Luokkaretkellä Hyriassa
Tunnustettakoon heti alkuunsa, että tämä ei ole tyypillinen työpäivänä Tampereen ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajankoulutuksessa TAOKissa. Ei suinkaan, ei. Olen koettanut miettiä, mikä olisi tyypillinen päivä. Koska en ole vielä ratkaisua löytänyt, ajattelin kirjoittaa tästä ammatillisen koulutuksen ilosanomasta, mitä tänään sain kokea ja olla siinä osallisena.
Pääsimme tutustumaan HyriaSkills-tapahtumaan. Se on tämän ammatillisen oppilaitoksen taitotapahtuma, johon kaikki opiskelijat voivat osallistua. Tapahtumassa opiskelijoilla oli oman alan näyttötehtäviä, joita tänä vuonna ratkottiin pareittain. Osallistujien suoritukset pisteytetään ja voittajille on luvassa palkinnot vuosiluokittain aina kolmelle parhaalle. Tapahtuma toimii myös ammatillisiin opintoihin tutustumisen väylänä. Oppilaitoksessa vieraillessamme saimme tuta sen iloisen meiningin, kun yhdeksäsluokkalaisia saapui kampukselle bussilasteittain.
Ilahduttavia havaintoja
Tästä pääsenkin omiin oppimishavaintoihin sekä voimaantumisen kokemuksiini. Ensinnäkin, kaiken a ja o: Tunsimme olevamme tervetulleita tutustumaan oppilaitokseen ja sen toimintaan: meitä oltiin aulassa vastassa ja tutustumiskierroksen aikana kaksi hyrialaista oli meillä oppaina.
Näimme esimerkkejä sähköalasta, koneistuksesta, hyvinvointialoista, tietoverkkoasioista, median tuottamisesta. Pääsimme katsomaan kakkosvuotisten suunnittelemia kampauksia, joita kolmosvuotiset alkoivat toteuttaa, perunalle suunniteltua mainoskampanjaa ja pelisuunnitteluakin.
Se, mikä näitä kaikkia yhdisti, oli opettajien ja ohjaajien innostus oppimaan saattamisesta ja ammattiylpeys, niin opettamista, opiskelijoita kuin ammattialaa kohtaan. Merkillepantavia lausahduksia olivat: ”kyllä me kaikkeen löydetään ratkaisu”, ”nämä kaikki jatkavat opintojaan, koska ovat alansa huippuja”, ”kertokaa te opiskelijat, kun tiedätte paremmin, mistä on kyse”. Lisäksi oli jännittävää, kun pääsimme itsekin tekemään ”kilpailutehtäviä” putkiasennuksen parissa, niin opiskelijat kannustivat meitä sanoen, että ”kyllä se siihen menee”.
Niin, miksi päätin kirjoittaa tämän blogin juuri tänään, kotiuduttuani Riihimäen reissusta ja reissua iltalenkillä sulatelleena. Koska juuri tänään pääsin todeksi elämään sitä, miten sanoilla, ilmeillä, eleillä on merkitystä. Miten opiskelijoista ja opiskelijoille puhutaan, miten heitä kohdataan, miten heille annetaan tilaa, miten heille osoitetaan arvostusta.
Opettaja toisensa jälkeen puhui innostuneesti, vaikka päivä selvästi oli myös heille erilainen, kun ryhmiä tuli tiloihin yksi toisensa jälkeen, ja oppimisympäristöissä oli tekemisen meininki. Opiskelijat tekivät tehtäviä sitoutuneesti ja aktiivisesti ja osasivat sanoittaa omia tekemisiään. Tämä loi uudenlaista valoa ammatillisen koulutuksen edistämisen merkityksellisyyteen. Kotiin vietäväksi sain tuliaisten ohella pohdittavaa, osaanko itse tällaisia vuorovaikutteisia, kohtaavia ja arvostavia opettajia omilla opetustavoillani ”kouluttaa”.
Kollegiaalista junamatkailua TKI-maailmassa
Luokkaretkellä kanssani olivat Tuomas Mäki-Ontto, Juha Lahtinen, Tarja Juurakko-Koskinen ja Maija Timonen. Kiitos teille kollegiaalisesta matkaseurasta. Junamatkoilla puhuimme tutkimusaihioista sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan mahdollisista teemoista ammatillisten opettajankoulutusten saralla. Tutustumisretki Hyriaan antoi näkökulmaa siihen, että kädentaitojen opettamisella ja ohjaamisella on sijansa, samoin jokapäiväisellä kohtaamisella ja kohdatuksi tulemisella. Ja että erityinen opiskelija voi olla myös erityisen taitava opiskelija. Ehkäpä näistä teemoista jotakin tutkimus- ja kehittämisideaakin kumpuaa.
Teksti ja kuvat: Annukka Tapani
Kommentit