Miksi pedagoginen käsikirjoitus? (Maiju Vihonen)

Tökkiikö kurssin toteutuksen suunnittelu? Ahdistaako kokonaisuuden hahmottaminen? Tee pedagoginen käsikirjoitus ja inspiroidu!

Pääsin alkusyksystä mukaan DigiLust -hankkeeseen, jossa ideana on kehittää ruotsin opetuksesta mielekästä teknologian avulla. Aloitusluento projektiin meillä syyskuun alussa. Siellä meille esiteltiin projektin yleisien asioiden lisäksi pedagogisen käsikirjoituksen laatimista, sen hyötyjä ja erilaisia malleja toteuttaa pedagoginen käsikirjoitus. Luento pedagogisen käsikirjoituksen tekemisestä oli inspiroiva.

Oman pedagogisen käsikirjoitukseni laatimisessa käytin tällä kertaa Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen, entisen Chydenius-Instituutin luomaa mallia, jossa opiskelijat ovat keskipisteessä. Tässä mallissa kartoitetaan ryhmän erityispiirteet, kurssin tavoitteet ja sisällöt, kurssin aikana käytettävät toimintamuodot ja lopuksi kurssin arviointi.

Mielestäni pedagogisen käsikirjan laatiminen tuo syvyyttä kurssin sisällön hahmottamiseen. Vaikka käytin käsikirjoituksen tekemisessä enimmäkseen valmista materiaalia, kuten opinto-opasta sekä kurssini valmiita aloitusdioja, huomasin useita asioita, jotka oli mietittävä aivan alusta asti itse ilman mitään apuvälineitä.

Kuva 1 Kysymyksistä inspiroiviin ajatuksiin

Suurin kysymys itselläni oli tietysti miksi. Miksi teen asiat niin kuin teen? Onko kyseessä tapa, tottumus vai oma laiskuus? Voisinko tehdä joitain asioita toisella tavalla? Tavalla, joka antaisi opiskelijoilleni enemmän vapautta toteuttaa tehtäviä omalla tyylillään.

Pedagogista käsikirjaa tehdessäni ajattelin aluksi, että kurssi oli kankea. (Vai olenko minä kankea?) Loppujen lopuksi kurssi on kyllä hyvin suunniteltu: sieltä löytyy lukemista, kirjoittamista, kuuntelua. Lisäksi kurssilla puhutaan ryhmissä ja pareittain, annetaan vertaispalautetta ja saadaan tehdä myös itsenäisesti asioita. Kuitenkin siitä puuttuu muokattavuus enemmän digitaalisemmaksi.

Kuva 2 Työkaluja opetukseen löytyy mm. Microsoftin O365 -paketista

Onneksi meillä on kursseilla käytössämme erilaisia työkaluja, jotka mahdollistavat ryhmäkeskustelut digitaalisena. Ryhmäkirjoit-taminenkin on helppoa jaettavien tiedostojen kanssa ja opiskelijat voivat tehdä esityksistä helposti interaktiivisia. Pedagogisen käsikirjoituksen tekemisen jälkeen olenkin löytänyt uusia mahdollisuuksia toimintatapoihini ja ajatuksena on jatkaa samalla radalla.

Vaikka identifioidun eniten yliopisto-opettajaksi opetan myös vapaassa sivistystyössä aikuisia, jotka ovat löytäneet verkko-kursseilleni. Kursseilla aion ehdottomasti jatkaa pedagogisten käsikirjoitusten tekoa ja päivittää kurssejani inspiroivimmiksi, sekä opettajalle että opiskelijoille.

Innostuitko? Lisätietoa löydät helposti googlaamalla pedagoginen käsikirjoitus ja lukemalla lisää hankkeen blogista.

 

Värikästä syksyä!

 

Kuvina käytetty Pixabayn ilmaisia kuvia: https://pixabay.com/fi/

Pedagoginen käsikirjoitus -kuva: http://www.chydenius.fi/julkaisut/chynetti/esittely.html

Kommentit

Hei Maiju!

Kiitos mielenkiintoisista mietteistä! Pedagoginen käsikirjoituksesi toimii sekä omien toimintatapojen uudistajana että itsereflektion ja arvioinnin työkaluna. Miksi-kysymys on tosi tärkeä 🙂

T. Kirsi

Kirsi Saarinen

19.11.2019 13:09

Hei Maiju!

Nostat keskiöön todella hyvän ja tärkeän kysymyksen, eli miksi? Välillä on hyvä pohtia miksi toteuttaa opetuksessaan asioita tietyllä tavalla ja olisiko mahdollisuutta toteuttaa sama asia eri tavalla, jotenkin paremmin.

Mielestäni pedagoginen käsikirjoitus on hyvä tehdä välillä myös ns. valmiille kursseille, jotta huomaa, mihin suuntaan kurssi on kehittynyt. Saattaa nimittäin olla, että kurssia suunnitellessa käsikirjoitus on luotu, mutta kun kurssia on kehitetty, käsikirjoitusta ei ehkä olekaan päivitetty.

Oli kiva lukea, että käsikirjoitukseksen tekemällä huomasit sekä kurssin hyvät asiat että kehityskohteet. Hienoa on myös, että olet löytänyt uusia mahdollisuuksia ja ideoita tehdä asioita ja on kiva päästä lukemaan näistä tulevissa blogiteksteissäsi.

Kiitos pohdinnoistasi ja värikästä syksyn jatkoa myös sinulle! 🙂

Tanja Tervonen

15.11.2019 11:46

Maijun blogitekstistä:

Maijun kirjoitus on kaiken kaikkiaan omia työtapoja luovasti pohtiva, osin kriittinen ja ajatuksia herättävä. Hän pohtii, millä opetustavoilla kurssi olisi kaikin puolin monipuolinen, ja mitä työtapoja käyttää opetuksessa. Omia pohdintoja herätti myös ajatus, tulisiko minunkin useimmin miettiä, miksi opetan juuri niillä tavoilla, kun opetan, vain voisinko tehdä jotkut asiat toisinkin ja toisilla tavoilla.

Ryhmäkeskustelut, jotka on toteutettu digitaalisesti, ja interaktiiviset esitykset opiskelijoiden välillä ovat erittäin hyvä nk. ”lisä” kieltenopetuksessa, itse toteutan tätä sillä tavalla, että useimmilla kurssilla opiskelijoilla on käytössään keskustelualue Moodlessa, jonne he saavat kirjoittaa itsestään tai päivän kulusta ruotsiksi ja kommentoida halutessaan toistensa kirjoituksia. Pedagogisen käsikirjoituksen laatiminen kursseille on myös opettajalle itselleen tietynlainen haaste, ja toteuttaminen voi olla välillä haastavaakin, varsinkin, kun meillä lukiossa yhden kurssin opetustunteja saattaa välillä olla vain 12-13, ja koko kurssin asiat on käytävä tuossa ajassa.

Blogiteksti oli hyvin perusteltu ja kirjoitettu, ja sai minutkin miettimään omia opettamisen malleja ja työskentelytapoja, esim. Microsoftin 0365 -pakettiin ja sen sisältämiin tehtäviin en ole aiemmin perehtynyt, mutta aion tutustua niihin tarkemmin ja mahdollisesti alkaa käyttää osaa tehtävistä opetuksessani.

Marika Mattila

Marika Mattila

22.10.2019 11:41

Hei Marika ja kiitos kommenteista.

Olen jonkin verran tutustunut O365 -ohjelmiin. Niistä on mielestäni moneksi, ryhmäkirjoittaminen onnistuu, samoin visuaalisten, jopa monimediaisten esitysten teko on melko helppoa ja vaivatonta. Suosittelen tutkimaan ja kokeilemaan. Esimerkkejä varmasti tulee Digilust-hankkeen aikana.

Terveisin,
Maiju

Maiju

29.10.2019 16:40

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *