Tukeaksemme teknisellä alalla toimivien pedagogisia opintoja, päätimme perustaa muutama vuosi sitten oman ryhmän STEM-aineiden (Science, Technology, Engineering & Mathematics) ammattilaisille.
Näin sinulla on Tampereella mahdollisuus opiskella opettajaksi yhdessä muiden teknisten alojen osaajien kanssa. Pääset verkostoitumaan ja saat kiinnostavia uusia näkökulmia opettajan työhön, kun pohdit yhdessä muiden kanssa erityisesti teknisten alojen erityispiirteitä opettajan työssä ja koulutuksessa.
Kaikki pedagogisia opintoja suorittavat eivät välttämättä tähtää ammatilliseksi opettajaksi. Opinnoista on hyötyä myös heille, jotka kouluttavat paljon omassa työssään ja haluavat kehittää omaa osaamistaan.
Tampereen ammatillinen opettajakorkeakoulu (TAOK) kouluttaa ammatillisia opettajia, erityisopettajia ja opinto-ohjaajia. Näihin tehtäviin pätevöittävät koulutuksemme ovat 60 opintopisteen laajuisia ja ne on mahdollista suorittaa noin vuodessa. Ammatillisen opettajankoulutuksen myötä kouluttautuja saa pedagogisen pätevyyden.
Opiskelu on monimuotoista ja se sisältää niin verkko-opiskelua kuin lähitapaamisiakin. Kannattaa hakeutua hankkimaan pedagoginen pätevyys ja innostaa myös kollegoita mukaan. Seuraava hakuaika on 7.-21.1.2026.
Tarjoamme myös mahdollisuuden päivittää osaamistasi, verkostoitua tai lisäosaamista koko työyhteisöllesi. Tarjoamme pedagogista täydennyskoulutusta opetus- ja ohjausalalla toimiville, oppilaitoksille ja osaamisen kehittämisestä kiinnostuneille yrityksille.
Ammatillinen opettajakorkeakoulu toimii kehittämiskumppanina ammatillisesti suuntautuneen koulutuksen kehittämishankkeissa valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.
Ota rohkeasti yhteyttä!
Haku opettajankoulutuksiimme tapahtuu opintopolku.fi-palvelun kautta. Sieltä löydät myös valintaperusteet.
Kommentit