nyt meillä on jotain jota rakentaa eteenpäin.” (Häkli ym. 2015, s. 39). Näköalattomuuden ottaminen vakavasti auttoi tässä tilanteessa tukemaan nuorta juuri siinä asiassa, johon apua tarvittiin, eli yhteishaun hakemuksen laatimisessa; vailla vaatimusta siitä, että 15-vuotiaan pitäisi tietää, miksi haluaa tulla isona ja kantaa vastuuta tekemästään valinnasta.
Mutta miten empaattinen ymmärrys sitten syntyy? Myönteiseen tunnistamiseen pyrkivä aikuinen ei hyppää johtopäätöksiin ja tuen tarjoamiseen nopeasti, vaan malttaa pysähtyä. Kun aikuinen uskaltaa kohdata sisäisen hämmennyksensä ja ”hengitellä” sen lävitse – lyhyemmän tai pidemmän kaavan mukaan – avautuu väylä ymmärtää tämän nuoren kokemusmaailmaa vähän enemmän. Kyseessä on valinta: Haluanko tajuta, mistä asiassa tai tilanteessa on nuorelle kysymys, vai luotanko olemassa olevaan käsitykseeni? Olenko valmis tekemään töitä ymmärtääkseni nuoren tulokulmaa, vaikka se ravistelisi minua epämukavalla tavalla? Kun sanoo maltillisella suhtautumisella kyllä, se viestii nuorelle, että aikuinen on aidosti kiinnostunut ymmärtämään ja kunnioittamaan myös hänelle vieraita mielipiteitä ja arvomaailmoja – mikä voi tapahtua myös vastavuoroisesti.
Ratkaisevaa on, ettei tarkoitus ole “korjata” tai “oikaista” toista. Vain siten nuori kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi oman todellisuutensa kanssa.
Ada Kotilainen työskenteli kehittäjänä Aseman Lasten Walkers Helsinki -tiimissä vuosina 2024–2025. Osana työtään Ada syventyi myönteisen tunnistamisen työotteeseen, ja tutki myönteisen tunnistamisen soveltamista nuorisotyön kentällä Walkers-toiminnan parissa. Ada jalkautti myönteisen tunnistamisen työotetta yhä vahvemmin osaksi valtakunnallisen Walkers-toiminnan arkea kouluttamalla niin vapaaehtoisia kuin toimintavastaavia.
Kirsi Pauliina Kallio työskentelee Tampereen yliopistossa ympäristökasvatuksen professorina. Hänen pitkäaikainen tutkimuskiinnostuksensa on kohdistunut poliittiseen toimijuuteen ja erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kokemukselliseen arkipolitiikkaan, mihin myönteisen tunnistamisen tutkimuskin kiinnittyy. Kallion ja Walkersin yhteistyö on kestänyt jo kymmenen vuotta, vieden eteenpäin sekä myönteisesti tunnistavaa nuorisotyötä että ajankohtaisen nuorisotyön haasteista ja toimintatavoista inspiroitunutta myönteisen tunnistamisen tutkimusta.
Lähteet:
Häkli, J., Kallio, K.P. & Korkiamäki, R. (toim.) Myönteinen tunnistaminen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 171.
Kallio, K.P., Häkli, J. & Vainikka, V. (2025) Unlearning through art: developing decolonising and empathic pedagogies in climate mobilities education. Childhood. OnlineFirst. DOI: 10.1177/09075682251392497
Kohvakka, A. (2015). En aio luovuttaa! Teoksessa Häkli, J., Kallio, K.P. & Korkiamäki, R. (toim.) Myönteinen tunnistaminen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseuran julkaisuja, 171, 77–83.
** Aseman Lapset ry:n Walkers-toiminta ja Tampereen yliopisto ovat kehittäneet myönteisesti tunnistavaa nuorisotyötä jo 10 vuoden ajan. Tämä juhlajulkaisu toimii samalla yhteistyön uusimpana muotona. Lisätietoja www.asemanlapset.fi., https://research.tuni.fi/mytu/
