Opiskeluohjeita monimediaisesti (Satu Häyry)

Tässä jaksossa minulla aloitti ruotsinopiskelun lukiossa kolme RUB1-ryhmää. Opiskelijoiden yleisfiilis kurssin alussa tuntui olevan toisaalta hieman pelonsekainen, mutta kuitenkin positiivisella tavalla innostunut – ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat kokivat lähtötilanteessa hienoista epävarmuutta omasta osaamisestaan ja heitä jännitti, miten lukion ruotsista oikein tulee selviämään. Kuitenkin asenne oli lähes poikkeuksetta myönteisen innokas ja motivoitunut ja vaikutti siltä, että töitä oltiin valmiita tekemään oman oppimisen eteen. Lähtötilanne vaikutti siis varsin otolliselta.

Halusin opettajana panostaa kannustavaan ja mahdollisimman selkeään starttiin, jonka avulla innostaisin opiskelijoita ruotsinopiskeluun tutustuttamalla heitä monimediaisesti ruotsalaisiin tapoihin ja perinteisiin, mutta myös havainnollistaisin heille konkreettisesti, millaisista asioista kirjan opiskeltava kappale kokonaisuutena koostuu ja miten asioita kannattaa itse opiskella, jotta kieltä oppisi mahdollisimman hyvin. Mahdollisimman selkeillä opiskeluohjeilla halusin myös lisätä opiskelijoiden turvallisuudentunnetta, että kyllä lukiossa pärjää, kunhan löytää tarpeeksi tehokkaat ja itselleen sopivat opiskelutavat ja on valmis panostamaan opiskeluun.

Halusin tehostaa kaupungin tarjoaman O365-ohjelmiston käyttöosaamistani ja ottaa digityökaluksi haltuun Swayn. Minua miellytti siinä valmiiden mallipohjien avulla helposti toteutettavissa olevien, erityyppisten esitysten tai dokumenttien laatimisen helppous ja visuaalisuus. Siihen oli näppärä löytää ja lisätä motivoivia kuvia ja videoita tekstissä ja tehtävissä esiintyneistä asioista elävöittämään ja innostamaan teeman opiskelua. Hieman yllättäen vain ihan muutama opiskelijoistani oli ostanut oppikirjan digikirjana, joten halusin lisätä opiskeluohjeisiini linkit kirjan äänitteisiin, jotta perinteisen kirjan omaavat opiskelijat helpommin tulisivat kuunnelleeksi kappaletta ja harjoitelleeksi ääneen lukemista myös kotona. Muutenkin esitykseen oli kätevää linkittää tarvittavat lisämateriaalit, kuten esimerkiksi tekstin keskeisiin ilmauksiin liittyvä tiedosto ja paritehtävät, suulliseen harjoitteluun käytetty mindmap, testitehtävät, Quizlet sekä lopputestiksi laatimani Forms-testi.

Koska olimme onnellisesti lähiopetuksessa, minulla oli mahdollisuus itse koko ajan ”pitää oppitunnin lankoja käsissäni” esitykseen viitaten, mutta ohjeet toimivat samalla hyvänä tukena niille opiskelijoille, jotka syystä tai toisesta joutuivat opiskelemaan kotona. Opiskelijoilta keräämästäni palautteesta kävi ilmi, että opiskeluohjeet auttoivat hahmottamaan opiskeltavaa kokonaisuutta hyvin ja Swayn muodossa annetut ohjeet kuvineen ja linkkeineen olivat selkeät ja innostavammat kuin vaikkapa pelkkä taululle kirjoitettu lista opiskeltavista asioista. Etenkin he arvostivat helposti löytyviä linkkejä äänitteisiin, tiedostoihin, Quizletiin ja mahdollisuuteen testata omaa oppimistaan Forms-testin avulla ennen seuraavan oppitunnin sanakoetta. Sanakokeeseen valmistautumiseen antamani konkreettiset opiskeluohjeet Swayn lopussa koettiin tarpeellisina, ja opiskelijat selviytyivätkin sanakokeestaan ilahduttavan mallikkaasti!

Tässä kokeilussa halusin mennä pedagogiikka edellä. Itselleni samalla tutummaksi tullut digityökalu Sway toi siihen kivaa lisäpotkua. Vaihtoehtona paljon käyttämälleni PowerPointille se toi erilaista visuaalisuutta ja vaihtelua paitsi itselleni, myös opiskelijoille, ja toimi esimerkkinä omien esitysten laatimiseen niillekin opiskelijoille (61 %), joille se ei ennestään vielä ollut tuttu. Tulen varmasti jatkossakin käyttämään Swaytä opetukseen ja opiskelijoilla teetettäviin ryhmätöihin.

Satu Häyry

Kommentit

Hei Satu!

Oli mukava lukea kokemuksestasi Sway-ohjelmasta ja kuten Sirjakin kirjoitti, laadit Swayhin monipuolisesti materiaalia opiskelijoille. Todella kiva, että perehdyit ohjelmaan, joka kuuluu O365-ohjelmiin ja tarjosit esimerkin Swayn käytöstä opiskelijoillesi. Oli myös kiva lukea, että opiskelijat kokivat laatimasi materiaalin selkeäksi ja hyödylliseksi ja että he olivat hyödyntäneet materiaalia. Opiskelijasi saivat varmasti hyvän alun lukion ruotsin opinnoilleen!

Tanja Tervonen

12.11.2020 09:48

Hej Satu!

Kiitos varsin mielenkiintoisesta blogitekstistä!

Tavoite oli tärkeä: saada opiskelijat heti alusta lähtien innostumaan ruotsin kielen opinnoista, ja uskon, että kokeilusi toimi mainiosti tässä usein kovin haasteellisessakin tehtävässä. 😊 Kuulostaa siltä, että Sway:llä tekemäsi esitys oli monipuolinen paketti täynnä erilaisia monimediaisia elementtejä Quizlet-linkkeineen ja ajatuskarttoineen, ja olisikin mukavaa nähdä myös kurkistus kokonaisuuteen. Näytit myös hienosti esimerkkiä opiskelijoille siinä, mitä kaikkea kivaa eri sovelluksilla voikaan saada aikaan. Kumpi on mielestäsi helppokäyttöisempi / selkeämpi ohjelma: PowerPoint vai Sway?

Opiskelijat kokivat palautteen perusteella selvästi valmistelemasi opiskeluohje-alustan hyödylliseksi. Käyttämäsi Forms-kyselytyökalun näkymä vaikuttaa houkuttelevalta ja voisin testata itsekin sovellusta jatkossa. 😊

Ha det så bra!

Mvh.
Sirja

Sirja Fränti

30.10.2020 16:09

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *