”Leveliltä levelille” (Anita Ahonen)

Pidän lukion viimeisellä pakollisella RUB5-kurssilla sellaisen suullisen kokeen, jonka vaikeusasteen opiskelija saa itse päättää oman taitotasonsa ja tavoitteidensa mukaan. Aikaisemmin olen tehnyt sen niin, että olen jakanut opiskelijoille monisteet, joissa on kolme taitotasokuvausta ja niihin sopivat kysymykset. Opiskelijat ovat saaneet valita tasonsa ja sen tason kysymykset, jotka pari sitten häneltä kysyy suullisessa kokeessa. Samaan monisteeseen olen kirjoittanut palautteeni kokeen aikana. Tässä ote vanhasta monisteestani:

Tavoitteenani oli tässä Digilust-tehtävässä etsiä joku sopiva alusta, jossa opiskelija voisi tehdä tämän itsearvioinnin digitaalisesti. Ihanteellisinta olisi, jos samalle alustalle voisin myös opettajana antaa palautteen. Valitettavasti, mitään täydellisesti tarpeeseeni sopivaa alustaa ei löytynyt, joten päädyin käyttämään Socrativen True/False-tehtäväpohjaa. Kirjoitin Socrativeen neljä taitotasokuvausta, joista opiskelija kävi valitsemassa True-vastauksella sen taitotason, joka kuvaa hänen suullista kielitaitoaan.

Ensimmäisen ryhmän kanssa tämä itsearviointi ehdittiin tehdä tunnilla, mutta toinen ryhmä teki tämän etäopiskelun aikana, johon äkillisesti siirryimme korona-epidemian vuoksi. Ensimmäiselle ryhmälle kerroin taitotasokuvauksista ja annoin tarkasti ohjeet Socrative-tehtävään. Toinen ryhmä sai minulta vähän lyhyemmät kirjalliset ohjeet Wilma-viestinä.

Etäopetuksen takia jouduin muuttamaan suullista koetta täysin. Parikoetta em. kysymysten pohjalta ei pidettykään, vaan soitin jokaiselle opiskelijalle Teams-puhelun, jonka aikana kyselin kuulumisia ja kävimme arviointikeskustelun (tähän mennessä kaikki kurssin kokeet oli jo tehty, suurin osa jo ns. tavallisen opetuksen aikana). Päädyin tähän ratkaisuun, koska monelta taholta kuului viestiä, että opiskelijat ovat stressaantuneita ja etäopiskelu on heille rankkaa. Etukäteen jokainen opiskelija sai 10 min soittoajan ja ohjeeksi valmistautua miettimään kurssin arvosanaa. Muut opiskelijat saivat levätä tai tehdä jotain täysin muuta sen 3 oppitunnin aikana, mikä puheluihin minulta kului aikaa.

Olen erittäin tyytyväinen tekemääni ratkaisuun. Olin aidosti kiinnostunut opiskelijoiden voinnista ja välillä puhuimme suomeksikin, mutta sain myös arvioitua heidän suullista taitoaan. Heikoimmat eivät ymmärtäneet edes alun kysymystä ”Hur är läget?” / ”Hur mår du?” / ”Hur går det?” vaan jouduin senkin suomentamaan. Taitavimpien kanssa keskustelimme pidempään esim. kotona vallitsevasta tilanteesta (koko perhe etätöissä) tai lemmikkieläimestä Teamsin profiilikuvassa tai opiskelijan huoneesta, joka näkyi videopuhelussa. Aika monen kohdalla petyin siihen, etteivät osanneet vastata tervehdyksiin ”Tack för det här samtalet! Det var trevligt att prata med dig.” tai ”Ha det så bra!”. Näitä fraaseja olemme harjoitelleet 1. ja 2. kurssilla erityisen paljon ja joka kurssilla fraasit ovat esiintyneet tehtävissä. Kun vertasin omaa arviotani opiskelijan tekemään itsearvioon, huomasin, että aika monen arvio omasta osaamisesta oli vähän turhan optimistinen.

Toivon yhä, että joku taho (ohjelmointia osaavat kieltenopiskelijat?) tekisi sellaisen suullisen kielitaidon itsearviointisovelluksen, jota kuka tahansa voisi käyttää eri kielissä ja jolla voisi osoittaa esim. työnantajalleen kielitaitonsa. Suuri haaveeni on myös, että joskus kielten ylioppilaskokeet olisivat kuin tietokonepelejä, joissa kokelas vastaisi kirjallisiin ja suullisiin tehtäviin ja etenisi taitotasoportaita ylöspäin helpoista vaikeampiin tehtäviin ”leveliltä levelille”.

Anita Ahonen