Ajatuksia kurssin lopussa (Päivi Salojärvi)

Monia hyviä vinkkejä jo saatu ja jaettu, kiitokset niistä. Tiivistetysti viisi tärkeintä asiaa oman kokemukseni perusteella digiopetuksessa näkisin olevan seuraavat asiat.

  • Opiskelijoiden taitojen ja kiinnostuksen huomioiminen

Kaikkien digitaidot eivät ole hyvät vaikka niin voisi olettaa – osalla taas on erittäin hyvät taidot.  Kannattaa hyödyntää osaajia, voivat opastaa ja antaa vinkkejä toisille opiskelijoille ja opettajalle. Kannattaa myös antaa esimerkiksi tehtävien palautukseen tai esitelmien pitoon aika vapaat kädet, jotta osaavat voivat näyttää taitojaan digipuolellakin. Perustaitoja vähintään on hyvä kaikkien oppia ja on hyvä käydä läpi teknisiä asioita yhdessä ja antaa niistäkin kirjalliset ohjeet.

  • Tehtävien suunnittelussa kannattaa ajatella omaa työmäärää.

Uusien välineiden käyttöönotto voi viedä yllättävästi aikaa ja samoin uudenlainen tehtävien tarkastus ja arviointi ym. Yllättäviä ongelmia aina voi ilmaantua, mihin aikaa sitten kuluu.

  • Opiskelijoilta kannattaa pyytää palautetta hyvistä menetelmistä.

Haastattelin ohjausryhmäni opiskelijat, jotka ovat lukion toisen vuoden opiskelijoita, kun etäopiskelua oli ollut kuukauden verran. Useimmat pitivät etäopiskelun itsenäisyydestä ja keskittymisrauhasta. He osasivat arvioida eri opettajien erilaisia käytänteitä. Selkeitä ohjeita toimintatavoista pidettiin tärkeänä: milloin tavataan Teamsissa kokouksessa, mihin tehtävät palautetaan ja mistä tehtävät löytyvät. Eri käytännöt eri opettajilla aiheuttivat harmistusta, mutta tämähän oli yleinen ongelma etäopetuksen alussa. Hyväksi koettiin, että osa tunneista tallennettiin, jolloin tallenteesta voi tarkistaa vaikeampia asioita tunnin jälkeenkin. Erityisesti kehuttiin järjestelyä, jossa säännöllisesti yksi oppitunti viikossa oli Teams-kokouksena, yksi itsenäisenä ja yksi tallenteena, joihin kuhunkin oli omat tehtävät. Tehtävien sopivaa aikataulutusta pidettiin tärkeänä, ei liian tiukka tai löysä.

  • Rohkea rokan syö! Kannattaa kokeilla uutta välillä rohkeasti, eikä kaiken tarvitse onnistua 100-prosenttisesti ensimmäisellä kerralla (ja silti voi onnistua hyvin).
  • Löydä persoonallinen tapasi opettaa digitaalisesti: Mikä on sinun DigiLustisi, kokeilemalla oppii!

Päivi Salojärvi

Kommentit

Hei Päivi!

Selkeys on varmasti ollut entistä suuremmassa arvossa näin etäopetuksen aikaan. Kuten Merjalle, myös minulle jäi mieleen tuo ajatuksesi rytmittää opetusta niin, että viikossa on yksi Teams-tapaaminen, yksi tallenne ja yksi tunti itsenäistä työtä, se kuulostaa selkeältä ja mahdollistaa opiskelijoille omaan tahtiin etenemisen. Ehkäpä myös Teams-tapaamisissa opiskelijat ovat paremmin mukana, kun tapaamisia on harvemmin ja niitä ja niiden hyötyä osaa paremmin arvostaa. Hienoa, että olet myös hyödyntänyt tallennus-mahdollisuutta Teamsissa ja opiskelijat pääsevät siten käymään tunnin asioita läpi vielä myöhemminkin.

Tanja Tervonen

20.5.2020 17:51

Hei Päivi,

Kiitos hyvistä vinkeistäsi! Olet pohtinut digiosaamista hienosti sekä opiskelijan että opettajan näkökulmasta. Teamsissa toteuttamasi opetus kuulostaa erittäis toimivalta. Opiskelijat saavat kontaktin opettajaan, mutta samalla voivat työskennellä itsenäisestikin omaan tahtiin. Olisi todella hienoa, jos kaikilla opiskelijoilla olisi perusdigitaidot hallussa, mutta näin ei aina ole todellakaan. Onneksi tällöin on olemassa opiskelutoveri ja muut osaavammat, jotka voivat auttaa digityökalujen kanssa. 🙂

Pirjo Hentinen

19.5.2020 13:21

Tuopa onkin hienoa idea syksyksi, jos valmiuslait jatkuvat:
” Erityisesti kehuttiin järjestelyä, jossa säännöllisesti yksi oppitunti viikossa oli Teams-kokouksena, yksi itsenäisenä ja yksi tallenteena, joihin kuhunkin oli omat tehtävät.”

Merja Saariaho

13.5.2020 16:18

Vastaa käyttäjälle Merja Saariaho Peruuta vastaus

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *