Vertaisohjaajuus on vahva lenkki

Luokkahuonetila ilman opiskelijoita

Tampereen palvelualan ammattiopiston PYRY-hankkeen vastuuohjaaja Johanna Lähde peilaa blogipäivityksessään vertaisryhmätoiminnan toteumista liiketoiminnan opintoihin.

Sasky koulutuskuntayhtymän Tampereen palvelualan ammattiopiston ensimmäinen PYRY-ryhmä koostuu liiketoiminnan opiskelijoista. Ryhmää vetää koulutusohjaaja sekä kaksi vertaisohjaajaa, jotka ovat liiketoiminnan viimeisen vuoden opiskelijoita. PYRY-ryhmä on isohko ja se koostuu nuorista sekä nuorista aikuisista. Ryhmä aloitti lokakuussa 2020. 

Olemme startanneet ryhmässä omien vahvuuksien tunnistamisella ja sen sanoittamisella ääneen sekä visuaalisin menetelmin. Olemme pohtineet ryhmässä omia vahvuuksia ja jakaneet vertaiskokemuksia. Opiskelijat myös itse toivoivat itsetuntemukseen liittyviä teemoja pohdittavaksi, ja olemme tarjonneet niihin sosiaalista tukea. Ryhmässä olemme myös työstäneet yhteisesti ansioluetteloita ja pohtineet niissä omien vahvuuksien ja osaamisen tuomista esille.  

Ohjaajat ovat antaneet ryhmään aihealueiden syötteitä ja alustuksia sekä positiivista palautetta opiskelijoille. Liiketoiminnan tutkinto sisältää itsessään monia hankkeessa olevia elementtejä, mutta ryhmän kautta opiskelijat pääsevät pohtimaan niitä syvemmin. Myös vertaisohjaajuus korostuu. Vertaisohjaajuus on toiminnan vahva lenkki ja sen pilotointi on hankkeen ydinaluetta. 

Vertaisohjaajuus on tässä ryhmässä opinnollistettu palvelumuotoilun opintoina vertaisohjaajille. Palvelumuotoilun kautta kerätään tiiviisti palautetta, toteutetaan reflektointia ja tehdään arviointia ryhmän toiminnasta asiakaslähtöisesti. PYRY-ryhmän vastuuohjaajan silmissä vertaisohjaajuus näyttäytyy kokemusten ja yhteisen ajatusmaailman jakamisena, johon ei sisälly lainkaan auktoriteettisia elementtejä vaan aito ja vuorovaikutukseltaan tasapuolinen areena. Sitä on ilo myötäelää ja ohjata! 

 

Ohjauksellisin terveisin

Johanna Lähde  

Koulutusohjaaja, PYRY-hankkeen vastuuohjaaja  

Sasky/TPA  

 

Kuva: Johanna Lähde

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *