Aloitin opinnot Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2005. Olin sillä tavalla tyypillinen huoleton nuori, että omalle unelma-alalleni hakeutuessa en miettinyt tulevaisuuden työelämää tai omia mahdollisuuksiani työllistyä valtiotieteilijän tutkinnolla. Jälkeenpäin ajatellen myös käsitykseni yhteiskuntatieteistä alana oli aika suppea ja ehkä vähän vääristynytkin. Olin nuorempana kiinnostunut vaaleista ja hyvin perinteisestä politiikan tutkimuksesta, puolueista ja edustuksellisesta demokratiasta; siksi hain opiskelemaan nimenomaan yleistä valtio-oppia. Aika pian opintojen alussa löysin kuitenkin sosiologian, naistutkimuksen, sosiaalipolitiikan ja kaikki muut kiinnostavat näkökulmat yhteiskuntatutkimukseen. Opintojen alkuvaiheessa en toden totta osannut kuvitella, että teen vuonna 2019 töitä satakuntalaisessa yhdistyksessä järjestötoiminnan kehittämisen parissa ja tosiaan, päädyn vielä takaisin Poriinkin, kotikaupunkiini.
Helsingin yliopisto oli ainakin vielä kymmenen vuotta sitten hyvin perinteinen tiedeyliopisto. Valtiotieteellisten tutkintojen keskiössä oli nimenomaan tutkimuksen tekeminen. Työelämästä ja käytännön työtehtävistä tulevaisuudessa puhuttiin aivan olemattoman vähän. Opintojen edetessä jonkinlainen kauhu nosti päätään sisälläni. Tunsin suurta epävarmuutta siitä, olenko saanut yliopistosta mitään sellaista, mistä on jotain hyötyä työelämässä. Olin kyllä opiskellut kaikkea Platonin valtiokäsityksistä lähtien ja oppinut, kuinka monimutkaisia käsitteitä politiikka ja valta ovat… Mutta ensimmäistä ”oman alan” (mikä ikinä se onkaan?!) työpaikkaa etsimään tupsahdin aivan untuvikkona, ja tähänastinen työelämä onkin ollut totuttelemista jatkuvaan epävarmuuteen ja oppimiseen työnteon lomassa sekä ns. huijarisyndrooman taltuttamiseen. Oma varmuus ja arvostus tutkintoa kohtaan ovat kuitenkin kasvaneet, kun olen selvinnyt mitä erilaisimmista työtehtävistä ja viimeisimpänä päässyt sukeltamaan kolmannen sektorin maailmaan hankevastaavana Satakunnan yhteisökeskuksen Järjestöjen Satasote -hankkeen hankevastaavana.
Sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen että järjestötoiminta olivat minulle melko vieraita aloittaessani työt Satakunnan yhteisökeskuksessa. Nopeasti olen kuitenkin huomannut, että kolmannella sektorilla on paljon tarvetta uudelle osaamiselle ja erilaisista koulutus- ja työtaustoista tuleville tekijöille. Oma näppituntumani on, että yhdistyksissä työskentelee paljon sosiaalialan koulutuksen saaneita asiantuntijoita, mutta politiikan, hallinnon, viestinnän, markkinoinnin, liiketalousosaamisen ja juridiikan osaajia ei vielä tarpeeksi. Omasta koulutustaustastani ja yliopistossa hankkimastani sillisalaattitutkinnosta on ollut lopulta hyötyä, kun järjestötoimintaa halutaan kehittää suunnitelmallisempaan ja järjestäytyneempään suuntaan.
Suomalainen yhdistyskenttä on uskomattoman runsas ja monipuolinen. Pelkästään satakuntaan on rekisteröity yli 4500 yhdistystä kaikilta aloilta maan ja taivaan välillä. Yhdistyksissä toimii valtava määrä ihmisiä, joilla on valtava määrä erilaisia taitoja ja tietoa ihmisten arjesta ja tarpeista. Yhdistykset ovat villejä, vapaita ja itsenäisiä. Vanhoja hiipuu ja uusia syntyy jatkuvasti. Järjestäytyneen ja rekisteröidyn yhdistystoiminnan rinnalle syntyy myös koko ajan enemmän sellaisia toimintamuotoja, jotka eivät sovi vanhoihin raameihin. Vapaa kansalaistoiminta on mahtava voimavara, eikä sitä ole tarpeen kontrolloida. Jonkinlaiset rakenteet ovat kuitenkin mielestäni tarpeen tulevaisuudessa, jotta kaikki osaaminen saadaan valjastettua mahdollisimman monien iloksi ja hyödyksi.
Julkinen sektori on ymmärtänyt yhdistys- ja vapaaehtoistoiminnan arvon ja merkityksen kustannustehokkaana hyvinvoinnin tuottajana ja halu tehdä yhteistyötä järjestöjen kanssa on koko ajan lisääntymässä. Samalla kaikki muutokset palveluissa ja toimintakentässä tarkoittavat, että yhdistysten pitää kehittyä jatkuvasti, olla avoimia muutokselle ja viestiä toiminnastaan tehokkaammin. Tämän vuoksi yhdistyksiin tarvitaan konkareiden rinnalle töihin tuoreita kasvoja, jotka näkevät asiat uusin silmin. Järjestötoiminnassa on paljon hyvää ja vaalimisen arvoista, mutta myös pölyttyneitä käytäntöjä ja kaavoihin kangistumista, kuten missä tahansa vakiintuneessa toiminnassa tuppaa olemaan. Omissa opinnoissani vapaaehtois-, yhdistys- ja kansalaistoiminnan yhteiskunnallista merkitystä käsiteltiin hämmästyttävän vähän. Tulevaisuuden asiantuntijat toivottavasti pääsevät tutustumaan järjestöihin yhteiskunnallisena voimana ja tulevaisuuden työnantajana enemmän. Tekemällä ja hyppäämällä tuntemattomaan oppii toki niinkin. Täällä on työmaata ja merkityksellistä työtä tarjolla todella erilaisille ammattilaisille ja ennen muuta, ihmisille.
Kirjoittaja:
Ulla Jäntti,
Valtiotieteiden maisteri,
Hankevastavaa, Satakunnan yhteisökeskus
Kommentit