Maaliskuu mystisen Peergraden matkassa (Kirsi Sirén)

Ennen lomaa en ehtinyt Zoomiin ja pääesiintyjä olikin joutunut perumaan. Olisin ollut kiinnostunut Peergrade-työkalusta. Olen varsin rohkea, joten päätin tarttua tuohon työkaluun ilman ohjeita mutta kyllä se vaati hermoja ja kärsivällisyyttä. Tutorial-videon varassa kyhäsin suulliselle kurssilleni Rub06 ääntämistehtävän ohjeineen. Siinä kohdassa en tiennyt vielä yhtään, miten koko systeemi tulisi käyttäytymään.

Latasin Peergrade-sivulle ryhmän ja sinne tehtävän. Tehtävässä pyydettiin lukemaan tietty teksti ja äänittämään se Vocaroolla ja palauttamaan linkkinä. Sivustolle kirjautumiseen ja tämän tekemiseen ryhmäläisiltäni meni noin 20 minuuttia. He hajaantuivat ympäri taloa tekemään äänitteitään.

Suurin ongelma Peergradessa on ehdottomasti erilaiset aikarajat. Vertaisarvioinnin seuraavaan vaiheeseen ei pääse, jos edellistä ei ole tehnyt. Koska muutama opiskelija oli sairaana, annoin pari päivää aikaa tehdä äänitteen ja vasta sitten pystyin avaamaan seuraavan vaiheen. Seuraavassa vaiheessa ongelmaksi tuli se, että osa opiskelijoista oli sairaana ja koska järjestelmä arpoi parit satunnaisesti, osalla koulusta olevista jäi vertaisarviointi saamatta. Annoin taas vähän lisäaikaa ja tein yhden opiskelijan ehdotuksesta itse arviot niille, joilta arvioitsija puuttui.

Vertaisarviointivaiheessa opiskelijalle avautui tekemäni kysymykset. Äänitteen pystyi avaamaan rinnalle ja samalla merkitsemään virheitä. Äänsin oikeat versiot itse malliksi mutta sairaana olevat tekivät kotona omien tietojensa varassa.

Kuva 1. Äänitteen kuuntelemisen jälkeen opiskelija merkitsee, onko tietyt sanat oikein vai väärin äännettyjä.
Kuva 2. Kaikkien 17 tarkkaillun sanan jälkeen opiskelija laskee, montako sanaa meni hänen mielestään oikein. Lisäksi opiskelija antaa yleisen arvion ja sanallisen palautteen.

Peergrade ilmoittaa heti, jos yrität kirjoittaa palautetta liian vähän. Tämä on ehdottomasti hyvä asia. Jos kirjoitat enemmän, saat kehuja siitä, että olet kirjoittanut 15 sanaa enemmän kuin keskivertoarvioitsija. Konkreettinen kehu kunnolliseen palautteeseen, jonka antaminen meille suomalaisille on niin kovin vaikeaa!

Lopulta saimme kaikille myös vertaispalautteen. Seuraava ongelma olikin jo edessä. Opiskelijat olivat eri mieltä saamistaan arvioinneista. Peergradessa (ainakin tässä ilmaisessa luksusversiossa) voi lähettää opettajalle huomautuksia (punainen lippu), jos haluaa, että opettaja tarkistaa. Tämän jälkeen minulla olikin kasapäin lippuja tarkistettavana. Niiden tarkistaminen oli kohtalaisen työlästä. Jouduin kuuntelemaan kaikki ääniraidat uudelleen ja kelailemaan oikeisiin kohtiin. Samalla huomasin, että opiskelija, joka ei ollut osannut arvioida, ei ollut osannut tehdä muitakaan merkintöjä oikein. Pystyin toki korjaamaan oikeita vääriksi ja vääriä oikeiksi mutta aikaa kului. Laitoin lippuihin kommentteja: ”Tämä oli oikein korjattu! Tässä todellakin korjaaja on väärässä! Kuuntelin monta kertaa ja minunkin mielestäni tässä ei kuulu tarpeeksi hyvin suhu-äänne!” Otin kuvia tätä blogia varten mutta niissä ei lopulta ollut juurikaan informaatioarvoa. Koska jouduin poistamaan opiskelijoiden nimet lähes joka kohdasta, ei kuvaan jäänyt kuin muutama sana.

Kuva 3. tässä näkymässä on eri vaiheiden palautusajat näkyvissä. Lisäksi näkyy, että kolme opiskelijaa ei pystynyt tekemään alkuperäistä tehtävää ja pisteiden jakauma.

Opiskelijoita ahdisti alun perin se, että lukivat tekstejä ääneen ja että eivät saa korjata oman parinsa äänitteitä. Koska pari arvottiin, ei moni kuitenkaan edes tunnistanut lukijaa eli se ei todellakaan ollut ongelma. Opin tästä kuitenkin heti sen, että käytän tätä jatkossa vain kirjallisiin tuotoksiin. Lisäksi tajusin kerrasta, että tässä on liikaa liikkuvia osia palautusten suhteen. Tämä sopii hyvin sellaiseen työskentelyyn, että luokassani olevat pienryhmät tuottavat yhdessä tekstiä ja se nimetään ryhmän yhteiseksi. Sitten ryhmät voivat korjata toistensa tuotoksia. Silloin ei seuraavassa vaiheessa haittaa, jos yksittäinen opiskelija on poissa. Tätä tehtävää poissaolot häiritsivät todella paljon. Kerroin opiskelijoille tästä ideastani ja kaikki olivat yksimielisesti sitä mieltä, että tuollaiseen työskentelyyn tämä sopisi erittäin hyvin.

Pyysin opiskelijoilta palautetta Google Formsissa.

Kuva 4. Annoin erilaisia vaihtoehtoja Peergradingin arviointiin. Kaikki eivät etäopetuksen aikana vastanneet pyynnöistäni huolimatta kyselyyn mutta tässä on kooste 13 vastaajan osalta. 16 opiskelijaa osallistui kokeiluun.
Kuva 5. Valtaosa vastanneista kirjoitti vielä sanallisen palautteen.

Mysteeriksi jäi, miten ihmeessä opiskelijoiden pisteet eli tulokset tässä systeemissä muodostuivat. Laitoin painotukseksi oma suoritus (60%) ja vertaisarviointi (40%). Ne, joilta korjasin parin tekemiä pisteytyksiä, saivat lisää pisteitä tililleen mutta en usko, että arvioitsijan pisteet putoavat, vaikka kävin muuttamassa korjauksia. En ainakaan huomannut. Luulen, että vertaisarviointipistemäärä riippui siis palautteen pituudesta ja siitä, oliko vertaisarviointi ylipäätään tehty. Tähän kyllä haluaisin saada joskus vastauksen. Koko taulukko painotettuine pisteineen oli pitkän matikan opiskelleelle ihmisellekin liian kryptinen ja siitäkin jätin kuvan laittamatta, koska nimet poistettuani ei ollut jäljellä mitään havainnollistavaa materiaalia.

Peergrade tulee olemaan minulla jatkossa testailussa ryhmätyöskentelyn muodossa. Tosin tällä hetkellä etäopetuksessa ryhmätöiden tuottaminen ja niiden vertaisarvioiminen on takuulla liian hankala kokonaisuus. Jätän siis kokeilun ensi syksyyn!

 

Kirsi Sirén

Kommentit

Hei Kirsi,

hienoa, että lähdit rohkeasti Peergradea testaamaan ja kaikkinensa sait hyvän kuvan siitä mitä ohjelmalla voi / kannattaa tehdä. Tiedän, että Moodlessa on vastaavanlainen aktiviteetti olemassa (Työpaja), mutta esim. siihen verrattuna Peergradessa oleva mahdollisuus anonyymiin palautteen antoon sekä ohjelman antama palaute palautteen kirjoittajalle ovat selkeitä plussia. Kuten kirjoitat, Peergrade vaatii perehtymistä ja kaikki asetukset eivät heti aukea, joten kokeilu-henkeä tosiaan tarvitaan ohjelman kanssa.

Mielestäni ideasi kokeilla ohjelmaa ryhmäpalautuksiin kuulostaa todella hyvältä, ja toivottavasti kerrot jotakin kautta miten se sitten sujui. 🙂

Tanja Tervonen

28.4.2020 13:10

Moi Kirsi!

Mahtavaa, että uskalsit kokeilla uutta sovellusta! Ja hyvinhän se kokonaisuudessaan sujui, vaikka aluksi kaikki olikin hieman epävarmaa 🙂 Kokeilun myötä varmasti tuli ainakin ideoita ja kehitysehdotuksia tämän sovelluksen käyttämiseen jatkossa.

Peergrade vaikuttaa tosiaan ihan käyttökelpoiselta esim. juuri tuohon, että ryhmänä vertaisarvioidaan toisen ryhmän tuotos. Se helpottaisi työskentelyä, jos ohjelmassa voisi itse valita, kuka antaa palautetta kenellekin (tällöin poissaolijat voisi jättää laskuista pois), mutta ilmeisesti tämä ei ole mahdollista? Kiinnostuin kyllä itsekin Peergradesta, ja olisi hauska kokeilla sitä jollakin kielikeskuksen ruotsin kurssilla, koska kursseilla tehdään paljon vertaisarviointia sekä yksin että ryhmässä.

Sanni Kalliosaari

7.4.2020 17:04

Kiva lukea tuosta Peergradesta, joka on itselleni täysin vieras ohjelma, kuten sinullekin aluksi oli! Hienoa, kun lähdit rohkeasti kokeilemaan ihan uutta. Siinä on aina niin iso säätö ottaa kaikki haltuun yksin alusta pitäen. Hatten av 🙂

Siru Stenman

4.4.2020 14:21

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *