Lämminhenkistä palautetta (Rebecka Heinonen)

Palaute, joka jäisi mieleen, rakentaisi ja tuntuisi henkilökohtaiselta. Tavoitteenani oli toisessa kokeilussa oppia antamaan tällaista suullista palautetta Adobe Spark sovelluksen avulla.

Uskon, etten ole ainoa, joka vierastaa oman äänensä kuulemista. Itse koin pelkän ajatuksen äänipalautteesta hyvin jännittäväksi. Tiesin, että tämä kokeilu tulisi viemään minut pois epämukavuusalueeltani. Kollegoideni tukemana lähdin kuitenkin toteuttamaan kokeilua.

Adobe Spark oli sovelluksena todella helppokäyttöinen. Pidin siitä, että sovellus toimi loogisesti, tosin hetkittäin vähän hitaasti. Sovelluksen ladatessa oli minun osattava malttaa odottaa, mikä teki varmasti pelkästään hyvää.

Oheisessa kuvassa näkyy yhden diaesityksen aloitusdia. Iso plussa oli Adoben oma kuvapankki, jossa oli laaja valikoima vapaasti käytettäviä kuvia!

Palautetta annoin kolmelle eri ruotsin ryhmälleni heidän suullisista projektiesityksistään. Loin Adobe Sparkilla diaesityksen, jossa oli tukisanoja. Tämän jälkeen lisäsin jokaiseen diaan äänitteen, jossa kerroin esityksen vahvuuksista, joko ruotsiksi tai suomeksi. Esityksen taustalla soi rento taustamusiikki koko ajan.

Lähetin linkin palautteeseen sähköpostitse. Samaan viestiin liitin myös linkin Mentimeterillä luotuun kyselyyn, jossa opiskelijat saivat kertoa, miten olivat kokeneet tällaisen palautteen. Moni valitsi sanapilveen sanoja, jotka kertoivat heidän kokeneen palautteen mukavana vaihteluna. Käytännön juttuihin liittyen, oli osa kokenut taustamusiikin olleen liian kovalla. Sitä fiksaan siis ensi kerralla!

Kaiken kaikkiaan oli tämä kokeilu minulle todella opettavainen monella eri tasolla. Molemmat käyttämäni sovellukset olivat minulle uusia. Molempien kohdalla huomasin useampaan otteeseen ajattelevani ”voiko tämä olla näin helppoa”, ja kyllä – sitä se oli!

Rebecka Heinonen

Kommentit

Ihan samanlaisia ajatuksia täälläkin! Oman äänen kuuleminen tai itsensä katsominen videolla tuntuu epämukavalta, mutta niin siihenkin vain tottuu! Ja itsekin olen tämän hankkeen myötä tykästynyt kovasti tuohon Adobe Sparkiin 🙂

Linda

7.12.2020 09:37

Sama fiilis ja samat kuviot jälleen! 🙂
Kuinka hyvä mieli tuleekaan, kun astuu epämukavuusalueelle ja siitä huolimatta tai ehkä suuri siksi onnistuukin!
Kanssasi on ollut kiva jakaa kokeilukokemuksia!

Ida Valtonen

3.12.2020 19:13

Vastaa käyttäjälle Linda Peruuta vastaus

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *