Pedagoginen käsikirjoitus opetuksen suunnittelun tukena (Nelli Nyström)

Jokaisen opettajan työhön kuuluu varmasti opetuksen suunnittelu, mutta kokonaisuuden hahmottaminen voi välillä olla hankalaa. Pedagogisen käsikirjoituksen avulla opettaja voi helposti tarkastella kurssia tai oppituntia kokonaisuutena.

 

Olen tehnyt pedagogisen käsikirjoitukseni (yllä oleva kuva) Chydenius-instituutin mallin avulla. Chydenius-instituutin mallissa suunnitelma jaetaan seuraavaan kuuteen osaan:

  1. Kohderyhmän erityispiirteet
  2. Tavoitteet
  3. Sisällöt
  4. Oppimismateriaalit
  5. Toimintamuodot
  6. Arviointi

Pedagoginen käsikirjoitukseni koskee Tampereen yliopiston kurssia Ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen viestintä. Olen opettanut kyseistä kurssia jo aikaisemmin, joten kurssi on kokonaisuudessaan minulle tuttu. Omassa suunnitelmassani olen yhdistänyt sisällön, oppimateriaalin ja toimintamuodot yhdeksi osaksi, koska nämä liittyvät läheisesti toisiinsa.

Pedagogisen käsikirjoituksen avulla opettaja voi esimerkiksi helposti hahmottaa kokonaisuuden, nähdä eri osien yhteyden, pohtia kehityskohteita ja huomata, mikäli kurssilta puuttuu jotain oleellista. Luulen, että pedagogisesta käsikirjoituksesta on tästä syystä erityisen paljon hyötyä silloin, kun opettaja suunnittelee ja opettaa uutta kurssia tai haluaa uudistaa jotain osaa kurssista.

Kirjoittaja: Nelli Nyström

Kommentit

Hei Nelli!

Minä olen samoilla linjoilla eli pedagoginen käsikirjoituksesi on selkeä kokonaisuus. Käsikirjoitus sopii hyvin uusien kurssien suunnitteluun ja tuttujen kurssien uudistamiseen. Mielestäni se tarjoaa myös selkeät osat, mitä opettaja voi reflektoida ja arvioida kurssin aikana ja kurssin jälkeen.

T. Kirsi

Kirsi Saarinen

19.11.2019 13:01

Olen samaa mieltä Sirun kanssa siitä, että käsikirjoituksesi on selkeä. Olet myös aivan oikeassa, että käsikirjoituksesta on erityisen paljon hyötyä, kun luodaan uutta kurssia tai kun opettaja haluaa uudistaa kurssin tiettyä osaa. Välillä on hyvä kuitenkin tehdä pedagoginen käsikirjoitus myös jo olemassaolevasta kurssista.

Käsikirjoituksessa esittelemäsi kurssi on sinulle tuttu, ja olisi kiva tietää mitä ajatuksia sinulle heräsi, kun käsikirjoitus oli valmis? Oliko esim. joitain asioita, joissa huomasit selkeän kehitystarpeen?

Tanja Tervonen

15.11.2019 11:53

Pedagoginen käsikirjoituksesi vaikuttaa selkeältä kokonaisuudelta. Omat osuutensa saavat niin kurssin tavoitteet, sisällöt, toimintamuodot kuin arviointikin. Tuota Chydenius-instituutin mallia käytin myös oman pedagogisen käsikirjoitukseni laatimisessa, ja se kyllä kattaa hyvin kokonaisuuden ja auttaa hahmottamaan tärkeimmän.

Olen samaa mieltä siitä, että pedagoginen käsikirjoitus hyödyttää opettajaa erityisesti silloin, kun opettaja opettaa kurssia ensimmäistä kertaa. Etenkin opettajaksi opiskeleville tai vastavalmistuneille opettajille hyöty voisi mielestäni olla erityisen suuri. Pointtisi siitä, että myös jonkin kurssin osan uudistamiseen tuo malli sopisi hyvin, on oikein osuva!

Siru Stenman

9.10.2019 09:30

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *