Selkeän vuorovaikutuksen merkitys etäopetuksessa (Hanna Puskala)

DigiLust-hankkeen myötä pääsin paremmin tutustumaan Adobe Spark-sovellukseen, jota en ollut aiemmin käyttänyt opetuksessa. Hyödynsin kyseistä sovellusta siten, että tein kurssiesittelyvideon valmentavan ruotsin opintojaksosta, jonka jaoin Moodleen opiskelijoiden nähtäväksi ennen kurssin alkua.

Videossa kiinnitin huomiota moniaistisuuteen, videolla oli yhdistettynä niin tekstiä, kuvia kuin taustamusiikkia. Mielestäni Adobe Spark-sovellus oli helppokäyttöinen ja taustamusiikki toi mukavan lisän esitykseen.

Opetuskokeilun kohderyhmänä minulla oli ensimmäisen vuoden hortonomiopiskelijat, jotka osallistuivat vapaavalintaiseen valmentavan ruotsin kurssille. Valmentava ruotsi ei ole siis opiskelijoille pakollinen, vaan he saavat itse valita kurssin, jos kokevat tarvitsevansa apua ruotsin opintoihin ennen pakollisen ruotsin opintojen aloittamista. Kurssista ei tule suoritusmerkintää eikä opintopisteitä. Ajattelinkin, että kuinka saan opiskelijat motivoitua tulemaan kurssille, mutta iloisena yllätyksenä kurssille ilmoittautuneita oli yli 40 ja opiskelijat olivatkin hyvinkin aktiivisia Zoomissa ensimmäisellä opetuskerralla.

Teen töideni ohessa erityispedagogiikan opintoja ja halusin opetuskokeilun myötä kiinnittää uuden sovelluksen oppimisen lisäksi huomiota opetuksen selkeyteen ja vuorovaikutukseen ja tehdessäni opetustunnin palautekyselyn Formsissa, suurin osa opiskelijoista totesikin, että he pitivät tunnilla eniten siitä, että tunnit oli selkeästi rakennettu ja etenemistahti oli sopiva (ks.kuva vastauksista alla). Toki täytyy ottaa huomioon, että läheskään kaikki eivät antaneet palautetta tunnista, mutta mielestäni vastaukset vastaavat hyvin sitä millainen tunne itsellekin tuli ryhmän toiveista ensimmäisen tunnin aikana.

Johtopäätöksenä tekemästäni opetuskokeilusta voi todeta kohderyhmäni palautteen pohjalta, että vuorovaikutuksen sekä opetuksen sisällön ja rakenteen selkeydellä on suurta merkitystä etäopetuksessa. Huomio tulee kiinnittää siihen, että ohjeistus annetaan sekä suullisesti että kirjallisesti. On myös hyvä, jos opiskelijoille antaa mahdollisuuden valita tehtävien väliltä itselleen sopivimman. Tämän tein siten, että kun opetuskerralla harjoiteltiin substantiiveja, opiskelijat saivat Zoomissa peukku tai yes-toiminnolla valita itselleen sopivimman substantiiviharjoituksen, jonka pohjalta jaoin heidät Break-Out roomseihin. Tämä toimi mielestäni hyvin ja opiskelijatkin vaikuttivat pitävän siitä. Vaihtoehtojen tarjoaminen lisää opiskelijoiden motivaatiota.

Hanna Puskala

Kommentit

Kiitos havainnollisesta kirjoituksesta. Tuo tehtävien valitseminen ja sen mukaan ryhmiin meneminen on loistava idea. Adobe sparkiin tutustuin itsekin tämän hankkeen myötä ja se jää kyllä työkalupakkiini.
Onnistunut kokeilu sinulla ja oli kiva lukea siitä 🙂

-Susanne

Susanne

25.11.2020 10:26

Hej Hanna,
din blogg är tydlig, klar och sympatisk. Proffsigt med tabeller och cirkeldiagram. Både du och dina studeranden har fått mycket av din undervisning med Adobe Spark. Härligt att se att det lyckades så fin! Och att jag har fått vara din samarbetspartner. Att du coskå använder Forms är intressant. Det är en ny app för mig. Det var meningen att jag skulle använda Mentimeter men jag har inte fått det gjort.
Du erbjuder många alternativ till dina studeranden och de tycker om din undervisning. Det är det bästa vitsord och de bästa poäng som du kan få i sammanhanget! Bra jobbat Hanna och välskriven bloggtext!
Hälsningar, Barbara

Barbara Huldén

29.10.2020 17:55

Kiitos tästä! Adobe Spark -sovellus on minulla seuraavaksi kokeilussa!

Ida Valtonen

29.10.2020 12:11

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *