Opiskelijoidenkaan osalta yliopistot tai yliopistokeskukset eivät ole irrallaan yhteiskunnasta. Radikaalien työelämämuutosten ja erinäisten nykyisten uudistuneiden yhteiskunnan lainalaisuuksien vuoksi opiskelijoiden työelämäyhteistyön tulisi olla kiinteä osa tiedeyhteisöjen toimintaa. Työelämäyhteistyön avulla opiskelija voi perehtyä työelämään sekä yleisellä tasolla että omien työelämäintressien ja -taitojen näkökulmasta. Työelämäyhteistyöllä voi olla monia muotoja. Työharjoittelu julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin työpaikoissa on mielestäni työelämäyhteistyön keskiössä. Oman kokemukseni mukaan työharjoitteluun ovat kypsiä niin kandi- kuin maisterivaiheen opiskelijat; tosin käytännössä ainakin Tampereen yliopistossa vasta maisterivaiheen opiskelijat voivat saada harjoittelupaikan.
Työharjoittelu voi toimia monella tavoin ensimmäisenä etappina oman työelämän asiantuntijuuden edistäjänä. Opiskelijoiden saaman hyödyn lisäksi harjoittelusta – opiskelijoiden tuomasta asiantuntijuudesta ja luovista ideoista – voivat hyötyä vastavuoroisuusperiaatteella myös työnantajat. Siitä voivat hyötyä myös harjoitteluun lähettävä organisaatio: tiedekunta, yliopistokeskus tms. Opiskelija voi valmistuttuaan työllistyä harjoittelupaikkaansa. Entä voisiko yrityksessä harjoittelussa ollut ryhtyä myöhemmin itse yrittäjäksi? Työharjoittelua tulisi kehittää jatkuvasi eri tavoin. Olisiko esimerkiksi tarvetta järjestelmälle, jossa yliopistokeskuksen kahdesta eri yksiköstä – esimerkiksi yhteiskuntatieteistä ja tekniikan alalta – opiskelijat lähtisivät harjoitteluun työparina. Työnantajalle ja yliopistokeskukselle siitä voisi olla tuplahyöty: työnantaja voisi saada laaja-alaista osaamista, ja yliopistokeskuksen harjoittelijat voisivat laajentaa omaa työelämäperspektiiviään toisiltaan oppien. Yliopiston yksikön harjoitteluyhdyshenkilö voisi resurssien mukaan olla kiinteässä yhteydessä harjoittelupaikkaan, ja/tai työpaikan edustajat voisivat tavata oppiaineen edustajia ja opettajia tiedeyhteisössä. Kun itse työskentelin Tampereen yliopiston Porin yksikössä harjoittelun yhdyshenkilönä, vierailin monessa työpaikassa harjoittelun aikana. Tämä edisti mielestäni omalta osaltaan työelämäyhteistyötä. Joka tapauksessa työelämä on nykyisin niin monisärmäinen, että opiskelijoiden tulee ehdottomasti tutustua siihen käytännössä ja oppia ymmärtämään sen toimintalogiikkaa.
Vanhustenhuollon ongelmat ovat arkea tänä päivänä. Esimerkiksi Porin yliopistokeskuksen Tampereen yliopiston yksiköllä on tähän ongelmaan asiantuntijuutta niin alan opettajilla kuin opiskelijoillakin. Tarjolla on sellaista vanhustenhuollon asiantuntijuutta, jota työelämä julkisen ja yksityisen sektorin osalta juuri nyt tarvitsee. Entäpä esimerkiksi eettinen yrittäjyys, eikö tähänkin löytyisi asiantuntijuutta koko yliopistokeskuksen tasolla. Tulee vain kehittää yhteistyön muotoja, joissa tätä asiantuntijuutta voidaan viedä käytäntöön. Spesiaalikysymyksissä auttamisen lisäksi tiedeyksiköillä on valmiuksia ymmärtää ja selittää ongelmia laaja-alaisesti. Jos tiedeyhteisöltä löytyy jokin työelämää hyödyttävä innovaatio tai ongelman ratkaisu, voi työnantajan olettaa omivan tällaisen hyödykkeen mielellään – ja maakunnista Satakunnassakin kehittämisen kohteita riittää. Tiedeyhteisön tulee kuitenkin olla aktiivinen työelämään päin, sieltä luulisi löytyvän osaamiselle vastakaikua.
Löydän esimerkin kentän kiinnostuksesta yliopistojen/korkeakoulujen osaamiseen niinkin kaukaa kuin 1980-luvulta. Osallistuin nuorena maisterina kehittäjyystapaamiseen Oulussa, jossa paikalla oli eri yliopistoja ja korkeakouluja, kaupungin edustajia sekä alueen työnantajia. Tilaisuuden isännät saivat kuvan opinahjojen toiminnoista. Itse olin tuohon aikaan kiinnostunut tulevaisuuden tutkimuksesta, ja siinä erityisesti skenaarioista. Esittelin tilaisuudessa skenaariotekniikkaa yleisesti ja sen sovellutuksia erityisesti Oulun kaupungin edustajille; skenaarioista heillä ei ollut aiempaa kokemusta. Kaupungin edustajat imivät ahnaasti skenaariotietoa; tuntui siltä, että sitä haluttiin hyödyntää käytännössä Oulun seudulla. Tilannetta voisi ehkä verrata kiinalaisten vierailuun jossakin tuotantolaitoksessa: heillähän on ollut tapana kirjoittaa suurella innolla kaikki heidän mielestään tärkeä muistiin. En tiedä, hyödynsikö Oulun kaupunki jatkossa suunnittelutyössään skenaariotekniikkaa, mutta Ouluun kehittyi aikanaan vankka tieto-taito osaaminen. Oulusta ryhdyttiin rakentamaan Pohjolan piilaaksoa. Tässä kehitystyössä olivat mukana kaupunki, yliopistot ja tutkimuslaitokset. Joka tapauksessa uskon, että yliopistojen ja korkeakoulujen innokas mukana olo tuossakin tilaisuudessa antoi virikettä Oulun seudun kehitystyöhön yhdessä oppilaitosten kanssa. Porin alueen yliopistokeskuksen eri yksiköillä on kullakin jokin erikoisalue tai –taito, mikä voi hyödyttää alueen työelämää. Täytyy vain löytää sopiva foorumi, jossa tietoja taitoja esitellään.
Porin yliopistokeskuksen Tampereen yliopiston yksikön työurani aikana huomasin, että Satakunnassa ollaan vastaanottavaisia yliopistokeskuksen osaamiselle – tietoa tiedeyhteisöjen osaamisesta kentällä on vain liian vähän. Vastaavasti opiskelijat eivät tiedä riittävästi alueen työelämästä. Näytti kuitenkin siltä, että moni opiskelija jäisi Satakuntaan, jos vain työtä sieltä löytyisi. Opiskelijoille ovat tärkeitä niin yksityisen, julkisen kuin kolmannenkin sektorin työpaikat.
Nykyinen työelämä kaipaa toisaalta laaja-alaista asiantuntijuutta, yhtäältä erilaista spesifistä tieto-taitoa. Jos esimerkiksi Porin yliopistokeskuksella on hihassaan jokin yrityksille tai julkiselle sektorille hyödyllinen tieto-taito tai idea, ottavat ne varmaan mielellään nämä vastaan. Tulee vain osata viedä tiedot ja taidot kentälle. Tässä ovat apuna ICT- ja digitekniikka (esim. erilaiset keskustelufoorumit) eri muodoissaan, mutta vanhan koulukunnan edustajana suosisin ensisijaisesti face to face –periaatetta. Työnantajien, opettajien ja opiskelijoiden yhteiset tapaamiset (seminaarit, opetustilanteet, ideoinnin workshopit, deliberatiivisen osallisuuden muodot, demokraattinen dialogi jne.) tuottavat mielestäni parhaan tuloksen. Näiden tulisi kuitenkin tapahtua jatkumona. Yliopistoyhteisöjen päätehtävät ovat tutkimus, opetus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus – työelämäyhteistyön tulee mahtua näiden sisään.
Kirjoittaja:
Ossi Eskelinen, YTT
Kommentit