Digipedagogiikkaa käytännössä: kirjoitelman arviointi suullisesti Moodlessa (Suvi Marttila)

Lähtökohtana kokeiluuni oli tarve uudistaa ja helpottaa suurten ruotsin opetusryhmien kirjoitelmien korjaamisurakkaa. Käytössämme olevan oppimateriaalin kirjoitelmien korjaustyökalujen käyttö on melko työlästä ja hidasta. Lisäksi korjausmerkinnät ovat hankalasti esiintuotavissa ja monesti jäi tunne, että opiskelijat eivät edes lukeneet korjausmerkintöjä. Halusin myös tiedon siitä, kokevatko opiskelijat suullisen, tallennetun arvioinnin motivoivampana ja henkilökohtaisempana.

Kohderyhmänä oli rub4-kurssin ryhmä, jossa yhteensä 32 opiskelijaa. Teetin heillä kurssiin liittyvän kirjoitelman kotikirjoitelmana, joka piti palauttaa Moodleen Turnitin-toiminnolla. Ryhmässä opiskelijana oleva digitutor-opiskelija näytti konkreettisesti koko ryhmälle, kuinka kirjoitelman palauttaminen tehdään. Palauteen kokeilusta teetin Moodlen palautekyselyn avulla:

Suurin osa opiskelijoista palautti kirjoitelman Moodleen määräaikaan mennessä. Jotkut palauttivat kirjoitelman muulla tavoin ja viittasivat teknisiin tms ongelmiin, eivätkä pitäneet siitä, että kurssilla käytetään varsinaisen oppimateriaalin lisäksi muuta palautusalustaa. Palautekyselyyn Moodlessa vastasi 26 opiskelijaa. Valtaosa äänipalautteen saaneista piti sitä hyvänä. Se koettiin henkilökohtaisempana ja he jaksoivat keskittyä äänitettyyn palautteeseen paremmin kuin kirjalliseen. Hyvänä pidettiin myös äänitetyssä arvioinnissa saatuja parannusehdotuksia. Nopeus sekä tietoisuus Turnitin-toimintoon sisältyvästä plagioinnin kontrolloinnista koettiin oikeudenmukaisena.

Kommentit

Hei Suvi,

Oli kiva lukea kokeilustasi ja se vaikuttaa sujuneen hyvin. Mielestäni äänipalaute on hyvä vaihtoehto kirjoitetulle palautteelle, ja tuo vaihtelua myös opettajalle (ja myös niska-hartiaseutu saa välillä levätä 🙂 ). Kuten Maijukin kirjoitti, oli mielenkiintoista lukea opiskelijoiden kommentit ja on jännä, miten äänipalaute koetaan henkilökohtaisemmaksi. Koitko muuten, että tuo 3 minuuttia oli sopiva aika palautteelle vai tuntuiko, että jotain jäi sanomatta, kun aika loppui?

Tanja Tervonen

19.12.2019 14:16

Hei Suvi. Todella mielenkiintoista, että opiskelijat pitävät suullisesta palautteesta paljon enemmän kuin kirjallisesta palautteesta. Opiskelijoiden kommentit ovat myös omalta kannaltani mielenkiintoisia. Opettelen tässä itsekin vasta käyttämään TurnitInia kunnolla, joten sen tuomat mahdollisuudet suullisen palautteen antoon sekä muuhun palautteeseen kiinnostavat suuresti, samoin kuin käytettävyys opettajan kannalta.

Maiju Vihonen

13.12.2019 12:53

Itsekin ajattelin, että kirjallinen palaute tuntuisi opiskelijasta neutraalimmalta, koska suullinen palaute omista virheistä saattaisi kuulostaa liian kovalta. Luulen, että opiskelijat pitivät erityisesti äänitetyn palautteen vaivattomuudesta ja antamistani parannusehdotuksista. Käytössämme olevan oppimateriaalin kirjalliset palauteet löytyvät vasta monen klikkauksen päästä ja luulen, että kaikki eivät jaksa niitä edes katsoa…

Suvi Marttila

17.12.2019 17:32

Osaatko arvioda omaa ajankäyttöäsi: oliko esim. ajansäästöä aiemmin käyttämiisi korjaus-/notaatiotyökaluihin verrattuna?

Merja Saariaho

28.11.2019 12:19

Hyvä kysymys! En ole varma, oliko ajansäästö niin mittava kuin olisi voinut kuvitella. Lukiessani kirjoitelmat, tein niistä huomioita & muistiinpanoja lyijykynällä paperille. Tein tämän siksi, että saisin ilmaistua äänitetyn palautteen riittävän tiivistetysti, jotta se mahtui 3 minuutin aikarajaan, joka Turnitin-toiminnossa oli. Paras ”säästö” tapahtui käsi- ja niskalihaksistossani: hiirikäsi ja niska eivät tarvinneet tuolloin hierojakäyntejä -päinvastoin kuin korjatessani nyt saman ryhmän päättöviikon kirjoitelmat Sanomapron Kompassikoetilassa…

Suvi Marttila

9.12.2019 14:47

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *