Korkeakoulutetun asiantuntijuus on valttia työnhaussa, mutta oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen sekä asiantuntijana profiloituminen ei ole aina yksinkertaista. Marras-joulukuussa Porin yliopistokeskuksella toteutui ASTe-hankkeen toimesta ”Asiantuntijuus näkyväksi” -koulutuskokonaisuus, jonka tavoitteena oli harjaannuttaa arvioimaan itseä ja sanoittamaan omaa asiantuntijuutta, tuottaa valmiudet asiantuntijaprofiilin rakentamiseen ja kehittämiseen digitaalisessa ympäristössä sekä opettaa hyödyntämään monitahoisesti sosiaalista mediaa työnhaussa ja ammatillisessa verkostoitumisessa. Koulutuskokonaisuus oli suunnattu erityisesti korkeakouluopiskelijoille sekä työttömille ja haastavassa työmarkkina-asemassa oleville akateemisesti koulutetuille.
Asiantuntijuus näkyväksi –kokonaisuus koostui kaikille avoimesta johdantoluennosta ja kolmesta toisiaan täydentävästä työpajasta. Ne muodostivat paketin, joka sisälsi sekä kattavasti perustietoa, että oman profiilin konkreettista työstämistä ja kehittämistä. Keskeisenä käytännön työkaluna hyödynnettiin LinkedIn-palvelua, joka on maailmanlaajuinen, suosittu ja kaikille avoin henkilöbrändin ja asiantuntijaprofiilin rakentamisen ympäristö. Jakson asiantuntijana toimi markkinoinnin ja viestinnän kouluttaja, Porin yliopistokeskuksen alumni Jani Wahlman, johon voi tutustua tarkemmin ASTe-hankkeen blogissa ilmestyneessä asiantuntijahaastattelussa.
Neljän tapaamiskerran kokonaisuus herätti kiinnostusta ja tuli pääosin täyteen. Mukana oli opiskelijoita ja työnhakijoita eri aloilta ja erilaisista taustoista; pitkän työkokemuksen keränneitä alanvaihtajia, nuoria yliopisto-opiskelijoita ja omalla urallaan alkuun päässeitä korkeasti koulutettuja. ASTe-hankkeen järjestämille tapahtumille ja tilaisuuksille tyypillistä onkin ollut se, että ne tavoittavat monipuolisen osallistujajoukon.
Asiantuntijaprofiili ja henkilöbrändi tutuiksi
Asiantuntijuus näkyväksi –koulutuskokonaisuuden avanneella luennolla käsiteltiin johdantomaisesti asiantuntijaprofiilia ja henkilöbrändäystä. Henkilöbrändi on Janin mukaan maineen ja imagon summa ja se syntyy sekä aktiivisesti toiminnasta, että tekemättä jättämisestä. Parhaimmillaan henkilöbrändi tai asiantuntijaprofiili on muun muassa aito, rohkea, kiinnostava ja johdonmukainen. Onnistunut profiili voi tuoda jopa työllistymis- ja yhteistyömahdollisuuksia – Jani kertoi myös omakohtaisia kokemuksia siitä, miten henkilöbrändi voi työuran aikana rakentua ja miten sen avulla voi päästä eteenpäin.
Nykyisin henkilöbrändi rakentuu pitkälti sosiaalisessa mediassa, kuten uraan ja työelämään keskittyvässä LinkedIn-palvelussa. Profiloituneelle asiantuntijalle ja omasta asiantuntijuudesta viestijälle LinkedIn on Janin mukaan oiva kanava erottautua ja luoda mielikuvaa itsestä työnhakijana ja ammattilaisena, miksei myös synnyttää yhteistyökummpanuuksia. Luennon lopussa saatiin myös joitain konkreettisia vinkkejä LinkedIn:ssä toimimiseen. Luento oli luonteeltaan hyvin keskusteleva ja osallistujat olivat kiinnostuneina mukana jakamassa kokemuksiaan ja esittämässä kysymyksiä.
Luento videoitiin. Linkki videotallenteeseen löytyy tekstin lopusta.
Kohti omaa asiantuntijaprofiilia
Ensimmäisen työpajan teemana oli asiantuntijaprofiilin luominen ja siinä käsiteltiin oman osaamisen sanoittamista sekä pohdittiin henkilökohtaisia tavoitteita ja kiinnostuksen kohteita. Työpaja koostui lyhyistä luento-osuuksista ja kaikille osallistujille jaetun työkirjan täyttämisestä. Jani Wahlmanin ohella ASTe-hankkeen projektikoordinaattori Vilma Wiro alusti akateemisesta asiantuntijuudesta ja akateemisista työelämätaidoista sekä Porin yliopistokeskuksen opiskelijoiden asiantuntijaprofiili –työstä. Läsnäolijat pohtivat muun muassa omia arvojaan, työssä ja vapaa-ajalla kertynyttä kokemusta, omia oppimistavoitteita sekä sitä, mitä itse voisi jakaa muille. Jani Wahlman korosti muun muassa sitä, että oman osaamisen sanoittamisessa kannattaa olla konkreettinen ja välttää kliseitä.
Asiantuntijuus näkyväksi sosiaalisessa mediassa
Toisessa ja kolmannessa työpajassa syvennyttiin tarkemmin LinkedIn-palvelun käyttöön. Se aloitettiin käsittelemällä LinkedIn-profiilia ja tutustumalla peruskäyttöön. Aiemmin täytetyn työkirjan pohjalta osallistujat työstivät omia profiilejaan. Janilta saatiin asiantuntijavinkkejä, palautetta ja vastauksia mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin, kuten asiasanojen valintaan ja profiilin kieleen. Työpajassa käsiteltiin paljon hyvän profiilin piirteitä hakukoneoptimoinnista selkeyteen ja totuudenmukaisuuteen. Toisessa työpajassa jatkettiin kohti edistyneempää ja aktiivisempaa LinkedIn:in käyttöä eli esimerkiksi sitä, miten palvelussa voi verkostoitua tai miten tuottaa sinne omia sisältöjä.
Asiantuntijuus näkyväksi -koulutus opintojen ja työllistymisen tukena
Asiantuntijuus näkyväksi –koulutuksen aikana tuli ilmi, että kattoteeman lisäksi monet kysymykset sen sisällä yhdistivät osanottajia. Yhdessä pohdittiin muun muassa, missä vaiheessa itseään voi kutsua asiantuntijaksi, miten määrittää teemat joiden varaan asiantuntijaprofiili rakentuu ja miten profiloitua tai verkostoitua ammatillisesti, jos työkokemusta ei vielä ole kertynyt. Toisaalta huomasimme, että alojen välillä on myös eroja. Vaihtelua on esimerkiksi siinä, kuinka paljon opintoihin sisältyy työelämäyhteistyötä, miten alat ja niiden tuottama asiantuntijuus työelämässä tunnetaan, kuinka suuri painoarvo sosiaalisella medialla on työllistymisessä ja missä määrin omasta työstä pystyy julkisesti viestimään.
Kerätyn palautteen perusteella Asiantuntijuus näkyväksi –koulutuskokonaisuus vastasi osallistujien odotuksia. Koulutuksella nähtiin pääosin olleen suuri tai erittäin suuri hyöty opintojen tai työllistymisen kannalta. Osanottajat kertoivat muun muassa ymmärtäneensä uudella tavalla sosiaalisen median merkityksen ammatillisesti ja saaneensa konkreettista tietoa siitä, mihin asioihin omassa profiilissa kannattaa kiinnittää huomiota. Koulutuksen osallistavaa ja helposti lähestyttävää ilmapiiriä kiiteltiin. Tyytyväisiä oltiin palautteen perusteella niin tiedottamiseen ja organisointiin, kouluttajaan ja sisältöön kuin yleiseen kiinnostavuuteenkin.
Asiantuntijana profiloituminen ja sosiaalisen median käyttö ammatillisesti vaikuttavat olevan monelle ajankohtaisia ilmiöitä. Niihin liittyy myös koulutustarpeita, joihin Asiantuntijuus näkyväksi –koulutus pystyi vastaamaan vähintään hyvin. Toivottavasti koulutuksen opit otetaan käyttöön ja yhä useamman satakuntalaisen yliopisto-opiskelijan ja –koulutetun asiantuntijuus tulee työnantajille näkyväksi!
Liitteet:
Jani Wahlman: Asiantuntijaprofiili ja henkilöbrändi: mistä on ja ei ole kyse?
Kommentit