Palvelutyön hintakilpailutus heikentää työntekijöiden työn laatua. Palkkakehitys heikkenee, työttömyysturvan tarve kasvaa, työn epävarmuus, intensiteetti, kuormitus ja koettu tapaturmavaara lisääntyvät. Näin havaitsimme Työsuojelurahaston rahoittamassa Kilpailutetut palvelut ja työn laatu -tutkimushankkeessa.
Työn laatu tarkoittaa oikeudenmukaista palkkaa, turvallisia työoloja, inhimillisiä työn ehtoja sekä työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä, hyödyntää osaamistaan ja kuulua sosiaalisesti kannattelevaan työyhteisöön (Muñoz de Bustillo ym. 2022). Vaikka työn laatu ei heikentynyt aivan kaikilla näillä osa-alueilla, Tilastokeskuksen työolotutkimuksiin (2018 ja 2023) perustuvassa analyysissamme kaikki havaitut erot palkansaajiin, joiden työ ei ollut kilpailutuksen kohteena, olivat kielteisiä.
Palkkakehitys heikkenee, työttömyysturvan tarve kasvaa, työn epävarmuus, intensiteetti, kuormitus ja koettu tapaturmavaara lisääntyvät. Näin havaitsimme Työsuojelurahaston rahoittamassa Kilpailutetut palvelut ja työn laatu -tutkimushankkeessa.
Laadullisissa haastatteluissa tunnistimme lisäksi työn alimitoittamista koskevia ongelmia niin siivoustyössä kuin taloushallinnossakin. Siivoustyössä työkohteista oli suoriuduttava entistä vähemmällä työajalla, ja tuottajien kerrottiin käyvän rutiininomaisesti muutosneuvotteluita työkohteita koskevien sopimusten päättyessä. Koko toimialan työn markkinahinta on lisäksi painunut niin alhaiseksi, että reiluja työehtoja tarjoavien tuottajien ei ole enää aina mahdollista pärjätä tarjouskilpailuissa (ks. Kilpailutetut palvelut ja työn laatu –hankkeen raportti ja Policy brief).
Taloushallintoalalla puolestaan asiantuntijoiden työn vaativuus kasvaa: asiakasorganisaatioiden palvelu muuttuu, kun työn digitalisoitumisen myötä rutiininomaiset työtehtävät vähenevät ja työntekijöistä tulee yritysjohtoa konsultoivia ”sparraajia”. Vaikka erilaisia digiohjelmistoja käytetään enenevästi työn tekemiseen, asiakkaiden laskuttamiseen ja työn valvontaan, palkkojen ei koeta kehittyvän vaativuustason mukaisesti. (Emt.)
Työperäinen hyväksikäyttö on riski, kun palveluketjujen sääntely on puutteellista
Erityisenä ongelmana ovat palvelutyön alihankintaketjut, joiden pituutta ja portaita ei Suomessa rajoiteta tilaajavastuulailla. Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä (1233/2006) velvoittaa alihankkijoiden tuntemiseen ainoastaan rakennusalalla, mutta valvonnan ja heikkoehtoisen työvoiman käytön ongelmat läpäisevät eri toimialat. Siivouspalvelut ovat yksi esimerkki alasta, jolla palveluita saattavat tuottaa tuottajan alihankkijat monessa portaassa. Jokainen alihankkija ketjussa vähentää hintaa, joka työstä maksetaan sen tekijälle.
Sairauspoissaolokorvausten kiertäminen on tapa alentaa työvoimakustannuksia, mutta myös pitää työntekijät eräänlaisena joustavana reservinä, josta heitä voi kutsua töihin tarpeen mukaan ilman lupausta pysyvämmästä asemasta. Työvoiman käyttömuodot ulottuvat myös työsuhteisen työvoiman tuolle puolen, aina kevytyrittäjiin saakka.
Lisäksi tilaajavastuulaki tunnistaa vain vuokratyösuhteet, vaikka palvelutuotannossa käytetään varsin villisti erilaisia heikkoehtoisia työsuhteita aina marginaalisiin, keikkatyöluonteisiin runko-/puitesopimuksiin saakka. Esimerkiksi runkosopimuksilla työssä oleville työntekijöille ei makseta sairastumisen vuoksi peruuntuvasta työstä. Sairauspoissaolokorvausten kiertäminen on tapa alentaa työvoimakustannuksia, mutta myös pitää työntekijät eräänlaisena joustavana reservinä, josta heitä voi kutsua töihin tarpeen mukaan ilman lupausta pysyvämmästä asemasta. Työvoiman käyttömuodot ulottuvat myös työsuhteisen työvoiman tuolle puolen, aina kevytyrittäjiin saakka. Näennäisyrittäjätyövoiman käyttö palvelutyön tuottamisessa ei periaatteessa ole lainkaan sääntelyn hengen mukaista, Euroopan Unionin hankintadirektiivistä alkaen, mutta sitä ei kielletäkään. Heikkoehtoisen työvoiman käytön seurauksena kokonaisten toimialojen, kuten siivouksen, työn hinta painuu kestämättömän alhaiseksi.
Pahinta on, että rajoittamattomien alihankintojen riskit ulottuvat työperäiseen hyväksikäyttöön saakka (ks. Jokinen & Ollus 2021). Työperäisellä hyväksikäytöllä tarkoitetaan heikossa asemassa olevan työntekijän hyväksikäyttöä yrityksen taloudellisen hyödyn tavoittelemisessa. Esimerkkejä työperäisestä hyväksikäytöstä ovat liiallisen työ teettäminen tai työn teettäminen ihmisarvoa loukkaavissa olosuhteissa, liian pienen palkan maksaminen tai työntekijän uhkailu ja harhauttaminen. (Työsuojelu 2022.) Sääntelyyn liittyviä rakenteita, joilla on yhteys tällaisiin työn teettämisen olosuhteisiin Suomessa, tulisi mitä kiireimmin arvioida. Työperäisen hyväksikäytön tapaukset ovat irvokkaita korkeaa työn laatua pitkään ja ohjelmallisesti tavoitelleen Suomen kontekstissa.
Hankintailmoituksissa ja -sopimuksissa sivuutetaan työn ehdot: niin ei tulisi olla
Sääntelyongelmien ohella havaitsimme, että palvelutyön hankintaprosesseissa ei tunnisteta työn laatua kovin hyvin tai lainkaan. Vaikka Suomessa on toistaiseksi ollut korkea työehtosopimuskattavuus, se ei riitä turvaamaan ehdoiltaan säällisen työvoiman käyttöä palvelutuotannossa. Tilaajapuolella ei tulisi luottaa tai nojata uskomukseen siitä, että Suomen työehtosopimukset ja työsuojelusääntely riittäisivät turvaamaan tuottajien käyttämän työvoiman ehdot.
Taloushallintoala on esimerkki alasta, jolla työehtosopimus ei ole yleissitova. Yleissitovuus vahvistetaan Suomessa toimialoittain silloin, kun alan järjestäytyneiden työnantajien palveluksessa työskentelee vähintään puolet koko toimialan työntekijöistä. Toisin sanoen taloushallintoalalla työnantajien järjestäytymisaste on tähän liian matala. Silloin kun alalla ei noudateta yleissitovaa työehtosopimusta, järjestäytymättömät työnantajat voivat määrittää käyttämänsä työehdot tätä alhaisemmiksi, vaikka niitäkin velvoittaa työsopimuslain (55/2001) määräys maksaa työstä tavanomainen ja kohtuullinen palkka (2 luku 10 §). Järjestäytyneillä työpaikoilla taas noudatetaan alan työehtosopimusta niin sanotun normaalisitovuuden perusteella.
Kun alan palveluhankinnoissa priorisoidaan hintaa, työn ehdot ja työolot ovat koetuksella. Palveluhankinnoissa vaarana on, että järjestäytynyt tuottaja, joka on sitoutunut noudattamaan alalla yhteisesti sovittuja työehtoja, ei pärjääkään hankintakilpailuissa korkeampien työvoimakustannusten vuoksi.
Taloushallintoalan tilanne muistuttaa työehtosopimusjärjestelmän haavoittuvuudesta. Kun alan palveluhankinnoissa priorisoidaan hintaa, työn ehdot ja työolot ovat koetuksella. Palveluhankinnoissa vaarana on, että järjestäytynyt tuottaja, joka on sitoutunut noudattamaan alalla yhteisesti sovittuja työehtoja, ei pärjääkään hankintakilpailuissa korkeampien työvoimakustannusten vuoksi. Tällöin alalle muodostuu jopa kannustimia olla järjestäytymättä, mikä vuorostaan on omiaan alentamaan koko toimialan työehtosopimusten kattavuutta.
Tilaaja ei voi edellyttää palveluntuottajan järjestäytymistä työnantajajärjestöön. Tilaaja voi kuitenkin vaatia, että palveluntuottaja noudattaa vähintään työehtoja, jotka tilaaja on määritellyt. Määrittely voi perustua esimerkiksi johonkin voimassa olevaan työehtosopimukseen. Tällaisten ”työehtolausekkeiden” käyttämisestä hankintailmoituksissa ja -sopimuksissa puuttuu kuitenkin tilaajaosaamista ja selkeitä muotoiluja – esimerkiksi vastuullisia hankintoja tukeva avoin Kriteeripankki ei tällaisia kriteerejä tarjoa.
Lisäksi työtä kilpailutetaan usein henkilöstön ”ohi”: henkilöstön edustusta ei edellytetä hankinta- tai sopimuksen toimeenpanovaiheessa. Tällöin ei myöskään hyödynnetä henkilöstön asiantuntemusta työn sisällöistä ja reunaehdoista. Kun tarjousten jättämisestä ja sopimusten seurannanaikaisesta yhteydenpidosta tilaajan ja tuottajan välillä vastaavat vain myynnin erityisasiantuntijat ja esihenkilöt, ei tilaajalla ole suoraa linkkiä tuottajan henkilöstön työn arkeen.
Vanha viisaus tarjoaisi yhden ratkaisuista: “työntekijä on oman työnsä paras asiantuntija”. Tuottajilta kannattaisikin edellyttää henkilöstöyhdyshenkilön – luottamushenkilön tai henkilöstön keskuudestaan valitseman edustajan – nimeämistä markkinavuoropuhelu-, tarjouskilpailu- ja palvelusopimusvaiheissa. Tällöin tilaaja voisi kuulla suoraan tuottajan työntekijöitä, neuvotella heidän kanssaan hankintailmoituksiin ja -sopimuksiin kirjattavista työehtolausekkeista, samoin kuin paremmin valvoa ja varmistua, että käytetyt työehdot ovat säällisiä. Tarjolla on siis yksinkertaisiakin ratkaisuja, joilla tilaaja voi varmistaa, että tuottajat huolehtivat työnantajavastuistaan – naiivin uskomuksen sijaan.
Työnantajille, jotka sallivat ja tukevat työntekijöidensä yhteistoimintaa ja haluavat edistää heidän hyvinvointiaan, yhdyshenkilön nimeäminen ei oikeastaan aiheuta lisävelvoitteita. Sen sijaan vaatimus voi ehkäistä sellaisten palveluntuottajien osallistumista hankintoihin, jotka pyrkivät esimerkiksi rajoittamaan työntekijöiden kollektiivista toimintaa (ks. Bruun 2025).
Kilpailutus lisää kiirettä ja työn seurantaa, mutta vähentää työn hallintaa
Kilpailuttamisen vuoksi työn määrä ja intensiteetti palvelutyössä kasvavat. Samalla työn hallinta vaikeutuu, vaikutusmahdollisuudet omaan työhön heikkenevät ja työtä seurataan jopa minuutin tarkkuudella. Kilpailuttaminen lisää työn vaatimuksia ja kuormitusta, mikä ei näy palkassa. Kun säästetään työvoimakustannuksissa, työehdot heikkenevät.
Sekä siivous- että taloushallintoalla työntekijöillä on halu palvella asiakasta laadukkaasti. Kilpailutuksen myötä koettu kiire työssä lisääntyy, jolloin työtä varjostaa pelko huonosta työn jäljen laadusta ja asiakkaiden tyytymättömyydestä. Taitojen kehittämistä edellytetään molemmilla toimialoilla, ja molemmilla myös digitalisaatio on väline työn mitoitukselle, seurannalle ja tehostamiselle. Molemmat alat ovat myös naisenemmistöisiä.
Kun työvoimasta on pula, maahan tuodaan työvoimaa, joka ei ole aina tietoinen oikeuksistaan työntekijänä. He ovat samalla tuloraja-arvioinnin ja saatavuusharkinnan kohteena, eivätkä voi vaihtaa työhön paremmin palkatulle toimialalle. Kaikki tämä kuormittaa sekä reiluja työnantajayrityksiä että henkilöstöä, joka haluaisi vain tehdä työnsä hyvin ja ammattiylpeydellä.
Havaitsimme myös, että niin sanotuksi riskitoimialaksi nimetyllä siivousalalla työn kilpailuttamiseen liittyy omia ongelmiaan. Siivousalalla kilpaileminen työn hinnalla on johtanut siihen, että alalla on paljon yksintyöskentelyä. Myöskään siirtymistä työkohteiden välillä ei aina makseta. Työkohteiden edellyttämä työ saatetaan alimitoittaa, ja esihenkilöillä saattaa olla niin paljon alaisia, ettei uusia työntekijöitä ehditä perehdyttää. Kun työvoimasta on pula, maahan tuodaan työvoimaa, joka ei ole aina tietoinen oikeuksistaan työntekijänä. He ovat samalla tuloraja-arvioinnin ja saatavuusharkinnan kohteena, eivätkä voi vaihtaa työhön paremmin palkatulle toimialalle. Kaikki tämä kuormittaa sekä reiluja työnantajayrityksiä että henkilöstöä, joka haluaisi vain tehdä työnsä hyvin ja ammattiylpeydellä.
Palvelutyön kilpailuttamista, mutta millä ehdoilla
Laadultaan korkea työelämä tuottaa hyötyjä monella tasolla. Se voi edistää yksilöiden hyvinvointia (Eurofound & Cedefop 2020), parantaa organisaatioiden tuottavuutta (Knox & Wright 2022) ja tukea myönteistä työllisyyskehitystä kansantaloudessa (Piasna 2023).
Työn kilpailuttamiseen ajavat ensisijaisesti työelämän tehostamisvaatimukset ja voittojen maksimointi. Kun työtä teetetään alhaisimmalla mahdollisella hinnalla, reilusti toimivien tuottajayritysten kilpailuedellytykset heikkenevät. Jopa työperäisen hyväksikäytön riskit kasvavat (Jokinen & Ollus 2021). Myös julkiset toimijat tosiasiallisesti osallistuvat palveluhankintojen välityksellä palvelutyön markkinahintojen polkemiseen, ja siten julkishankinnat itse heikentävät työelämän laatua. Ristiriitaista on, että samalla työelämän laatua kehitetään valtionhallinnon toimesta esimerkiksi TYÖ2030-ohjelmassa.
Koska julkishankintojen volyymi on suuri, jopa noin 50 miljardin euron arvoinen vuosittain, on huomioitava myös julkishankintojen vastuu inhimillisen ja laadukkaan työelämän rakentamisessa. Julkishankinnat on mahdollista suunnitella siten, että yritysten on sitouduttava tarjouksessaan tuottamaan palveluita vähimmäistyöehtoja ja ne ylittäviä ehtoja noudattaen. Tilaaja voi edellyttää, että tuottaja käyttää vain työsuhteista työvoimaa, ja että se ei edelleen teetä työtä alihankkijoilla tai keikkoina itsensätyöllistäjiltä. Eri toimenpiteet ovat välttämättömiä työperäisen hyväksikäytön torjumiseksi (Jokinen & Ollus 2021, 24). Palvelun tilaajat voivat muodostaa hankintailmoituksissa ehdot, joilla tuetaan palvelun tuottajien työntekijöiden työn laatua, ja kannustetaan tuottajia tähän myös taloudellisin kannustimin.
Erilaisten työehtoja koskevien lausekkeiden käyttöä peräänkuulutetaan myös kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa, kuten Transfer-lehden taannoisessa erikoisnumerossa julkishankinnoista (“Experimentation in ‘buying decent work’: transforming public procurement policies and practices”; ks. myös Bruun 2025). Suomessa asiassa on vielä paljon kehitettävää. Hankintojen muotoiluja tukevassa Kriteeripankissa työehtolausekkeiden muotoilut loistavat poissaolollaan.
Sääntelyä ja hankintaprosesseja on kehitettävä kiireisesti
Kilpailutetut palvelut ja työn laatu -tutkimushankkeessa havaitsimme, että hankintoja ja tilaajavastuuta koskeva lainsäädäntö on ristiriidassa työlainsäädännön ja työehtosopimusten kanssa. Kilpailullinen hankintasääntely suorastaan ajaa hintakilpailuun. Alhaisimman hinnan perusteella tehty valinta on myös palvelun tilaajalle helpoin, sillä työntekijöiden työn laadun huomiointi vaatii osaamista hankintailmoitusten kriteerien muodostamisessa sekä säännöllistä palvelusopimusten aikaista seurantaa ja valvontaa.
Kilpailutetut palvelut ja työn laatu -tutkimushankkeessa havaitsimme, että hankintoja ja tilaajavastuuta koskeva lainsäädäntö on ristiriidassa työlainsäädännön ja työehtosopimusten kanssa. Kilpailullinen hankintasääntely suorastaan ajaa hintakilpailuun.
Mikäli laatukriteerit tai hankintapäätökset eivät kestä hankintasääntelyn muotoiluja, tarjouksia jättäneet tuottajat voivat vetää julkishankkijatahon markkinaoikeuteen. Lisäksi tilaajilla on vain hyvin rajatut mahdollisuudet sulkea palveluntarjoajia ulos tarjouskilpailuista, sillä poissulkuperusteita muodostuu vasta rikostuomioista. Niiden saanti puolestaan kestää usein pitkään. Tilanteen paradoksaalisuutta kuvaa se, että työn laatuun panostavien yritysten on vaikea pärjätä tarjouskilpailuissa. Johtuuko liiallinen hintakilpailutus sitten tilaajien asiantuntemattomuudesta vai sääntelyn puutteista – hankkeen tutkimustulosten mukaan tilannetta selittävät osin molemmat.
Peräänkuulutammekin sekä hankintasääntelyn että tilaajavastuusääntelyn arviointia työntekijöiden työn ehtojen kestävyyden kannalta. Lainsäädännön tulee mahdollistaa työn tilaajille riittävät poissulkuperusteet, valvonnan keinot sekä tilkitä heikkoehtoisen työvoiman ja jopa näennäisyrittäjätyövoiman käytön mahdollistavat aukot. Lisäksi sen tulee rajata alihankintoja kestävään suuntaan siten, että ainakaan sääntely ei aiheuta nykyisin tavoin riskejä liialliselle hintakilpailulle ja työperäiselle hyväksikäytölle palvelutuotannossa.
Hankintaprosesseissa puolestaan tulisi ottaa haltuun keinoja, joilla varmistetaan, että reiluehtoista työtä tarjoavat tuottajayritykset pärjäävät kilpailutustilanteissa tarjotessaan työtä asianmukaisella ja työntekijöiden inhimilliset työolot huomioivalla hinnalla. Työn laatu – ehdot ja olot – on määriteltävä, ja sen toteutumista on valvottava. Keinoiksi esitämme työntekijäyhdyshenkilön nimeämistä tuottajayrityksissä, tuottajien sitoutumista työn tarjoamiseen vähimmäistyöehtoja ja alakohtaisen työehtosopimuksen ehtoja kunnioittavalla tavalla, näennäisyrittäjätyövoiman käytön kieltämistä hankinnoissa sekä henkilöstön työn laadun seurannan ja koulutussuunnitelman edellyttämistä ja näiden valvontaa palvelusopimusten aikana. Kun kyse on reiluista tuottajista, näiden ehtojen täyttäminen ei edellytä niiltä lisäkustannuksia. Säällisen työn laadun tulisi kaikkiaan olla peruslähtökohta tarjouskilpailujen voittajien valinnassa, mikä tasaisi myös työvoiman käyttökustannuksia tuottajien välillä. Siten se loisi niille tasapuoliset kilpailuehdot, mikä on myös yksi hankintasääntelyn tavoite.
Mikäli tosiasiallisesti tavoittelemme maailman laadukkainta työelämää Suomeen, tulisi nämä näkökohdat huomioida niin sääntelyssä kuin hankintaprosesseissakin. Työn laadulla tulisi olla merkitystä!
Lisätietoja hankkeen kotisivuilta: Kilpailutetut palvelut ja työn laatu | Tampereen korkeakouluyhteisö
Kirjallisuusluettelo
Bruun, N. (2025) Promoting collective bargaining in public procurement
Social clauses and the way forward. Brussels: ETUI.
Eurofound & Cedefop (2020) European Company Survey 2019: Workplace Practices Unlocking Employee Potential. Luxembourg: Publications Office of the European Union. European Company Survey 2019 – Workplace practices unlocking employee potential | Eurofound
Jokinen, A. & Ollus, N. (2021) Työperäinen hyväksikäyttö ja julkiset hankinnat: Opas riskien huomioimiseen Suomessa. Helsinki: Heuni.
Kekola, Tiia; Mäkinen, Niklas; Pyöriä, Pasi; Pyöriä, Satu; Valli, Ville-Aleksi (2026). Kilpailutetut palvelut ja työn laatu. Tutkimushankkeen loppuraportti. Työelämän tutkimuskeskus, Tampereen yliopisto.
Knox, A. & Wright, S. (2022) Understanding job quality using qualitative research. Teoksessa: Warhurst, C., Mathieu, C. & Dwyer, R.E. (Eds.) The Oxford Handbook of Job Quality (s. 107–125). Oxford: Oxford University Press. https://doi.org/10.1093/oxfordhb/9780198749790.013.6.
Muñoz de Bustillo, R., Fernández-Macías, E & Antón, J-I. (2022) Quantitative approaches to assess job quality. Teoksessa: Warhurst, C., Mathieu, C. & Dwyer, R.E. (toim.) The Oxford Handbook of Job Quality (s. 126–149). Oxford: Oxford University Press.
Piasna, A. (2023) Job Quality in Turbulent Times: An Update of the European Job Quality Index. Brussels: ETUI. Job quality in turbulent times: An update of the European Job Quality Index
Työsuojelu. (2022). Työperäinen hyväksikäyttö. Luettu 28.9.2026.
