Työelämän monimuotoisuutta edistämässä

Sanoilla on merkitystä. Siksi on hyvä, että sana osatyökykyinen on alkanut korvautua täsmätyökykyisyydellä. Tällöin huomio kiinnittyy henkilön täsmälliseen ja jopa täydelliseen osaamiseen silloin, kun työtehtävät ovat sopivia. Työtehtävät siis muotoutuvat tekijänsä mukaan eikä päinvastoin.

Ylipäätään työelämän monimuotoisuudesta keskustellaan julkisuudessa enemmän ja positiivisempaan sävyyn kuin aiemmin. Tämäkin on hyvä asia, koska asia koskettaa tavalla tai toisella lähes jokaista suomalaista työuran aikana. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman Kaikki mukaan työelämään: Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) kärkihankkeen tuloksia ja suosituksia -raportin mukaan Suomessa on 1,9 miljoonaa työikäistä, jolla on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Heistä 600 000 arvioi sen vaikuttavan omaan työhönsä ja työmahdollisuuksiinsa.

Toisaalta työvoimapulasta ja työllisyysasteen kasvattamisen tärkeydestä puhutaan paljon, hallitusohjelmaa myöten. Jotta asiat toden teolla etenisivät, tarvitsemme uudenlaisia avauksia työelämän monimuotoisuuden lisäämiseksi. Helsingin kaupunki on Suomen suurimpana työnantajana ottanut tässä roolia muun muassa kokeilemalla positiivista erityiskohtelua rekrytoinnissaan.

Toki myös yksityiseltä sektorilta löytyy useita hyviä esimerkkejä. Kevään 2020 aikana olemme PYRY-hankkeessa tehneet hyvää työnantajayhteistyötä esimerkiksi IKEA:n kanssa. Yhteistyömme jatkuu ja monipuolistuu kesälomien jälkeen elokuussa.

Yritys- ja työnantajayhteistyötä on toki TAMKissa ja ylipäätään oppilaitoksissa tehty jo pitkään. Kenties pihvi onkin juuri siinä, että yritys- ja työnantajasuhteiden tulee elää ajassa ja muuttua ympäröivän maailman mukana.

Ytimessä on kuitenkin jatkossakin työnhakijan ja työnantajan välinen kohtaaminen ja molemmat osapuolet tarvitsevat siihen omanlaistaan apua ja tukea; niitä myös meidän hankkeemme osaltaan tarjoaa. Työllistyminen kun on aina kahden kauppa.

Mikä sinun mielestäsi olisi paras tapa kehittää suomalaista työelämää vastuullisempaan suuntaan? Nyt sinulla on mahdollisuus äänestää seitsemästä finalistista mielestäsi parasta tapaa rekrytointiyritys Eilakaislan ideakilpailussa. Äänestämään pääset Eilakaislan verkkosivuilla.

Marko Jääskeläinen
Projektiasiantuntija
Tampereen ammattikorkeakoulu

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *