Kesätyöpaikan hakeminen

Oletko jo ehtinyt saada kesätyöpaikan? Jos vastasit kyllä, niin onneksi olkoon! Mutta mikäli et ole vielä työpaikkaa saanut, tässä on muutamia ajatuksia, jotka itselleni heräsivät työpaikkaa hakiessani.

Kesätyöpaikan saaminen on monille opiskelijoille tärkeää sekä opintojen etenemisen että taloudellisen tilanteen takia. Nykyään kuitenkin työpaikan saaminen on entistä vaikeampaa kovan kilpailun seurauksena. Ihmiset haluavat aina vain haastavampia ja monipuolisempia työtehtäviä. Lisäksi robotisaation väitetään vievän monia mekaanisempia työpaikkoja seuraavan parinkymmenen vuoden kuluessa, joten paineet työnhakuun ovat kovat. Itse hain muutama viikko sitten töitä ja seuraavaksi esitän muutamia ajatuksia, jotka heräsivät haun aikana.

Harjoittelu- vai työpaikan hakeminen?

Liiketalouden koulutukseen kuuluu 30 opintopistettä harjoittelun tekemiseen, johon menee noin 5 kuukautta täydellä viikkotuntimäärällä. Jotta 30 opintopistettä saa suoritettua harjoittelusta kätevästi opiskelun ohessa, on hyvä tehdä sellaista työtä, joka vastaa liiketalouden koulutuksen harjoittelupaikan vaatimuksia. Tulkinta tästä jää opinto-ohjaajan käsiin. Mikäli haluat saada harjoittelusta myös palkkaa, voit hakea nimenomaan palkallisia harjoittelupaikkoja esimerkiksi Y-makersin sivuilta. Voit myös hakea normaalisti työpaikkoja ja mainita hakemuksessa, että haluaisit suorittaa samalla harjoittelun. Mielestäni palkattomaan harjoitteluun kannattaa hakea vasta siinä vaiheessa, jos erityisesti haluat johonkin työpaikkaan, mutta yritys ei suoraan halua ottaa palkallisia ihmisiä, joilla ei ole työkokemusta. Tässä tapauksessa saatat päästä palkattoman harjoittelun kautta suoraan seuraavassa työnhaussa jonon kärkeen.

Millaisia työpaikkoja kannattaa hakea?

Mikäli sinulle on täysin selvää mitä haluat tehdä tulevaisuudessa työksesi, vastaus on selvä. Näin ei kuitenkaan monien kohdalla ole. Mihin työpaikkoihin tässä tilanteessa kannattaa hakea? Mikäli pidät työn hakemisesta erityisesti ei sillä ole niin väliä, mutta mikäli työnhaku tuntuu suhteellisen raskaalta ja haluat päästä hiukan helpommalla, käytä aikaa työpaikkojen valitsemiseen. Mieti aiempaa työkokemustasi ja etsi sellaisia työpaikkoja, joissa sinun työkokemuksestasi olisi hyötyä työpaikkailmoituksen perusteella. Voit miettiä myös vahvuuksiasi ja lähteä niiden perusteella hakemaan työpaikkoja, mutta itse suosisin sellaisia ominaisuuksia, joista sinulla on konkreettista näyttöä. Myöskään työpaikkailmoituksien ”hyvä tyyppi” tai ”hyvä tiimipelaaja” jne. kohtiin en laittaisi juurikaan painoarvoa työtä hakiessa. Näitä ominaisuuksia odotetaan kuitenkin lähes kaikissa työpaikoissa, vaikka sitä ei olisi tekstissä mainittukaan, joten älä juutu niihin, kun mietit vahvuuksiasi ja heikkouksiasi vaan pysy konkretiassa niin kuin aiemmin mainitsinkin. Jos koet olevasi sosiaalinen, kerro esimerkiksi asiakaspalvelukokemuksestasi tai jos olet ”hyvä tiimipelaaja”, kerro koulussa tehdystä projektista.

Työnhakuvaihe

Työnhakuvaiheessa päivitä ansioluettelosi kuhunkin työpaikkaan kohdennetuksi ja tee siitä johdonmukainen työhakemuksen kanssa. Kerro työkokemuksestasi ja koulutuksestasi, mutta esimerkiksi kaikkea työkokemusta ei välttämättä tarvitse mainita. Tärkeintä on painottaa työkokemusta ja muuta osaamista, josta on hyötyä kyseisessä työssä. Työhakemuksessa on myös hyvä mainita, että olet suunnitellut edetä urallasi kyseiselle alalle, mihin haet ja ehkä jotain syitä kiinnostukseen sekä johdonmukaisuuksia vahvuuksiesi ja opintojesi kanssa.

Yleensä myös harrastuksista ja vapaa-ajasta halutaan tietää työpaikkahakemuksissa. Miksiköhän näin on? Itse näen harrastus kysymykset erilaisena keinona paljastaa hakijan aitoutta ja ehkä hiukan hänen persoonaansa. Mielestäni tähän osioon onkin tärkeintä kertoa jotain omasta elämästä, mutta mitä asioita painottaa, jää oman harkinnan varaan. Oma vaikutelmani on, että ehkä kannattaa vain ottaa varman päälle ja mainita ns fiksuja asioita, joita teet vapaa-ajalla.

Työhaastattelu

Työhaastattelussa pyritään jättämään mahdollisimman hyvä vaikutelma ja pystyt ehkä asenteellasi tuomaan vielä lisää hyviä puolia konkreettisten näyttöjen lisäksi. Asenteen parantamista voi itse miettiä, mutta miten työhaastatteluun voi muuten valmistautua? Kannattaa hiukan tutustua yritykseen, johon olet hakemassa ja miettiä jo etukäteen kysymyksiä, joita sinulta saatetaan kysyä. Lisäksi kannattaa miettiä etukäteen heikkoudet ja vahvuudet. Vahvuuksista olet jo maininnut aiemmin työhakemuksessa ja ole johdonmukainen niiden kanssa. Heikkoudet on tärkeää ”valita” etukäteen mikäli niitä kysytään. Usein heikkouksia tai kehittämiskohteita kysytäänkin haastattelussa ja on hyvä, jos pystyt siihen kertomaan jonkin heikkouden, josta ei ole haittaa kyseisessä työssä. Mielestäni on myös plussaa, jos pystyt antamaan esimerkin siitä, miten olet kehittynyt tässä heikkoudessakin esimerkiksi koulussa. Heikkouden kertominen antaa myös vaikutelman rehellisyydestä ja siitä ettei sinulla ole muita heikkouksia.

Lopuksi on hyvä mainita, että ainakin oman kokemukseni mukaan sekä koulussa että työhakemuksissa saa usein työelämästä todellisuutta vaativamman vaikutelman. Suurimmassa osassa töistä sinä erikoistut johonkin yksittäiseen osa-alueeseen, johon sinulla on riittävästi aikaa oppia sekä koulutusvaiheessa että itse työnteon yhteydessä. Joten hae rohkeasti kaikkia työpaikkoja, jotka sinua kiinnostavat!

 

Elias

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *