Keväällä 2026 sen huomasi: kasvipohjaisesta ruokatuotannosta huoltovarmuuden näkökulmasta käyty keskustelu on laajentunut hanke- ja tutkimustyöstä yleiseen keskusteluun. Marttaliiton hallituksen puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen kirjoitti Marttalehdessä, että kasvispainotteinen ruoka on turvallisemman ja kestävämmän ruokajärjestelmän runko myös huoltovarmuusmielessä. Toisaalta kasvipohjaisuudesta on maalattu jopa uhkaa kotimaiselle ruokatuotannolle, jonka perustaksi yhä sitkeästi mielletään karja- ja lihatalous. Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin kirjoitti 20.3. kommentissaan Anna Abreun konsertin ruokatarjonnan kasvipainotteisuudesta, jonka Appelsin esitti loukkauksena suomalaisia ruuantuottajia kohtaan, ja esitti huolensa huoltovarmuudesta, joka hänestä ei voi kasvipohjaisella tuotannolla toimia.
Huoltovarmuus on ennen kaikkea ennakointia ja kykyä sopeutua muutoksiin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Siksi huoltovarmuutta on hyödyllistä lähestyä laajemmasta yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Maailmanlaajuiset kehityskulut haastavat ruokajärjestelmiä suoremmin kuin koskaan (Kaljonen, 2023). Esimerkiksi Pohjoismaissa väestömuutokset ikääntymisen, kaupungistumisen ja maahanmuuton seurauksena muovaavat kulutusta ja ohjaavat perinteistä pohjoiseen maatalousperinteeseen nojaavaa ruokakulttuuria kohti huomattavasti monipuolisempaa ja globaalimpaa ruokavaliokirjoa. Myös maailmanlaajuinen resurssipula vauhdittaa kasvipohjaisten tuotteiden käyttöä ja kehitystä. Tämä kirjoitus tarkastelee huoltovarmuutta ensi vuosikymmenellä kasvipainotteisen ruokajärjestelmän näkökulmasta.
Kasvipohjainen ruokatuotanto vahvistamaan omavaraisuutta
Suomen nykyinen ruokajärjestelmä perustuu sekatuotantoon. Sekatuotanto on ruokaturvan ydin erityisesti häiriöaikoina, sillä se mahdollistaa ravinnon tuotannon kaikilla alueilla, myös niillä, joilla kasvinviljely on suppeaa ilmaston tai maaperän vuoksi. Sekatuotannon kehittämiseen onkin panostettu laajasti esimerkiksi lannoitteiden kierrätyksen tehostamisella sekä laajentamalla eläinten rehuksi tarkoitettua valkuaiskasvituotantoa. Riippuvuuksien pienentäminen nähdään myös taloudellisesti tarpeellisena, sillä esimerkiksi rehusoijan tuontihäiriöt etenkin sika- ja siipikarjatuotannossa syventäisivät merkittävästi jo osittain tappiollisen tuotannon alijäämää.
Sekatuotantoon tehtyjen investointien tuottavuus on kuitenkin kokonaisuudessaan epävarmaa: kun ilmasto- ja resurssihaasteet luovat muutospainetta, kasvi- ja solupohjainen proteiinin tuotanto kehittyy nopeasti ja uudet sukupolvet ovat entistä ilmastotietoisempia (Consortium of European Social Science Data Archives, 2025).
Esimerkiksi rehusoijan tuontihäiriöt etenkin sika- ja siipikarjatuotannossa syventäisivät merkittävästi jo osittain tappiollisen tuotannon alijäämää. Sekatuotantoon tehtyjen investointien tuottavuus on kuitenkin kokonaisuudessaan epävarmaa.
Suomen omavaraisuusaste on kokonaisuudessaan korkea kasviksissa, vaikkakin tuotannollinen alue- ja lajivaihtelu onkin suurta. Esimerkiksi juuresten omavaraisuus on huomattava, mutta ihmisille suunnattuja kasviproteiineja tuotetaan vähemmän. Koska Suomen pohjoisosissa kasvukausi on lyhyt, tuotetaan pohjoisessa pääasiassa liha- ja maitotuotteita. Myös lajivalikoima on koko maassa niukka. Tämän vuoksi onkin tutkittu mahdollisuuksia lisätä kasviproteiinin tuotantoa ja monipuolistaa kasvilajikkeita esimerkiksi kartoittamalla uusia viljelyteknologioita sekä erikois- ja perinnelajikkeita. Perinnelajikkeiden viljely toimii sekä paikallisten kasvien geenipankkina että paikallisen ruokakulttuurin ylläpitäjänä. Tutkimuksissa on löytynyt myös muita mahdollisuuksia, esimerkiksi juureksien tehokkaampi hyödyntäminen monipuolistamisella ja jalostamisella (mm. Suojala-Ahlfors, 2025).
Kasvituotannon suurin haaste on aika, sillä uuden kasvilajikkeen kehittäminen voi viedä jopa 10–15 vuotta, vaikka uudet teknologiat, kuten genomidata, saattavat nopeuttaa prosessia (Kotilainen et al., 2021). Toisaalta nopeasti kehittyvä solumaatalous, jossa eläin- tai kasvisoluja kasvatetaan bioreaktorissa ilman perinteistä maanviljelyä tai karjankasvatusta, voi myös tarjota mahdollisuuksia proteiinin omavaraiseen tuotantoon. Suomessa syntyviä hiilihydraattipitoisia sivuvirtoja hyödyntämällä olisi mahdollista tuottaa mikrobiproteiinia jopa koko Suomen väestön vuotuisen proteiinitarpeen verran (Seisto et al., 2025). Esimerkiksi metsätalouden sivuvirroista valmistetaan tällä hetkellä sieniproteiinia. Solumaatalous voisi olla myös osittainen ratkaisu alueelliseen ruokatuotannon epätasapainoon, sillä se ei ole sidoksissa ilmastoon tai maaperän laatuun kuten perinteinen maatalous. Avoimia kysymyksiä liittyy kuitenkin edelleen tuotannon skaalaamiseen, kustannuksiin ja kysyntään.
Tuontiriippuvuuksien kannalta kasvipohjainen tuotanto tuo etuja, sillä kasvituotanto pienentää ulkomailta tuotujen typpilannoitteiden ja rehun tarvetta, joita ilman maito- ja lihatuotanto ei olisi tehokasta. Myös kasviperäisessä tuotannossa lannoitteet ovat kuitenkin tärkeitä, vaikkakin palkokasvien viljely voi vähentää lannoitetarvetta, koska palkokasvit sitovat typpeä maaperään.
Kasvipohjainen elintarviketuotanto kohentaisi merkittävästi resurssitehokkuutta myös maan ja veden käytössä sekä vähentäisi Itämeren ravinnekuormitusta (Leiden University, 2023; Helsinki Commission, 2025). Kasvipainotteinenkin ruuantuotanto perustuu moderniin koneelliseen maatalouteen. Vaikka maatalous muuttuisi kasvispainotteiseksi, riippuvuuksia edelleen jäisi: korkeasti jalostettujen kasvien siemenet, jotkin torjunta-aineet sekä koneet ja polttoaine.
Kasvispainotteisuuden luoma joustavuus
Elintarvikkeiden kylmäketjut ovat nykyaikaisessa ruokajärjestelmässä välttämättömiä, ja erityisesti helposti pilaantuvat tuotteet, kuten liha-, kala- ja maitotuotteet, ovat täysin riippuvaisia niistä. Vaikka kylmäketjut ovat globaalin ruokakaupan keskiössä, ne ovat energiasyöppöjä ja siten erittäin haavoittuvaisia sekä edellyttävät suuria investointeja. Lisäksi kylmäketjuja on eri tyyppisiä riippuen tuotteiden vaatimista varastointiympäristöistä. Toimituserät voivat pilaantua helposti esimerkiksi erilaisten energiakatkosten ja työvoimapuutteen vuoksi.
Ennakointi onkin kylmäketjujen hallinnan kannalta ratkaisevaa. Kylmäketjujen herkkyys sanelee myös pienet toimituserät. Toimitusketjujen on siis toimittava vakaasti ja korkealla frekvenssillä. Kylmäketjuihin liittyy Pohjoismaissa myös lisähaasteita laajojen ja harvaan asuttujen alueiden vuoksi. Monivaiheiset logistiikkaketjut ja vuodenaikojen huomattavat lämpötilaerot saattavat aiheuttaa poikkeamia kuljetuslämpötiloissa.
Elintarvikkeiden kylmäketjut ovat nykyaikaisessa ruokajärjestelmässä välttämättömiä, ja erityisesti helposti pilaantuvat tuotteet, kuten liha-, kala- ja maitotuotteet, ovat täysin riippuvaisia niistä. Vaikka kylmäketjut ovat globaalin ruokakaupan keskiössä, ne ovat energiasyöppöjä ja siten erittäin haavoittuvaisia sekä edellyttävät suuria investointeja.
Varastointi on tärkeä osa kylmäketjujen logistiikkaverkostoa ja onkin arvioitu, että koko järjestelmässä huomattava osa energiasta kuluu siihen (Marchi & Zanoni, 2022). Varastoinnin osalta liha ja maitotuotteet ovat vaativimpia, sillä niitä säilötään kylmässä pitkiä aikoja. Tuotteet, jotka ovat vaativia olosuhteiden osalta, vaikeuttavat hajasijoittamista sekä poikkeusolojen logistiikkaa ja jakelua. Etenkin pitkittyneissä häiriötilanteissa korostuu kylmäketjusta riippumattomien elintarvikkeiden merkitys. Kasvipohjaiset tuotteet tuovat huomattavaa joustavuutta logistiikkaan, varastointiin ja jakeluun. Tämä on erityinen etu Pohjoismaiden harvaan asutuilla alueilla. Joustavuuden lisäksi energiariippuvuus vähenee. Tämä koskee myös kotitalouksia.
Elintarvikkeiden rinnalla on myös elintärkeitä lääketieteellisiä kylmäketjuja, joiden toimintahäiriöt tapahtuvat lähes poikkeuksetta yhtä aikaa elintarvikekylmäketjujen kanssa mm. energiakriisien aikana. Vakavat häiriöt nostavat keskiöön kysymyksen priorisoinnista. Koska esimerkiksi verituotteet, rokotteet ja laboratorionäytteet ovat huomattavan herkkiä olosuhteiden vaihtelulle, näiden ketjujen vakaus on kriittistä. Lääketieteelliset kylmäketjut saavatkin ensisijaisen aseman kriisitilanteissa. Priorisoinnista äärimmäisen energia- tai logistiikkakriisin sattuessa on kuitenkin toistaiseksi keskusteltu vähän, vaikka kysymys ei ole yksiselitteinen. Suomessa on poikkeuksellinen lääkkeiden velvoitevarastointilaki, mutta pitkittynyt häiriö aiheuttaa saatavuusongelmien ohella myös logistisen haasteen.
Väestönmuutokset ja kansanterveys tukevat muutosta
Jotta elintarviketuotanto voisi toimia optimaalisesti häiriötilanteissa myös pitkällä aikavälillä, terveyden, maahanmuuton ja nuorempien sukupolvien kulutuskäyttäytymisen vaikutukset on otettava huomioon. Väestön ikääntyessä Pohjoismaissa nopeasti ja nuorten sukupolvien ruokavalion muuttuessa koko Euroopassa kasvipainotteisemmaksi kuin aiempien ikäpolvien, kulutuskäyttäytyminen ja tarpeet tulevat muuttumaan. Esimerkiksi erityisesti fleksitaristinen ruokavalio, joka perustuu pääsääntöisesti kasvipohjaisiin tuotteisiin sulkematta kokonaan pois liha- ja maitotuotteita, on valtavirtaistunut ja samantyyppisen kehityksen odotetaan jatkuvan, vaikkakaan ei lineraarisesti (Seisto & Tamlander, 2025; Chrisendo et al., 2026). Kaupungistuminen vahvistaa kehitystä tekemällä esimerkiksi vegaanisesta ruokavaliosta helpommin saavutettavan ja näkyvämmän.
Kysyntää muuttaa pitkällä aikavälillä myös maahanmuuton kasvu Pohjoismaissa (Nordregio, 2026). Monien lähtömaiden perinteiset ruokavaliot poikkeavat olennaisesti länsimaisista kulutustottumuksista, sillä liha- ja maitotuotteiden rooli jää paljon marginaalisemmaksi (Solomons, 2000; Our World in Data, 2025). Lähtökohta ei tarjoa ainoastaan mahdollisuuksia kasvipainoitteisemman ruokajärjestelmän kehitykseen, vaan myös kulttuurisesti joustavampaan kokonaisruokakulttuuriin. Koska ruoassa on kyse usein myös identiteetistä, uskomuksista, kulttuurista ja rutiineista, on sitä tarkasteltava myös muista kuin tuotannollisista tai ympäristöön liittyvistä näkökulmista (esim. Zaleskiewicz et al., 2026). Resilienssin näkökulmasta tämä tarkoittaa, että häiriötilanteessa ruokajärjestelmän on otettava huomioon tuotannollisten seikkojen lisäksi myös se, millainen ruokajärjestelmä on koko väestölle hyväksyttävä, toimiva ja luotettava.
Väestönmuutos vaikuttaa niin ikään työvoimaan ja samalla ruokatuotantoon, sillä ruuantuotanto on työvoimaintensiivistä, erityisesti alkutuotannossa ja jalostuksessa. Työvoiman saatavuus, osaaminen ja koulutus ovat kriittisiä kysymyksiä ruokatuotannon tulevaisuuden kannalta (Chrisendo et al., 2026; Suojala-Ahlfors, 2025). Lisäksi alkutuotannon toimijarakenne uusiutuu verkkaisesti, mikä osaltaan vähentää kokonaistilamäärää. Esimerkiksi maidon- ja sianlihantuotantoon erikoistuneiden tilojen määrä on laskenut noin 8 prosenttia vuodessa vuosina 2010–2024 (Latvala & Niemi, 2025). Kasvipohjainen tuotanto voi tarjota joustavan ja matalan kynnyksen lähtökohdan uusille ruuantuottajille, ja kasvipohjaisuus tukee hajautettua tuotantoa, sillä se vaatii yleensä vähemmän investointeja ja soveltuu erilaisiin tuotantotapoihin.
Kasvipohjainen tuotanto voi tarjota joustavan ja matalan kynnyksen lähtökohdan uusille ruuantuottajille, ja kasvipohjaisuus tukee hajautettua tuotantoa, sillä se vaatii yleensä vähemmän investointeja ja soveltuu erilaisiin tuotantotapoihin.
Elintarvikesektorin kestävyys liittyy kokonaisuudessaan myös kansanterveyteen. Elintapasairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien sekä tyypin 2 diabeteksen, päätekijä liikunnan ohella on ruokavalio. Esimerkiksi Pohjoismaissa lihankulutus ylittää suositellun rajan (Nordic Council of Ministers, 2024). Arvioiden mukaan elintapasairauksista johtuvat kulut ovat valtion ja julkisen talouden huomattava ja kasvava rasite (OECD & European Observatory on Health Systems and Policies, 2023). Tämän lisäksi liha- ja maitotuotteiden kulutus yleensä laskee kriiseissä (mm. Yu & Song, 2024). Nykyinen ruokavalio kuormittaa siis ympäristön lisäksi myös huoltovarmuutta elintarviketuotannon resilienssin ja julkisen talouden näkökulmasta.
Kasvipohjaisia tuotteita on viime vuosina kehitetty paljon ja makumaailma lähestyy sekaruokavaliota. Myös kuluttajapohja on laajentunut tuotekehityksen ja valikoiman laajenemisen myötä. Muutos on tervetullut huoltovarmuuden kannalta, sillä kasvipohjaisten tuotteiden valtavirtaistuminen vahvistaa myös ruoan saavutettavuutta. Varsinkin häiriötilanteissa, hintojen noustessa, ruoan saavutettavuus on yksi reunaehdoista koko väestön huoltovarmuuden turvaamisessa. Hintaheilahtelut ja sitä kautta saatavuuskysymykset koskettavat eniten heikoimmassa asemassa olevaa väestönosaa. Näin ollen esimerkiksi kotimaiset palkokasvit, jotka ovat vähemmän riippuvaisia tuontipanoksista ja siten globaalien markkinoiden muutoksista, edistävät yhdenvertaisuutta.
Markkinarakenne ja vienti tukemassa huoltovarmuutta
Ruokahuoltovarmuutta on tarkasteltava sekä kotimaisten että globaalien markkinoiden kannalta, sillä ne vaikuttavat pitkäaikaisesti ruokahuoltovarmuuteen. Markkinarakennetta tarkasteltaessa olennainen kysymys on, miten varmistetaan, että ruokajärjestelmä on sekä taloudellisesti kestävä että kriisinkestävä. Tämä vaatii tasapainoa tehokkuuden, ympäristökysymysten, kilpailun ja huoltovarmuuden välillä. Sitran tekemän selvityksen (2023) mukaan kuluttajat näkevät erityisesti vähittäistavaraketjut tärkeänä muutostekijänä elintarvikesektorilla.
Pohjoismaissa elintarvikesektorilla onkin muutama suuri toimija, joka dominoi markkinaa. Suurten toimijoiden edut huoltovarmuuden kannalta ovat tehokkaat logistiikkaverkostot ja kapasiteetti ylläpitää vakaata saatavuutta. Toisaalta ketjut heikentävät tuottajien neuvotteluasemaa, ja vaikuttavat maatalouden kannattavuuteen (Suojala-Ahlfors, 2025; Luonnonvarakeskus, 2026). Ruokaketjun arvon ja kannattavuuden jakautuminen vaikuttaa huoltovarmuuteen, sillä markkinarakenteen toimivuus on suoraan yhteydessä koko ruokajärjestelmän vakauteen ja resilienssiin. Suuret toimijat määrittelevät, mitkä tuotteet pääsevät markkinoille sekä osittain niiden volyymin ja myyntinopeuden. Tällä on huomattava vaikutus kulutuskäyttäytymiseen. Huoltovarmuuden kannalta avainkysymys ei olekaan pelkästään se, mikä ruokajärjestelmä on optimaalinen, vaan se, millaista ruokajärjestelmää rakenteet mahdollistavat.
Vientiä tulee katsoa myös osana huoltovarmuutta, sillä molemmat ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa koko ruokajärjestelmän kautta. Orpon hallituksen tavoitteena on kaksinkertaistaa elintarvikevienti vuoteen 2031 mennessä. Tavoite on suuri ja vaatii panostuksia. Viennin kärkituotteiksi nimetään usein liha, kaura, kala, makeiset ja marjat (Wrang, 2025; Hyrylä, 2023). Yhtälö ei ole kuitenkaan ongelmaton, sillä pitkällä aikavälillä eläinperäinen tuotanto osaltaan myötavaikuttaa ilmastonmuutokseen ja resurssipulaan. Lisäksi eläinperäiset virukset kuten sikarutto, jotka leviävät erityisen herkästi tehotuotannossa, saattavat eskaloitua nopeasti suuriksi tuotanto- ja huoltovarmuusriskeiksi. Toisaalta eläinperäiseen tuotantoon liittyy myös eettisiä kysymyksiä, kuten porsaiden kastrointi ilman kivunlievitystä. Tulevaisuuden huoltovarmuuden kannalta on tärkeää, että elintarvikesektorin rakentaminen ja vahvistaminen sekä vientistrategiat toteutetaan kestävän ja resurssitehokaan ruokajärjestelmän ehdoilla.
Eläinperäiset virukset kuten sikarutto, jotka leviävät erityisen herkästi tehotuotannossa, saattavat eskaloitua nopeasti suuriksi tuotanto- ja huoltovarmuusriskeiksi. Toisaalta eläinperäiseen tuotantoon liittyy myös eettisiä kysymyksiä, kuten porsaiden kastrointi ilman kivunlievitystä.
Lisäksi maailman markkinat ovat murroksessa, sillä ennusteiden mukaan kasvipohjaisten tuotteiden kysyntä kasvaa nopeasti erityisesti Aasiassa, missä laktoosittomat ja kasvipohjaiset vaihtoehdot kasvattavat suosiotaan (Bloomberg Intelligence, 2021). Tämä avaa elintarviketeollisuudelle uusia mahdollisuuksia. Myös solumaatalous tarjoaa kiinnostavia näkymiä. Arvion mukaan solumaatalouden vientipotentiaali kasvaa 500–1 000 miljoonaan euroon vuoteen 2035 mennessä. Mahdollisuuksien lisääntyessä myös ruokajärjestelmän toimijakenttä elää. Esimerkiksi VTT:n, Luken ja Helsingin yliopiston yhteisselvityksessä ehdotetaan tulevaisuuden ruokaministeriötä, joka kehittäisi tulevaisuuden ruokajärjestelmää laaja-alaisesti (Seisto et al., 2025). Uusi toimija voisi vahvistaa myös huoltovarmuutta.
Globaalit muutosvoimat viitoittavat tietä
Kasvipohjainen ruokajärjestelmä tarjoaa paljon mahdollisuuksia, mutta nykyinen ruokajärjestelmä ei kuitenkaan tue kasvituotteiden hyödyntämistä tehokkaasti. Jotta kasvipohjaisuus tuottaisi optimaalisia tuloksia, pitäisi panostaa investointeihin, tuotteiden ja osaamisen kehittämiseen, markkinointiin sekä kuluttajakäyttäytymisen ymmärtämiseen.
Suurimmat haasteet kehityksen osalta liittyvät kuluttajien käyttäytymiseen ja valintaympäristöihin. Pelkkä tarjonnan lisääminen ei siis ratkaise kysymystä, sillä ruokaympäristöihin, hinnoitteluun ja sosiaalisiin normeihin on kiinnitettävä huomiota ( Zaleskiewicz et al., 2026; Lamminen, 2025). Sosiaalisiin normeihin voivat vaikuttaa esimerkiksi media ja kauppa (Pietola et al., 2023).
Yksi vaihtoehto voisi olla, että eläinperäistä tuotantoa ei kokonaan ajettaisi alas, vaan kasvipohjainen ruokajärjestelmä voisi pitkällä aikavälillä muodostaa huoltovarmuuden perustan, jonka rinnalla muut tuotantomuodot voivat toimia täydentävinä. Tulevaisuudessa eläinperäisissä elintarvikkeissa voisi korostua eettisyys, jolloin painopiste olisi laadussa eikä volyymimyynnissä.
Hallittu ja suunniteltu siirtymä antaa eväät tehokkaaseen ja tasapainoiseen lopputulokseen toisin kuin kriisivetoinen muutos, joka voi johtaa tehottomiin ja jopa kohtuuttomiin ratkaisuihin osalle väestöä tai elintarvikesektoria
Erilaisten globaalien kehityskulkujen voimistuessa kasvi- ja solupohjainen tuotanto ei kuitenkaan näyttäydy enää vain vaihtoehtona, vaan yhä tärkeämpänä kehityssuuntana ja mahdollisuutena.
Tapahtuuko tämä muutos hallitusti ja yhteistyössä vai reaktiivisesti kriisien pakottamana ja vastakkainasettelun hallitessa? Hallittu ja suunniteltu siirtymä antaa eväät tehokkaaseen ja tasapainoiseen lopputulokseen toisin kuin kriisivetoinen muutos, joka voi johtaa tehottomiin ja jopa kohtuuttomiin ratkaisuihin osalle väestöä tai elintarvikesektoria. Huoltovarmuudessa on kyse enemmästä kuin varastoista ja tuotannon ylläpidosta, koska tapamme ajatella huoltovarmuutta ohjaa myös yhteiskunnan tulevaisuutta omalta osaltaan ja määrittelee arvoja.
Lähteet
Bloomberg Intelligence. (2021, August 11). Plant-based foods market to hit $162 billion in next decade, projects Bloomberg Intelligence. Bloomberg.
Consortium of European Social Science Data Archives (CESSDA). (2025, October 3). New report explores young Europeans’ climate attitudes and support for action.
Chrisendo, D., Heikonen, S., Piipponen, J., Banafa, T., Deryng, D., El Wali, M., Heino, M., Irz, X., Jalava, M., Láng-Ritter, J., Mazac, R., Niva, V., Pihlajamäki, M., Roitto, M., Tuomisto, H. L., & Kummu, M. (2026). A systematic review of sustainable food systems identifies socio-economic pathways driving food systems transformations. Nature Food, 7, 234–246. https://doi.org/10.1038/s43016-026-01317-0
Helsinki Commission. (2025). Effectiveness of measures to reduce nutrient inputs: Importance of point sources (Baltic Sea Environment Proceedings No. 203). HELCOM.
Hyrylä, L. (2023). Uudistuva elintarvikeala: Toimialaraportti (TEM toimialaraportit 2023:5). Työ- ja elinkeinoministeriö.
Kaljonen, M. (toim.). (2025). Challenging intersections: Securing sustainable food systems in turbulent times: Nordic-Baltic food systems conference and policy forum 26–28.5.2025 Helsinki, Finland [Konferenssijulkaisu]. Nordic-Baltic Food Systems Network.
Latvala, T., Niemi, J., Dahlvik, M., Jaakkonen, A.-K., Jansik, C., Karhula, T., & others. (2025). Maa- ja elintarviketalouden suhdannekatsaus 2025 (Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 43/2025). Luonnonvarakeskus.
Changing our diet would help absorb global food shocks, such as during the Russia-Ukraine conflict. (2022, November 14). Leiden University.
Lamminen, M., Bäck, S., Jouppila, K., Kaartinen, N., Kariluoto, S., Konttinen, H., Männistö, S., Piironen, V., Vahvaselkä, M., & Pajari, A.-M. (2025). Leg4Life-hankkeen politiikkasuosituksia 3: Palkokasvien syöminen edistää terveyttä ja kestävyyttä. Helsingin yliopisto.
Luonnonvarakeskus. (2026, 29. huhtikuuta). Maatalouden kannattavuus pysyi heikkona vuonna 2025.
Nordic Council of Ministers. (2024). Food consumption in the Nordic countries. Nordic Council of Ministers.
Nordregio. (2026). State of the Nordic Region 2026. Nordic Council of Ministers.
OECD & European Observatory on Health Systems and Policies. (2023). Finland: Country health profile 2023. OECD Publishing.
Our World in Data. (2025). Milk supply per person, excluding butter [Data set]. Based on Food and Agriculture Organization of the United Nations, FAOSTAT.
Pietola, L., Jalava, E., Räsänen, I., Torniainen, T., Turkki, V., & Valkeapää, A. (2023). Miten Suomeen rakennetaan kestävä ruokajärjestelmä? Ehdotuksia luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin vahvistamiseksi vuoteen 2040 mennessä (Sitran työpaperi). Sitra.
Seisto, A., Ritala, A., Suominen, A., Nordlund, E., Silvennoinen, M., Katajajuuri, J.-M., & muut. (2025). Kestävää kasvua solumaatalouden arvoketjuista: Solumaatalouden kasvu- ja vientipotentiaali Suomessa. VTT.
Seisto, A., & Tamlander, T. (2025, February 14). From activists to sceptics: The many faces of Gen Z in the changing food system. VTT.
Solomons, N. W. (2000). Plant-based diets are traditional in developing countries: 21st century challenges for better nutrition and health. Asia Pacific Journal of Clinical Nutrition, 9(Suppl. 1), S41–S54. https://doi.org/10.1046/j.1440-6047.2000.00165.x
Wrang, E. (2021). Elintarvikeviennin vahvuudet, kehittämistarpeet ja mahdollisuudet. Ruokavirasto.
Yu, C., & Song, J. (2024). After the COVID-19 pandemic: Changes and continuities in the food supply chain. Food Quality and Safety, 8, Article fyad066. https://doi.org/10.1093/fqsafe/fyad066
Zaleskiewicz, H., Kulis, E., Szczuka, Z., Banik, A., Alcat, G., Ávila, C., Cardoso, I., Başak Coşkun, F., Kornafel, A., Mai, L., Kolden Midtbø, L., Misiakowska, J., Oblak, M., Miličić, V., Queiroz, P., Sabbatini, G., Sandvad, B., Siwa, M., Solibakke, P., … Luszczynska, A. (2026). Mapping determinants of alternative protein food intake across 13 European countries: Food system stakeholders’ perspectives. International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity, 23, Article 28. https://doi.org/10.1186/s12966-026-01891-3