Tänään sain osallistua kurssin kävelykokoukseen. Sen sijaan, että opiskelijat olisivat kokoontuneet luokkahuoneeseen, lähdimme ulos kävelemään syysauringossa. Jo pelkästään ajatus siitä, että oppitunti voidaan toteuttaa ulkona kävellen, tuntui minusta mielenkiintoiselta.
Jono lähti liikkeelle Tietotalolta ja kulki polkuja pitkin parkkipaikan ohi. Oli hauska huomata, kuinka opiskelijat asettuivat kulkemaan vierekkäin tai peräkkäin. Vähitellen keskustelua alkoi syntyä pienissä ryhmissä. Osa jutteli kurssiin liittyvistä asioista, osa taas ihan muista aiheista. Kävely tuntui tekevän puhumisesta helpompaa, ja opiskelijoista huomasi, että he nauttivat ulkona olosta tavallisen luokkatilan sijaan. Minusta tuntui, että kävelyn rytmi teki keskusteluista luontevampia. Oli mukavaa seurata, miten juttua riitti eri ryhmissä.
Huomasin myös, että opiskelijat tuntuivat arvostavan ja nauttivan tästä lähestymistavasta. Jotkut kommentoivatkin ääneen, että kävellessä on mukavampi puhua ja että se saa ajatukset käyntiin. Myös ympäristön merkitys korostui – ulkona kävely ja syksyinen maisema tuntui rentouttavan minua itseäni, ellei oppilaitakin.
Otin myös valokuvia kävelyn aikana takaapäin. Kuvat kertovat mielestäni hyvin sen, että oppiminen voi tapahtua myös seinien ulkopuolella. Siirtyminen luokasta ulos loi kokonaan erilaisen tunnelman ja tarjosi opiskelijoille mahdollisuuden oppia ja keskustella erilaisella tavalla. Mielestäni menetelmä on hyödyllinen sekä opiskelijoiden viihtyvyyden että oppimisen kannalta, ja se on menetelmä, jota voisi käyttää jatkossakin.
