Mitä sinulle tänään kuuluu?

Kuva kirjan kannesta.

Muistitko kysyä otsikon kysymyksen tänään opiskelijaltasi tai kollegaltasi?
Työhyvinvoinnin huomioimisen tulisi olla tärkeä osa oppilaitoksen arkista toimintaa. Kun opettaja voi hyvin, pystyy hän tukemaan myös opiskelijaa.

Minna Seppälä on kirjoittanut artikkelin ”Ilonaiheita ja työn haasteita – ammatillisen opettajan työhyvinvointi osana oppilaitoksen hyvinvointia” uutuuskirjaan ”Erityisen tukevia menetelmiä – Tietoa ja konkretiaa ammatilliseen koulutukseen”.

Artikkelissaan hän nostaa esille haastattelemiensa ammatillisten opettajien ajatuksia. Oma työ koetaan yleisesti tärkeäksi, mutta myös raskaaksi. Ammatillisen opettajan päivä sisältää haasteita ja ilonaiheita, joista kuitenkin usein vain haasteet saattavat nousta keskusteluihin.

Myös ilonaiheista pitäisi puhua enemmän.

Ammatillinen opettaja pääsee aitiopaikalta seuraamaan opiskelijoiden edistymistä. Hän voi toimia innostajana ja motivoijana yhteistyössä muun opetushenkilöstön kanssa. Yhteistyö ja monipuolinen työ mahdollistavat uuden oppimisen. Vaakakupin toisella puolella on vastuu opiskelijoiden tukemisesta jatkuvan muutoksen keskellä.

Työhyvinvointi on merkittävässä roolissa, kun mietitään ammatillisen opettajan jaksamista ja työtyytyväisyyttä, jotka puolestaan vaikuttavat niin opetuksen laatuun. Jotta opettaja jaksaisi tukea opiskelijaa ja huomioida hänen yksilölliset tarpeensa, tarvitsee hän itsekin työyhteisönsä tukea.

”Kun opettajat kokevat myönteistä työhyvinvointia, he voivat paremmin keskittyä olennaiseen eli opiskelijoiden ohjaamiseen ja oppimisen tukemiseen.”

Artikkelinsa ohessa Minna Seppälä jakaa myös muutamia konkreettisia vinkkejä oman työhyvinvointinsa edistämiseen. Yhden niistä paljastinkin jo otsikossa. Muista kysyä kollegaltasi, mitä hänelle tänään kuuluu.

Erityisen tukevia menetelmiä – tietoa ja konkretiaa ammatilliseen koulutukseen on Tuula Savikujan, Iiris Hapon, Eero Talosen ja Piia Virtasen toimittama ja Santalahden kustantama monipuolinen teos, jossa jaetaan useasta näkökulmasta sekä tietoa että konkretiaa erityisestä tuesta ammatillisessa koulutuksessa. Kirja tarjoaa menetelmiä ja ideoita ja sitä voi käyttää myös käsikirjan tapaan ja sieltä voi hakea uusia ideoita omaan työhönsä. Kirjan artikkelien kirjoittajat ovat erityisopetuksen asiantuntijoita ja opettajankouluttajia.

Teksti: Heli Antila

Kuva kirjan kannesta.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *