Tule mukaan kehittämään oman koulusi yhteisöllistä toimintakulttuuria. Koulutus toteutetaan verkkokoulutuksena keväällä 2026. Se on Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen kehittämiskoulutusta ja osallistujilleen maksutonta.
Yhteisöllisyys kouluissa ei rakennu ja toteudu itsestään. Sen muodostamiseen tarvitaan meitä kaikkia. Jokainen oppilaitoksen toimija, niin henkilöstö kuin oppijakin, ovat tärkeässä roolissa yhteisöllisyyden rakentumisessa.
Toimintakulttuuri rakentuu siitä, että jokaisella on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa koulun arkiseen toimintaan. Vaikuttamisen kautta voi syntyä yhteisöllinen toimintakulttuuri, jossa jokainen voi kokea olevansa mukana ja osa ”Meidän koulua”.
Ilmoittaudu mukaan edistämään oman koulusi yhteisöllistä toimintakulttuuria kanssamme. Meidän koulu – yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittäminen 2 op koulutuksessa kehitetään oppilaitoksen arvoihin, yhteiseen toimintaan ja yhteiseen sitoutumiseen perustuvaa toimintakulttuuria kolmen iltapäiväwebinaarin avulla.
Koulutus toteutetaan verkossa ja se sisältää kolme erilaista teemailtapäivää: Arvoista yhteisiin tavoitteisiin, Meidän koulumme pelisäännöt ja Yhteinen arki ja kehittäminen.
Koulutus on suunnattu ammatillisen koulutuksen, lukion, taiteen perusopetuksen, perusopetuksen ja vapaan sivistystyön henkilöstölle. Parhaiten koulutus tukee yhteisöllisen toimintakulttuurin rakentamista oman oppilaitoksen tiimin kanssa, houkuttele siis mukaasi työkaverisi tai -tiimisi. Koulutuspäivät ovat 27.1.2026, 17.3.2026 ja 14.4.2026 ja toteutuvat klo 13-16 Zoomissa.
Kouluttajina toimivat Tampereen ammatillisen opettajakorkeakoulun lehtorit Tarja Juurakko-Koskinen ja Kirsi Purhonen. Koulutus on Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen henkilöstökoulutusta ja osallistujille opetuskustannuksiltaan maksutonta.
Ilmoittaudu koulutukseen verkkosivujemme kautta:
Kommentit